Helokkiöljy

auttaako

Ihoni on todella kuiva. Vaikka kuinka rasvaan, aina saa raapia itseään.
Kuulin, että helokkiöljy (kapselit) auttavat. Onko kenelläkään kokemusta näistä kapseleista? Ja kestääkö kauan kun alkavat auttaa.
Olisin tosi kiitollinen tiedoista.

10

20680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joka on todistettu

      on, että helokkikapselit ovat humpuukia. Moni tulee kuitenkin uskollaan autuaaksi, joten voittietysti kokeilla, rahaa siinä vain menee.

      • PVT

        Minulle oli ainakin avuksi. Muttei helokki ainoastaan tee kesää. Itsekkin söin helokkia aluksi pariin otteeseen mutta ilman että olisin huomannut vaikutusta. Vasta kun otin rinnalle omega kalaöljy kapselit sekä monivitamiinin niin alkoi vaikuttaan. Koko vartalo ihottuma katosi olemattomiin. Enään ihottumaa on vain hiukan kovien pakkasten aikaan.

        Niin ja aina kun olen lopettanut noiden valmisteiden käytön vaikka muutamaksi viikoksi alkaa iho oireileen pikku hiljaa aina vain enemmän. Joten syön lisä ravinteita säännöllisesti.

        Nämä ovat omat kokemukseni. Mutta on monia tuttuja joille ei noista ole ollut apua. Niin ja aika monelle helokki voi aiheuttaa myös ihottumaa.

        ja niin vaikutus alkoi itsellä vasta noin 3 kuukauden päästä ennen kun mitään tapahtui.


      • vastauksestasi
        PVT kirjoitti:

        Minulle oli ainakin avuksi. Muttei helokki ainoastaan tee kesää. Itsekkin söin helokkia aluksi pariin otteeseen mutta ilman että olisin huomannut vaikutusta. Vasta kun otin rinnalle omega kalaöljy kapselit sekä monivitamiinin niin alkoi vaikuttaan. Koko vartalo ihottuma katosi olemattomiin. Enään ihottumaa on vain hiukan kovien pakkasten aikaan.

        Niin ja aina kun olen lopettanut noiden valmisteiden käytön vaikka muutamaksi viikoksi alkaa iho oireileen pikku hiljaa aina vain enemmän. Joten syön lisä ravinteita säännöllisesti.

        Nämä ovat omat kokemukseni. Mutta on monia tuttuja joille ei noista ole ollut apua. Niin ja aika monelle helokki voi aiheuttaa myös ihottumaa.

        ja niin vaikutus alkoi itsellä vasta noin 3 kuukauden päästä ennen kun mitään tapahtui.

        Oli oikein mukava, kun sain asiallisen vastauksen. Kiitos vielä.


      • tinttu
        vastauksestasi kirjoitti:

        Oli oikein mukava, kun sain asiallisen vastauksen. Kiitos vielä.

        Heips!minäkin olen kokeillut helokkituotteita. Kerran oli päänahka huonossa kunnossa, kutisi ja oli ruvella. Kokeilin helokkishampoota ja kummasti helpotti. Päänahka parantui melko nopeasti. Olen myös käyttänyt tyrni sekä helokkikapseleita ja apua on ollut. Jos on iho huonossa kunnossa olen särkenyt helokkikapselin ja levittänyt öljyn iholle. parissa päivässä häviää ihottuma. Niin olen muuten atoopikko..


      • juoda

        rypsiöljyä tai mitä vaan halvempaa öljyä.
        Vaikutus sama = nolla.


    • auttanut

      On varmaan ihan ihmisestä kiinni auttaako vai ei. Minulle valitettavasti ei auttanut.

    • Hyvää yötä, öljy

      Helokkiöljy on todettu lääketieteellisessä kirjallisuudessa 2000 - luvun suurimmaksi lääketieteelliseksi huijaukseksi. Tohtori Tolonenkin on ynähtänyt siihen suuntaan tämän vuoden blokissaan.
      Jotta saat täsmällistä tieto, tilaa kirja Simon Flint, Villit vaihtoehdot. Uskomushoitokritiikkiä viisaille.Nordbooks 2014

      • eihuijausta

        Huijaus tai ei, laitoin helokkiöljykapselista öljyä yön ajaksi lapsen hiuspohjaan, kun se oli rikkinäinen ja hieman rupinenkin. Aamulla pesimme hiukset. Toistin tämän seuraavana viikonloppuna uudelleen ja hiuspohja parani. Koulussa terveydenhoitaja oli ihmetellyt, miten ihottuma näin parani?


    • iki muistan

      Osta oikeeta ehtaa helokkiöljyä. Ja auttaa jopa tosihyvin, mutta hinta... karmiva. Annostelet n. 5 tippaa sisäisesti vrk, ja kosteusvoiteen sekaan toinen mokoma vrk, ja viikon päästä nahka vaihtuu jo terveeseen! Lapsena vanhemmman pojan pasha atooppinen ihottuma parani tällä. Kuurit oli vaan kalliita- välillä oltiin kortisonivoiteitten varassa.
      Se teho oli pieni ihme- oikea terve iho kasvoi alle, ja oikein levyinä kuoriutui se rupeutunut huono iho...
      Kapseleissa on muiden öljyjen seassa vähän- ostin itse suoraan homeopaatilta puhdasta helokkiöljyä.

    • eikuivuuttaenää

      Itse käytän Multi Karosin -valmistetta, jossa on helokkiöljyn lisäksi iholle antioksidantteja esim. auringon uv-säteilyn haittoja vastaan. Itselläni ainoa tuote kalaöljyn lisäksi, joka auttaa atopiaan ja samalla auttaa saamaan tasaisen rusketuksen ilman palamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe