täytän tänä vuonna 16. odotan entiselle poikaystävälleni vahinko lasta. en halua luopua lapsesta saatikana tehdä aborttia. kärsin sairaudesta jonka vuoksi on ihme että ylipäätään olen raskaana, en usko että tulen enää saamaan mahdollisuutta lapseen, jollaisen olen kuitenkin aina halunnut. olen ollut pienten lasten kanssa aina ja osaan hoitaa lasta. en kuitenkaan ole hoitanut vasta syntynyttä enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. asia pelottaa. vanhempani eivät tiedä vielä mutta lapsen isä tietää. aion kertoa vanhemmilleni, mutten vielä.
toivoisin että joku voisi kertoa minulle mitä tulisi tehdä kun on raskaana ja mitä ei. en juo enkä enää edes polta. haluaisin kuulla asiasta yleisesti, muualta kuin kirjoista joltain joka olisi sen kokenut. jos joku on ollut aikoinaan teini äiti niin, halutessasi jätä sähkö postiosoite niin otan yhteyttä. kiitos
toivoisin että joku voisi kertoa minulle mitä tulisi tehdä kun on raskaana ja mitä ei. en juo enkä enää edes polta. haluaisin kuulla asiasta yleisesti, muualta kuin kirjoista joltain joka olisi sen kokenut. jos joku on ollut aikoinaan teini äiti niin, halutessasi jätä sähkö postiosoite niin otan yhteyttä. kiitos
Vastaukset 15
Vanhimmat
en nyt ihan teininä raskaaks tullu,mut olin sillon esikkoa odottaessa 19v.ja helppoa ei ollut,mut jos mulla olis ollu tää nykyinen tieto asioista,niin ehkä olis ollu helpompaa...laita meiliä joskiinnostaa:
[email protected]
kun olet uudessa tilanteessa ja todella nuori vielä niin mars neuvolaan! Äitiysneuvolassa saat kaiken tiedon, jonka tarvitset ja mahdollisen avun jota tulet tarvitsemaan. Vaikka et ole kertonut vanhemmillesi niin neuvolaan voit mennä, se ei kuulu heille eivätkä he saa sitä tietää ellet kerro.
Koska sinulla on jokin pysyvä sairaus on etenkin tärkeää että tilaasi valvotaan ja seurataan. Terveydenhoitaja osaa arvioida myös pitääkö mahdolliseen hoitavaan lääkäriin olla yhteydessä uudessa tilanteessa jne.
Toisaalta homma alkaa etenemään vasta kun saat kerrottua vanhemmillesi ja näet heidän reaktionsa asiaan. Onnea nyt kuitenkin taipaleelle!
"Äitiysneuvolassa saat kaiken tiedon, jonka tarvitset ja mahdollisen avun jota tulet tarvitsemaan"
mahdollisen avun. voin kokemuksesta sanoo, yksi tuttuni ei saanut sitä tukea ja apua neuvolasta kun olisi tarvinnut, poikaystävä jätti kun sai tietää raskaudesta, vanhemmat eivät halunneet kuulla asiasta, jättivät tyttärensä oman onnensa nojaan. ja tää tyttö on nyt ainakin sen 20v kun alkoi odottaa.
ei saanut neuvolasta neuvoa saati apua vaan suoraan sanottuna paskaa niskaansa, koska on tuleva yh äiti.
mites se sitten onkaan se todellinen tilanne kun taa smun sukulaistyttöni sai nimenomana neuvolasta kaiken sen avun ja tuen, joka neuvolan kuuluu anta aja paljon sen päälle? Kumoaako se täysin ton sun tuttavasi kokemuksen vai nollaako vaan puntit tasan?
Siis oikeasti jos joku ei osaa työtään ja joku ehkä kokee asita erilailla kuin toiset niin ei se ole sääntö! Samasta terkastakin voi olla sata eri mielipidettä, ihminen sekin on.. Kuitenkin vastuu vauvan ja äidin hyvinvoinnista kuuluu neuvolaan joten eiköhän se ole kuitenkin osoite johon pitää ja kannattaa mennä sen sijaan että jättää väliin, vai mitä tarkoitat? Ainakaan et aloittajaa rohkaisuut yhtään hankalassa tilanteessa, mutta viis siitä..
riippuu ihan paikkakunnista ja tädeistä on huomattu.
itse sain ensimmäisessä odotuksessa todella ihanan neuvolatädin, auttoi ja opasti eikä lyönyt kasaan niin kuin tämä nykyinen jos uskallan olla eri mieltä asiasta.
kyllä sinne kannattaa mennä jos todella tarvitsee apua ja haluaa tarkastaa tilanteen joka kuukausi, en minä sitä sanonut ettei saisi/kannattaisi.
todennäköisesti pistää puntit tasan.
vastuu omasta hyvinvoinnistaan sekä vauvasta kuuluu äidille itselleen.
Ilmeisesti selvää sinullekin oli että päihteitä täytyy välttää. Myös raaka tai raakakypsytetty kala ja äyriäiset ovat kiellettyjen listalla, useimmat yrttivalmisteet ja maksa a-vitamiinipitoisuutensa vuoksi. Pakastekasvisket tms. on kypsennettävä Aina, listeria on terveelle aikuiselle pieni harmi mutta sikiölle hengenvaarallinen.
Neuvolaan on mentävä heti. Tarkat ohjeet saat sieltä, ota heti mennessä puheeksi ikäsi ja tilanteesi, tarkenna tädille että olet asiakkaana äitiysneuvolassa, et saamassa moraalisaarnoja tai halveksuntaa :D hänen työnsä on varmistaa että sinun raskautesi ja terveytesi suhteen tehdään kaikki mahdollinen.
Kuten jo mainittua, raskaus tietää erikoisolosuhteita elimistölle joten jos kärsit jostakin sairaudesta, ota HETI yhteys lääkäriin, mieluiten neuvolan kautta. Reseptilääkkeet voivat olal sikiölle haitallisia, keskustele niiden käytöstä lääkärin kanssa. Samoin useimmat särkylääkkeet ovat kiellettyjä, panadolia saa käyttää.
Odotus-palstalta saat neuvoja enemmänkin, ehkä jopa samassa tilanteessa olevaa juttuseuraa!
***
odotin järkyttävää moraali saarnaa ehkäisystä, mutta täältähän tulikin ihan järkevää asiaa. Neuvolaan meno kammottaa, koska asun todella pienellä paikkakunnalla ja juttu leviää nopeasti.
vaikka puhutaan siitä vaiti olo velvollisuudesta ja vaikka mistä /: kiitos kuitenkin paljon kaikille ja voi vastailla vieläkin :)
Vaikka neuvolaan meno jännittäisikin niin mene ennen neljännen raskauskuukauden loppua, jotta saat esim. äitiyspakkauksen.
Neuvolassa on vaitiolovelvollisuus ja kun pidät lapsen täytyy se asia hoitaa kuitenkin. Neuvolassa on mukava käydä, saa varmuutta että kaikki hyvin ja on niin ihana kuulla sikiön sydänäänet.
Mene yhdessä lapsen isän kanssa niin on tuki mukana.
Rohkeasti puhelimeen ja aikaa varaamaan.
Tsemppiä ja onnellista tulevaisuutta yhteen elämäsi suurimpaan projektiin eli äitiyteen.
kauaa et raskautta pysty salaamaan kuitenkaan, neuvolaan meno aj sieltä mahdollisen tuen saaminen voi olla juuri se mitä tarvitset kerätäksesi rohkeutta kaikille asianosaisille kertomiseen. Tarkoitan lähinnä sukuasi ja vanhempiasi.
Raportoithan kun saat kerrottua, mikä oli suhtutuminen..? Alkujärkytys vai heti ilo?
***
lapsen isä koittaa pakottaa lahjoa ja kiristää aborttiin /= se siitä tuesta. :(
kerroin isälleni, tosin puhelimessa koska hän asuu kaukana toisella paikkakunnalla. kerroin että olen raskaana ja pidän lapsen, toisessa päässä tuli hiljaista ja hetken päästä puhelu katkesi. isä soitti kuitenkin n. tunnin kuluttua uudestaan ja sanoi ostavansa mitä tarvitsen ja käski miettiä vielä haluanko varmasti pitää lapsen jne... kai se edes vähän iloinen oli. /: paha sanoa.
harva vanhempi oikeasti tuossa tilanteessa repeää silmittömään iloon ja voisi jopa sanoa, että kunnon vanhempi ei ainakaan.. Onhan siinä nimittäin aina huoli siitä lapsestaan ja sen pärjäämisestä.
Mielestäni siis isäsi on ainakin tukenasi, lupasihan hän ostaa tarvikkeet yms. Tuo tunnin miettiminenkin varmasti kertoo siitä, että paljon ehti ajatusta kulkea vanhemman mielessä ja päätös ei ainakaan ole hätiköity. Vielä jos varmisti lapsen pidon halua eikä tarjonnut aborttia kovin kiivaasti niin uskoo päätökseesi ja on apuna varmaan muutenkin. Ilokin voi olla liikaa toivottu, mutta ainakaan ei mitään negatiivista, tosin jos tietää, ettet ehkä voi saada lasta niin silloin asialla on ihan toiset mittasuhteet tietenkin.
Alku siis ainakin on lupaava joten vielä kun äidillesi saat kakaistua asian ja mentyä sinne neuvolaan niin asiat on kuosissaan!
Siitä poikaystävästä vielä. Vaikka nyt reaktiona on torjunta niin hänkin voi vielä asialle lämmetä ja ainakin tahtoa pitää lapseensa yhteyttä aikanaan. Koita ihmeessä pitää välit edes puheväleinä sillä silloin asioiden hoito ja lapsen asema on aina parempi. Eikä oikeasti se apukaan ole pahasta jota isukilta voi saada ja lapsella on oikeus isään!
Hyvät jatkot!
Olit rohkea.
Oolrait. Reaktio ei siis ollut ehkä paras mahdollinen mutta tiedät ainakin että isäsi on tukenasi, se on tärkeintä. Hän tietenkin kantaa huolta sinusta ja siitä onko sinut ehkä painostettu seksiin ja raskauteen vai onko se todellakin oma päätöksesi, kokonaisuudessaan.
Vaikka vielä ei iloa ehkä kuulunutkaan, se tulee sieltä, ajan aksnsa. Koko roikalla on nyt reilut puoli vuotta aikaa tottua ajatukseen ja opetella elämään sen kanssa. Ja koska he rakastavat sinua ja haluavat että olet onnellinen, he rakastavat lastasi aivan yhtä lailla.
***
uusi ihmisenalku, vauva, on niin kyllä luulis lähipiirin lämpenevän. Ja jos asenteesi on vielä oikea, äidillinen, hoivaava ja huolta kantava lasta kohtaan niin he huomaavat että ei tämä niin kauheaa olekaan=) Onnea tulevaisuuteen!!
" kai se edes vähän iloinen oli."ainakin lupasi ostaa tarvitsemasi tarvikkeet ja uskon että kyllä se vielä iloksi muuttuu :) onhan isälläsi vielä 9kk aikaa iloita ennen syntymää :) tuo kuulosti todella lupaavalta jo :) ja kun isäsikin näkee kun mahasi kasvaa ja ja näkee että olet iloinen lapsesta niin varmasti myös isäsi alkaa iloita asiasta :)
älä hätäile isäsi tai äitisi kanssa asiasta,anna heille aikaa hyväksyä ja sisäistää asia että olet raskaana. ja tietty voit vielä kerto(muistuttaa)a sen että et välttämättä enää tämän jälkeen voi saada lapsia sairautesi takia niin haluat pitää lapsen. erään kaverinikaan ei koskaan pitänyt saada lapsia mutta hänkin oli onnekas ja nyt on yksi pieni poikalapsi :) poika vain syntyi keskosena n.5vko ennen laskettua aikaa. piti käynnistää koska alkoi lapsivettä tihkua tuolloin mutta terve poika syntyi :) ja kasvaa todella hyvin!!! nyt on vuoden ikäinen ja painoa ainakin 12kg! ja meidän tyttö on saman ikäinen ja painoa 10kg :)
luulisin että sairautesi takia joudut tarkempaan seurantaan että lapsi ei syntyisi liian aikaisin tms.
onnea raskauteesi! toivottavasti kaikki menee hyvin!!!