Olen polttanut 6 vuotta tupakkaa. Tässä ajassa olen ehtinyt tekemään useammankin huomion ihmisten tupakointikäyttäytymisestä.
Syy, miksi lopetin tupakoinnin oli pelko. Olen jo pidemmän aikaa vertaillut itseäni ja tuttaviani, jotka polttavat ja tullut tulokseen, että olen sata kertaa riippuvaisempi kuin he.
Esimerkkejä: Saatoin herätä keskellä yötä tupakan himoon. Aamulla kun avasin silmät, kävin vessassa, jonka kautta suoraan parvekkeelle polttamaan.
Saatoin lähteä vaikka keskellä yötä ostamaan tupakkaa ihan mistä tahansa.
Etenkin aamutupakat olivat suosikkejani. Poltin ne oikein antaumuksella ja nopeasti, jotta alkaisi hieman pyörryttämään, kun nikotiini menee vereen. Tykkäsin siitä.
Mielestäni on kahdenlaisia tupakoitsijoita. Sellaisia, jotka polttavat light-tupakoita ja he saattavat mennä ihan kaikessa rauhassa tupakalle kunhan jaksavat. Heillä ei ole mielessä tupakka koko ajan ja he saattavat välillä olla polttamatta "kuin huomaamattaan" viikon tai jopa pari kuukautta ilman sen suurempia vieroitusoireita.
Heillä ei ole siis pakonomaista tarvetta tupakkaan.
On myös sellaisia tupakoitsijoita, kuin minä itse. (tai olin!!) Mikään muu kuin vahva punainen tupakka ei kelpaa. Aamulla ensimmäiseksi tupakalle. Heti ruoan jälkeen tupakalle. Illalla viimeiseksi tupakallle. Myös yöllä ajoittain tupakalle.
Väitän, että minuun tupakka tosiaan kolahti. Olen muuten elämäntavoiltani täysin raitis ja monet ihmettelevätkin, että miksi en samantien sitten lopeta tupakoimistakin. Se on ainoa asia mihin olen koukussa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin ruvennut polttamaan entistä enemmän ja olen havahtunut siihen kuinka koukussa oikeasti olenkin! Olen tajunnut olevani Tupakoitsija isolla T:llä. Kavereilleni kelpaa joku kevyt tupakka, mutta kun minä olen sellaisen polttanut, en ole ikinä tuntenut saavani siitä mitään "irti."
Viimeisen tupakkani poltin paria minuuttia ennen vuoden vaihtumista. Minua melkein itkettää kun tunnen miten koukussa olen. Kädet tärisee enkä saanut unta melkein ollenkaan viime yönä. Joka kerta jos torkahdin, näin unta kuinka poltin tupakan ja tunsin aivan aidosti sen hyvänolon tunteen minkä siitä saisin.
Vaan en sitä halua. Avasin silmäni, kun tajusin polttavani tupakan tunnin välein. Vähentäminen ei onnistunut. Silloin huomasin, että olen nalkissa. Myös vertailu kavereihin ja heidän tupakoimistapoihin herätti minut. Minulle ei olisi tullut kysymykseenkään yhtäkkiä olla ihan muuten vain polttamatta puolta vuotta ja sitten lopettaa. Se on joko tai minun kohdallani.
Tämä on todella inhottavaa. Välillä sydän hakkaa niin julmetusti. Kun ajattelenkin millaiset vierotusoireet 30 vuotta polttaneella olisi...huh!
Siinä mielessä minulla on hyvä mahdollisuus onnistua, sillä en ole tapatupakoitsija loppujen lopuksi. Tottakai olen sytyttänyt tupakan jos muutkin sytyttävät, mutta pidemmän päälle pelkkä nikotiinin tarve ajaa minut siihen.
Ajattelin kokeilla ilman mitään nikotiinivalmisteita. Mielestäni se on kerrasta poikki. En halua olla seuraavaa 6 vuotta koukussa sitten nikotiinipurukumiin.
Pitäkää minulle peukkuja! Teksti on hieman epäselvää, mutta koittakaa ymmärtää, kun kädet täristen täällä sitä kirjoitan:)

Vastaukset 5
Vanhimmat
aloitin eilen myös lakon,mutta nikotiinipurkalla ja sitten ostin laastareita. olen polttanut n.20 vuotta. ja nyt ajattelin,että koitetaan. pahin juttu on ollut kun yleensä on tottunut aaamulla menemään ulos tupakalle,niin nyt sitten ei. äsken kun söin,ajattelin,että pakko päästä ulos. veinkin roskiksen ja seisoin hiukan aikaa tottuneesti ulkona purkka suussa,ei mitään ongelmia. se vain,että on tottunut pitämään tupakkaa sormien välissä.ilman nikotiinipurkkaa tai laastareita en olisi pystynyt.saa nähdä nyt sitten..hieman on sivuvaikutuksia,huimausta ja päänsärkyä.on jotenkin myös levoton olo.mutta,tsemppiä ja koita ihmeessä lakkoa vain purkalla tai laastarilla,niin oireet helpottuvat.
on lyhyt aika, mutta silti pitkä, kun puhutaan tupakoinnista. Koukkuun kun voi jäädä jo ekan minuutin aikana!
Jouduin lukeen toisenkin kerran kirjuutukses pelkojes suhteen; ne suuntautuvat tyystin vääriin seikkoihin. Jos tosiaan oot niin hirmuusti addiktoitunnu tupakkiin, et pitää kesen yötä sitä lähteen ostaa, ni jo on ihme, mut mitä sit; porukat tekee kummallisempiiki asioit, eikös toi terveyspuoli huoleta laisin?
Onks tää koko juttu feikkii, vai mitä; kai jokaine, joka ois nui koukussa röökiin, pitäs huolen siit, et ne riittää ainaski hamaan seuraavaan päivään?
Olettaen, jot oot asialla, ni ei kai nuin karkiata jakoo voi tehä tupakoinnissa; jo vain on huima määrä porukkaa tossakin välissä (mää ite olin kaa siin välis).
Jos Chapixii tarviit, ni mailaa, ois joutavia ja muutennii. Pist numberos, nii soittelen, kert samois ahringois ollahan, osoote on galleria-sivulla (edelleen päivittämättä).
Muutoin kaikenmoista tsemppii pidetään yllä, niinkus Suomen maajoukkueille kisoissa !
Myönnettäköön, että loukkaannuin hieman, kun luulin, että läpällä olen jotain tänne kirjoittanut.
Siis tottakai tupakoitsijoita on moneen lähtöön, kuin vain nuo kaksi mainitsemaani tyyppiä.
Tottakai yksi iso painava syy lopettamiseeni on juuri terveydelliset syyt, mutta ensimmäiset hälytyskelloni alkoivat soimaan juuri tuosta tekemästäni vertailusta.
Suorastaan suututtaa (vaikka ei saisi!), että miten jotkut ihmiset voivat olla tosta noin vain polttamatta vaikka 4 kuukautta ilman sen suurempia vierotusoireita tai vaikka niin, että päättävät polttavansa vain juhliessaan? Niin epäreilua, koska minä en tuommoiseen pystyisi.
Jouduin psyykkaamaan itseäni tähän lopetukseen muutenkin todella paljon. Ja hassuinta tässä on se, että tuntuu kuin menettäisi jotain todella arvokasta (onko tyhmempää kuultu?!)
Nyt on 4. päibä menossa ilman röökiä, eikä fyysiset olot ole enää niin huonot kuin edellisinä päivinä. Olen aika ylpeä, että olen selvinnyt ilman nikotiinivalmisteita.
Tupakoitsijalle tupakoinnin lopettaminen on ikuinen lakko. Joka päivä taistelua. Sen verran hyvin itseni tunnen, että jos poltan edes 1 tupakan juhlissa niin siitä se lähtee. Varma juttu.
Minulla myös tupakointi on "maailman tärkein juttu" eli melkeinpä elämän tarkoitus.
Kun mietin syitä tähän, totesin, että käytännössä olen polttanut koko elämäni.
Isäni poltti 60-70 luvulla sisällä (ei silloin vielä menty parvekkeelle, vaikka sellainen olisikin ollut olemassa) eli siis olin passiivinen tupakoitsija. Ajatelkaa, vauvasta saakka. Kun isäni muutti pois kotoamme, olin 12 vuotias ja 13 vuotiaana aloitin itse tupakan polton. Silloin ikäraja oli 16 vuotta, ja 13 vuotiaana olin niin vanhan näköinen ettei minulta ikinä kertaakaan kysytty papereita. (Johtukohan passiivisesta tupakoinnista, heh)
Nyt minulla on niin paljon oireita, että olisi pakko lopettaa. Mutta, mutta... viikon ehkä pystyn olemaan tupakoimatta, mutta sitten tuntuu että pää räjähtää, ja poltan taas muutaman. Tuolla alempana on entinen kirjoitukseni "liian vahvoja". En varmaan koskaan pääse eroon tupakasta, se on aina ajatuksissani mukana. Kun saisi edes vähän, edes yhden, edes joskus...
älä anna periksi!! Huomaat kohta, että miten tuollasen sontapötkön on viittiny suuhusa edes laittaa yäk! tuo sivu on ollut ainaki minulle hyvä: www.stumppi.fi ja siellä keskustelupalsta.