Sain uutena vuotena yhdestä paukusta joka ei noussutkaan ilmaan pienen paineaallon korvaan. Nukkumaan mennessä huomasin että korva tinnittää. 2 päivän tinnituksen jälkeen menin korvalääkäriin joka totesi ettei ole kuulonalenemaa. Ja tämä on kaikin puolin lievä tapaus. Hän sanoi että on todennäköisempää että se lähtee pois. % tai aikaa hän ei kuitenkaan osannut sanoa.
Tinnitusta ei koskaan aiemmin ole ollut, enkä ole ollut paikoissa jossa korviini olisi sattunut/ ollut liian kovia ääniä.
Jos tämä lähtee pois, milloin lähtee. Ja kuinka todennäköisesti lähtee?
Väliaikainen tinnitus
9
6525
Vastaukset
- loppuikäsi
Näin kävi mullekkin. Se alkoi samaan tapaan noin kymmenen v.sitten ja jatkuu jokapäiväisenä.
- hakfu
Mistä voi tietää että tinnitus on pysyvää?
Koska kaikissa tapauksissahan se ei ole.
Joo, en tarvii näitä vittuilu vastauksia.- Ripe
Vain aika kertoo, onko oire krooninen vai tilapäinen. Yritä olla ajattelematta asiaa ja tee kaikkea, mitä ennenkin olet tehnyt. Älä ole täydellisessä hiljaisuudessa, mikäli mahdollista, äläkä missään tapauksessa jatkuvasti kuulostele, "onko se siellä vielä". Jännittäminen ja stressaaminen vain pahentavat asiaa!!! Jos kuulon alenemaa ei ole, voi ihan hyvin olla, että oire pikkuhiljaa hiipuu pois. Älä rasita korviasi missään tapauksessa kovalla melulla (esim, korvalappustereoilla).
Itselläni on ollut tinni 10 vuotta ja olen sinut sen kanssa. Elän täysin normaalia elämää. Tsemppiä! - ei lainkaan kiva vaiva
Ripe kirjoitti:
Vain aika kertoo, onko oire krooninen vai tilapäinen. Yritä olla ajattelematta asiaa ja tee kaikkea, mitä ennenkin olet tehnyt. Älä ole täydellisessä hiljaisuudessa, mikäli mahdollista, äläkä missään tapauksessa jatkuvasti kuulostele, "onko se siellä vielä". Jännittäminen ja stressaaminen vain pahentavat asiaa!!! Jos kuulon alenemaa ei ole, voi ihan hyvin olla, että oire pikkuhiljaa hiipuu pois. Älä rasita korviasi missään tapauksessa kovalla melulla (esim, korvalappustereoilla).
Itselläni on ollut tinni 10 vuotta ja olen sinut sen kanssa. Elän täysin normaalia elämää. Tsemppiä!Mulla on melkein yhtäjaksoisesti tinnittänyt jo vuoden päivät toinen korvani. Tuosta normaalista elämästä kyllä sen verran, että kyllä se tinnittäminen vaan aika-ajoin nukahtamista häiritsee. Olen minäkin siitä huolimatta pyrkinyt ja elänytkin sitä ns. normaalia elämää. Unilääkkeisiin en vielä ole ryhtynyt turvautumaan, vaikkakin nukahdankin joku ilta viiveellä riippuen siitäkin, kuinka väsynyt olen ollut päivän jälkeen. Omasta tinnituksesta ei tutkimuksista huolimatta ole selvää saatu, että mistä johtuu. Saattaa juontaa aikuisiän korvatulehduksiin tai sitten hampaistosta poisotettujen poskihampaiden ammottavasta aukosta. Voisin kokeilla implantteja poisotettujen hampaiden tilalle, mutta kun ne maksavat liian paljon tämän hetkisen taloudellisen tilanteeni vallitessa. P.S. Myös kuulonalenema on todettu samaisessa tinnikorvassani.
- Ripe
ei lainkaan kiva vaiva kirjoitti:
Mulla on melkein yhtäjaksoisesti tinnittänyt jo vuoden päivät toinen korvani. Tuosta normaalista elämästä kyllä sen verran, että kyllä se tinnittäminen vaan aika-ajoin nukahtamista häiritsee. Olen minäkin siitä huolimatta pyrkinyt ja elänytkin sitä ns. normaalia elämää. Unilääkkeisiin en vielä ole ryhtynyt turvautumaan, vaikkakin nukahdankin joku ilta viiveellä riippuen siitäkin, kuinka väsynyt olen ollut päivän jälkeen. Omasta tinnituksesta ei tutkimuksista huolimatta ole selvää saatu, että mistä johtuu. Saattaa juontaa aikuisiän korvatulehduksiin tai sitten hampaistosta poisotettujen poskihampaiden ammottavasta aukosta. Voisin kokeilla implantteja poisotettujen hampaiden tilalle, mutta kun ne maksavat liian paljon tämän hetkisen taloudellisen tilanteeni vallitessa. P.S. Myös kuulonalenema on todettu samaisessa tinnikorvassani.
Tiedän, että alussa normaali elämä on suhteellinen käsite. Itselläni meni yli vuosi ennen kuin olin kohtalaisen sinut asian kanssa. Ensimmäiset 3 kk olin sairaslomalla, koska oire oli pahin mahdollinen. Juoksin jatkuvasti hierojalla (akupunktiossakin), ja käytin ensimmäiset pari kuukautta nukahtamislääkkeitä. Lisäksi söin n. puoli vuotta mielialalääkkeitä (niistä oli apua). Olin sekoamisen partaalla aluksi, kun luulin, että oire jää näin pahaksi loppuelämäkseni ja että olen työkyvytön. Kuitenkin "hyviä päiviä" alkoi tulla enemmän ja aloin huomata, että ehkä tässä pärjääkin. Ajattelin, että ei muuta kuin tulta päin ja töihin. Kynnys oli iso, mutta huomasin ensimmäisten työpäivien jälkeen, että selviydyin. Työni vaatii niin paljon keskittymistä ja on lähes koko ajan vuorovaikutusta muiden kanssa, ja huomasin, että unohdin koko tinnituksen työpäivän aikana! Se oli mahtavaa. Kuukausien kuluessa korvan sietokykykin parani (alussa oli paha hyperacusia, joka on hirvittävää!). Käytin alussa korvatulppaa jopa autolla ajaessani, koska ääni otti korviin, mutta nyt vuosien päästä olen käynyt jopa useassa rock-konsertissa! Jokainen löytää keinonsa, millä tulee pärjäämään vaivan kanssa. Ei kannata toistella lääkärien kyynisiä tuomioita. Minua korvaspesialistien lausunnot lähinnä masensivat, enkä juuri ohjeita heiltä saanut, miten selvitä. Eräs yleislääkäri oli loistava ja keskustelut hänen kanssaan auttoivat minua ratkaisevasti. Henkisesti niskan päälle pääseminen vie tod.näk. ainakin vuoden, jos kyseessä on krooninen vaiva, mutta jossain vaiheessa tinnin alkaa oppia ottamaan normaalina "taustaäänenä", jota ei juuri noteeraa. Pärjäillään!
- sari 37 v......
itselläni tuli 17 vuotiaana rock-konsertissa kuulovaurio, eli noin viikko kuulo kokonaan pois toisesta korvasta ja sen jälkeen ollut tinnitus, nyt olen 37 vuotias. Minulla vasta kaksi vuotta sitten alkoi pahemmin jostain syystä tinnittämään tuo kuulovaurio korva. Jotenkin tuo sinun kuulostaa kuitenkin sen verran "lievältä" jos sinulla ei mennyt sillä hetkellä kuulokaan kokonaan korvasta, että uskoisin sen tinnituksen jopa poistuvan, ainakin niin ettei se sinua häiritse enää.
Se on muuten ihan totta , että korvan soimiseen tottuu. Moni ei uskoisi todeksi sitä, että minä jopa kuuntelen ennen nukahtamista korvani vihellystä ihan mielelläni. Eli kysymys on siitä, että kun asia ei ahdista enää, niin sen kanssa pärjää. Pari vuotta takaperin kun tinnitus jostain syystä paheni, tarvitsin kyllä todella vertaistukea ja sitä löytyi mm. tältä palstalta. Tsemppiä sulle!! Kohta on kevät ja luonto täynnä erilaisia ääniä ja sekin helpottaa!!- hakfu
Olen huomannut että vilkkaan päivän jälkeen nukkumaan mennessä pystyn keskittymällä poistamaan tinnituksen, ja nukahdan helposti. Kipeenä ollessa (koko päivä kotona) uinnitus vaan pahenee illalla, eikä unta meinaa saada millään.
Onkos teillä arvioita jos tämä ei ole pysyvä, millä aika välillä se lähteee pois. Nyt 2,5 viikkoa ollut. Viikkoja, kuukausia, vuosia? - Ripe
hakfu kirjoitti:
Olen huomannut että vilkkaan päivän jälkeen nukkumaan mennessä pystyn keskittymällä poistamaan tinnituksen, ja nukahdan helposti. Kipeenä ollessa (koko päivä kotona) uinnitus vaan pahenee illalla, eikä unta meinaa saada millään.
Onkos teillä arvioita jos tämä ei ole pysyvä, millä aika välillä se lähteee pois. Nyt 2,5 viikkoa ollut. Viikkoja, kuukausia, vuosia?Näitä eivät pysty edes korvaspesialistit arvioimaan. Kuitenkin maallikkona sanoisin, että jos tinni jatkuu yli kuukauden eikä se koskaan ole kokonaan pois, kyllä se krooniselta kuulostaa. Käy korvalääkärillä tai yleislääkärillä ja kysy, olisiko Betaserc-lääkkeestä apua. Se on ainoa lääke oikeastaan, jolla pyritään vaikuttamaan tinnin kehittymiseen. Se edistää korvan verenkiertoa ja parhaassa tapauksessa avaa tukossa olevia hiussuonia. Kaikkea kannattaa kokeilla...
- hakfu
Ripe kirjoitti:
Näitä eivät pysty edes korvaspesialistit arvioimaan. Kuitenkin maallikkona sanoisin, että jos tinni jatkuu yli kuukauden eikä se koskaan ole kokonaan pois, kyllä se krooniselta kuulostaa. Käy korvalääkärillä tai yleislääkärillä ja kysy, olisiko Betaserc-lääkkeestä apua. Se on ainoa lääke oikeastaan, jolla pyritään vaikuttamaan tinnin kehittymiseen. Se edistää korvan verenkiertoa ja parhaassa tapauksessa avaa tukossa olevia hiussuonia. Kaikkea kannattaa kokeilla...
Kyllä tämä välillä on kokonaan pois nyt ollut. Jopa niin poissa etten kuule vaikka painan sormet korville. Yleensä tosin löydän sen jos niin teen.
No, toivottavasti rauhottuis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2037154- 512733
- 1882241
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101603Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1391546Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191217- 741180
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381133Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241097Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty491003