Onko näin?

5468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllähän sen nyt tietää, että tollaseen oopperarooliin otetaan sellanen laulaja, jolla on aikaisempaakin kokemusta vastaavanlaisesta työstä ja on harjaantunut siihen. Tapsahan ei ole ymmärtääkseni missään tollasissa oopperarooleissa esiintynyt.

Äänestä
  • lopeta nyt helkkarissa itsesi (ja samalla tapsankin, jos mahdollista) nolaaminen noilla kommenteillasi. Ai että kansallisoopperaan otettaisiin joku tuollainen ISKELMÄLAULAJA, jos vain olisi kokemusta "vastaavanlaisista osista"??

    Anteeksi vain, mutta käytkö ihan kaikilla pöntöillä?
    Iskelmälaulajiksi nousee joka vuosi ihmisiä ihan pystymetsästä, omaksi ilokseen suihkussa laulaneita tyyppejä. Oletko kuullut, että kansallisoopperassa olisi joskus käynyt näin?

    Kyseessä on toki laulaminen molemmissa tapauksissa, mutta tapsan iskelmätyyli ja klassinen laulu ovat kaksi täysin eri asiaa - älä IKINÄ sekoita niitä keskenään varsinkin niin, että joku tanssilavoilta voisi tuosta vaan ponkaista oopperan lavoille. Mika Pohjola voitti tangokuninkuuden ja laulaa nykyään oopperassa; luuletko todella, että sinne mennään tuosta vaan, tangopohjalta?? Vai olisiko kyseessä kuitenkin vuosien kurinalainen työ ja klassisen laulun opiskelu, josta tangokuninkuus oli vain sivujuonne uran alkutaipaleella?

    Äänestä

  • kiitos ettei Tapsuliini ole vielä pyrkinyt valloittamaan oopperaa! Pysyy edes siellä taso korkealla!

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    lopeta nyt helkkarissa itsesi (ja samalla tapsankin, jos mahdollista) nolaaminen noilla kommenteillasi. Ai että kansallisoopperaan otettaisiin joku tuollainen ISKELMÄLAULAJA, jos vain olisi kokemusta "vastaavanlaisista osista"??

    Anteeksi vain, mutta käytkö ihan kaikilla pöntöillä?
    Iskelmälaulajiksi nousee joka vuosi ihmisiä ihan pystymetsästä, omaksi ilokseen suihkussa laulaneita tyyppejä. Oletko kuullut, että kansallisoopperassa olisi joskus käynyt näin?

    Kyseessä on toki laulaminen molemmissa tapauksissa, mutta tapsan iskelmätyyli ja klassinen laulu ovat kaksi täysin eri asiaa - älä IKINÄ sekoita niitä keskenään varsinkin niin, että joku tanssilavoilta voisi tuosta vaan ponkaista oopperan lavoille. Mika Pohjola voitti tangokuninkuuden ja laulaa nykyään oopperassa; luuletko todella, että sinne mennään tuosta vaan, tangopohjalta?? Vai olisiko kyseessä kuitenkin vuosien kurinalainen työ ja klassisen laulun opiskelu, josta tangokuninkuus oli vain sivujuonne uran alkutaipaleella?

    Pitää muistaa sekin , että Tapani ei ole mikään pystymetsästä repäisty iskelmälaulaja, vaan hän on myös kouluttanut sitä ääntään. Opiskeli laulua jo enenkuin nousi suurenyleisön tietoisuuteen ja on myös uransa aikana opiskellut laulua lisää.
    Tapani on myös osallistunut Lappeenrannan laulukilpailuihin. Ei sinne ole tietääkseni kukaan muu iskelmälaulajana tunnetuksi tullut osallistunut, kuin Tapani Kansa ( ei siellä ole laulanut Matit ja Tepot, ei Charles Plogmannit,ei Janne Tulkit, ei Antti Huovilat tai Markku Arot , yms... ).
    Lappeenrannan laulukilpailuihin ei varmaan ihan mitään pystymetsästätulleita laulajia hyväksytä, vaan kyllä niissä kilpailuissa jonkinlainen karsinta suoritetaan, että ketä sinne edes huolitaan.
    Mika Pohjonenhan osallistui myös Lappeenrannan laulukilpailuihin, mutta hän oli jo silloin muistaakseni siirtynyt siirtynyt iskelmägenrestä enemmän klassisellepuolelle.

    Äänestä

  • OK. kirjoitti:

    sulla on tiedossa, kuinkahan Tapsuliini niissä mittelöissä pärjäsi? Kun en muista että menestyksestä olis kovinkaan paljon hehkutettu...!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kylden kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000000150&posting=22000000023491790

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu