Ensimmäistä kertaa

Hei!

Olen 16-vuotias poika, ja ilokseni minua pyydettiin n. viikko sitten vastasyntyneen poikaserkkuni kummiksi. Olen tästä todella onnellinen, mutta samalla hieman huolestunut. Olen lukenut tätä keskustelupalstaa, ja huomannut, että usein kummit "epäonnistuvat", ja vanhemmat suorastaan haukkuvat. Itse en tällaista kohtaloa halua (lapsen vanhemmat ovat kyllä parhaita ystäviäni, joten haukkuminen ei tule kuuloonkaan :) , mutta pari asiaa huolestuttavat minua. Välimatkaa kummipoikaan on 200km, joten kovin usein en tule häntä tapaamaan. Heidän perheensä kuitenkin viettävät mummulassamme lähes joka joulun, sekä kesäisin aina ainakin kuukauden. Millaisia vinkkejä annatte yhteydenpitoon?

Entäs ristiäislahja? Perheeni ei ole kauhean varakas, joten mitään miljoonan euron lahjaa ei ole vara osta. Mikä olisi mieleenpainuva ja kohtuullisen halpa lahja, jota ei kuitenkaan tarvitsisi hävetä? Kiitoksia aiemmista keskusteluista, niistä on saanut paljon vinkkejä! Kaikkea mahdollista kummiuteen liittyviä vinkkejä otetaan vastaan.
61163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

saa alle parillakympillä ainakin kivoja erilaisia säästölippaita, olisko tinasta tehtyjä, autoja ja keinuhevosia ym. Joihinkin voi kaivertaa nimiä ja syntymäaikoja ja mittoja. Meillä on kummit tuoneet näitä, kivoja on ollu. Jotkut kyllä kysyy mitä vanhemmat toivoo. Vauvakirja ns. vauvamuistot tai minkä nimisiä niitä onkaan on myös suht halpa ja kiva lahja.

Äänestä

Vaikutat todella fiksulta nuorelta mieheltä, joten älä ole ollenkaan huolissasi. Pystyt varmasti hoitamaan "kummin virkaa". Ei siihen mitään ihmeitä tarvitse. Riittää kun olet kiinnostunut lapsesta aidosti. Voit kirjoittaa ja soitella lapselle ja teillähän on kuitenkin joulut ja kesäkuukausi yhteistä aikaa. Monella ei ole näin. Lapsi kasvaa pian ja sinä voit pyytää häntä sitten luoksesi. Teistä tulee varmasti läheiset. Ristiäislahjasta älä ota stressiä, pieni muisto riittää.

Äänestä

ja suhtaudut kummiuteen noin positiivisesti.

Lahjan suhteen ei kannata ottaa turhia paineita. Tuskinpa vanhemmat sinulta odottavatkaan miljoonan euron lahjaa, varsinkin kun ottaa huomioon ikäsi. Nuo aikaisemmin mainitut tina-autot yms on kivoja ja aika edullisia. Muita vaihtoehtoja on valokuvakehys, hammasrasia, kastevesipullo, tyylikäs taulu ( esim. Enkelin eväspussi valmistaa). Menet vaan rohkeasti kultasepän liikkeeseen ja kerrot mitä etsit. Toinen osoite voisi olla paikkakuntasi lahjatavaraliike. Jos jokin nyrkkisääntö pitäisi kehitellä, niin älä kuiten hae mitään esim. Tiimarin kaltasesta kaupasta. Jos päädyt ostamaan kultasepänliikkeestä niin muista kaiverukset. Jos vanhemmat joutuvat viemään omalla paikkakunnalla lahjan kaiverrettavaksi, siitä tulee kustannuksia heille. Koska kaiverrusten jälkeen tuotetta ei voi palauttaa, olisi hyvä tietää mitä muut kummit laittavat. Tunnetko heitä? Jos onnistuu, niin sopikaa etukäteen mitä kukin ostaa. Vaarana muuten on että lapsi saa joka kummilta tina-auton ;)

Onko vaatepuoli kunnossa? Ristiäiset on sen verran suuri juhla ettei sinne farkuissa mennä. Tai saa varmasti mennäkkin, mutta sitten saattaisit tuntea itsesi alipukeutuneeksi. Suorat housut ja paita riittää sinun ikäiselle. Koko pukua et välttämättä tarvitse, jos et sellaista jo valmiiksi omista.

Äänestä

tuskin oikeasti kummiksi pyydettiin lahjojen takia, vaan todellakin jonkun ihan muun? Kummien yleisiä lahjoja on kummilusikka, kummikehys, vauvakirja jne kaikiss aon kalliita tuotteita ja edullisia tuotteita.

Alussa lähinnä kummi luo suhdetta lapseen koska tämä on aika avuton itse. Ajan kanssa sitten lapsen osalta alkaa tulla lisää palautetta ja kummista saattaa tulla todella tärkeä aikuinen ystävä. Isomman lapsen kanssa voi sitten puuhailla jo vaikka mitä mistä kumpikin pitää jne. Tärkeää on olla olemassa lapselle ja läsnä. Läsnäoloon riittää puhelinkin kun ikää ja puhatta alkaa tulla. Jo muutaman vuoden ikäinen läpättää puhelimessa sujuvasti juttujaaan.

Luo siis suhde lapseen ja hyvin menee! Jos kummin mitta on lahjoissa niin ei ole mittarissa kehumista!

Äänestä

Minäkin olen 16 vuotias, ja kummilapsen pitäisi syntyä tässä viikonsisällä :)

Lahjaa ajatellen, niin lapsen äiti olisi halunnut että ostan kummilusikan, kun se on niin perinteinen, muttakun ne voi maksaa 50-80 €, eikä sellaisia rahoja minulta oikein löydy.

Oma idea olisi ostaa valokuva raami :) siihen saisi lapsesta ensimmäisiä kuvia, ja niihin kaiverretaan syntymä aika, lapsen pituus/paino ja etunimet. Itselleni hankittiin sellainen, kun synnyin, vaikkei lusikat varmaan maksaneet yhtäpaljon silloin x)

Ja epäonnistumisesta... tuskin. Itse en sellaista uskalla ajatella, vaikka erään ystäväni kummit ilmestyivätkin vasta hänen konfirmaatioonsa. n_n; Olet vain reipas ja aktiivinen, niin ei sinulla mitään hätää ole!

Eli onnea matkaan!

Äänestä

kiinnostunut lapsesta! (itse olen juuri saanut ensimmäisen kummilapsen) en minäkään ostele koko ajan mitään juttuja kirje tai tekstiviesti piristävät kummasti myös siellä toisessa päässä sillä he näkevät että välität!!

lajoista: kaikki rasiat ja sun muut ovat ihania! Oma kummilapseni sai sellaisen savisen tauluparin johon painetaan vauvan jalan ja käden kuvat:D voi että ne ovat niin ihanat ! hinnasta en osaa sanoa mitään mutta on niin ihanat että voi hellanlettas sentään. itse ostin ystäväni haluamat muumiateriasetin johon kaiverrutin kummipoikani nimen':D

Onnea ja menestystä kummiudessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummiksi kirjoitti:

Hei!

Olen 16-vuotias poika, ja ilokseni minua pyydettiin n. viikko sitten vastasyntyneen poikaserkkuni kummiksi. Olen tästä todella onnellinen, mutta samalla hieman huolestunut. Olen lukenut tätä keskustelupalstaa, ja huomannut, että usein kummit "epäonnistuvat", ja vanhemmat suorastaan haukkuvat. Itse en tällaista kohtaloa halua (lapsen vanhemmat ovat kyllä parhaita ystäviäni, joten haukkuminen ei tule kuuloonkaan :) , mutta pari asiaa huolestuttavat minua. Välimatkaa kummipoikaan on 200km, joten kovin usein en tule häntä tapaamaan. Heidän perheensä kuitenkin viettävät mummulassamme lähes joka joulun, sekä kesäisin aina ainakin kuukauden. Millaisia vinkkejä annatte yhteydenpitoon?

Entäs ristiäislahja? Perheeni ei ole kauhean varakas, joten mitään miljoonan euron lahjaa ei ole vara osta. Mikä olisi mieleenpainuva ja kohtuullisen halpa lahja, jota ei kuitenkaan tarvitsisi hävetä? Kiitoksia aiemmista keskusteluista, niistä on saanut paljon vinkkejä! Kaikkea mahdollista kummiuteen liittyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu