Vl-uskon mukaan, taivaaseen ei pääse kukaan muu kuin vl-uskovainen.
Eihän monet tällä maapallolla ole edes kuulleet vl-uskosta. Siis että onhan täällä maapallolla muitakin ihmisiä kuin vl-lahkolaiset.
Vai sanotaanko jossakin raamatun kohdassa, että se on juuri lestadiolainen, joka pääsee taivaaseen. Raamattu on käsittääkseni kirjoitettu jo aika päiviä sitten, ennen kuin Lars Leevi oli edes syntynyt.
Miten tämä yhtälö nyt sitten toimii?
Tekevätkö vl-ihmiset lähetystyötä myös ulkomailla?
Afrikassa, Aasiassa, Amerikassa, Euroopassa?
Eihän kukaan voi olla niin omahyväinen, että luulee kuuluvansa valittuun kansaan!
Että kaikkien miljardien maapallolla eläneiden ihmisten keskeltä vain muutama tuhat lestadiolaista pääsee taivaaseen.
Eihän monet tällä maapallolla ole edes kuulleet vl-uskosta. Siis että onhan täällä maapallolla muitakin ihmisiä kuin vl-lahkolaiset.
Vai sanotaanko jossakin raamatun kohdassa, että se on juuri lestadiolainen, joka pääsee taivaaseen. Raamattu on käsittääkseni kirjoitettu jo aika päiviä sitten, ennen kuin Lars Leevi oli edes syntynyt.
Miten tämä yhtälö nyt sitten toimii?
Tekevätkö vl-ihmiset lähetystyötä myös ulkomailla?
Afrikassa, Aasiassa, Amerikassa, Euroopassa?
Eihän kukaan voi olla niin omahyväinen, että luulee kuuluvansa valittuun kansaan!
Että kaikkien miljardien maapallolla eläneiden ihmisten keskeltä vain muutama tuhat lestadiolaista pääsee taivaaseen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei ole yhtään lähetyssaarnaajaa maailmalla.
että Pyhää evankeliumia viedään maailmassa jalkojen päällä Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan uskosta uskoon ja uskoo sydämessään, että synnit on annettu anteeksi Jeesuksen veren kautta ja kun näin tapahtuu, Pyhä Henki tulee sydämen asukkaaksi ja sydän saa rauhan.
Kysymys: Miksi emme sitten saisi uskoa näin, jos kerran uskomme? Olisi omantunnon vastaista uskoa toisin. Väkisin ei pakoteta ketään uskomaan. Emme kulje kodeissa ja kaduilla tyrkyttämässä, mutta seuroissamme ry:illä, lehtien, netinkin kautta ja kysyttäessä kerromme uskomme perusteista ja tarjoamme evankeliumia osattomille.
Miksi se häiritsee niin kovasti muita?
Miksi Jeesusta, opetuslapsia ja alkuseurakuntaa vainottiin uskonsa tähden? Siitä huolimatta, vaikka he puhuivat totuudesta?
Matt. 5:10
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. [1. Piet. 3:14]
Matt. 5:11
"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. [Matt. 10:22; Joh. 15:21; 1. Piet. 4:14]
Matt. 10:23
"Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee.
Luuk. 21:12
"Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. [Matt. 10:17,18]
Joh. 15:20
"Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. [Matt. 10:24 ]
1. Kor. 4:12
ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. [Ap. t. 18:3 | Matt. 5:44 ]
Raamattu kehoittaa viemään evankeliumin tulta eteenpäin. Tarjoamme syntinsä tuntevalle elävää evankeliumia Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan, kaikille autuutensa perään kysyville, etsiville. Siitä emme voi vaieta, emmekä saakaan, ennenkuin kuin Jumala päättää sen työn. Kerran tämäkin aika loppuu. Raamatun mukaan oven sulkeutuessa ulkopuolelle jääneet kolkuttavat ovella ja kukaan ei enää avaa.
Olisitko sinä tai joku muu vl-ihminen selkokielinen ja kertoisi asiat niinkuin ne ihan suomeksi ovat. Raamatun lauseet ovat raamattua tuntemattomalle samaa kuin lakiteksti niihin perehtymättömille.
Oliko teillä niitä lähetyssaarnaajia Afrikassa, Aasiassa, Amerikassa, Euroopassa vai ei? Näiden maanosien asukkaat kun eivät välttämättä ole teidän kokouksissanne, eivät lue teidän lehteänne, puhumattakaan että heillä olisi nettiyhteydet käytössä ja osaisivat lukea/puhua/ymmärtää suomen kieltä. Ettehän te voi olla niin naiveja vai voitteko?
Uskosta uskoon; tarkoittaako että kaikki eri uskontoihin kuuluvat pääsevät taivaaseen?
Saatte toki uskoa ihan miten haluatte ja mihin haluatte, ei se minua ainakaan haittaa, mutta monta kertaa vain tulee esille lieveilmiöt jotka kuuluvat vl-ihmisiin. Esimerkiksi työ- ja kouluelämässä.
Alkuseurakuntaan en kyllä vertaisi Vl-uskontoa, silloin vl kyllä häviäisi kerta kaikkiaan. Silloinen kristinusko perustui rakkauteen, ihmisyyteen, anteeksiantoon, tasa-arvoon miehen ja naisen välillä,tasa-arvoon eri kulttuureihin kuuluvien välillä, heikoimmista huolehtimiseen.
Mikäli olen oikein Jeesuksen saarnoja tulkinnut, niin Hän puhui aina rakkaudesta ja anteeksiannosta, eikä hylännyt synnintekijöitä vaan etsi laumasta karanneet lampaat mutta ilman piiskaa. Eikös teillä ole tapana heittää tieltä lipsuneet "myllynkivikaulassa mereen"?
Tosiaan sekokieltä - jalkojen päällä viedään Pyhää evankeliumia. Maailma on muuttunut, eikä ennekään jalkojen päällä ole viety. Kuka uskoo sydämessään? Ja kun uskoo, niin Pyhä henki tuo sydämeen rayhan. On se varsinaista mystiikkaa ja magiaa. Näinkö Jeresuksen Läöhetyskäsky toteutetaan ? jalkojen päällä, uskosta toiseen? Ettehän lähde uskossanne maamme rajojen ulkopuolelle! Ei ole olemassa vain yhtä totuutta.