http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000031652576
"Lapset eivät sairauttasi aiheuta, mutta kuitenkaan osana hoitoa sinun ei olisi hyvä olla lähivuosina raskaana. Tilanteesi on sellainen, että et ole välittömässä hengenvaarassa, minkä vuoksi sterilisaatio tai kohdun poistaminen eivät ole järkeviä. Lisäksi tilanne voi muutaman vuoden päästä olla sellainen, että voit taas olla raskaana terveyden siitä kärsimättä."
Mistähän kirjasta tälläiset faktat on kaivettu. Lainaukseni viitaa ketjuun jossa äiti on viimeisen aikana saanut raskausmyrkytyksen ja lapsi on syntynyt keskosena. Ja sitten heitetään em väite.
Lapset eivät aiheuta raskausmyrykytystä? Taitaa olla itsestään selvää että ilman raskautta ei ole raskausmyrkytystäkään.
Toisekseen raskausmyrykytyksen riski toisaalta kasvaa jos raskaudt toistuvt liian tiheään. Tai äidin elimistö muuten joutuu toistuvien tiheitten raskauksien myötä liian koville. Toisaalta joillain se toituu joka ikisessä raskaudessa.
Toisaalta yksi raskausmyrkytys yksitään lisää seuraavan raskausmyrykytyksen riskiä. Kuten myös pysyvää verenpaineen nousua.
Äiti jolla on raskausmyrkytys on aina hengenvaarassa. Suomessa moni äiti kuolisi rasausmyrkytykseen ilman hoitoa. Eikä hoito ole tae sille että äiti ja/tai lapsi selviävät ilman vammoja ja/tai hegissä. Keskosuus yksistään on uhka lapselle. Keskosuus yksitään vammautaa lukuisia lapsia vuosittain suomessakin, hyvästä hoidosta huolimatta.
Ja sitten tämä - kukaan ei voi sanoa ettei raskaus voi olla vuosienkin päästä riski. Tuollasiten kuvitelmien levitäminen on jokseenkin edesvastuutonta. Ensinnäkin raskaus on aina riski. Aina, poikkeusta ei tunneta. Ja toisekseen jos ja kun raskauksissa alkaa ilmetä tuollaisia ongelmia ne myös nostavat komplikaatioriskiä seuraavissa raskauksissa. Mitään näyttöä ei ole sille että raskausmyrkytys paranisi ajan kanssa.
Se on monille joka raskaudessa toistuva ilmiö.
Ja kaiken huippuna sitten vielä se että tässä nämme että naisella ei ole muuta arvoa kuin synnytää (aina kuolemaan asti).
Synnyttäminen hinnalla millä hyvänsä on arvokaampaa kuin se että lapset savat pitää äidin. Ja toisaalta tämän asian toinen puoli on se että lapsen mahdollisesta vammautumisesta ei näytetä lainkaan piitaavan.
Entä jos seuraava lapsi syntyy viikolla 28 kuka on se joka kantaa syylisyyden lapsen vammatumisesta. Ja mahdollisesti kivuliaasta ja sarauksien täyttämästä elämästä. Vältyykö äiti tuossa tilanteessa kysymästä itseltään sitä että olisiko ollut oikeampaa olla synnyttämättä tuota lasta kärsimään. Lapsen kärsimyksen katsominen vierestä on jokseenkin hirveää.
Entä jos joutuisit katsomaan sitä tietoisten valintojesi seurakusena lopun elämääsi?
"Lapset eivät sairauttasi aiheuta, mutta kuitenkaan osana hoitoa sinun ei olisi hyvä olla lähivuosina raskaana. Tilanteesi on sellainen, että et ole välittömässä hengenvaarassa, minkä vuoksi sterilisaatio tai kohdun poistaminen eivät ole järkeviä. Lisäksi tilanne voi muutaman vuoden päästä olla sellainen, että voit taas olla raskaana terveyden siitä kärsimättä."
Mistähän kirjasta tälläiset faktat on kaivettu. Lainaukseni viitaa ketjuun jossa äiti on viimeisen aikana saanut raskausmyrkytyksen ja lapsi on syntynyt keskosena. Ja sitten heitetään em väite.
Lapset eivät aiheuta raskausmyrykytystä? Taitaa olla itsestään selvää että ilman raskautta ei ole raskausmyrkytystäkään.
Toisekseen raskausmyrykytyksen riski toisaalta kasvaa jos raskaudt toistuvt liian tiheään. Tai äidin elimistö muuten joutuu toistuvien tiheitten raskauksien myötä liian koville. Toisaalta joillain se toituu joka ikisessä raskaudessa.
Toisaalta yksi raskausmyrkytys yksitään lisää seuraavan raskausmyrykytyksen riskiä. Kuten myös pysyvää verenpaineen nousua.
Äiti jolla on raskausmyrkytys on aina hengenvaarassa. Suomessa moni äiti kuolisi rasausmyrkytykseen ilman hoitoa. Eikä hoito ole tae sille että äiti ja/tai lapsi selviävät ilman vammoja ja/tai hegissä. Keskosuus yksistään on uhka lapselle. Keskosuus yksitään vammautaa lukuisia lapsia vuosittain suomessakin, hyvästä hoidosta huolimatta.
Ja sitten tämä - kukaan ei voi sanoa ettei raskaus voi olla vuosienkin päästä riski. Tuollasiten kuvitelmien levitäminen on jokseenkin edesvastuutonta. Ensinnäkin raskaus on aina riski. Aina, poikkeusta ei tunneta. Ja toisekseen jos ja kun raskauksissa alkaa ilmetä tuollaisia ongelmia ne myös nostavat komplikaatioriskiä seuraavissa raskauksissa. Mitään näyttöä ei ole sille että raskausmyrkytys paranisi ajan kanssa.
Se on monille joka raskaudessa toistuva ilmiö.
Ja kaiken huippuna sitten vielä se että tässä nämme että naisella ei ole muuta arvoa kuin synnytää (aina kuolemaan asti).
Synnyttäminen hinnalla millä hyvänsä on arvokaampaa kuin se että lapset savat pitää äidin. Ja toisaalta tämän asian toinen puoli on se että lapsen mahdollisesta vammautumisesta ei näytetä lainkaan piitaavan.
Entä jos seuraava lapsi syntyy viikolla 28 kuka on se joka kantaa syylisyyden lapsen vammatumisesta. Ja mahdollisesti kivuliaasta ja sarauksien täyttämästä elämästä. Vältyykö äiti tuossa tilanteessa kysymästä itseltään sitä että olisiko ollut oikeampaa olla synnyttämättä tuota lasta kärsimään. Lapsen kärsimyksen katsominen vierestä on jokseenkin hirveää.
Entä jos joutuisit katsomaan sitä tietoisten valintojesi seurakusena lopun elämääsi?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tämä on kommentti linkkiin
Lääketieteen opiskelut eivät varmaankaan ole kovin pitkällä, sanallinen ilmisusi kertoo sen (olen ollut lääkärikeskuksen osakkaana 10v. )
Mikä muu aiheuttaa ko. taudin, kun raskaus. Ei kysymys ole epidemiasta muualla kun VL piireissä, ja se voi iskeä keneen hyvänsä. Toisaalta lääkiksen käyneenä tiedät, että raskausmyrkytys on tosi vaarallinen molemmille, äidille ja sikiölle ja se voi hyvinkin jättää merkit, molempiin ja jopa lääkäriinkin, jos huomaa mitä suositteli (viittaan sinuun).
”””Kristillisyydessä on ainakin joskus opetettu, että kun puolisot pidättyvät yhdyselämästä täysin määräajaksi voidakseen keskittyä paremmin rukoukseen, ei ole mitään syntiä. Raamatullinen perusta tälle on olemassa täällä:””” Höpö höpö, vain SRK menettelee näin, on aika rukouksen, on aika rakastelun, ja on aika tehdä lapsia, joten älä viitti, läkäris- mies, sillä nainen ei puisi noin.
Kirjoita niin, että VL parisuhteessa on vain kaksi asiaa, nainti ja rukous, aika pieneksi on piiri mennyt, on siinä elämässä muutakin, iloja sekä suruja.
””” Miten kuukausia kestävä pidättyminen sitten käytännössä on mahdollista, kun miesten tarpeet ovat mitä ovat ja aviosuhdekin voi kärsiä, jos rakkaus jää platoniselle "katsoa saa muttei koskea" -tasolle? ””” Tolloa, kannattako hankkia autoa, jos kulkee linkkurilla. Miten ihminen voi olla noin tyhmä, ja vielä kirjoittaa siitä. Avioliitto on myös sukupuolisen ilottelun satama, turha sitä on väittää muuksi.
””Sitten sananen varsinaisista ehkäisykeinoista. Lääkärit saattaisivat tuollaisessa tilanteessa ehdottaa esim. kierukan asentamista. Kierukkahan on tehokas ehkäisykeino käsittääkseni viitisen vuotta. Sopivan pitkä aika siis toipumiseen ja "varmuusaikaakin" toipumiseen jäisi.”” Hallelujaa, näin se on, tekee kukin lapsia silloin kun sen oikeasi näkee.
”””On kuitenkin muistettava, että kierukka samoin kuin monet ehkäisypillerit, ei edes ole raskauden _ehkäisyä_ sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan on toimintaperiaateeltaan abortoiva. Kierukka (ja monet e-pillerit) estää jo syntyneen elämän eli hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään. ””” Nyt on jo selvä, ettet tiedä lääketieteestä yhtään mitään, ilmeisesti et myöskään yhdynnästä. Toiminta- tavoiltaan abortoiva. Hui hai, juuri nämähän tekevät sen, ettei elämää synny, siis miehen solu ei hedelmöitä solua ja kiinnittyminen jää pois, joten mitään ei ole tapahtunut, ketään ei ole tapettu, kuten abortissa, koska ketään ei ole tehty!!!!
Käsittämätöntä, jos kortonkiin joku tulee syntymään, tämä tapahtuu vain elokuvissa. Suurta ironiaa, haha, haa
Miten sitä kohdussa muovataan, jos siellä ei ole siemeniä??? Tyhmää ja jopa matematiikkaa. On eri asia, jos siellä on elävä elämä, sitten on jo ihmisen kädet sidottu, ellei äiti ole vaarassa.
”””Joudun nyt keskeyttämään viestin, mutta jatkan myöhemmin vielä muutamalla ajatuksella.””” Älä edes ajattele jatkavasi ”lätty viikari lääkärin alalla”.
vaikuttavat jotenkin alkeellisilta.
"Nyt on jo selvä, ettet tiedä lääketieteestä yhtään mitään, ilmeisesti et myöskään yhdynnästä. Toiminta- tavoiltaan abortoiva. Hui hai, juuri nämähän tekevät sen, ettei elämää synny, siis miehen solu ei hedelmöitä solua ja kiinnittyminen jää pois, joten mitään ei ole tapahtunut, ketään ei ole tapettu, kuten abortissa, koska ketään ei ole tehty!!!!!"
Wikipedian mukaan kierukka on "abortoiva" ehkäisyväline, joka estää munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään.
"Kierukka on vaivaton ehkäisyväline joka asetetaan naisen kohtuun, jossa se ehkäisee raskautta muun muassa estämällä munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään ja aiheuttamalla steriilin tulehdusreaktion sekä vierasesine-efektin."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kierukka
En usko, että olisit lääkäri. Lääkärien voi olettaa tietävän, miten kierukka toimii.
Lätty ei takuulla ole lääkäri enempää kuin uskovainenkaan. Sanallinen ilmaisunsa kertoo molemmat asiat;-).
"Lätty ei takuulla ole lääkäri enempää kuin uskovainenkaan."
jos jätämme tuomitsemisen Jumalan tehtäväksi?
Minä todella en itse ole lääkäri, mutta jos on ollut naimisissa 40 vuotta ( ja ei yhden kanssa ) tiedän jotain yhdynnästä ja lapsia on vain 6 kpl.
Ei tarvitse Wikipediasta etsiä, mitä se on.
Valaisen, jos munasolu ei kiinnity, se kehittymistä ei tapahdu ja siitä ei tule sikiötä.
Onhan vierasesine peniskin, joten ei kaiketi kannata meidän jatkaa, toinen tuntee asian, toinen ei, mutta onhan meillä kuitenkin Wikipedia.
””En usko, että olisit lääkäri. Lääkärien voi olettaa tietävän, miten kierukka toimii.”” Olen sen elämässäni nähnyt, joten olen kai sen sitten oppinut käytännössä ja meille se ei ole tabu.
"Valaisen, jos munasolu ei kiinnity, se kehittymistä ei tapahdu ja siitä ei tule sikiötä."
VALAISEN:
Jos mies ja nainen eivät yhdy, siittiö ja munasolu eivät kohtaa.
Jos mies ja nainen yhtyvät, mutta käyttävät kondomia, siittiö ja munasolu eivät kohtaa.
Jos mies ja nainen yhtyvät eivätkä käytä kondomia, siittiö ja munasolu voivat kohdata, jolloin voi tapahtua hedelmöitys.
Jos naisella on kierukka tai hän syö e-pillereitä, joilla abortoiva vaikutus, hedelmöittynyt munasolu ei pääse kiinnittymään kohdun seinämään.
Jos naisella ei ole kierukkaa, syömällä katumuspillereitä voi estää munasolun kiinnittymisen tai saada jo kiinnittynyt munasolu irtoamaan.
Jos edellä mainittuja raskauden ehkäisytapoja ei käytetä, munasolu kiinnittyy kohdun seinämään, kehittyy alkioksi ja siitä edelleen sikiöksi. Jos raskaus keskeytetään, tapahtuu abortti.
Jos lasta ei abortoida, hän syntyy ja hänestä tulee vauva.
Jos vauva tapetaan tai kuolee, hän ei pääse kehittymään taaperoksi.
Jos taapero tapetaan tai kuolee, hän ei pääse kehittymään leikki-ikäiseksi.
Jos leikki-ikäinen tapetaan tai kuolee, hän ei pääse kehittymään kouluikäiseksi.
Jos kouluikäinen tapetaan tai kuolee, hän ei pääse kehittymään varhaisnuoreksi.
Jos varhaisnuori tapetaan tai kuolee, hän ei pääse kehittymään nuoreksi.
Jos nuori tapetaan tai kuolee, hän ei pääse kehittymään nuoreksi aikuiseksi.
Jos nuori aikuinen tapetaan tai kuolee, hän ei pääse kehittymään kypsään aikuisuuteen.
Jos aikuinen tapetaan, hän ei pääse kypsymään keski-ikään.
Jos keski-ikäinen tapetaan, hän ei pääse kypsymään vanhuuteen.
Mitä tästä opimme?
Missä tahansa elinkaaren vaiheessa tapahtuva elämän katkaisu on aina elämän katkaisua eli tappo.
Hedelmöityksen estäminen ei ole tappamista, mutta myös Raamatun mukaan väärin.
On aivan selvä luonnontieteellinen fakta, että elämä alkaa hedelmöityksestä. Paina päähäsi: Elämä ei ala hedelmöittyneen munasolun kiinnitymisestä kohdun seinämään, vaan hedelmöityksestä. Se ei ole mielipidekysymys, vaan luonnontieteellinen fakta. Tämä perusasia sinulta on hukassa.
"Olen sen elämässäni nähnyt, joten olen kai sen sitten oppinut käytännössä ja meille se ei ole tabu."
Tabu tarkoittaa asiaa, josta ei voi puhua. Se ei tarkoita asiaa, jota ihminen ei omantunnon syistä hyväksy. Ei kierukka minulle ole tabu. Toki siitäkin voi puhua. Meillä voi puhua keskitysleireistäkin, vaikka meininkiä ei hyväksytäkään.
kun katsot himoiten väärää naista tai omaasi ennen aamenta, olet joutunut huoruuden syntiin. näin sanoi Jeesus. olet ansainnut oikeuden tuomion tuosta synnistä.
aivan sama että menet ja hoidat homman loppuuun...
Tämä on totta:
"Äiti jolla on raskausmyrkytys on aina hengenvaarassa. Suomessa moni äiti kuolisi rasausmyrkytykseen ilman hoitoa."
Yksi ystäväni on sellaista sukua että heillä on taipumusta keskenmenoihin. Hän on joutunut kummankin raskauden ajan makaamaan useita kuukausia sairaalassa. Ensimmäisen raskauden vauva oli erittäin pienikokoinen. Oli keskolassa kuukausia, muistaakseni melkein 8 kk ikäiseksi. Kumpaakin keskosta seurataan tutkimuksin läpi lapsuuden. Suomessa on huippu hyvä äitiys- ja keskoshoito!
"Ensinnäkin raskaus on aina riski."
Ja työmatka! Ja rappusten käveleminen! Ja vuoteeseen meneminen!
Vaarallisinta on nukkuminen. Suurin osa ihmisistä kuolee vuoteeseen.
Oli se jollain ennakoitavissa oleva riski kahdeksan lapsen kolmikymppiselle vl-äidille, joka kuoli hiljattain kohdunrepeämän seuraamuksiin.
sinullekin kun olet tuolla asenteella liikkeillä...
Kirjassa ravitsemus ja mielenterveys jonka aivan uteliaisuuttani lainasin lääkäri tohtori Matti Tolonen toteaa mm seuraavaa...
" Tänä vuonna Suomessa synnytää noin 60 000 naista. Heistä 8000 potee raskaudenaikasita tai synnytyksen jälkeistä masennusta"
" Vaikka sydäninfarkitn riski onkin vähäinen raskauden aikana - koska naiset ovat tuolloin nuoria - se kuitenkin on 3-4 kertainen kuin samanikäisellä ei raskaana olevalla naisella, todetiin Yhdysvaltain sydänliiton Circulation-lehdessä"
"Sikiön luuston kasvu vaatii niin paljon kalkkia ja sinkkiä etteivät äidin ravinnostaan normaalisti saamt määrät riitä tyydyttämään molempien tarvetta"
Tietoa muualta
RASKAUSHEPATOOSI ELI HEPATOGESTOOSI
- 1-3% odotajista joillakin johtaa synnytyksen ennenaikaiseen käynnistämiseen
- toistuu noin 50 % odotajista seuraavassa raskaudessa
- on aina riski sekä äidille että lapselle
Tämän lisäksi on muita sairauksia jotka kaikki ovat raskaudesta aiheutuvia. Kuten
- HELLP-oireyhtymää
- Akuutti rasvamaksa on harvinainen loppuraskauden hengenvaarallinen komplikaatio
Yksitään kohduulkopuolinen raksaus merkitsee aina hengenvaaraa....
Ym ym...
Kuten verenmyrkytys, tulehdukset jne...
Munuaisten toimita ongelmat jotka aiheutvat raskauden aikaisesta kuormituksesta ja muodostavat aina riskin myös raskauden jälkeiseen elämään. Munuaiset voivat viottua pysyvästi raskauden vuoksi.
Massiiviset verenvuodot ovat yksi äitejä uhkaava tekijä ei raskaan olevaan verrattuna.
Kouristelu ja/tai tajunnan menetys... Epilepsia tai sen kailtaisten oireitten ilmaantuminen raskauaikana.
Lapsivesiembolia - Lapsiveden pääsy keuhkoverenkiertoon...
Jne... Raskaana olevan naisen riski kuolla saman ikäiseen ei-raskaan olevaan naiseen verrattuna on monin kertainen. Raskaus kas kun ei poista mahdollisuutta kuolla tapaturmaisesti muulla tavalla kuin raskaudesta johtuvista syistä. Lisäkis voidaan todeta myös se että raskaana olevan naisen riksi kuolla autokolarissa on suurempi koska hän on altiimpi sisäisille verenvuodoille....
OHO raskaus todella on riski aina. Riipumatta siitä onko kyse vl vai ei nuoresta vai vanhasta naisesta.
Valitettavasti osa noista sairauksista on sellaisia että lääkäri kehottaa olemaan hankkiutumatta raskaaksi ja silloin jos ei ole ehtinyt saada ensimmäistäkään lasta, lääkärin varoitus tuntuu surulliselta mutta lääkäri tietää että joku sisäelinten sairaus voi koitua naisen kuolemaksi jos nainen hankkiutuu raskaaksi. Onneksi on olemassa adoptio.
vaikeaa, mutta VL-naiset pakkosynnytyksineen menevät jo heistäkin ohi.
Jos VL - elää Mooseksen aikaa, niin olisi jo syytä huomata, että Jeesus täytti vanhan liiton lain lähes 2000 vuotta sitten.
Kukaan ei ole edes perustellut Raamatulla, mihin tuollainen lapsien tekeminen perustuu. Niitä vaan väännetään maailmaan kun SRK on Jumala - niinkö ??
"Kukaan ei ole edes perustellut Raamatulla, mihin tuollainen lapsien tekeminen perustuu."
Lisääntyminen on kaikkien eliöiden luontainen ominaisuus. Jumala antoin ihmiselle järjen ja velvoitteen suojella olemassa olevaa elämää.
Raamatussa ei ole sellaista kohtaa, jossa ehkäisy kiellettäisiin. Ei Vanhassa eikä Uudessa testamentissa. Ehkäisyä ei ole kielletty käskyissä. Katekismuksessa ei kielletä ehkäisyä. Asia on samalla tavoin omantunnon asia, ehdonvallan kysymys, kuin muutkin käytännön elämän ratkaisut.
Lakihenkiset maallikkosaarnaajat kehittivät ehkäisykiellon 60-luvulla.
maallikkosaarnaajien olisi pitänyt pysyä kokonaan poissa puhujapöntöstä, mikäli he eivät tunteneet Jumalan sanaa. Mooseksen laki loppui uuteen liittoon, kyllä heidän sellainen asia olisi pitänyt tietää.
Odottelen mielenkiinnolla, että tänne ilmaantuisi joku VL, joka perustelisi tarkasti Raamatun sanalla, mihin " VL-lisääntymiskäsky " oikein perustuu. Kenelle sellainen on annettu ja miksi?
Jatketaan sitten asioiden pohtimista.
Jonkinlainen riski sairastua yhteen jos toiseen sairauteen, vaikka emme olis raskaanakaan.
Ja kaikki me kerran kuolemme, saimme lapsia tai emme.
Kyse ei ollut tässä yleisesti raskaudesta terveysriskinä.
Tässä oli kyse raskausmyrkytyksestä yleensä ja erityisesti ja monisynnyttäjän raskausmyrkytysriskistä.
perustelu, että joskushan sitä kuitenkin kuolee, ei kelpaa syyksi suhtautua välinpitämättömästi omaan terveyteensä. Varsinkin, jos on saanut vastuulleen ja kasvatettavakseen lapsen tai useampia. Seuraavan sukupolven hyvinvointi perustuu suurelta olisn siihen, miten turvallisen ja onnellisen lapsuuden tämän päivän lapset saavat kotonaan elää.
Siis, varsinkin silloin, jos olet jonkun äiti tai isä, sinulla ei ole kertakaikkiaan lupaa suhtautua välinpitämättömästi omaan terveyteesi.
sillä eihän kukaan meistä tiedä edes huomista päivää. Mutta tuolla sinun logiikallasi joudumme myös kysymymään näin.
Jos äidin terveyden tiedetään olevan sellaisen, että uusi raskaus voi aiheuttaa jopa kuoleman, niin pitääkö siitäkin huolimatta hankkiutua raskaaksi. Ehkä äitiei sitä halua, mutta mies, miehen suku ja ennenkaikkea VL-usko.
Samalla logiikalla voidaan ajatella, että on sairas ihminen, mutta hänelle ei tietoisesti anneta lainkaan lääkkeitä, koska silloin hän voi jopa kuolla.?!
Useimmat vastaajat ovat jääneet kiinni epäolennaisiin asioihin - raskauden ajan vaaroihin.
Ensinnäkin - raskaus, ei ole sairaus. Se on luonnollinen tapahtuma, jotta elämä säilyisi maapallollamme. Niin ihmisillä (naiset), kuin myös eläimillä esiintyy synnytysvaurioita ja keskenmenoja.Tämä on, näin näkisin, Luojan tapa säilyttä vain parhaat ja elinkelpoisimmat geenit, niin eläimillä, kuin myös ihmisillä.
Ennen nykyisen lääketieteen valloituksia, myös raskauden ajan ongelmiin, oli lapsikuolleisuus jotakin 20-30 % luokkaa. Myös äitejä menehtyi lapsivuoteeseen.
Tämä oli luonnon oma tapa "karsia" pois yksilöt jotka eivät olleet elinkelpoisia.
Nykylääketiede pystyy pelastamaan jopa 600 gramman keskosen, joka tosin, myöhemmässä elämässään jää tavalla tai toisella huonommaksi yksilöksi kuin täydet yhdeksän kuukautta kohdussa olleet.
On ollut paljon polemiikkia m.m. siitä, saako ehkäistä raskautta. Sitä pidetään, varsinkin SRK:n piirissä, luonnottomana ja Ramatun sanan vastaisena!?
Kuinka luonnollista on uhrata kymmenien sairaanhoitajien ja lääkäreiden kallista aikaa, pelastaakseen voipaketin kokoista keskosta?
Taidepaussi...koska ymmärän monen huokaavan: "Onpa raakaa puhetta".
Raskauden ajan sairauksista ja riskeistä on tämän aloituksen perusteella tehty jos minkälaista "riskianalyysia", mutta tilastot ovat tilastoja jotka voidaan määritellä tarkoituserän mukaan.
Yksi esimerkki siitä:
Väitän, että tupakoitsijoita kuolee vähemmän kuin ei tupakoitsijoita - liikenteessä!
Lähtökohtani on tämä;
Kuolleisuus kokonaisuudessaan on 100 prosenttista. Joku kuolee syöpään, toinen rasvakirroosiin, keuhkotautiin, myrkytyksiin ym.
Tilastollisesti siis niin ja niin monta prosenttia kutakin sairautta tai onnettomuutta kohti. Kun nämä prosentit jaetaan kaikkien kuolleiden kesken, tupakanpolttajat kuolevat enimmäkseen keuhkosyöpään tai sydän/verisuonitauteihin.
Heitä ei siis - puhtaasti tilastollisesti ottaen, voi kuolla yhtä paljon liikenneonnettomuuksiin kuin ei-tupakoivia.
Poikkeuksia tosin esiintyy. Esim. tupakanpolttaja saattaa ajaa ojaan ja kuolla, sokaistuttuaan sytyttäessään savuketta.Kääntäen verrannollisesti, raivoraitis voi kuolla rasvasyöpään, ahmittuaan erilaisia "luonnonlääkkeitä", jotka todistettavasti ovat monesti yhtä vaarallisia maksalle, kuin esimerkiksi alkoholin kohtuuton käyttö.
Tämä siis n.s. "tilastoista".
Olen kuitenkin kasvanut eräänlaiseen "fatalistiseen" käsitykseen, (uskoon), että elämämme päivät ovat Jumalan käsissä. Emme voi päivääkään lisätä elämäämme, joka on määrätty jo syntymästämme saakka.
Jättäkäämme siis elämämme turvalisin mielin Taivaallisen Isämme Armollisiin käsiin.
Hyvän alkaneen vuoden jatkontoivotuksin:
Observer!
...ennen Sinun vastaustasi, joten viittaat varmasti johonkin toiseen vastaukseen.
Olen silti kanssasi samaa mieltä.
Terv. Observer.
Eniro ei ole oikein tikissä tänä iltana...., mutta näin sanoo kirja:
Ps. 139:16
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Elikkä täällä tallustellaan niin kauan kuin tulee se viimeinen edeltä määrätty päivä, eikä niitä jatka muu kuin Jumala - jos jatkaa...
Tarkoitatko, että eipä sillä väliä miten lasten käy, äiti saa ottaa riskejä ja tuhota terveytensä ennen aikojaan.
Kummaa juttua!
"Ensinnäkin - raskaus, ei ole sairaus."
Miten sinä määrität mikä on sairaus? Jos sinun mielestäsi 40 viikoa kestävä oksentelu ja pahoinvointi ei ole sairaus mikä se sitten on? Tälläisiäkin naisia on :(
Vedotaako todella siihen että on luonnollista ja suurinpiirtein etuoikeutettua ettei naine kuole enää synnytykseen yhtä todenäköisesti kuin ennen.
Mutta yhtä kaikki voidaan olla hyvin välinpitämätön sen tosiasin edessä että moni muukin riski on nyky tietämyksen valossa vältettävissä tai sairaus hoidettavissa.
Aina kun suhteutetaan suhteuta siihen näkökohtaan raskaana/ei raskaana.
Koska väärin on se että näitä asioita suhteutaan aikaan ja terveydenhuollon kehitykseen.
"Useimmat vastaajat ovat jääneet kiinni epäolennaisiin asioihin - raskauden ajan vaaroihin."
Mikä tässä on epäolennaista. Sekö että silloin kun puhutaan raskaudesta vaarat ovat epäolennaisia. Mutta kun kyse on mihen terveydestä mikään ei ole epäolennaista. Näin ainakin vl tunnutaan pitkälti ajattelevan kun kaikki keinot mitä lääketiede tarjoaa on miehille "sallittuja".
Kyllähän mihetkin kuitenkin kuolee miksi heidän elämäänsä pitäisi parataa piirunkaan vertaa lääketieteen keinoin?
Miksi naisen pitää olla valmis ottamaan tietoisia riskejä kun mies kuitenkaan ei ole omassa elmässään valmis samaan?
Minä todella ihmettelen tuota "uhrimielen" vaatimista naiselta siinä kohdassa jossa nainen tiedostaa mitkä vaarat raskaudessa ovat. Riskit kun ovat monesti joko toistuvia tai ketymien summia.
Raskaus ei ehkä itsesään ole sairuas mutta aihettaa monelle naiselle sairauksia, sairauden kaltaisen tilan, johtaa monen kohdalla suureen leikkaukseen, ja vaikuttaa terveyteen pitkään raskauden jälkeen.
ELi miten sinä selität sen että raskaus ei ole sairaus mutta laukaisee naisen sokeritaudin, verenpainetaudin, kilpirauhassairauden, muun aineenvaihduntasairauden, johtaa naisen ylipainoon, tuki ja liikuntaelin ongelmiin , peräpukamiin, kohdunlaskeumiin ym ym ym ...
Ikään kuin raskaus (seksin seuraukset) olisivat täysin viattomia ja syyttömiä tityissä kehityskuluissa. Nyky lääketiede vain ei anna tähän tukea.
En tietenkään väheksy naisen osaa. En myöskään ole sitä mieltä, että vaimon terveyden uhallakin laitetaan tulemaan uusia perillisiä.
Olen siinä vakaassa käsityksessä, vaikka viestini ehkä käsitettiin hieman väärin - että vaimon/äidin henki ja terveys on yhtä arvokas kuin miehenkin - ellei jopa arvokkaampikin. Onhan hän kaiken elämän kohdussaan kantaja täällä maan päällä.
Ei, kyllä monen VL-äidin osa saattaa olla todella raskas. Hyväksyn sanomasi, että raskauden SEURAUKSENA voi ilmetä monenkinlaisia sairauksia. Tiedän sen hyvin, koska onhan itsellänikin lapsia.
Kuitenkin, hyvä "hyshys". Lääketiede ei laske raskautta sairauden piiriin kuuluvaksi.
Eri asia onkin sitten "kylkiäisinä" esiintyvät, varsinkin liian usein toistuvien raskausten seurauksena erilaiset vaivat - jaa, jopa äidin henkeä uhkaavat.
Siis hyvä "hyshys". Olemme varmasti asiassa samaa mieltä, paitsi siinä, että raskaus EI ole sairaus.
Parhain terveisin - Observer.
"Lapset eivät aiheuta raskausmyrykytystä?"
Eivät aiheuta. Korkeintaan voitaisiin sanoa, että raskausmyrkytyksen aiheuttaa raskaus. Yhtä hyvin voisi kuitenkin väittää, että elämä aiheuttaa kuolemat. Kuten ilman raskauksia ei ole raskausmyrkytyksiä ja ilman elämää ei ole kuolemia.