Vuosi on tiettävästi ollut poikkeuksellinen: on satanut ja pakkastakin on ollut niukanlaisesti.
Mutta silti jokin sietoraja on jo ylittynyt tien kunnon suhteen. Asun valtion ylläpitämän tien (nro 3073, nk. Pälkäneen tieltä (57) Retulan kautta Valkeakoskelle johtava tie) varrella ja ylläpito on jotakin aivan käsittämättömän heikkoa. Viimeisen 12 kk:n aikana tie on ollut vähintään 9 kk "puuroa". Silloin tällöin tietä hieman tasoitellaan, mutta toimenpide on niin pinnallinen, että muutamassa päivässä on tilanne taas entisenlainen.
Tie on nähtävästi paljolti routiva ja moni lähdekin näköjään puskee tien läpi. Tie on niin hengenvaarallisessa kunnossa, että vastaavaa olen nähnyt vain Vienan Karjalassa. Mutta enpä ole kai sitten tarpeeksi matkustellutkaan. Suuri kysymys on, että pitääkö odottaa niin kauan, että tulee ruumiita? Extreme-lajeja ihailevat: tervetuloa kokeilemaan millaista on kohdata Valkeakosken liikenteen linja-auto tiellä 3073 (tai olla kyydissä).
Tie 3073:n päällystäminen
Kurassa
2
520
Vastaukset
- valtio.
Ei ole valtiolla varaa päällystystöihin.
- suvikummi pyöräilijä
on päällystetty vai viäläkö siä lähteensilmiä väistellään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.683208Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91851- 1111740
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241259- 1291048
- 99992
- 60944
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67926Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6875- 84869