Porin demaripopula syksyy päin pöpelikköä.
Uusi kunnallisvaalivuosi käynnistyi tänään. Lokakuussa tavataan uurnilla. Meillä täällä Porissa on mahdollisuus karistaa punaleima yltämme ja alkaa kehittää kotikaupunkiamme kohti Satakunnan pääkaupungille kuuluvien vaatimusten toteuttamista.
Nurkissä kuhniva poliittinen änkyräporukka joutaa päästä päämääräänsä, pöpelikköön, missä kukaan tavallinen ihminen ei joudu tuon aineksen pilkkalaulujen ja muun häiriköinnin kohteeksi.
Näkyivät jo ottaneen vauhtia aiemmin avaamassani keskustelussa. Antakaamme heille lisää kyytiä, jotta pääsevät mahdollisimman pitkälle päättyvän raiteen loputtua, siellä jossakin.
Pori ansaitsee uuden tulemisen ja voimakkaan kehittämistyön panemisen alulle. Kaksipäisen (demari)kotkan varjo joutaa päästä tiensä päähän kuten eräässä (Koivusalon) filmissä.
Nuoret Kotkat eivät lennä siksi, että heidän siipensä kantaisivat, vaan siksi, että heitä viskotaan ympäriinsä niin kuin käsipalloja.
Uusi kunnallisvaalivuosi käynnistyi tänään. Lokakuussa tavataan uurnilla. Meillä täällä Porissa on mahdollisuus karistaa punaleima yltämme ja alkaa kehittää kotikaupunkiamme kohti Satakunnan pääkaupungille kuuluvien vaatimusten toteuttamista.
Nurkissä kuhniva poliittinen änkyräporukka joutaa päästä päämääräänsä, pöpelikköön, missä kukaan tavallinen ihminen ei joudu tuon aineksen pilkkalaulujen ja muun häiriköinnin kohteeksi.
Näkyivät jo ottaneen vauhtia aiemmin avaamassani keskustelussa. Antakaamme heille lisää kyytiä, jotta pääsevät mahdollisimman pitkälle päättyvän raiteen loputtua, siellä jossakin.
Pori ansaitsee uuden tulemisen ja voimakkaan kehittämistyön panemisen alulle. Kaksipäisen (demari)kotkan varjo joutaa päästä tiensä päähän kuten eräässä (Koivusalon) filmissä.
Nuoret Kotkat eivät lennä siksi, että heidän siipensä kantaisivat, vaan siksi, että heitä viskotaan ympäriinsä niin kuin käsipalloja.
Vastaukset 27
Vanhimmat
.eihän tuossa järjen hiventä, saati ymmärrä mitä ajat takaa. Syksy kyllä meni jo!
Vai onko tuo joku ahlaislainen sisäpiiri asia, jota ei ulkopuolisten ole tarvekaan ymmärtää!
Pyynnöstä annan nimimerkkikirjoittajalle järkeen hivenen: Sana syksyy kuuluu olla syöksyy. Valitettava lyöntivirhe ja yhtä valitettava virhe ymmärrystasolla.
Sun provos on mautonta ja VANHANAIKAISTA! Ei mene läpi. Pelkkää mielikuvien luomista, jossa ei ole realismin häivääkään. Joten LOPETA! Tai jos jatkat, tulee se kääntymään ihan sua ittees vastaan. Jonkinmoinen pakkomielle sulle aiheesta näyttää olevan. Sanoisinkin, että ota ihan iisisti ja anna ihmisten äänestää ketä ne tahtoo,,,Näin toimii demokratia.
Näin sanoo nimetön provo: "mautonta ja VANHANAIKAISTA"
Kuulostaa ihan demaripropagandalta lymytä piilossa ja sohia sokkona, kun ei muutakaan keksi.
kun sanoisitkin jotakin asiaa. Kaikkiahan osaa moittia toista, jos ei muusta niin paidan väristä. Ja mitä Koivusalon elokuvaan tulee, niin anna sen nyt olla edes rauhassa- äläkä sotke sitä omiin tarkoitusperiisi. Kehittele joku oikea epäkohta, niin voidaan yhdessä tuumin miettiä mitä sille voitais tehdä ja millä keinoin,,,On yhdessä tekemisen aika, ei erottelun! Mitä sinä nyt valitettavasti siellä harrastat. Onko sinussa itsessäsi taitoa elää rohkeasti tätä päivää, vai elätkö vanhoissa poteroissa, joista pitää ampua kaikkea muita mikä liikkuu ( =vie kohti kehitystä,,,)? Aloita muutos itsestäsi.
Karavaani kulkee ja koirat haukkuu,,,
Näyttää menevän pöpelikköön sekä miestä että naista.
Holtiton ryntäily päättyy yleensä periferiaan. Alkanut vaalivuosi on tietysti hyvin ikävä asia heille, joiden on luovutettava valta osaavampiin käsiin. Porin likaisenpunainen kauhtana sopii kyllä toimittaa jätekeräykseen. Suurin osa porilaisista on demareiden vakuutteluista huolimatta tätä mieltä. Satakunta on muuttotappioinen, koska väki lähtee täältä muualle.
Minun ei edellisistä puheenvuoroista johtuen tarvinne selittää enempää mitä tarkoitan demareiden pilkkalauluitta ja muulla tavalla toimia. Tuollaista se on: koulukiusaamisen näköistä touhua.
kuin kirjoitella roskaa netissä ja vielä omalla (?)kuvalla ja nimellä? Hanki joku kehittävä harrastus ja mene ovesta pihalle. Elämän voi hankkia vanhanakin. Nettihaukkumisilla et asioita saa muutettua.
"Nurkissä kuhniva poliittinen änkyräporukka joutaa päästä päämääräänsä, pöpelikköön, missä kukaan tavallinen ihminen ei joudu tuon aineksen pilkkalaulujen ja muun häiriköinnin kohteeksi."
*** Koska en kuulu mihinkään sisäpiiriporukkaan, viitsitkö, Naumanen, tarkentaa kuvallisesti hämärää virkettäsi.
*** Mitä tarkoittaa "nurkissa kuhniva poliittinen änkyräporukka" yksilöitynä?
*** "päämääräänsä", sanot eli käytät 3.persoonan possessiivisuffiksia. Mielestäsi siis tämä "änkyräporukka", jota et täsmennä, on määritellyt itse pöpelikköpäämääränsä! Johan nyt jotakin!
*** "tuon aineksen pilkkalauluja"
Ole hyvä, Naumanen, tarkenna taas tämäkin kohta tällaiselle noviisille.
Eikös "tuon aineksen" käyttäminen ihmisistä ole aika elitististä? Onko Sinulla, Naumanen, varaa tällaiseen yli-ihmisoppiin?
*** "pilkkalauluja" Mitä pilkkalauluja?
Avaa kunnon poliittinen keskustelu kotikaupunkimme asioista, voimme yltää mainioonkin sananvaihtoon.
Tuollainen huutelu ei ole kunniaksi kenellekään eikä edistä yhtään mitään - vähiten Porin yhteisten asioiden hoitoa.
tero varan veli vai ehkä sukua ahlaisten heikille, miten uusi vuosi meni, saitko pesää ??
pää ei ainakáan liene kovin kipeä, koska jo on tarmoa kirjoiteklla tänne palstalle
kun noin säälittäviä vastausyrityksiä tulee. Tyyli on sama vanha. Yritetään painaa mahdollisimman nopeasti muiden keskustelut alas. Punikkitaktiikkaa parhaimmillaan. Toivottavasti äänestäjät muistavat punikkien sankariteot viimeiseltä kolmeltakymmeneltä vuodelta ja äänestavät oikeistopuolueita nostamaan maakunta suosta. Hyvä Naumanen, älä luovuta.
Nimimerkki "punikeilta argumentit"
Minkä argumentit Sinä itse tai Pentti Naumanen, jota kannustat, on esittänyt? Ja mistä asiasta?
Miten olisi kunnollinen asia-alustus? Tyytymättömät, nyt olisi aika ja mahdollisuus puhua asiaa. Siinä olisi hyvä keskustelun avaus.
Naumanen, aloita Sinä, koska olet tyytymätön. Areena on Sinun. Mieluiten asiaryhmä kerrallaan. Tiedä, kuinka antoisaan sanansäihketaisteluun päädytään.
Annetaan kameran vielä pyöriä ja kuvataan pöpelikköä.
Turhautumisilmiöt ovat tuttu näky demarileirissä, samoin koulukiusaamisesta tutut menetelmät koettaa painostaa muita olivatpa he samanmielisiä taikka erimielisiä demareiden kanssa. Samanmieliset painetaan karsinoihin ja erimielisistä koetetaan lasua halveksivia kommentteja.
Tarkkaavainen lukija huomaa myös muutamia uhkaavia murahduksia, mutta sekin kuuluu demareiden aatteelliseen egoon.
Vuosi 2008 on kunnallisvaalivuosi ja meidän tavallisten ihmisten on nyt vaan kerta kaikkiaan tehtävä muutos kauniin kotikaupunkimme asteettaiseen rappeutumiseen johtavan kehityksen pysäyttämiseksi.
Viittaus siihen, että esiinnyn kuvallasi ja omalla nimelläni tekee asian erityisen arvokkaaksi. Pöpeliköstä salanimillä hyökkäilevät, vihamieliset kirjoittajat paljastavat itsensä ja ajatuksensa hyvin tehokkaasti koettaessaan alistaa minua, kuten sanottua, vanhaa miestä.
Tämä taitaa olla sitä demareiden kuuluisaa vanhustenhoitopolitiikkaa ja hyvinvointiterapiaa heille itselleen.
Saattaa Naumasen väitteessä pieni peräkin olla. Demarit alkavat ajatella yksillä aivoilla- ja kyllähän silloin kritiikki katoaa. On niitä nähty, että toisinajattelijat on hiljaisiksi pistetty. Mutta oikea sosiaalidemokratia ei sulje ovia, vaan aukaisee niitä. On valmis luomaa uutta ja yhteistyöhön rauhanomaisin keinoin. Siihen ei kuulu todellakaan simputukset. JOkaisella on sanan ja valinnan vapaus. Oma sosiaalidemokratiani pyrkii korkeampaan humaanisuuteen. Olkookin se vain kaukainen utopia. Se on mun idealismini ajatus ja juuri. Jokainen ihminen on tärkeä, ja yhdessä ollaan vahvempia.
Terkuin Maailmanparantaja demari
Vaikken koskaan missään ollutkaan...
Aika maltillista keskustelua tuntuu olevan teillä täällä, puolin ja toisin. Pena vähän tuntuu herättelevän juttua, mutta aika rauhalliseen sävyyn vielä. Kyllä se siitä.
Noista demareista on Nimim Erkki! kirjoittanut jo muutamaan kertaan tälläkin foorumilla mielipiteensä ilmoille. Aikansa kutakin: viimeiset 25 vuotta on ollut sellaista aikaa, ettei demareille ole löytynyt kotimaasta vastusta - aika suvereenia vallassaoloa. Eikö vaan heillä ole ollut ammattiyhdistysliikkeen voimallisella tuella käytännössä saneluvalta asiaan kuin asiaan. Eli jos joku asia on vaatinut poliittista päätöksentekoa, demareilla on ollut valtaa vaikuttaa asioiden kulkuun. Näin varsinkin Porissa, jossa demarit ovat valtapuolue.
Toisin sanoen: Jos yhteiset asiat olisi pitänyt laittaa kuntoon niin demareillahan olisi ollut suht koht täydelliset valtaoikeudet pistää hommat hoitoon ja poistaa juuri ne ongelmat, joita aina ovat muistaneet paikallisvaaleissa vaatia poistettaviksi! Kuka piru heitä on muka vastustanut? Miksi siis ei kaikkia käytännön ongelmia ole hoidettu pois päiväjärjestyksestä jo aikaa sitten? Porvaritko ovat laittaneet hanttiin? Miten? Millä mandaatilla? Häh? HERÄTKÄÄ JO! Katsokaa ketkä niitä henkseleitä ja tyhjiä tynnyreitä paukuttelee!
Jos Porista tai Porin talousalueelta löytyy joitain pikku ongelmia niin nyt on demarien katsottava peiliin ja huomata että kenen on vastuu. Poliittisen vastuun kantaminen on vaikeaa, varsinkin jos ei omista selkärankaa. Mutta ilman rankaa ei enää kauaa pysy pystyssä, kohta kuuluu kolina muualtakin kuin pöpeliköistä!
Toivottavasti eduskuntavaalit antoivat vähän suuntaa tulevasta ja tuuli kääntyy myös Porin seudun parhaaksi. Yhteistyössähän asioita on hoidettava, mutta yhteistyö vaatii nyt uudet veturit.
Nimim Erkki! on puhunut.
Emme suinkaan aina ja kaikessa ole olleet samaa mieltä, mutta se ei estä minua antamasta Sinulle kunniaa silloin, kun se Sinulle kuuluu. Nyt annan, koska se mitä puhut on teräväpiirteistä ja totta.
Sekin on totta, että toisinaan olen kärkevämpi kuin olen täällä tällä kertaa ollut.
Oma poissaoloni täältä johtuu siitä, että olen kolunnut kansainvälisillä foorumeilla eri puolilla maailmaa.
Pohjoismaissa etsitään ystäviä läheltä.
Muualta maailmasta kuuluu huolestuneita ääniä vaikka me ehkä täällä utkomme toisin.
Uskomme ja uskottelemme sekä itsellemme että muille.
Mukavaa, että palasit keskusteluun, Erkki!
No nyt meitä on koossa ainakin kolme viisasta. Sehän on jo joukko, saadaan keskustelu.
Mistä aloitetaan?
Mikä Porissa pannaan ensin suurennuslasin alle ja hoidetaan puhumalla pois?
Naumanen jo jossain esitti vanhushuoltoa. Muita teemoja voisivat olla nuorten ja verovarojen pako kaupungista, terveydenhuollon asiat, lisääntyvä kurjistuminen täälläkin nähtävissä olevan syvenevän yhteiskunnallisen kahtiajaon seurauksena, Porin kyseenalainen kunnia lasten huostaanottojen lisäyksen kärjessä, nuorten perheiden tukitoimet, yliopistokeskuksen hupenevat oppilasmäärät ...
Erkki! ja Naumanen, avatkaa näistä ketju tai valitkaa jokin muu aihealue. Päästään aloittamaan vaalienaluskeskustelu ajoissa.
saatikka aloitteen tekijöksi. Näkeehän sen jo "sokea Reettakin". Onneks nykyajan ihmiset on senverran fiksuja ettei ne tuommoiseen hölmöilyyn lankea. Nämä pojathan yrittävät väittää, että ihmiset muuttavat pois Porista demareiden vuoksi. Kaikki negatiivinen kaupungissa on demareiden syytä. Onko heistä mikään täällä kaupungissa hyvin- ja jos on niin kenen ansioista? Nii, tiedän kyllä heidän vastauksensa; "ei ainakaan demareiden".
Eivät pojat ole kunnon porvareitakaan. Ne eivät alennu moiseen ruikutukseen, vaan ryhtyvät toimeen muuttamaan asioita.
Porissa on toiminut kokoomuksen ja demareiden yhteistyö hienosti, johon vasemmistoliitto on tuonut sopivasti mausetta. Muut puolueet ovat jättäytyneet arvotelijoiksi, sen sijaan, että olisivat ryhtyneet tositoimiin epäkohtien poistamiseksi. Toisten arvostelu ja passiivinen "pason" jauhanta ei maailmaa muuta, ei edes POria.
Olen tarkoin perehtynyt aiheeseen kolme viisasta ja tullut siihen lopputulokseen, että he ovat nimimerkit: Siellä sohit, naimanen ja oo keskustelijoiksi. (En voi erottaa onko siinä kaksi oota vai kaksi nollaa)
Tuo työryhmä vetää vertoja mille tahansa komitealle taikka neuvostolle. Sitäpaitsi uskon heidän olevan puolueuskollisia ynnä kreatiivisia henkilöitä.
Suosittelen heitä porin pelastajiksi ja Satakunnan maakunnan voimahahmoiksi.
Lahjakkuutta ja hengen viisautta ei ole annettu meille kaikille, minulle ehkä vähiten. Siksi uskon, että jos mainittu komitea asetetaan laittamaan kauniin kotikaupunkimme mallilleen, niin mallilleen se menee.
Salanimien takaa työskentelevien henkilöiden mies- tai naispuolisuudesta minulla ei ole antaa pienintäkään vihjettä. Voi olla, että naiskiintiö on kokoonpanossa tukevasti läsnä.
Niin.
Enpä osaa lähteä mukaan enempiin kerhoihin kuin missä jo olen.
Yleisönosasto on mainio foorumi esiintyä myös omalla nimellään kuvansa kera. Niin ainakin minä teen. Eräällä norjalaisella palstalla kysyttiin, kuinka uskallan laittaa sähköpostiosoitteenikin netissä näkyviin.
No. Rohkea pitää olla, jos aikoo rokkaa syödä.
Eräällä norjalaisella palstalla kysyttiin, kuinka uskallan laittaa sähköpostiosoitteeni netissä näkyviin.
No. Rohkea pitää olla, jos aikoo rokkaa syödä.
Du burde ikke legge ut adressen til husse på denne måten, da det kan føre til at dumme mennesker sender mail til han.
asiaa norjalaisten yms. kansainvälisempien ihmisten kanssa kuin "porilaisten". Tänne palstallehan riittää vain se, että käy haukkumassa päätöksentekoamme. Olisiko kenties parempi keskittyä kotikenttäänsä ja hoitaa täällä tonttinsa kuntoon, ennenkuin lähtee "merta edemmäs kalaan"? Tosin Norjassa kala onkin erityisen maukasta,,,
,, taannoin tekevänsä kaikkensa että demarilinnake pysyy Porissa pystyssä kunnallisvaalien jälkeenkin.
Sen kyllä uskon, mutta olisi kiva tietää että mitä tuo "kaikkensa" pitää sisällään.
Kun keinot loppuvat, alkavat konstit, sanoi eräs ajattelija kerran muinoin.
Pitkän elämäni aikana olen joutunut toteamaan, että naisilla on enemmän konsteja kuin miehillä. Siinä asiassa tasa-arvo on kaukainen utopia.
Meillä on kaupungin johdossa nainen.
Mikäli hän on sanonut, että demarilinnake pysyy Porissa pystyssä vielä kunnallisvaalien jälkeenkin, lienee käynyt niin, että keinot ovat jo loppuneet, on alkanut konstien aika.
Pitäisiköhän Poriin kutsua vaalitarkkailijoita entisestä Neuvostoliitosta?
Länsimainen demokratia toimii nimittäin siten, että äänten määrä ratkaisee.
Sama kai se mitä kaupunginjohtaja on sanonut (ja onko noin mitä tässä väitetään, epäilenpä?)- on vaalit tulossa - ja tulos on juuri sellainen, jonka enemmistö porilaisista haluaa. Siihen on kaikkien tyytyminen.
Tunnen olevani hiukan oudossa seurassa. Kahden edellisen viestin kieltä on vaikea ymmärtää. Johtajatar-nimitystä on käytetty yleisesti noin sata vuotta sitten. Kaupunginjohtajatar - titteliä en ole koskaan kuullut tai nähnyt kirjoitettuna. Onko relevanttia eli asiaankuuluvaa korostaa ammatti- tai virka-asioista puhuttaessa sukupuolisuutta? Ja 2000-luvulla!
Kun, Naumanen, viittaat "muinaiseen ajattelijaan", ehkä mielessäsi on saksalainen von Clausewitz? Hän puhui sodan ja politiikan välisestä suhteesta.
Kahdessa edellisessä viestissä puhutaan "demarilinnakkeesta" niin, että väitetään kaupunginjohtajan käyttäneen tätä sanaa. Saisinko linkin, että voin itse tarkistaa noin vahvan sanan käyttämisen!
Sen kyllä muistan, että kaupunginjohtaja sanoi sen jälkeen, kun häntä ei valittu Ouluun, sitoutuvansa Poriin ja porilaisten asioiden hoitamiseen entistä enemmän.
Se, ketä porilaiset kunnallisvaaleissa äänestävät, on porilaisten omassa harkinnassa. Viittaatko, Naumanen, jotenkin siihen, että meillä tehdään vaalivilppiä?
"Pitkän elämäni aikana olen joutunut toteamaan, että naisilla on enemmän konsteja kuin miehillä. Siinä asiassa tasa-arvo on kaukainen utopia.
Meillä on kaupungin johdossa nainen."
Ovatko naiset ihmisten tasa-arvon tiellä?
Edustatko, Naumanen, yleisemminkin porilaista ajattelua?
Näyttää joku keski-ikäinen nainen huutelevan nimeäni täällä vähän samaan tapaan kuin idoleille huudetaan rockkonsertissa.
Viittaukseni naisten konsteihin on peräisin Niksi-Pirkasta, missä sukkahousuista tehdään melkein mitä tahansa.
Ajattelin tuossa ylempänä, että ehkä Porissa rakennetaan demarilinnaketta sukkahousuista. Tiedän nimittäin, että moni demari on kovin ihastunut naisten sukkahousuihin.
Kyllä Porin nykyisen kaupunginjohtajan väitti joku kaupunkilehdistämme näin tokaisseen tuossa taannoin hänen tehtyään ekskursion pohjoisemmalle Pohjanmaalle. Eli että hän tulee tekemään kaikkensa Porin pitämisessä vahvana demarilinnakkeena. Onhan tuota tokaisua tälläkin palstalla aina välillä muistettu muistella. Vahingonilosta ehkä, mene tiedä.
Ei tuo lausahdus mikään urbaanilegenda ole vaikka elämään on jäänytkin. Linkkiä ei taida löytyä mistään eikä tarvitsekaan. Aihe pysyy hengissä ilmankin näköjään.
Olihan se oudohkosti lausuttu viisaalta naiselta, jos mietimme asiaa siltä kannalta että porilaisista hädin tuskin viidennes tunnustautuu äsdeepeeläisiksi. Lasketaan kuinka vaaleanpunaisten lasien läpi vaan.
Kaupunginjohtajan lausumaa ei kuitenkaan koskaan ole oikein syvällisesti analysoitu. Sillä nimittäin saattaa olla ihan järkeväkin sisältö tahattomasta komiikasta huolimatta. Hän on ehkä tarkoittanut, että haluaa Porin säilyttävän asemansa Suomen demarivaltaisten keskikokoisten kaupunkien näkyvänä ja vahvana vaikutusalueena. Tai jotain ihan muuta. Mutta johan tuo taitaa kuulostaa vieläkin oudommalta.
Ehkä hän vaan halusi pyytää tavallaan porilaisilta demareilta, jotka hänet juuri olivat asemaansa vallallaan valinneet, anteeksi haluaan päästä Ouluun pois Porista ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja ehkä hän ja kaikki muutkin demarit haluaisivat että unohdettaisiin jo koko aihe. Mutta jotkut typerykset ne ei vaan suostu unohtamaan. Noh, unohtamattomuus ehkä johtuu juuri siitä kun tuo viittaus tulevaisuuden vahvaan demarilinnakkeeseen saattaa seuraavien vaalien myötä olla kohtalokas. Ikäänkuin siitä olisi tulossa vihollisen käteen ase, jolla demarilinnake lyödään murskaksi. Aih!
Demarilinnakkeen vahvuus tulee silti näkymään tulevien, demareille kenties tappiollisten vaalien jälkeen pitkäänkin koskapa virkamieskoneisto on vuosikaudet valikoitunut pätevyyden kuin myös sopivuuden eli jäsenkirjan värin mukaan. Porissa erittäin läpinäkyvästi ja voimallisesti. Tiedä sitten onko ollut hyvä vai huono, sen voi jokainen päätellä itse.
Tarvitseeko selventää? Onko jossain käsitteessä tulkinnanvaraa? Sama se, tulkitaan jokainen näitä kirjoituksia itsellemme mukavimmassa valossa. Eivät runoilijatkaan aina halua selventää mitä tarkoittivat milläkin sanalla tai sanamuodolla. Tulkitkaamme elämää jokainen omalla tavallamme. Näin on ja ei kuitenkaan ole.
Te olette ihania kaikki. Myös kaupunginjohtajatar on ihana. Ja kyllä me keskikehoiset miehet voimme näissä kirjoituksissamme kutsua häntä johtajattareksi. Kaikella kunnioituksella. Vielä huomennakin.
Mukavaa alkanutta viikkoa itse kullekin säädylle ja muistakaamme olla relevantteja elevantteja!
Terveisin Ei-kovin-viisas-Arska-vaan-täältä-kyliltä-alias-Nimim-Erkki-!