Mitä tämä on?

Olen miettinyt tässä viime aikoina, että onkohan mulla mielenterveys menossa.

Hieman ennen joulua on oksentelu alkanut, se on päivittäistä ja tapahtuu joka aterian yhteydessä, kunhan pystyn tekemään sen salassa mieheltä.

Olen 26-vuotias, normaalipainoinen, mutta lihonut 10 kg viimeisen 1,5 vuoden aikana.

Onko kyseessä minä, joka yritän nyt ns. itselleni bulimiaa vai onko oksentamisessa aina aina aihetta huolestua?


Oksentaminen ei ole vierasta. Laihduin n. 10 kg pari vuotta sitten ja olen myös oksentanut, mutta en osaa yhdistää tapahtumia keskenään.
1320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itsekin olen samoja miettinyt. Tarkoitan kysymystäsi tästä bulimian hankkimisesta ja oksentamisesta.

Toisaalta ajattelen, ettei bulimiaa noin vain hankita. Toisaalta en kuitenkaan voi ajatella sairastavani bulimiaa, koska en syö valtavia määriä karkkeja, sipsejä ja jäätelöä, ja sitten oksenna niitä. Minä oksennan harvoin ja yleensä aina ihan tavallista ruokaa/ leipää. Minulla ei oksentaminen ole jatkuvaa, välillä on jopa kuukausien tauko. Vaikka minulla on taukoja, en pidä tätä tapaa pahana, vaan ainoastaan huolestuttaa jos se vahingoittaa sisuskalujani.

Voisithan sinäkin kokeilla, oletko jo aivan koukussa. Kokeile vaikka onnistuuko oksentamaton tammikuu. Jos ei onnistu, sinulla on ongelma. Jos onnistuu, niin kaikki on kunnossa ja voit kokeilla perään vaikka seuraavan kuukaudenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miemieeeee kirjoitti:

Olen miettinyt tässä viime aikoina, että onkohan mulla mielenterveys menossa.

Hieman ennen joulua on oksentelu alkanut, se on päivittäistä ja tapahtuu joka aterian yhteydessä, kunhan pystyn tekemään sen salassa mieheltä.

Olen 26-vuotias, normaalipainoinen, mutta lihonut 10 kg viimeisen 1,5 vuoden aikana.

Onko kyseessä minä, joka yritän nyt ns. itselleni bulimiaa vai onko oksentamisessa aina aina aihetta huolestua?


Oksentaminen ei ole vierasta. Laihduin n. 10 kg pari vuotta sitten ja olen myös oksentanut, mutta en osaa yhdistää tapahtumia keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu