Tulipahan juhlittua että selvisi taas yhden surkean vuoden.
Ja mitäköhän surkeaa tämäkin vuosi tarjoaa.
Huonoa uutta vuotta.
2
435
Vastaukset
- Nahkatuuba
tänä vuonna uuden karhea hallituksemme aloittaisi toimet Suomen pahoinvointivaltion tilan parantamiseen. Jokelan tapahtuma ainakin aiheutti sellaisen kohun kansamme mielentilasta. Suomi on niin kilpailukykyinen ja vauras, mutta miksi aina kaupungilla kulkiessa näkyy juovuksissa hilluvia lapsia muiden yhteiskunnasta syrjäytyneiden kanssa? Miksi Suomen itsemurhatilastot ovat niin korkeita? Masentavaa tekstiä, mutta toivon positiivisella asenteella, että asialle tehtäisiin jotakin. Mutta vastuu ei ole vain hallituksen harteilla, ihmisten hyvinvointi nojaa myös itse ihmisiin. Yrittäkäämme siis tänä vuonna huomioida toisetkin ihmiset, nykyisin kun on liian yleistä oman napaan tuijottelu.
- Rankkuri
Joku sentään vaihteen vuoksi sanoo jotain järkevääkin.
Mutta minulta kysytään niin asioille ei oikein voi tehdä mitään nykyään, koko ihmiskunnan pitäisi muuttua.
Ketään vain ei kiinnosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616