Minulla tippui heti näin vuoden aluksi yksi inkkari kanootista. Uskoin jo selvittäneeni omat tunteeni erästä ihmistä kohtaan ja haudannut talikkoni tunkioon kun hän yhtäkkiä pläjäyttää koko läjän päin näköä.
Selkokielelle käännettynä: Ihminen, jota pidin kaverina, jopa ystävänä ja rakkaana ihmisenä, sanoi määrittelevänsä minut ihmisenä edelleenkin sen pohjalta kuinka vaikea olin joskus vuosia sitten. Se sattui tosi lujaa. Enhän minä tietenkään juuri siinä tilanteessa saanut suutani auki, kun en oikein tiennyt mitä ajatella.
Asia jäi kuitenkin kytemään mieleni pohjalle ja sitten puolikkaassa kossukännissä esitin kritiikkiä hänen toimintatavoistaan ja muusta sellaisesta. Hän käsitti sen v*****luna ja mustasukkaisuutena. Olen nyt miettinyt, että kenenkähän viiri tässä nyt pyörii sivutuuleen tai johonkin muuhun puhuriin. Miksi toisen päälle voi kaataa jonkin vanhan paskakasan, mutta ei itse kestä minkäänlaista kritiikkiä?
Kyseessä on kuitenkin älykäs aikuinen ihminen, en välttämättä minä, mutta ainakin hän. Tänään hän kuitenkin ilmoitti, ettei halua olla missään tekemisissä kanssani. Harmittaa vaan kun monen vuoden itsetutkiskelun ja terapian jälkeen joku kaivaa 'sen kaiken' taas esiin ja lyö päin näköä. No, kaivaja sai sitten vain silmilleen sen mitä kaivoi...ja taas mun oma naamani tungettiin takaisin siihen paskaläjään.
Eipä tässä muuta, tarttee vaan joltain kantilta tämäkin ymmärtää. Ymmärrän kyllä häntäkin, ehkä enemmän kuin itseäni, mutta en sitä, että minun ampiaispesääni sohaistaan ihan ohimennen, mutta minä en saisi tökätä talikolla takaisin.
Jeaps!
Selkokielelle käännettynä: Ihminen, jota pidin kaverina, jopa ystävänä ja rakkaana ihmisenä, sanoi määrittelevänsä minut ihmisenä edelleenkin sen pohjalta kuinka vaikea olin joskus vuosia sitten. Se sattui tosi lujaa. Enhän minä tietenkään juuri siinä tilanteessa saanut suutani auki, kun en oikein tiennyt mitä ajatella.
Asia jäi kuitenkin kytemään mieleni pohjalle ja sitten puolikkaassa kossukännissä esitin kritiikkiä hänen toimintatavoistaan ja muusta sellaisesta. Hän käsitti sen v*****luna ja mustasukkaisuutena. Olen nyt miettinyt, että kenenkähän viiri tässä nyt pyörii sivutuuleen tai johonkin muuhun puhuriin. Miksi toisen päälle voi kaataa jonkin vanhan paskakasan, mutta ei itse kestä minkäänlaista kritiikkiä?
Kyseessä on kuitenkin älykäs aikuinen ihminen, en välttämättä minä, mutta ainakin hän. Tänään hän kuitenkin ilmoitti, ettei halua olla missään tekemisissä kanssani. Harmittaa vaan kun monen vuoden itsetutkiskelun ja terapian jälkeen joku kaivaa 'sen kaiken' taas esiin ja lyö päin näköä. No, kaivaja sai sitten vain silmilleen sen mitä kaivoi...ja taas mun oma naamani tungettiin takaisin siihen paskaläjään.
Eipä tässä muuta, tarttee vaan joltain kantilta tämäkin ymmärtää. Ymmärrän kyllä häntäkin, ehkä enemmän kuin itseäni, mutta en sitä, että minun ampiaispesääni sohaistaan ihan ohimennen, mutta minä en saisi tökätä talikolla takaisin.
Jeaps!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kenties tämä sinun väärin ymmärretty sanomisesi on satuttanut niin paljon, jotta hän on tavallaan jäänyt kiinni siihen? Ja/tai haluaa sulkea sinut pois ystäväpiiristä, koska olet loukannut hänelle niin tärkeällä asialla jottei hän pysty enää luottamaan sinuun?
Toisaalta taas aika jännä juttu, koska jos ja kun on läheinen ystävä niin silloinhan pitäisi pystyä luottamaan ja puhumaan.. Ja silloin luulisi tuntevan toinen toisensa? Ja vaikka kuinka olisi luottamus jne mennyt niin sanoohan se järkikin, jotta toimeen on näidenkin ihmisten kanssa silti tultava!
Eikä muuten kannata lähteä tuohon "kostokierteeseen".. Se ei muuta pahentaa asioita. Yritä keskustella asiasta ja jos ei hän tahdo keskustella taikka ei yksinkertaisesti ymmärrä/halua ymmärtää niin anna olla. Elämän kun ei ole tarkoitus pyöriä yhden ihmisen ympärillä!
ja olisin suonut että sinäkin asiasi olisit hänelle selvinpäin sanonut,kossupäissään ei kannata ruveta ikinä vakavilla asioilla leikkimään.
Se että sinä olet käsitellyt jotkut asiat, ja päässyt niistä yli ja eteenpäin, ei tarkoita että niin on pääseet kaikki muutkin. Sinä en voi olettaa että sinä sanot miten hän määrittelee sinut, sinun olisi pitänyt keskutella asioista hänen kanssaan ja koittaa nähdä hänekin kantansa ja syynsä vielä nähdä sinut jonain mitä et enään ole.
ASiat ei koskaan ole käsitelty ja unohdettu ja pois heitety, niistä jää aina jotain mieleen ja näin on käynyt sulle, ja näin on käynyt hänelle. Muuten te kumpikaan ette olisi nyt tuohduksissa.
Joten jos nyt syyllistä haluat etsiä ja kenen lippu ei nouse salkoon asti, olet hakoteillä. Nyt on syytä miettiä haluatko sinä olla ystävä tämän ihmisen kanssa, ja jos niin silloin sinun täytyy puhua(selvinpäin) hänen kanssaan siitä miksi olette nyt tässä tilanteessa ja annat myös hänen sanoa asiansa.
Ystävyys vaatii ja antaa, ei siitä ilman riitoja selviä, mutta hyvä sytävyys kestää, hyvä ystävyys laittaa ottamaan lakin kouraan ja pyytämään anteeksi.
Tässä on nyt vain sellainen ongelma, että hän ei halua keskustella kanssani edes savumerkein. Eikä tässä nyt ole tarkoitus syytellä ketään. Mä en syytä häntä, eikä hän minua, sen tiedän. En vain tiennyt muutakaan keinoa purkaa mieltäni kuin kirjoitella...vaikka nyt sitten tänne. Ehkä mä ylireagoin koko asiaan, mutta kun tuonne puistoonkaan ei oikein viitsi mennä mömisemään omaa pahaa oloaan.
Mutta, ehkä tässä itse kukin tarvitsisi välillä muistutuksen siitä, missä kohtaa on mahdollisuus näyttää oma suuruutensa tai pienuutensa ihmisenä. Sellaisia tilanteita tulee kyllä eteen melkeinpä päivittäin, ne kai vain tarvitsisi jotenkin oivaltaa...
Anteeksi pyytämisen ja antamisen mä näen varsinkin ystävyydessä enemmänkin oikeutena kuin velvollisuutena. Anteeksi pyytämisen ja antamisen pitäisi olla mitä suurimmalla tavalla hiljaisen nöyryyden ja kasvamisen hetki, puolin ja toisin.
Kumpa voisikin nostaa kissan pöydälle ja puhua naamatusten ihan rauhassa kaikki selväksi. Mutta vaikka nostaisin kaikki neljä kissaani tuohon köökin pöydälle niin ei se oikein johda mihinkään jos siellä pöydän toisessa päässä ei istu kukaan.
Tällainen ihmissuhde takkuaminen on kai kuitenkin melko pientä 'oikeiden' murheiden rinnalla. Olen lähdössä katsomaan työpariani lasarettiin. Hän ajoi autonsa katolleen ja lepäilee nyt sievässä paketissa niska vedossa. Ei voi kuin toivoa, ettei jää pysyviä vammoja.
Oikein hävettää, että mä vatvon tämmöistä hölönpölöä kun toinen ystävä taistelee ihan oikeiden kipujen kanssa. Minulla ei ollut oikeutta arvostella toisen tekemiä ratkaisuja, vaikka ne tuntuisivat minusta kuinka oudoilta tahansa. Pääasia on, että HÄN on tehnyt oikean ratkaisun ja on onnellinen. Tämmöistä ylimääräistä mieliharmia ei kukaan enää tarvitse.
Jos toinen ei reagoi anteeksipyyntööni, niin mä olen aika neuvoton tässä asiassa. Enempää en voi kuitenkaan tehdä. Ja ymmärrän oikein hyvin hänen suhtautumisensa minuun ja kuinka hän minut näkee. Mä en vain ole HALUNNUT ymmärtää sitä aikaisemmin koska olin vajonnut taas omiin haaveisiini. Tarpeeksi monta klapin iskua takaraivoon muuttavat näkökulmaa yllättävällä tavalla. Ehkä nyt kuitenkin eniten tuo työkaverin todella ikävä tapaus.
Mutta tämä nyt tästä...tiimarin kautta kattoon kamua.
Luin juttusi ja oli kun olisin itse sen kijottanu,et elä välitä tällaisia tapauksia on varmaan monella, eivä uskalla vai tuoda julki.Se sattuu sydämmen syvinpii sopukoihin esin,kun ihminen jota rakastaa tekee tuollasia juttuja..Se joka tekee noin ei itse voi hyvin usko pois..Kaikkea hyvää sulle.Uusi vousi ja uudet kujeet.
Paremminkin olisi vuosi voinut alkaa, mutta kyllähän tässä toisaalta silmät avautuivat monenkin asian suhteen, että ehkä tästä jotain hyvääkin jäi käteen...hyvät jatkot ja uudet vuodet sinulle myös.