Kuukuppi

Onko täällä kuukautiskupin käyttäjiä? Luin Cosmosta pienen jutun ja innostuin ajatuksesta.
171133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

yksi kupin käyttäjä, vaikka tosin käyttö tauolla odotuksen takia.

Äänestä

Ehdoton "vekotin"!!Aluksi oli vaikeuksia kun runsas vuoto,mut kun sain lääkityksellä vuodon kuriin niin alko kuppiki toimii...:o)

Äänestä

Käyttänyt en ole aikoihin kun nyt justiinsa kärsin synnytyksen jälkeisistä vuodoista ;)

Mutta suosittelen, etenkin jos olet niukkavuotoisempi. Itsellä pari pvää ovat niin runsaat, että kuppia saa olla pesemässä kokoajan ja etenkin muualla kuin kotona se on vähän hankalaa. Mutta mielellään käytän ne vikat päivät kun putsailen vaan aamuin illoin... Ja parasta on, että voi nukkua ilman alushousuja!

Äänestä

itselleni kuukupin. Hirveä into kokeilemaan. =)
Luin www.kuukupppikunta.net-sivuilta kaiken. Miksen ole aikaisemmin kuullut tästä puhuttavan?! Jostain olen kuitenkin tuon kuukuppi sanan kuullut, mutta en mistään sen enempää.
Ihanaa! Voisin hehkuttaa kupista koko maailmalle. =) Niin mahtavalta keksinnöltä se ainakin kuulostaa.

Äänestä

eikä ole ollut ongelmia.
Vain synnytyksen jälkeiseen vuotoon ei sovellu eli solloin vaippalinjoilla.
Voin suositella.

Äänestä

ajatuskin!Hyi hitto!

Äänestä
  • Ajatustapa: kertakäyttöinen=hygieeninen=luksus

    Äänestä

  • Kerrotko hieman tarkemmin? Miten sen käyttö eroaa siteistä tuon oksettavuuden kannalta? Etkö voi koskea itseesi? Kannattaisi opetella ja nopeasti.

    Äänestä

  • oksettaa? kirjoitti:

    Kerrotko hieman tarkemmin? Miten sen käyttö eroaa siteistä tuon oksettavuuden kannalta? Etkö voi koskea itseesi? Kannattaisi opetella ja nopeasti.

    tautipesä tuo kumikuppisi on? Miten sen peset ja puhdistat, jottei bakteerit jää kasvamaan seuraavalle käyttökerralle? Missä sitä väliajat säilytät, astiakaapissako kenties? Annatko sen myöhemmin tyttärellesi perinnöksi? Olen samaamieltä kuin tuo edellinen hyi!

    Äänestä

  • miten epähygieeninen kirjoitti:

    Se kuppi ei ole kumia vaan silikonia. Samaa materiaalia, mitä käytetään siaraaloissa, ja jopa sydämeen asennettavissa löpissä.

    Kuppi pestään aina tyhjennyksen yhteydessä lampimällä vedellä ja saippualla. Siihen ei koske kukaan muu kuin käyttäjä itse, ja hänen kannattaa pestä kädet huolella ennen kupin tyhjentämistä. Kuukautisten jälkeen se ensin pestään huolella saippualla ja vedellä ja sen jälkeen se laitetaan kiehuvaan veteen 5 minuutiksi. Ja sen jälkeen säilytetään omassa puhtaassa säilytyspussissaan odottamassa seuraavaa käyttökertaa. Kupin voi myös desinfioida apteekissa myytävällä desinfiointinesteellä (esim. Neoamisept).

    Äänestä

  • miten epähygieeninen kirjoitti:

    tautipesä tuo kumikuppisi on? Miten sen peset ja puhdistat, jottei bakteerit jää kasvamaan seuraavalle käyttökerralle? Missä sitä väliajat säilytät, astiakaapissako kenties? Annatko sen myöhemmin tyttärellesi perinnöksi? Olen samaamieltä kuin tuo edellinen hyi!

    käytettyjä siteitäsi? Vietkö kaikki yksitellen ulos roskakoriin? Kyllä kuule kuppi on huomattavasti hygieenisempi kuin siteet. Vaikka astiakaapissa säilyttäisin keitettyä kuppia mielummin kuin haisevaa sidettä yhtään missään. Kuppi hengittää, side ei. Annatko itse tyttärellesi useinkin omia hygienia tarvikkeitasi perinnöksi? Mistähän tuokin tuli mieleen. Oletkohan edes perillä miten kuppi toimii?

    Kuppi pestään aina tyhjennettäessä, se desinfioidaan (keitetään) usein ja siinä ei kasva bakteerit. Että hyi vaan itsellesi!

    Äänestä

  • miten epähygieeninen kirjoitti:

    tautipesä tuo kumikuppisi on? Miten sen peset ja puhdistat, jottei bakteerit jää kasvamaan seuraavalle käyttökerralle? Missä sitä väliajat säilytät, astiakaapissako kenties? Annatko sen myöhemmin tyttärellesi perinnöksi? Olen samaamieltä kuin tuo edellinen hyi!

    Sairastan genitaaliherpestä, jolla oli tapana uusiutua aina kuukautisten yhteydessä johtuen verenvuodosta ja hautovista siteistä. Ostin sitten kuukupin ja se pitää alapään raikkaana ja puhtaana koko kuukautisten ajan ja johan loppui uusimiset! Ja nimenomaan ne bakteerit sen laukaisi aina. Että puhtaus on täysin eri luokkaa kuin siteillä...

    Suosittelen muillekin herpeksen sairastajille!

    Äänestä

aurinko kannu? Tai hieromasauva jatkuvalla syötöllä haaroväliin... Kyllä luulisi tuollaisenkin värkin jo ahistavan ahterissa. Mutta mulle on ihan sama mitä itseenne tungette.

Äänestä
  • että olet mies.

    Äänestä

  • vuotaa? Hieromasauva on kyllä vähän eri suuntaan pullollaan kuin kuppi. Otapas anatomiakirja käteen ja mieti hetki.

    Äänestä

  • sinun kuukautisveresi kirjoitti:

    vuotaa? Hieromasauva on kyllä vähän eri suuntaan pullollaan kuin kuppi. Otapas anatomiakirja käteen ja mieti hetki.

    Ahterissa?? ei kuppia eikä hieromasauvaakaan minnekkään ahteriin työnnetä kun niitä oikein käytetään.
    Todellakin kannattaa tutustua naisen anatomiaan jos ei sitä vielä tunne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahterissa?? ei kuppia eikä hieromasauvaakaan minnekkään ahteriin työnnetä kun niitä oikein käytetään.
    Todellakin kannattaa tutustua naisen anatomiaan jos ei sitä vielä tunne.

    Kuppia pestääj läträtään,kylläpä menee vettä jasitä ku nei edes kaikilla maailmassa olekkaan,liekö sitenkään ekologista??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aikoja kirjoitti:

Onko täällä kuukautiskupin käyttäjiä? Luin Cosmosta pienen jutun ja innostuin ajatuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu