Tässä lukemista joten ottakaa kahvimuki ;))
Linkki http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Vantaan_KO_L_07-4705.txt
kopio linkistä:
VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 07/11275
Osasto 2/HJU Annettu kansliassa
Käräjätuomari Markku Räty, puheenjohtaja
Käräjätuomari Jukka Huunonen, valmistelusta
vastaava tuomari
Käräjätuomari Jouko Mynttinen
14.12.2007 L 07/4705
Kantaja Oy ParkCom Ab
Vastaaja A
Asia Riita-asia
Vireille 14.6.2007
KANTAJAN VAATIMUKSET
Vastaaja on velvoitettava suorittamaan kantajalle
yksityisoikeudellisia valvontamaksuja 360 euroa
korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen
40 euron määrille 23.8, 28.8, 7.9, 21.9, 18.10, 12.11,
27.11, 10.12. ja 20.12.2006 lukien sekä korvaamaan
kantajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen siitä
lukien, kun on kulunut kuukausi käräjäoikeuden tuomion
antamisesta.
VASTAAJAN VAATIMUKSET
Kanne on hylättävä ja kantaja velvoitettava korvaamaan
vastaajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen siitä
lukien, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden tuomion
antamisesta.
Vastaajalle on myönnetty oikeusapu 55 prosentin
omavastuulla sekä määrätty avustaja.
RIIDATTOMIA TAPAHTUMATIETOJA
Tässä jutussa on kysymys seuraamuksen määräämisestä
virheellisen pysäköinnin johdosta, ei maksullisen
pysäköinnin järjestämisestä.
Vastaaja on ollut 10.3.2006 alkaen henkilöauton XXX-999
autorekisteriin merkitty haltija.
Kantaja harjoittaa yksityisillä pysäköintialueilla
pysäköintiehtojen noudattamisen valvontaa alueiden
omistajien ja haltijoiden kanssa tekemiensä sopimusten
perusteella.
Kantaja on 26.6.2006 tehnyt Jakomäen Kiinteistöt Oy:n
kanssa asianosaisten välisessä suhteessa pätevän
sopimuksen pysäköinnin valvomisesta muun muassa
Jakomäentie 6:n alueella.
Kyseisen piha-alueen sisäänmenoreitit on merkitty
kantajan nimen ja puhelinnumeron sisältävällä kyltillä,
jonka teksti kuuluu (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi)
seuraavasti:
"Yksityisalue
Pysäköinti sallittu merkityille paikoille
pysäköintiluvan saaneille
Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan
valvontamaksu 40 €
Pysäköimällä hyväksyt ehdot"
Kantaja on maksumuistutuksilla perinyt vastaajalta
vaatimukset-kohdassa ilmeneviä valvontamaksuja, mutta
vastaaja on kiistänyt maksuvelvollisuutensa eikä ole
maksanut.
KANTAJAN VAATIMUSTEN PERUSTELUT
Yleistä Kantaja on 26.6.2006 tekemänsä sopimuksen perusteella
sekä oikeutettu että velvollinen valvomaan
pysäköintiehtojen noudattamista Jakomäentie 6:n alueella
sekä perimään pysäköintiehtoja rikkoneelta ajoneuvon
kuljettajalta 40 euron määräisen yksityisoikeudellisen
valvontamaksun.
Henkilöauto XXX-999, jonka autorekisteriin merkitty
haltija vastaaja on ollut 10.3.2006 lukien, on ollut
pysäköitynä osoitteessa Jakomäentie 6 f sijaitsevan
rakennuksen D rapun eteen 9.8., 14.8., 24.8., 7.9.,
4.10, 29.10, 13.11, 26.11. ja 6.12.2006.
Mainittuina päivinä auton tuulilasiin on kiinnitetty
"yksityisoikeudellinen valvontamaksu" -lipuke, johon on
liittynyt tilisiirtolomake 40 euron määräisen
valvontamaksun maksamisesta 14 päivän kuluessa. Syyksi
valvontamaksulipukkeisiin on rastitettu "Pysäköinti
muualle kuin sallitulle alueelle".
Valvontamaksun maksuvelvollisuuden perusteet
Tieliikennelain (TLL) 28 §:n 2 momentin mukaan
"Pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön
omistajan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat
määräykset yksityisellä alueella on ilmaistava selvästi
havaittavalla tavalla". Edellä siteeratuista kylteistä
ilmenee, että pysäköinti on Jakomäentie 6:n alueella
sallittu vain sitä varten merkityille paikoille sekä se,
että ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan 40
euron valvontamaksu. Kantajan kyltit täyttävät lain ja
sopimusperustan niille asettamat vaatimukset.
Pysäköinnin ehdot ja niiden rikkomisen seuraamus on
esitetty kylteissä selvästi havaittavalla tavalla.
Ajoneuvon kuljettaja on velvollinen havaitsemaan
yksityisen pysäköintialueen kylteissä ilmaistut
pysäköintiehdot. Pysäköimällä pysäköintialueelle hän
hyväksyy nuo ehdot ja sitoutuu niitä noudattamaan.
Pysäköintiä yksityisellä alueella koskeva sopimus syntyy
pätevästi edellä mainituin tavoin pysäköintiehdoista
ilmoittamisella ja pysäköinnin suorittamisella.
Sopimuksessa vastaaja on hyväksynyt sen, että pysäköinti
on sallittu vain merkityille paikoille samoin kuin sen,
että jos pysäköi ehtojen vastaisesti, sitoutuu 40 euron
määräisen valvontamaksun suorittamiseen.
Valvontamaksun perustetta ja määrää koskevista oikeudellisista kysymyksistä
Kantajan mukaan kysymys ei ole julkisen vallan
käyttämisestä eikä sen tehtävien siirtämisestä
yksityisille tahoille, vaan niin sanotusta
tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuvasta
sopimuksesta, joka syntyy vastaajan tietyn teon
perusteella. Kantaja on viitannut oikeustoimilakiin ja
todennut, ettei enempi lainsäädäntö ole sinänsä tarpeen.
Samoin kantaja on viitannut siihen, että oikeustoimilaki
on kaikissa Pohjoismaissa samanlainen.
Kantaja on, todeten, ettei pysäköinninvalvonnan
yhteydessä annettuja valvontamaksuja koskevia
riita-asioita ole toistaiseksi käsitelty riitaisina
Suomen tuomioistuimissa, viitannut
kuluttajavalituslautakunnan, jonka nimi on 1.3.2007
lukien muuttunut kuluttajariitalautakunnaksi, päätöksiin
sekä yksityisen pysäköinninvalvontatoiminnan käytäntöön,
sääntelyyn ja oikeuskäytäntöön Ruotsissa, Norjassa ja
Tanskassa.
Valvontamaksun maksuvelvollisuuden kohdentumisesta
Vain auton kuljettaja on valvontamaksun osalta
maksuvelvollinen. Kantajan käsityksen mukaan vastaaja on
toiminut kuljettajana kaikissa tilanteissa, joista nyt
on kysymys.
Muiden Pohjoismaiden oikeuskäytännössä ajoneuvon
omistaja katsotaan todistustaakkasäännön perusteella
ajoneuvon kuljettajaksi, mikäli hän kiistää itse
kuljettaneensa ajoneuvoa ja kieltäytyy kertomasta sitä
tai myötävaikuttamasta sen selvittämiseen, kuka autoa on
kuljettanut. Samanlainen todistustaakkasääntö on
perusteltu myös Suomessa valvontamaksua koskevissa
riita-asioissa.
Ajoneuvon omistaminen tai hallinta luo vahvan yleiseen
elämänkokemukseen perustuvan oletuksen siitä, että
omistaja tai haltija on itse toiminut ajoneuvonsa
kuljettajana, sekä siitä, että hän ainakin tietää, kuka
sitä on kuljettanut. Vain hänellä on tiedot ja
mahdollisuus esittää selvitystä ajoneuvon
kuljettamisesta, kun taas valvontamaksun vaatijalla on
käytössään vain tieto ajoneuvosta ja siitä rekisteriin
merkityistä seikoista.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan,
jos vastaaja edukseen tuo esiin jonkin seikan, hänen on
vahvistettava se todisteilla. Saman luvun 2 §:ssä on
säädetty vapaan todisteiden harkinnan periaate. Tässä
tapauksessa on annettava erityistä merkitystä sille,
että vastaaja tietää, kuka hänen autoaan on ajanut,
mutta hän ilmoittaa, ettei ole sitä velvollinen
kertomaan. Vielä säädetään mainitun luvun 5 §:ssä, että
jos asianosainen ilman pätevää syytä jättää vastaamatta
asian selvittämistä tarkoittavaan kysymykseen, tulee
oikeuden harkita, mikä todistusvaikutus hänen
menettelyllään on. Vaikenemisen merkitys on siten
luettava vastaajan haitaksi. Säännös ilmentää sen
yleisen periaatteen, ettei tietoista salailua pidä
suosia ja suojata.
Vastaaja on ilmeisesti keksinyt "en ajanut"- väitteen
Internetin keskustelusivuilta ja ryhtynyt käyttämään
sitä vasta reklamaationsa toisessa vaiheessa 30.11.2006.
VASTAAJAN VAATIMUSTEN PERUSTELUT
Yleistä Koska kysymyksessä on elinkeinonharjoittajan ja
kuluttajan välinen asia, tulee
kuluttajansuojalainsäädäntö sovellettavaksi.
Suomen lainsäädännön mukaan ainoastaan poliisi tai kunta
voi määrätä virheellisestä pysäköinnistä
pysäköintivirhemaksuja, jotka suoritetaan joko valtiolle
tai kunnalle.
Kiinteistönomistajan oikeudet
Kiinteistön omistajan tai haltijan oikeus määrätä
pysäköinnistä koskee sitä, saako kiinteistön alueelle
pysäköidä ja jos saa, kuka ja mihin kohtaan kiinteistöä.
Sen sijaan oikeudesta määrätä pysäköintivirhemaksu on
säädetty tieliikennelaissa ja laissa
pysäköintivirhemaksusta (PVML). Pysäköintivirhemaksun
voi määrätä joko poliisi tai kunta alueellaan, ja se
suoritetaan valtiolle tai kunnalle.
Kiinteistön omistajalla ei ole omistus- tai
hallintaoikeutensa perusteella oikeutta määrätä
virheellisestä pysäköinnistä mitään valvonta- tai
pysäköintivirhemaksua eikä oikeutta ottaa vastaan
tällaista maksua. Kiinteistön omistaja tai haltija voi
sinänsä siirtää oikeutensa, mutta ei voi siirtää
pysäköinnin valvontaa koskevalla sopimuksella parempaa
oikeutta kuin sillä itsellään on.
Lainsäädännön puute
Vaikka kantaja on viitannut ulkomaisiin säännöksiin ja
niiden taustoihin sekä kuluttajavalituslautakunnan
antamiin päätöksiin, asia on ratkaistava tämän hetkisen
kotimaisen lainsäädännön, oikeuskäytännön ja yleisten
periaatteiden perusteella.
Yksityinen taho julkisen vallan käyttäjänä
Suomessa on perinteisesti katsottu, että julkisen vallan
toimintapiiriin kuuluvien tehtävien hoitaminen
yksityisen henkilön tai yrityksen toimesta edellyttää
tuon toiminnan oikeuttavaa lainsäädäntöä. Vastaaja on
viitannut lakeihin joukkoliikenteen tarkastusmaksusta,
järjestyksenvalvojista, yksityisistä turvapalveluista,
eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien
turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta sekä
ajoneuvojen katsastusluvista.
Oikeus määrätä valvontamaksu pysäköinnistä yksityiselle
alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa
sekä oikeus kerätä tällaista maksua on tässä tapauksessa
yksityisen yrityksen toimesta tapahtuvaa julkisen vallan
käyttöä, joka Suomen oikeusjärjestelmässä noudatettavien
periaatteiden mukaan tarvitsee edellytyksekseen
lainsäädäntöä. Sopimusvapauden käsitteellä kyseistä
oikeutta ei voi luoda eikä perustella.
Valvontamaksun suoritusvelvollisuuden syntyminen
Kuluttajariitalautakunnan päätökset eivät ole Suomen
oikeusjärjestelmässä oikeutta perustavia, vaan
lautakunta voi antaa ainoastaan suosituksia, jotka eivät
sido samaa asiaa käsitteleviä tuomioistuimia.
Vastaaja kiistää valvontamaksun suoritusvelvollisuuden
syntymisen kantajan kyltin ohittamisen perusteella.
Kantaja harjoittaa yksityistä pysäköinninvalvontaa;
kysymys ei ole maksullisen pysäköinnin järjestämisestä
kantajan toimesta. Koska kantajalla ei ole oikeudellista
perustetta määrätä tai kerätä valvontamaksua, ei mitään
sopimusta valvontamaksun määräämisestä ja keräämisestä
voi syntyä kantajan ja yksityiselle alueelle pysäköivän
välille.
Valvontamaksun maksuvelvollisuuden kohdentuminen
Vastaaja ei ole toiminut nyt käsiteltävissä tilanteissa
ajoneuvon kuljettajana, eikä muista, kuka ajoneuvoa on
kuljettanut kysymyksessä olevina ajankohtina. Hän on jo
ensimmäisessä reklamaatiossaan 24.10.2006 kiistänyt
olevansa sopimussuhteessa kantajan kanssa. Tämä on
koskenut sekä sopimuksen syntyperustetta että
maksuvelvollisuuden kohdistumista.
Yksityisoikeudellisessa sopimussuhteessa väitteen
esittäjän tulee vastapuolen kiistäessä esittää
tarvittava todistelu väitteensä tueksi. Kantajan
vaatimusta todistustaakan kääntämisestä muiden
Pohjoismaiden käytäntöön vedoten ei voida hyväksyä.
Suomessa tuomioistuin perustaa ratkaisunsa kotimaiseen
lainsäädäntöön, oikeuskäytäntöön ja
oikeusperiaatteisiin. Käännetty todistustaakka
muodostuisi kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1
momentissa tarkoitetuksi kuluttajan kannalta
kohtuuttomaksi sopimusehdoksi, joka on kielletty. Tältä
osin vastaaja on vedonnut kuluttajariitalautakunnan ja
kuluttajaviraston päätöksiin.
NÄYTTÖ
Kantajan kirjalliset todisteet
1a -9 b. Valvontamaksulipukkeet ja valokuvat kultakin
tapahtumapäivältä
10a-j. Reklamaatiot ja vastaukset
11. Jäljennös auton XXX-999 rekisterikortista
12. Jäljennös pysäköinninvalvontasopimuksesta 26.6.2006
13a-c. Kartat alueesta ja kylteistä, netistä tulostettu
kartta alueesta
14a-h. Valokuvia ajoreiteistä sekä liikennemerkeistä ja
kylteistä
15. Kuusi valokuvaa alueesta
16. Internetin keskustelupalstoja
17a-b. Vantaan kihlakunnansyyttäjän ja
valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisu
Vastaajan kirjallinen todiste
1. Kuluttajaviraston muistio 20.6.2005
Henkilötodistelu
1. Vastaaja todistelutarkoituksessa
2. Kantajan todistaja, pysäköintivalvoja Pia Björklund
3. Kantajan todistaja, valvontaesimies, oikeustieteen
kandidaatti Kirsi Alanne
Kantajan esittämä oikeudellinen aineisto
- Kuusi kuluttajavalituslautakunnan ja
kuluttajariitalautakunnan ratkaisua
- Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisu ja Svean
hovioikeuden ratkaisu
- Ruotsin "Lag om kontrollavgift vid olovlig parkering"
- Edellä mainitun lain valmisteluasiakirja "Regeringens
proposition"
- Ote teoksesta "Parkeringsrett"
- Kaksi oikeustapausta Tanskasta
Vastaajan esittämä oikeudellinen aineisto
- Helsingin hallinto-oikeuden päätös 19.9.2007,
07/1242/2
KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMION PERUSTELUT
Yleistä
Asiassa on riidatonta, että kiinteistön omistajalla ja
haltijalla on TLL 28 §:n 2 momentin perusteella oikeus
määrätä pysäköinnin rajoituksista alueellaan sekä
siirtää oikeutensa toiselle. Kantajalla on siten sama
oikeus kuin Kiinteistö Oy Jakomäentie 6:lla.
Riitaista on puolestaan:
- onko kantajan ja vastaajan välille voinut syntyä
väitetty vastaajan tosiasialliseen käyttäytymiseen
perustuva sopimus pysäköintiehtojen noudattamisesta ja
niiden rikkomisen seuraamuksesta,
- onko vastaaja toiminut kuljettajana väitettyinä
aikoina ja
- onko kantajalla ylipäätään oikeutta periä
valvontamaksuja ottaen huomioon, että virheellisen
pysäköinnin seuraamuksista on säädetty laissa (TLL ja
PVML).
Valvontamaksu sopimusperustekannalta tarkasteltuna
Sopimus voi sinänsä syntyä ryhtymällä toimenpiteeseen,
jonka ehdot on määritelty siten, että vain päätös
ryhtymisestä jää sopimukseen sitoutuvalle. Näin on myös
tässä tapauksessa, vaikka kantajan ja vastaajan välillä
ei pysäköintikiellon tai -oikeuden osalta ole ollut
mitään sovittavaa, vaan kysymys on kantajan
yksipuolisesti, vaikkakin oikeutetusti, asettamista
määräyksistä. Pysäköidessään TLL 28 §:n 2 momentin
mukaisella alueella, jonka osalta on käytetty
kielto-oikeutta, kuljettaja joko menettelee annettujen
määräysten mukaisesti tai rikkoo niitä.
Valokuvien, karttojen ja henkilötodistelun avulla on
yksiselitteisesti näytetty toteen, että kysymyksessä
oleva alue on kattavasti merkitty kylteillä, joista
selviää alueella noudatettavat pysäköinnin ehdot, noiden
ehtojen rikkomisen seuraamukset ja sitoutuminen ehtoihin
pysäköimällä. Kyltit täyttävät TLL 28 §:n 2 momentin
asettamat informaation tason ja selvyyden edellytykset.
Käräjäoikeus yhtyy kuluttajariitalautakunnan vastaavissa
asioissa ottamaan kantaan, jonka mukaan sopimus voi
syntyä myös ilman nimenomaista tahdonilmaisujen vaihtoa.
Osapuolen tosiasiallinen toimenpide, kuten auton
pysäköiminen, voi saada aikaan sopimuksen, vaikka
osapuolten välillä ei vaihdettaisi kirjallisia tai
suullisia tahdonilmaisuja.
Näin ollen sopimus voi syntyä myös siirtymällä alueelle,
jolla noudatettavat ehdot on selvästi merkitty alueen
rajalla. Kantajan ja vastaajan välille on siten voinut
syntyä väitetty sopimussuhde. Sopimus on syntynyt, jos
vastaaja on kuljettanut autoa. Sopimuksen velvoittavuus
edellyttää kuitenkin, että kysymyksessä olevasta asiasta
voidaan sopia.
Valvontamaksun kohdentuminen
Todistustaakka
Valvontamaksua vaaditaan vastaajalta vain sillä
perusteella, että tämä on kuljettanut ajoneuvoa.
Vastaaja puolestaan on kiistänyt toimineensa
kuljettajana.
Kuten kuluttajariitalautakuntakin on ratkaisuissaan
todennut, sopimukseen vetoavan on näytettävä toteen
sopimuksen syntyminen. Tässä tapauksessa kantajan tulee
siis näyttää, että vastaaja on kuljettanut autoa
kysymyksessä olevina ajankohtina, kun sopimuksen
syntyminen perustuu nimenomaan tuohon kuljettamiseen.
Kantaja on vedonnut sillä oleviin näyttövaikeuksiin, kun
taas vastaajan on helppo selvittää, kuka autoa on
ajanut. Kantaja on katsonut, että näytön esittäminen
ajoneuvon kuljettajasta on mahdotonta, muun muassa sen
vuoksi, etteivät sen työntekijät voi kuvata pysäköityjen
kulkuneuvojen kuljettajia, vaan ainoastaan ajoneuvoja.
Käräjäoikeuden käsityksen mukaan näytön hankkiminen
siitä, kuka ajoneuvon tosiasiallisesti on pysäköinyt, ei
ole mahdotonta esimerkiksi henkilötodistelun avulla. Sen
sijaan näytön hankkiminen liiketoimintana harjoitetun
pysäköinninvalvonnan puitteissa on hankalaa ja
varmaankin liiketaloudellisesti kannattamatonta. Tämä
kantajan vaikeus ei kuitenkaan ole riittävä peruste
todistustaakan kääntämiselle vastaajalle. Edelleen
todistustaakan kääntäminen merkitsisi tosiasiallisesti
sellaista sopimuksen ehtoa, että ajoneuvon omistajan tai
haltijan tulisi valvontamaksulta välttyäkseen näyttää,
että joku toinen oli autoa kuljettanut. Tällainen ehto
olisi kuluttajansuojalain vastainen kuluttajan kannalta
kohtuuton ehto. Todistustaakan kääntäminen olisi
muutoinkin kuluttajansuojalainsäädännön periaatteiden
vastaista. Näin ollen käräjäoikeus päätyy siihen, että
kysymys ajoneuvon kuljettajasta on ratkaistava normaalin
todistustaakkasäännön perusteella. Sopimukseen vetoavan
kantajan on siten näytettävä vastaajan kuljettaneen
autoa väitettyinä aikoina.
Näytön arviointia
Vastaaja on riidattomasti kysymyksessä olevan ajoneuvon
pysyvä haltija.
Valokuvin ja henkilötodistelulla on näytetty toteen,
että tuo ajoneuvo on ollut pysäköitynä kantajan
väittämin tavoin.
Vastaaja on häntä todistelutarkoituksessa kuultaessa
kertonut, ettei muista, kuka tuota autoa olisi kyseisinä
ajankohtina ajanut. Vastaaja on kertonut, että
kuljettajan henkilöksi on useita vaihtoehtoja, muttei
ole osannut nimetä näistä ketään.
Nyt arvioitavat pysäköinnit on tehty noin kolmen
kuukauden aikana. Vastaaja on 23.10.2006 alkaen,
maksumuistutuksen saatuaan, käynyt
sähköpostikirjeenvaihtoa kantajan kanssa. Sen jälkeen
auto on ollut vielä neljä kertaa samalla alueella
ehtojen vastaisesti pysäköitynä. Koska vastaaja on
muutoinkin ollut hyvin aktiivinen asiassa, käräjäoikeus
ei pidä uskottavana, että vastaaja ei miltään osin
muistaisi, kuka hänen hallinnassaan olevaa autoa olisi
ajanut. Todistelua arvioitaessa voidaan soveltaa vapaan
todistusten harkinnan periaatetta ja ottaa huomioon se
kokemussääntö, että ajoneuvon omistaja tai haltija
kuljettaa yleensä autoaan itse tai ainakin tietää, kenen
käytössä se on. Näin ollen käräjäoikeus katsoo kantajan
näyttäneen toteen, että vastaaja on toiminut
hallinnassaan olleen ajoneuvon kuljettajana, kun se on
ollut pysäköitynä kantajan esittämin tavoin.
Yksityinen taho julkisen vallan käyttäjänä
Kysymyksenasettelu
Vielä on ratkaistava kysymys siitä, onko kanteessa
kysymys sellaisesta pysäköintikieltojen ja -rajoitusten
rikkomisen seuraamuksesta, jonka määrääminen on laissa
säädetty julkisen vallan tehtäväksi niin, että
yksityinen taho ei voi ottaa sitä suorittaakseen ilman
siihen oikeuttavaa lainsäädäntöä. Tällaisessa
tilanteessa tehty sopimus ei ole velvoittava.
Pysäköinnin ja sen valvonnan sääntelystä yleensä
Pysäköinti määritellään TLL 2 §:n 15 kohdassa, jonka
mukaan tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan
pysäköinnillä "ajoneuvon seisottamista kuljettajineen
tai ilman kuljettajaa, ei kuitenkaan lyhytaikaista
ajoneuvon seisottamista siihen nousemista tai siitä
poistumista tahi ajoneuvon kuormaamista tai kuorman
purkamista varten". Pysäköintiä koskevaa sääntelyä
sisältyy myös TLL 26-28, 28a, 28b, 29 ja 37 §:ään,
joista yhtenä 28 §:n 2 momentin edellä jo siteerattu
säännös, joka rajoittaa pysäköintiä yksityiselle
alueelle
Pysäköintiä koskevien säännösten rikkomisesta voi
poikkeuksellisesti tulla tuomittavaksi rangaistus
liikenneturvallisuuden vaarantamisena rikoslain 23 luvun
1 §:n nojalla tai liikennerikkomuksena TLL 103 §:n
nojalla. Yleensä kysymyksessä ei kuitenkaan ole
rangaistava teko, sillä TLL 105 §:ssä säädetään
seuraavaa:
"Ajoneuvon pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevien
kieltojen ja rajoitusten rikkomisesta tuomitaan
rangaistus vain, jos pysäköintivirheestä on aiheutunut
tai voinut aiheutua vakavaa vaaraa tai haittaa. Muutoin
virheestä määrätään suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu
sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään."
PVML 1 §:n mukaan puolestaan poliisi määrää
pysäköintivirhemaksun muun ohessa ajoneuvon
pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevien kieltojen ja
rajoitusten rikkomisesta eli pysäköintivirheestä. Lain
2 §:ssä taas oikeutetaan lääninhallitus tietyin ehdoin
määräämään, että kunta alueellaan tai sen tietyllä
osalla poliisin ohella huolehtii pysäyttämistä,
seisottamista ja pysäköimistä koskevien kieltojen ja
rajoitusten noudattamisen valvonnasta ja
pysäköintivirhemaksujen määräämisestä. Tällainen
kunnallinen pysäköinninvalvonta on käytössä myös
Helsingin kaupungissa, jonka alueella pysäköimisestä nyt
on kysymys.
Pysäköintivirhemaksua on luonnehdittu eri tavoin. Sitä
on kutsuttu hallinnolliseksi sanktiomaksuksi
(Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset, 2000, s.
481). Niiden yhtenä alaryhmänä on pidetty massarikkeiden
seuraamuksia, joita puolestaan ovat
pysäköintivirhemaksu, joukkoliikenteen tarkastusmaksu
sekä ylikuormamaksu. Pysäköintivirhemaksua on myös
pidetty rangaistuksenkaltaisena seuraamuksena aivan
vähäisten rikkomusten osalta, mihin liittyen on pyritty
löytämään rangaistusta ja rikoksen muita seuraamuksia
tehokkaampia keinoja epätoivotun käyttäytymisen
kontrolloimiseksi. Useimmissa tapauksissa ne, joille
määrätään pysäköintivirhemaksu, ovat tosiasiassa
rikkoneet tieliikennelain määräyksiä (Frände, Dan:
Yleinen rikosoikeus, 2005, s. 362).
Kunnallisen pysäköinninvalvonnan ja poliisin toimivallasta määrätä
seuraamus virheellisestä pysäköinnistä yksityisellä alueella
Ennen 1.1.2003 voimaan tulleen järjestyslain säätämistä
laissa ei ollut yksityisellä alueella pysäköintiä
koskevia säännöksiä, vaan pysäköinnin rajoittaminen
perustui kunnallisten järjestyssääntöjen määräyksiin.
Järjestyslain säätämisen yhteydessä tieliikennelakiin
lisättiin edellä selostettu 28 §:n 2 momentti. Lain
esitöissä (HE 20/2002) on perusteltu tätä seuraavasti:
"Koska järjestyslain soveltamisalue on yleinen paikka,
on tarkoituksenmukaisempaa, että pysäköintia
yksityisellä paikalla koskeva säännös olisi
tieliikennelaissa, jossa on muutkin pysäköintikiellot ja
jossa on kaksi muutakin säännöstä, joita sovelletaan
muualla kuin tiellä."
Korkein hallinto-oikeus on tapauksessa 1996-A-55
katsonut, että henkilölle, joka oli pysäköinyt autonsa
piha-alueelle vastoin kunnallisen järjestyssäännön
määräyksiä, voitiin määrätä pysäköintivirhemaksulain
mukainen pysäköintivirhemaksu. Ratkaisun perusteena on
ollut se, että PVML:n soveltamisalaa ei ollut
rajattu TLL:ssa säädettyjen pysäköimistä koskevien
kieltojen ja rajoitusten rikkomiseen. Kun myös
yksityisellä alueella pysäköintiä rajoittava säännös on
nyttemmin TLL:ssa, ei epäilyksiä julkisen
pysäköinninvalvonnan toimivallan osalta enää ole.
Henkilötodistelussa on myös käynyt ilmi, että
käytännössäkin kunnallinen pysäköinninvalvonta valvoo
myös pysäköintiä yksityisillä alueilla. Toinen asia on,
että valvonta ei välttämättä ole kovin tehokasta
työvoiman riittämättömyyden ja työaikarajoitusten vuoksi
sekä sen takia, että pysäköinninvalvonta edellyttää
kiinteistön edustajan olemista paikalla osoittamassa
väärin pysäköidyt ajoneuvot.
Näin ollen käräjäoikeuden lähtökohtana juttua
arvioidessaan on se, että poliisilla ja kunnallisella
pysäköinninvalvonnalla on toimivalta myös yksityisellä
alueella.
Valvontamaksun ja pysäköintivirhemaksun samankaltaisuuksista ja eroista
Vastaaja on katsonut valvontamaksun ja
pysäköintivirhemaksun sisällöltään vastaaviksi. Tämän
vuoksi on tarpeen vertailla noihin maksuihin liittyviä
seikkoja keskenään. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että
nyt arvioinnin kohteena olevat valvontamaksu ja
pysäköintivirhemaksu määrätään kumpikin saman,
kiinteistön omistajan tai haltijan TLL 28 §:n 2 momentin
nojalla määräämän kiellon rikkomisesta.
Pysäköintivirhemaksun suorittamisesta on auton ja
moottoripyörän osalta vastuussa kuljettajan ohella
ajoneuvon omistaja ja pysyvä haltija (PVML 8 §),
valvontamaksun suorittamisesta voi olla kantajankin
mukaan vastuussa vain kuljettaja.
Kunnan oikeudesta poliisin ohella määrätä
pysäköintivirhemaksu, pysäköinnin valvonnan ehdoista ja
organisoinnista sekä henkilökunnan pätevyydesta on
säädetty PVML:ssa sekä asetuksessa
pysäköintivirhemaksusta. Valvontamaksun ehtoja rajoittaa
vain kuluttajansuojalaki. Toisaalta pysäköintivirhemaksu
pannaan täytäntöön ilman tuomiota tai päätöstä
noudattaen verojen ja maksujen perimisestä
ulosottotoimin annettuja säännöksiä. Valvontamaksun
täytäntöönpano puolestaan edellyttää lainvoimaista
riita-asian tuomiota.
PVML:n mukaiseen pysäköinninvalvojaan ja
valvonta-apulaiseen nähden ajoneuvon kuljettaja on
velvollinen vaadittaessa selvittämään
henkilöllisyytensä. Kuljettajan on myös pysäytettävä
ajoneuvo pysäköinninvalvojan tai hänen apulaisensa
antamasta merkistä sekä noudatettava tämän
pysäköinninvalvontatehtävässä antamaa muuta merkkiä tai
kehotusta.
Pysäköintivirhemaksut saa valtio tai kunta,
valvontamaksut valvojayhtiö. Pysäköintivirhemaksuun
liittyy oma muutoksenhakujärjestelmä. Valvontamaksun
osalta oikeusturvan takeita ei ole.
Ulkomaisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön merkityksestä
Ruotsissa vuonna 1984 voimaan tulleen yksityistä
pysäköinninvalvontaa koskevan lain "Lag om
kontrollavgift vid olovlig parkering" 1 §:n mukaan
"Kontrollavgift får inte tas ut om överträdelsen
omfattas av förordnande enligt lagen (1976:206) om
felparkeringsavgift eller är belagd med straff enligt
annan författning än brottsbalken."
Ruotsin laki lähtee siis siitä, että yksityisen ja
julkisen pysäköinninvalvonnan toimiala ei koskaan ole
rinnakkainen; valvontamaksua ei voida määrätä, jos
pysäköintivirhemaksu on määrättävissä tai on kysymys
rangaistavasta teosta. Mainitun lain esitöistä
"Regeringens proposition" käy ilmi, että Ruotsissa
muodostui jo ennen lain säätämistä samanlainen käytäntö.
Lisäksi on huomattava, että Ruotsissa
tieliikennelainsäädäntö ja vastaavasti julkinen
pysäköintivirhemaksu on koskenut yksityisellä alueella
(tomtmark) pysäköintiä vain poikkeustapauksissa. Siten
on käytännössä voinut vapaasti kehittyä
sopimusperusteeseen nojaava yksityinen järjestelmä.
Suomessa taas, kuten edellä on käynyt ilmi, tilanne on
aivan toinen julkisen valvontajärjestelmän ulottuessa
myös yksityisellä alueella tehtävään valvontaan. Näin
ollen Ruotsin laista ja käytännöstä ei voida tehdä
kanneperusteita tukevia johtopäätöksiä, koska siellä on
selkeästi erotettu toisistaan viranomaisen hoitaman ja
yksityisen pysäköinninvalvonnan toimivalta.
Norjan ja Tanskan osalta ei ole selvitetty, onko
pysäköinninvalvonnalla rinnakkaista vai eriytettyä
toimivaltaa julkisen ja yksityisen toiminnan välillä.
Lakia yksityisestä pysäköinninvalvonnasta Norjassa ja
Tanskassa ei ole. Käräjäoikeus pitää lähtökohtana
kantajan ilmoitusta siitä, että Norjan ja Tanskan
järjestelmä on vastaava kuin Ruotsissa.
Edelleen tulee ottaa huomioon, että muiden Pohjoismaiden
käytäntö, joka on sallinut yksityisen
pysäköinninvalvonnan ja valvontamaksun määräämisen ilman
lain tukeakin, on jo vuosikymmeniä sitten syntynyt.
Oikeudellinen ajattelu on sen jälkeen muuttunut
erityisesti siinä suhteessa, että perusoikeuksia ja
oikeusturvan takeita korostetaan aikaisempaa paljon
enemmän. Niin ikään kiinnitetään entistä suurempaa
huomiota rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen ja
siihen, että kansalaisia koskevista velvoitteista on
säädettävä lailla.
Käräjäoikeuden arviointi valvontamaksun luonteesta
Käräjäoikeus pitää arvioinnissa olennaisimpana seikkana
sitä, että sekä pysäköintivirhemaksun että
valvontamaksun asettaminen perustuu samaan kiinteistön
omistajan TLL 28 §:n 2 momentin nojalla antamaan
määräykseen. Kummankin maksun peruste ja sisältö
maksuvelvolliselle, eli tähän juttuun liittyvässä
vertailussa ajoneuvon kuljettajalle, on täsmälleen sama.
Kuljettajan kannalta kysymys on siis aivan samasta
maksusta. Eroavuudet liittyvät perinnän tehokkuuteen ja
oikeusturvatakeisiin, mutta maksun peruste eli
pysäköintimääräysten rikkominen ja vaikutukset ajoneuvon
kuljettajalle ovat käytännössä täysin yhtenevät. Tässä
suhteessa ei merkitystä voida antaa sille, että
valvontamaksu on haluttu luokitella
yksityisoikeudellisen sopimuksen rikkomisesta johtuvaksi
seuraamukseksi. Tässä maksulle on vain annettu sen
tosiasiallista sisältöä vastaamaton oikeudellinen muoto.
Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus päätyy tältä
osin siihen lopputulokseen, että valvontamaksun osalta
on kysymys julkiselle vallalle annetun tehtävän
suorittamisesta rinnan julkisen vallan kanssa.
Valvontamaksun arviointia julkisen vallan käyttämisen näkökulmasta
TLL 105 §:n ja PVML:n säännösten perusteella
pysäköintivirhemaksun määrääminen kuuluu
yksiselitteisesti poliisille ja kunnalliselle
pysäköinninvalvojalle, eikä säännöksiin sisälly
mainintaa tai viittausta mahdollisuudesta siirtää tai
sallia tätä toimivaltaa muille. Helsingin
hallinto-oikeuden 19.9.2007 antaman päätöksen mukaan
kunnallinen pysäköinninvalvoja ei voinut myöskään edes
siirtää tehtäviä yksityiselle vartiointiliikkeelle, kun
siitä ei ollut lailla määrätty.
Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen
vallan käytön tulee perustua lakiin. Perustuslain 124
§:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle
kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla,
silloinkin vain tietyin edellytyksin eikä lainkaan, jos
tehtävä sisältää merkittävää julkisen vallan käyttöä.
Tässäkin tapauksessa Suomessa noudatetun periaatteen
mukaista olisi, että valvontamaksun määrääminen
kiinteistön omistajan tai haltijan oikeuksien
perusteella olisi mahdollista ainoastaan lain turvin.
Tätä näkemystä tukee se, että PVML:ssa - vaikka siinä
toimivaltaa on vain siirretty valtion viranomaiselta
kunnan viranomaiselle - on asetettu tarkat edellytykset
toiminnan harjoittamiselle ja otettu tuolloin huomioon
myös oikeusturvanäkökohdat. Samalla tavoin on
esimerkiksi joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetussa
laissa (469/1979) tarkoin määritetty toiminnan ehdot ja
ne tahot, joille voidaan antaa oikeus periä
tarkastusmaksu. Arvioitaessa oikeutta liittää
yksityiseen pysäköinninvalvontaan seuraamuksia on myös
kiinnitettävä huomiota pysäköintivirhemaksun
rangaistusluonteisuuteen, vaikka se ei rangaistus
olekaan. Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen
seuraamuksen on puolestaan rikoslain 3 luvun 1 §:n 2
momentin mukaan perustuttava lakiin.
Toisaalta vapaus tehdä yksityisoikeudellisia sopimuksia
puoltaisi valvontamaksun hyväksymistä velvoittavaksi.
Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on myös käytännössä
tarvetta, koska julkinen järjestelmä ei kykene valvomaan
tehokkaasti yksityisiä pysäköintialueita ja -laitoksia.
Nämä näkökohdat eivät kuitenkaan ole riittävän painavia
luomaan oikeutusta yksityiselle järjestelmälle ilman
lain tukea, kun selvästi on kysymys toiminnasta, joka
nykyisellään sisältää julkisen vallan käyttöä.
Rinnakkainen toimivalta voidaan siten perustaa vain
lailla. Tällöin voidaan järjestelmät säätää
valinnaisiksi. On myös mahdollista valita sellainen
järjestely, että yksityiset alueet suljetaan pois
julkisen pysäköinninvalvonnan piiristä.
Johtopäätös
Edellä lausutun perusteella käräjäoikeus katsoo, että
koska valvontamaksun asettaminen tosiasiassa on täysin
vastaavan seuraamuksen määräämistä kuin se
pysäköintivirhemaksun määrääminen, joka on säädetty
TLL:ssa ja PVML:ssa julkisen vallan tehtäväksi,
valvontamaksun suorittamiseen nyt esitetyssä muodossa ei
voi tehokkaasti sitoutua.
Loppupäätelmät
Kanteessa tarkoitettu yksityisoikeudellinen sopimus
valvontamaksun suorittamisesta maksun asettajan ja
ajoneuvon kuljettajan välillä voi sinänsä syntyä
tosiasiallisin toimin eli ajoneuvon pysäköimisellä.
Vastaajan on näytetty kuljettaneen autoa kanteessa
tarkoitettuina ajankohtina. Sopimus ei kuitenkaan sido
vastaajaa eikä sen toteuttamiseksi voida antaa
oikeussuojaa, koska kysymys on tosiasiallisesti
pysäköintivirhemaksun määräämisestä, minkä puolestaan on
laissa säädetty kuuluvan vain poliisin tai kunnallisen
pysäköinninvalvojan toimivaltaan myös yksityisellä
alueella. Tämän vuoksi kanne on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Kun kanne hylätään, on kantaja velvollinen korvaamaan
vastaajalle oikeusavun omavastuun ja valtiolle sen
vastaajan oikeusavusta maksamat kustannukset. Määrät
ovat riidattomia.
TUOMIOLAUSELMA
Kanne hylätään.
Valtion varoista maksetaan A:n avustajalle
varatuomari Juha Lähdetniemelle omavastuun ylittäväksi
palkkioksi 1.108,43 euroa, josta arvonlisäveron osuus on
199,88 euroa.
A velvoitetaan suorittamaan avustajalleen
varatuomari Juha Lähdetniemelle oikeusavun omavastuuta
vastaava määrä tämän palkkiosta eli 1.354,75 euroa,
josta arvonlisäveron osuus on 244,30 euroa.
ParkCom Oy velvoitetaan maksamaan A:lle 1.354,75
euroa ja korvaamaan valtiolle 1.108,43 euroa, molemmat
määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine
viivästyskorkoineen 14.1.2008 lukien.
MUUTOKSENHAKU
Tähän tuomioon saa hakea muutosta oikeudenkäymiskaaren
25 luvun säännösten mukaisesti.
Käräjätuomari Markku Räty
Linkki http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Vantaan_KO_L_07-4705.txt
kopio linkistä:
VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 07/11275
Osasto 2/HJU Annettu kansliassa
Käräjätuomari Markku Räty, puheenjohtaja
Käräjätuomari Jukka Huunonen, valmistelusta
vastaava tuomari
Käräjätuomari Jouko Mynttinen
14.12.2007 L 07/4705
Kantaja Oy ParkCom Ab
Vastaaja A
Asia Riita-asia
Vireille 14.6.2007
KANTAJAN VAATIMUKSET
Vastaaja on velvoitettava suorittamaan kantajalle
yksityisoikeudellisia valvontamaksuja 360 euroa
korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen
40 euron määrille 23.8, 28.8, 7.9, 21.9, 18.10, 12.11,
27.11, 10.12. ja 20.12.2006 lukien sekä korvaamaan
kantajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen siitä
lukien, kun on kulunut kuukausi käräjäoikeuden tuomion
antamisesta.
VASTAAJAN VAATIMUKSET
Kanne on hylättävä ja kantaja velvoitettava korvaamaan
vastaajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen siitä
lukien, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden tuomion
antamisesta.
Vastaajalle on myönnetty oikeusapu 55 prosentin
omavastuulla sekä määrätty avustaja.
RIIDATTOMIA TAPAHTUMATIETOJA
Tässä jutussa on kysymys seuraamuksen määräämisestä
virheellisen pysäköinnin johdosta, ei maksullisen
pysäköinnin järjestämisestä.
Vastaaja on ollut 10.3.2006 alkaen henkilöauton XXX-999
autorekisteriin merkitty haltija.
Kantaja harjoittaa yksityisillä pysäköintialueilla
pysäköintiehtojen noudattamisen valvontaa alueiden
omistajien ja haltijoiden kanssa tekemiensä sopimusten
perusteella.
Kantaja on 26.6.2006 tehnyt Jakomäen Kiinteistöt Oy:n
kanssa asianosaisten välisessä suhteessa pätevän
sopimuksen pysäköinnin valvomisesta muun muassa
Jakomäentie 6:n alueella.
Kyseisen piha-alueen sisäänmenoreitit on merkitty
kantajan nimen ja puhelinnumeron sisältävällä kyltillä,
jonka teksti kuuluu (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi)
seuraavasti:
"Yksityisalue
Pysäköinti sallittu merkityille paikoille
pysäköintiluvan saaneille
Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan
valvontamaksu 40 €
Pysäköimällä hyväksyt ehdot"
Kantaja on maksumuistutuksilla perinyt vastaajalta
vaatimukset-kohdassa ilmeneviä valvontamaksuja, mutta
vastaaja on kiistänyt maksuvelvollisuutensa eikä ole
maksanut.
KANTAJAN VAATIMUSTEN PERUSTELUT
Yleistä Kantaja on 26.6.2006 tekemänsä sopimuksen perusteella
sekä oikeutettu että velvollinen valvomaan
pysäköintiehtojen noudattamista Jakomäentie 6:n alueella
sekä perimään pysäköintiehtoja rikkoneelta ajoneuvon
kuljettajalta 40 euron määräisen yksityisoikeudellisen
valvontamaksun.
Henkilöauto XXX-999, jonka autorekisteriin merkitty
haltija vastaaja on ollut 10.3.2006 lukien, on ollut
pysäköitynä osoitteessa Jakomäentie 6 f sijaitsevan
rakennuksen D rapun eteen 9.8., 14.8., 24.8., 7.9.,
4.10, 29.10, 13.11, 26.11. ja 6.12.2006.
Mainittuina päivinä auton tuulilasiin on kiinnitetty
"yksityisoikeudellinen valvontamaksu" -lipuke, johon on
liittynyt tilisiirtolomake 40 euron määräisen
valvontamaksun maksamisesta 14 päivän kuluessa. Syyksi
valvontamaksulipukkeisiin on rastitettu "Pysäköinti
muualle kuin sallitulle alueelle".
Valvontamaksun maksuvelvollisuuden perusteet
Tieliikennelain (TLL) 28 §:n 2 momentin mukaan
"Pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön
omistajan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat
määräykset yksityisellä alueella on ilmaistava selvästi
havaittavalla tavalla". Edellä siteeratuista kylteistä
ilmenee, että pysäköinti on Jakomäentie 6:n alueella
sallittu vain sitä varten merkityille paikoille sekä se,
että ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan 40
euron valvontamaksu. Kantajan kyltit täyttävät lain ja
sopimusperustan niille asettamat vaatimukset.
Pysäköinnin ehdot ja niiden rikkomisen seuraamus on
esitetty kylteissä selvästi havaittavalla tavalla.
Ajoneuvon kuljettaja on velvollinen havaitsemaan
yksityisen pysäköintialueen kylteissä ilmaistut
pysäköintiehdot. Pysäköimällä pysäköintialueelle hän
hyväksyy nuo ehdot ja sitoutuu niitä noudattamaan.
Pysäköintiä yksityisellä alueella koskeva sopimus syntyy
pätevästi edellä mainituin tavoin pysäköintiehdoista
ilmoittamisella ja pysäköinnin suorittamisella.
Sopimuksessa vastaaja on hyväksynyt sen, että pysäköinti
on sallittu vain merkityille paikoille samoin kuin sen,
että jos pysäköi ehtojen vastaisesti, sitoutuu 40 euron
määräisen valvontamaksun suorittamiseen.
Valvontamaksun perustetta ja määrää koskevista oikeudellisista kysymyksistä
Kantajan mukaan kysymys ei ole julkisen vallan
käyttämisestä eikä sen tehtävien siirtämisestä
yksityisille tahoille, vaan niin sanotusta
tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuvasta
sopimuksesta, joka syntyy vastaajan tietyn teon
perusteella. Kantaja on viitannut oikeustoimilakiin ja
todennut, ettei enempi lainsäädäntö ole sinänsä tarpeen.
Samoin kantaja on viitannut siihen, että oikeustoimilaki
on kaikissa Pohjoismaissa samanlainen.
Kantaja on, todeten, ettei pysäköinninvalvonnan
yhteydessä annettuja valvontamaksuja koskevia
riita-asioita ole toistaiseksi käsitelty riitaisina
Suomen tuomioistuimissa, viitannut
kuluttajavalituslautakunnan, jonka nimi on 1.3.2007
lukien muuttunut kuluttajariitalautakunnaksi, päätöksiin
sekä yksityisen pysäköinninvalvontatoiminnan käytäntöön,
sääntelyyn ja oikeuskäytäntöön Ruotsissa, Norjassa ja
Tanskassa.
Valvontamaksun maksuvelvollisuuden kohdentumisesta
Vain auton kuljettaja on valvontamaksun osalta
maksuvelvollinen. Kantajan käsityksen mukaan vastaaja on
toiminut kuljettajana kaikissa tilanteissa, joista nyt
on kysymys.
Muiden Pohjoismaiden oikeuskäytännössä ajoneuvon
omistaja katsotaan todistustaakkasäännön perusteella
ajoneuvon kuljettajaksi, mikäli hän kiistää itse
kuljettaneensa ajoneuvoa ja kieltäytyy kertomasta sitä
tai myötävaikuttamasta sen selvittämiseen, kuka autoa on
kuljettanut. Samanlainen todistustaakkasääntö on
perusteltu myös Suomessa valvontamaksua koskevissa
riita-asioissa.
Ajoneuvon omistaminen tai hallinta luo vahvan yleiseen
elämänkokemukseen perustuvan oletuksen siitä, että
omistaja tai haltija on itse toiminut ajoneuvonsa
kuljettajana, sekä siitä, että hän ainakin tietää, kuka
sitä on kuljettanut. Vain hänellä on tiedot ja
mahdollisuus esittää selvitystä ajoneuvon
kuljettamisesta, kun taas valvontamaksun vaatijalla on
käytössään vain tieto ajoneuvosta ja siitä rekisteriin
merkityistä seikoista.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan,
jos vastaaja edukseen tuo esiin jonkin seikan, hänen on
vahvistettava se todisteilla. Saman luvun 2 §:ssä on
säädetty vapaan todisteiden harkinnan periaate. Tässä
tapauksessa on annettava erityistä merkitystä sille,
että vastaaja tietää, kuka hänen autoaan on ajanut,
mutta hän ilmoittaa, ettei ole sitä velvollinen
kertomaan. Vielä säädetään mainitun luvun 5 §:ssä, että
jos asianosainen ilman pätevää syytä jättää vastaamatta
asian selvittämistä tarkoittavaan kysymykseen, tulee
oikeuden harkita, mikä todistusvaikutus hänen
menettelyllään on. Vaikenemisen merkitys on siten
luettava vastaajan haitaksi. Säännös ilmentää sen
yleisen periaatteen, ettei tietoista salailua pidä
suosia ja suojata.
Vastaaja on ilmeisesti keksinyt "en ajanut"- väitteen
Internetin keskustelusivuilta ja ryhtynyt käyttämään
sitä vasta reklamaationsa toisessa vaiheessa 30.11.2006.
VASTAAJAN VAATIMUSTEN PERUSTELUT
Yleistä Koska kysymyksessä on elinkeinonharjoittajan ja
kuluttajan välinen asia, tulee
kuluttajansuojalainsäädäntö sovellettavaksi.
Suomen lainsäädännön mukaan ainoastaan poliisi tai kunta
voi määrätä virheellisestä pysäköinnistä
pysäköintivirhemaksuja, jotka suoritetaan joko valtiolle
tai kunnalle.
Kiinteistönomistajan oikeudet
Kiinteistön omistajan tai haltijan oikeus määrätä
pysäköinnistä koskee sitä, saako kiinteistön alueelle
pysäköidä ja jos saa, kuka ja mihin kohtaan kiinteistöä.
Sen sijaan oikeudesta määrätä pysäköintivirhemaksu on
säädetty tieliikennelaissa ja laissa
pysäköintivirhemaksusta (PVML). Pysäköintivirhemaksun
voi määrätä joko poliisi tai kunta alueellaan, ja se
suoritetaan valtiolle tai kunnalle.
Kiinteistön omistajalla ei ole omistus- tai
hallintaoikeutensa perusteella oikeutta määrätä
virheellisestä pysäköinnistä mitään valvonta- tai
pysäköintivirhemaksua eikä oikeutta ottaa vastaan
tällaista maksua. Kiinteistön omistaja tai haltija voi
sinänsä siirtää oikeutensa, mutta ei voi siirtää
pysäköinnin valvontaa koskevalla sopimuksella parempaa
oikeutta kuin sillä itsellään on.
Lainsäädännön puute
Vaikka kantaja on viitannut ulkomaisiin säännöksiin ja
niiden taustoihin sekä kuluttajavalituslautakunnan
antamiin päätöksiin, asia on ratkaistava tämän hetkisen
kotimaisen lainsäädännön, oikeuskäytännön ja yleisten
periaatteiden perusteella.
Yksityinen taho julkisen vallan käyttäjänä
Suomessa on perinteisesti katsottu, että julkisen vallan
toimintapiiriin kuuluvien tehtävien hoitaminen
yksityisen henkilön tai yrityksen toimesta edellyttää
tuon toiminnan oikeuttavaa lainsäädäntöä. Vastaaja on
viitannut lakeihin joukkoliikenteen tarkastusmaksusta,
järjestyksenvalvojista, yksityisistä turvapalveluista,
eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien
turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta sekä
ajoneuvojen katsastusluvista.
Oikeus määrätä valvontamaksu pysäköinnistä yksityiselle
alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa
sekä oikeus kerätä tällaista maksua on tässä tapauksessa
yksityisen yrityksen toimesta tapahtuvaa julkisen vallan
käyttöä, joka Suomen oikeusjärjestelmässä noudatettavien
periaatteiden mukaan tarvitsee edellytyksekseen
lainsäädäntöä. Sopimusvapauden käsitteellä kyseistä
oikeutta ei voi luoda eikä perustella.
Valvontamaksun suoritusvelvollisuuden syntyminen
Kuluttajariitalautakunnan päätökset eivät ole Suomen
oikeusjärjestelmässä oikeutta perustavia, vaan
lautakunta voi antaa ainoastaan suosituksia, jotka eivät
sido samaa asiaa käsitteleviä tuomioistuimia.
Vastaaja kiistää valvontamaksun suoritusvelvollisuuden
syntymisen kantajan kyltin ohittamisen perusteella.
Kantaja harjoittaa yksityistä pysäköinninvalvontaa;
kysymys ei ole maksullisen pysäköinnin järjestämisestä
kantajan toimesta. Koska kantajalla ei ole oikeudellista
perustetta määrätä tai kerätä valvontamaksua, ei mitään
sopimusta valvontamaksun määräämisestä ja keräämisestä
voi syntyä kantajan ja yksityiselle alueelle pysäköivän
välille.
Valvontamaksun maksuvelvollisuuden kohdentuminen
Vastaaja ei ole toiminut nyt käsiteltävissä tilanteissa
ajoneuvon kuljettajana, eikä muista, kuka ajoneuvoa on
kuljettanut kysymyksessä olevina ajankohtina. Hän on jo
ensimmäisessä reklamaatiossaan 24.10.2006 kiistänyt
olevansa sopimussuhteessa kantajan kanssa. Tämä on
koskenut sekä sopimuksen syntyperustetta että
maksuvelvollisuuden kohdistumista.
Yksityisoikeudellisessa sopimussuhteessa väitteen
esittäjän tulee vastapuolen kiistäessä esittää
tarvittava todistelu väitteensä tueksi. Kantajan
vaatimusta todistustaakan kääntämisestä muiden
Pohjoismaiden käytäntöön vedoten ei voida hyväksyä.
Suomessa tuomioistuin perustaa ratkaisunsa kotimaiseen
lainsäädäntöön, oikeuskäytäntöön ja
oikeusperiaatteisiin. Käännetty todistustaakka
muodostuisi kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1
momentissa tarkoitetuksi kuluttajan kannalta
kohtuuttomaksi sopimusehdoksi, joka on kielletty. Tältä
osin vastaaja on vedonnut kuluttajariitalautakunnan ja
kuluttajaviraston päätöksiin.
NÄYTTÖ
Kantajan kirjalliset todisteet
1a -9 b. Valvontamaksulipukkeet ja valokuvat kultakin
tapahtumapäivältä
10a-j. Reklamaatiot ja vastaukset
11. Jäljennös auton XXX-999 rekisterikortista
12. Jäljennös pysäköinninvalvontasopimuksesta 26.6.2006
13a-c. Kartat alueesta ja kylteistä, netistä tulostettu
kartta alueesta
14a-h. Valokuvia ajoreiteistä sekä liikennemerkeistä ja
kylteistä
15. Kuusi valokuvaa alueesta
16. Internetin keskustelupalstoja
17a-b. Vantaan kihlakunnansyyttäjän ja
valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisu
Vastaajan kirjallinen todiste
1. Kuluttajaviraston muistio 20.6.2005
Henkilötodistelu
1. Vastaaja todistelutarkoituksessa
2. Kantajan todistaja, pysäköintivalvoja Pia Björklund
3. Kantajan todistaja, valvontaesimies, oikeustieteen
kandidaatti Kirsi Alanne
Kantajan esittämä oikeudellinen aineisto
- Kuusi kuluttajavalituslautakunnan ja
kuluttajariitalautakunnan ratkaisua
- Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisu ja Svean
hovioikeuden ratkaisu
- Ruotsin "Lag om kontrollavgift vid olovlig parkering"
- Edellä mainitun lain valmisteluasiakirja "Regeringens
proposition"
- Ote teoksesta "Parkeringsrett"
- Kaksi oikeustapausta Tanskasta
Vastaajan esittämä oikeudellinen aineisto
- Helsingin hallinto-oikeuden päätös 19.9.2007,
07/1242/2
KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMION PERUSTELUT
Yleistä
Asiassa on riidatonta, että kiinteistön omistajalla ja
haltijalla on TLL 28 §:n 2 momentin perusteella oikeus
määrätä pysäköinnin rajoituksista alueellaan sekä
siirtää oikeutensa toiselle. Kantajalla on siten sama
oikeus kuin Kiinteistö Oy Jakomäentie 6:lla.
Riitaista on puolestaan:
- onko kantajan ja vastaajan välille voinut syntyä
väitetty vastaajan tosiasialliseen käyttäytymiseen
perustuva sopimus pysäköintiehtojen noudattamisesta ja
niiden rikkomisen seuraamuksesta,
- onko vastaaja toiminut kuljettajana väitettyinä
aikoina ja
- onko kantajalla ylipäätään oikeutta periä
valvontamaksuja ottaen huomioon, että virheellisen
pysäköinnin seuraamuksista on säädetty laissa (TLL ja
PVML).
Valvontamaksu sopimusperustekannalta tarkasteltuna
Sopimus voi sinänsä syntyä ryhtymällä toimenpiteeseen,
jonka ehdot on määritelty siten, että vain päätös
ryhtymisestä jää sopimukseen sitoutuvalle. Näin on myös
tässä tapauksessa, vaikka kantajan ja vastaajan välillä
ei pysäköintikiellon tai -oikeuden osalta ole ollut
mitään sovittavaa, vaan kysymys on kantajan
yksipuolisesti, vaikkakin oikeutetusti, asettamista
määräyksistä. Pysäköidessään TLL 28 §:n 2 momentin
mukaisella alueella, jonka osalta on käytetty
kielto-oikeutta, kuljettaja joko menettelee annettujen
määräysten mukaisesti tai rikkoo niitä.
Valokuvien, karttojen ja henkilötodistelun avulla on
yksiselitteisesti näytetty toteen, että kysymyksessä
oleva alue on kattavasti merkitty kylteillä, joista
selviää alueella noudatettavat pysäköinnin ehdot, noiden
ehtojen rikkomisen seuraamukset ja sitoutuminen ehtoihin
pysäköimällä. Kyltit täyttävät TLL 28 §:n 2 momentin
asettamat informaation tason ja selvyyden edellytykset.
Käräjäoikeus yhtyy kuluttajariitalautakunnan vastaavissa
asioissa ottamaan kantaan, jonka mukaan sopimus voi
syntyä myös ilman nimenomaista tahdonilmaisujen vaihtoa.
Osapuolen tosiasiallinen toimenpide, kuten auton
pysäköiminen, voi saada aikaan sopimuksen, vaikka
osapuolten välillä ei vaihdettaisi kirjallisia tai
suullisia tahdonilmaisuja.
Näin ollen sopimus voi syntyä myös siirtymällä alueelle,
jolla noudatettavat ehdot on selvästi merkitty alueen
rajalla. Kantajan ja vastaajan välille on siten voinut
syntyä väitetty sopimussuhde. Sopimus on syntynyt, jos
vastaaja on kuljettanut autoa. Sopimuksen velvoittavuus
edellyttää kuitenkin, että kysymyksessä olevasta asiasta
voidaan sopia.
Valvontamaksun kohdentuminen
Todistustaakka
Valvontamaksua vaaditaan vastaajalta vain sillä
perusteella, että tämä on kuljettanut ajoneuvoa.
Vastaaja puolestaan on kiistänyt toimineensa
kuljettajana.
Kuten kuluttajariitalautakuntakin on ratkaisuissaan
todennut, sopimukseen vetoavan on näytettävä toteen
sopimuksen syntyminen. Tässä tapauksessa kantajan tulee
siis näyttää, että vastaaja on kuljettanut autoa
kysymyksessä olevina ajankohtina, kun sopimuksen
syntyminen perustuu nimenomaan tuohon kuljettamiseen.
Kantaja on vedonnut sillä oleviin näyttövaikeuksiin, kun
taas vastaajan on helppo selvittää, kuka autoa on
ajanut. Kantaja on katsonut, että näytön esittäminen
ajoneuvon kuljettajasta on mahdotonta, muun muassa sen
vuoksi, etteivät sen työntekijät voi kuvata pysäköityjen
kulkuneuvojen kuljettajia, vaan ainoastaan ajoneuvoja.
Käräjäoikeuden käsityksen mukaan näytön hankkiminen
siitä, kuka ajoneuvon tosiasiallisesti on pysäköinyt, ei
ole mahdotonta esimerkiksi henkilötodistelun avulla. Sen
sijaan näytön hankkiminen liiketoimintana harjoitetun
pysäköinninvalvonnan puitteissa on hankalaa ja
varmaankin liiketaloudellisesti kannattamatonta. Tämä
kantajan vaikeus ei kuitenkaan ole riittävä peruste
todistustaakan kääntämiselle vastaajalle. Edelleen
todistustaakan kääntäminen merkitsisi tosiasiallisesti
sellaista sopimuksen ehtoa, että ajoneuvon omistajan tai
haltijan tulisi valvontamaksulta välttyäkseen näyttää,
että joku toinen oli autoa kuljettanut. Tällainen ehto
olisi kuluttajansuojalain vastainen kuluttajan kannalta
kohtuuton ehto. Todistustaakan kääntäminen olisi
muutoinkin kuluttajansuojalainsäädännön periaatteiden
vastaista. Näin ollen käräjäoikeus päätyy siihen, että
kysymys ajoneuvon kuljettajasta on ratkaistava normaalin
todistustaakkasäännön perusteella. Sopimukseen vetoavan
kantajan on siten näytettävä vastaajan kuljettaneen
autoa väitettyinä aikoina.
Näytön arviointia
Vastaaja on riidattomasti kysymyksessä olevan ajoneuvon
pysyvä haltija.
Valokuvin ja henkilötodistelulla on näytetty toteen,
että tuo ajoneuvo on ollut pysäköitynä kantajan
väittämin tavoin.
Vastaaja on häntä todistelutarkoituksessa kuultaessa
kertonut, ettei muista, kuka tuota autoa olisi kyseisinä
ajankohtina ajanut. Vastaaja on kertonut, että
kuljettajan henkilöksi on useita vaihtoehtoja, muttei
ole osannut nimetä näistä ketään.
Nyt arvioitavat pysäköinnit on tehty noin kolmen
kuukauden aikana. Vastaaja on 23.10.2006 alkaen,
maksumuistutuksen saatuaan, käynyt
sähköpostikirjeenvaihtoa kantajan kanssa. Sen jälkeen
auto on ollut vielä neljä kertaa samalla alueella
ehtojen vastaisesti pysäköitynä. Koska vastaaja on
muutoinkin ollut hyvin aktiivinen asiassa, käräjäoikeus
ei pidä uskottavana, että vastaaja ei miltään osin
muistaisi, kuka hänen hallinnassaan olevaa autoa olisi
ajanut. Todistelua arvioitaessa voidaan soveltaa vapaan
todistusten harkinnan periaatetta ja ottaa huomioon se
kokemussääntö, että ajoneuvon omistaja tai haltija
kuljettaa yleensä autoaan itse tai ainakin tietää, kenen
käytössä se on. Näin ollen käräjäoikeus katsoo kantajan
näyttäneen toteen, että vastaaja on toiminut
hallinnassaan olleen ajoneuvon kuljettajana, kun se on
ollut pysäköitynä kantajan esittämin tavoin.
Yksityinen taho julkisen vallan käyttäjänä
Kysymyksenasettelu
Vielä on ratkaistava kysymys siitä, onko kanteessa
kysymys sellaisesta pysäköintikieltojen ja -rajoitusten
rikkomisen seuraamuksesta, jonka määrääminen on laissa
säädetty julkisen vallan tehtäväksi niin, että
yksityinen taho ei voi ottaa sitä suorittaakseen ilman
siihen oikeuttavaa lainsäädäntöä. Tällaisessa
tilanteessa tehty sopimus ei ole velvoittava.
Pysäköinnin ja sen valvonnan sääntelystä yleensä
Pysäköinti määritellään TLL 2 §:n 15 kohdassa, jonka
mukaan tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan
pysäköinnillä "ajoneuvon seisottamista kuljettajineen
tai ilman kuljettajaa, ei kuitenkaan lyhytaikaista
ajoneuvon seisottamista siihen nousemista tai siitä
poistumista tahi ajoneuvon kuormaamista tai kuorman
purkamista varten". Pysäköintiä koskevaa sääntelyä
sisältyy myös TLL 26-28, 28a, 28b, 29 ja 37 §:ään,
joista yhtenä 28 §:n 2 momentin edellä jo siteerattu
säännös, joka rajoittaa pysäköintiä yksityiselle
alueelle
Pysäköintiä koskevien säännösten rikkomisesta voi
poikkeuksellisesti tulla tuomittavaksi rangaistus
liikenneturvallisuuden vaarantamisena rikoslain 23 luvun
1 §:n nojalla tai liikennerikkomuksena TLL 103 §:n
nojalla. Yleensä kysymyksessä ei kuitenkaan ole
rangaistava teko, sillä TLL 105 §:ssä säädetään
seuraavaa:
"Ajoneuvon pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevien
kieltojen ja rajoitusten rikkomisesta tuomitaan
rangaistus vain, jos pysäköintivirheestä on aiheutunut
tai voinut aiheutua vakavaa vaaraa tai haittaa. Muutoin
virheestä määrätään suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu
sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään."
PVML 1 §:n mukaan puolestaan poliisi määrää
pysäköintivirhemaksun muun ohessa ajoneuvon
pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevien kieltojen ja
rajoitusten rikkomisesta eli pysäköintivirheestä. Lain
2 §:ssä taas oikeutetaan lääninhallitus tietyin ehdoin
määräämään, että kunta alueellaan tai sen tietyllä
osalla poliisin ohella huolehtii pysäyttämistä,
seisottamista ja pysäköimistä koskevien kieltojen ja
rajoitusten noudattamisen valvonnasta ja
pysäköintivirhemaksujen määräämisestä. Tällainen
kunnallinen pysäköinninvalvonta on käytössä myös
Helsingin kaupungissa, jonka alueella pysäköimisestä nyt
on kysymys.
Pysäköintivirhemaksua on luonnehdittu eri tavoin. Sitä
on kutsuttu hallinnolliseksi sanktiomaksuksi
(Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset, 2000, s.
481). Niiden yhtenä alaryhmänä on pidetty massarikkeiden
seuraamuksia, joita puolestaan ovat
pysäköintivirhemaksu, joukkoliikenteen tarkastusmaksu
sekä ylikuormamaksu. Pysäköintivirhemaksua on myös
pidetty rangaistuksenkaltaisena seuraamuksena aivan
vähäisten rikkomusten osalta, mihin liittyen on pyritty
löytämään rangaistusta ja rikoksen muita seuraamuksia
tehokkaampia keinoja epätoivotun käyttäytymisen
kontrolloimiseksi. Useimmissa tapauksissa ne, joille
määrätään pysäköintivirhemaksu, ovat tosiasiassa
rikkoneet tieliikennelain määräyksiä (Frände, Dan:
Yleinen rikosoikeus, 2005, s. 362).
Kunnallisen pysäköinninvalvonnan ja poliisin toimivallasta määrätä
seuraamus virheellisestä pysäköinnistä yksityisellä alueella
Ennen 1.1.2003 voimaan tulleen järjestyslain säätämistä
laissa ei ollut yksityisellä alueella pysäköintiä
koskevia säännöksiä, vaan pysäköinnin rajoittaminen
perustui kunnallisten järjestyssääntöjen määräyksiin.
Järjestyslain säätämisen yhteydessä tieliikennelakiin
lisättiin edellä selostettu 28 §:n 2 momentti. Lain
esitöissä (HE 20/2002) on perusteltu tätä seuraavasti:
"Koska järjestyslain soveltamisalue on yleinen paikka,
on tarkoituksenmukaisempaa, että pysäköintia
yksityisellä paikalla koskeva säännös olisi
tieliikennelaissa, jossa on muutkin pysäköintikiellot ja
jossa on kaksi muutakin säännöstä, joita sovelletaan
muualla kuin tiellä."
Korkein hallinto-oikeus on tapauksessa 1996-A-55
katsonut, että henkilölle, joka oli pysäköinyt autonsa
piha-alueelle vastoin kunnallisen järjestyssäännön
määräyksiä, voitiin määrätä pysäköintivirhemaksulain
mukainen pysäköintivirhemaksu. Ratkaisun perusteena on
ollut se, että PVML:n soveltamisalaa ei ollut
rajattu TLL:ssa säädettyjen pysäköimistä koskevien
kieltojen ja rajoitusten rikkomiseen. Kun myös
yksityisellä alueella pysäköintiä rajoittava säännös on
nyttemmin TLL:ssa, ei epäilyksiä julkisen
pysäköinninvalvonnan toimivallan osalta enää ole.
Henkilötodistelussa on myös käynyt ilmi, että
käytännössäkin kunnallinen pysäköinninvalvonta valvoo
myös pysäköintiä yksityisillä alueilla. Toinen asia on,
että valvonta ei välttämättä ole kovin tehokasta
työvoiman riittämättömyyden ja työaikarajoitusten vuoksi
sekä sen takia, että pysäköinninvalvonta edellyttää
kiinteistön edustajan olemista paikalla osoittamassa
väärin pysäköidyt ajoneuvot.
Näin ollen käräjäoikeuden lähtökohtana juttua
arvioidessaan on se, että poliisilla ja kunnallisella
pysäköinninvalvonnalla on toimivalta myös yksityisellä
alueella.
Valvontamaksun ja pysäköintivirhemaksun samankaltaisuuksista ja eroista
Vastaaja on katsonut valvontamaksun ja
pysäköintivirhemaksun sisällöltään vastaaviksi. Tämän
vuoksi on tarpeen vertailla noihin maksuihin liittyviä
seikkoja keskenään. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että
nyt arvioinnin kohteena olevat valvontamaksu ja
pysäköintivirhemaksu määrätään kumpikin saman,
kiinteistön omistajan tai haltijan TLL 28 §:n 2 momentin
nojalla määräämän kiellon rikkomisesta.
Pysäköintivirhemaksun suorittamisesta on auton ja
moottoripyörän osalta vastuussa kuljettajan ohella
ajoneuvon omistaja ja pysyvä haltija (PVML 8 §),
valvontamaksun suorittamisesta voi olla kantajankin
mukaan vastuussa vain kuljettaja.
Kunnan oikeudesta poliisin ohella määrätä
pysäköintivirhemaksu, pysäköinnin valvonnan ehdoista ja
organisoinnista sekä henkilökunnan pätevyydesta on
säädetty PVML:ssa sekä asetuksessa
pysäköintivirhemaksusta. Valvontamaksun ehtoja rajoittaa
vain kuluttajansuojalaki. Toisaalta pysäköintivirhemaksu
pannaan täytäntöön ilman tuomiota tai päätöstä
noudattaen verojen ja maksujen perimisestä
ulosottotoimin annettuja säännöksiä. Valvontamaksun
täytäntöönpano puolestaan edellyttää lainvoimaista
riita-asian tuomiota.
PVML:n mukaiseen pysäköinninvalvojaan ja
valvonta-apulaiseen nähden ajoneuvon kuljettaja on
velvollinen vaadittaessa selvittämään
henkilöllisyytensä. Kuljettajan on myös pysäytettävä
ajoneuvo pysäköinninvalvojan tai hänen apulaisensa
antamasta merkistä sekä noudatettava tämän
pysäköinninvalvontatehtävässä antamaa muuta merkkiä tai
kehotusta.
Pysäköintivirhemaksut saa valtio tai kunta,
valvontamaksut valvojayhtiö. Pysäköintivirhemaksuun
liittyy oma muutoksenhakujärjestelmä. Valvontamaksun
osalta oikeusturvan takeita ei ole.
Ulkomaisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön merkityksestä
Ruotsissa vuonna 1984 voimaan tulleen yksityistä
pysäköinninvalvontaa koskevan lain "Lag om
kontrollavgift vid olovlig parkering" 1 §:n mukaan
"Kontrollavgift får inte tas ut om överträdelsen
omfattas av förordnande enligt lagen (1976:206) om
felparkeringsavgift eller är belagd med straff enligt
annan författning än brottsbalken."
Ruotsin laki lähtee siis siitä, että yksityisen ja
julkisen pysäköinninvalvonnan toimiala ei koskaan ole
rinnakkainen; valvontamaksua ei voida määrätä, jos
pysäköintivirhemaksu on määrättävissä tai on kysymys
rangaistavasta teosta. Mainitun lain esitöistä
"Regeringens proposition" käy ilmi, että Ruotsissa
muodostui jo ennen lain säätämistä samanlainen käytäntö.
Lisäksi on huomattava, että Ruotsissa
tieliikennelainsäädäntö ja vastaavasti julkinen
pysäköintivirhemaksu on koskenut yksityisellä alueella
(tomtmark) pysäköintiä vain poikkeustapauksissa. Siten
on käytännössä voinut vapaasti kehittyä
sopimusperusteeseen nojaava yksityinen järjestelmä.
Suomessa taas, kuten edellä on käynyt ilmi, tilanne on
aivan toinen julkisen valvontajärjestelmän ulottuessa
myös yksityisellä alueella tehtävään valvontaan. Näin
ollen Ruotsin laista ja käytännöstä ei voida tehdä
kanneperusteita tukevia johtopäätöksiä, koska siellä on
selkeästi erotettu toisistaan viranomaisen hoitaman ja
yksityisen pysäköinninvalvonnan toimivalta.
Norjan ja Tanskan osalta ei ole selvitetty, onko
pysäköinninvalvonnalla rinnakkaista vai eriytettyä
toimivaltaa julkisen ja yksityisen toiminnan välillä.
Lakia yksityisestä pysäköinninvalvonnasta Norjassa ja
Tanskassa ei ole. Käräjäoikeus pitää lähtökohtana
kantajan ilmoitusta siitä, että Norjan ja Tanskan
järjestelmä on vastaava kuin Ruotsissa.
Edelleen tulee ottaa huomioon, että muiden Pohjoismaiden
käytäntö, joka on sallinut yksityisen
pysäköinninvalvonnan ja valvontamaksun määräämisen ilman
lain tukeakin, on jo vuosikymmeniä sitten syntynyt.
Oikeudellinen ajattelu on sen jälkeen muuttunut
erityisesti siinä suhteessa, että perusoikeuksia ja
oikeusturvan takeita korostetaan aikaisempaa paljon
enemmän. Niin ikään kiinnitetään entistä suurempaa
huomiota rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen ja
siihen, että kansalaisia koskevista velvoitteista on
säädettävä lailla.
Käräjäoikeuden arviointi valvontamaksun luonteesta
Käräjäoikeus pitää arvioinnissa olennaisimpana seikkana
sitä, että sekä pysäköintivirhemaksun että
valvontamaksun asettaminen perustuu samaan kiinteistön
omistajan TLL 28 §:n 2 momentin nojalla antamaan
määräykseen. Kummankin maksun peruste ja sisältö
maksuvelvolliselle, eli tähän juttuun liittyvässä
vertailussa ajoneuvon kuljettajalle, on täsmälleen sama.
Kuljettajan kannalta kysymys on siis aivan samasta
maksusta. Eroavuudet liittyvät perinnän tehokkuuteen ja
oikeusturvatakeisiin, mutta maksun peruste eli
pysäköintimääräysten rikkominen ja vaikutukset ajoneuvon
kuljettajalle ovat käytännössä täysin yhtenevät. Tässä
suhteessa ei merkitystä voida antaa sille, että
valvontamaksu on haluttu luokitella
yksityisoikeudellisen sopimuksen rikkomisesta johtuvaksi
seuraamukseksi. Tässä maksulle on vain annettu sen
tosiasiallista sisältöä vastaamaton oikeudellinen muoto.
Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus päätyy tältä
osin siihen lopputulokseen, että valvontamaksun osalta
on kysymys julkiselle vallalle annetun tehtävän
suorittamisesta rinnan julkisen vallan kanssa.
Valvontamaksun arviointia julkisen vallan käyttämisen näkökulmasta
TLL 105 §:n ja PVML:n säännösten perusteella
pysäköintivirhemaksun määrääminen kuuluu
yksiselitteisesti poliisille ja kunnalliselle
pysäköinninvalvojalle, eikä säännöksiin sisälly
mainintaa tai viittausta mahdollisuudesta siirtää tai
sallia tätä toimivaltaa muille. Helsingin
hallinto-oikeuden 19.9.2007 antaman päätöksen mukaan
kunnallinen pysäköinninvalvoja ei voinut myöskään edes
siirtää tehtäviä yksityiselle vartiointiliikkeelle, kun
siitä ei ollut lailla määrätty.
Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen
vallan käytön tulee perustua lakiin. Perustuslain 124
§:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle
kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla,
silloinkin vain tietyin edellytyksin eikä lainkaan, jos
tehtävä sisältää merkittävää julkisen vallan käyttöä.
Tässäkin tapauksessa Suomessa noudatetun periaatteen
mukaista olisi, että valvontamaksun määrääminen
kiinteistön omistajan tai haltijan oikeuksien
perusteella olisi mahdollista ainoastaan lain turvin.
Tätä näkemystä tukee se, että PVML:ssa - vaikka siinä
toimivaltaa on vain siirretty valtion viranomaiselta
kunnan viranomaiselle - on asetettu tarkat edellytykset
toiminnan harjoittamiselle ja otettu tuolloin huomioon
myös oikeusturvanäkökohdat. Samalla tavoin on
esimerkiksi joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetussa
laissa (469/1979) tarkoin määritetty toiminnan ehdot ja
ne tahot, joille voidaan antaa oikeus periä
tarkastusmaksu. Arvioitaessa oikeutta liittää
yksityiseen pysäköinninvalvontaan seuraamuksia on myös
kiinnitettävä huomiota pysäköintivirhemaksun
rangaistusluonteisuuteen, vaikka se ei rangaistus
olekaan. Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen
seuraamuksen on puolestaan rikoslain 3 luvun 1 §:n 2
momentin mukaan perustuttava lakiin.
Toisaalta vapaus tehdä yksityisoikeudellisia sopimuksia
puoltaisi valvontamaksun hyväksymistä velvoittavaksi.
Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on myös käytännössä
tarvetta, koska julkinen järjestelmä ei kykene valvomaan
tehokkaasti yksityisiä pysäköintialueita ja -laitoksia.
Nämä näkökohdat eivät kuitenkaan ole riittävän painavia
luomaan oikeutusta yksityiselle järjestelmälle ilman
lain tukea, kun selvästi on kysymys toiminnasta, joka
nykyisellään sisältää julkisen vallan käyttöä.
Rinnakkainen toimivalta voidaan siten perustaa vain
lailla. Tällöin voidaan järjestelmät säätää
valinnaisiksi. On myös mahdollista valita sellainen
järjestely, että yksityiset alueet suljetaan pois
julkisen pysäköinninvalvonnan piiristä.
Johtopäätös
Edellä lausutun perusteella käräjäoikeus katsoo, että
koska valvontamaksun asettaminen tosiasiassa on täysin
vastaavan seuraamuksen määräämistä kuin se
pysäköintivirhemaksun määrääminen, joka on säädetty
TLL:ssa ja PVML:ssa julkisen vallan tehtäväksi,
valvontamaksun suorittamiseen nyt esitetyssä muodossa ei
voi tehokkaasti sitoutua.
Loppupäätelmät
Kanteessa tarkoitettu yksityisoikeudellinen sopimus
valvontamaksun suorittamisesta maksun asettajan ja
ajoneuvon kuljettajan välillä voi sinänsä syntyä
tosiasiallisin toimin eli ajoneuvon pysäköimisellä.
Vastaajan on näytetty kuljettaneen autoa kanteessa
tarkoitettuina ajankohtina. Sopimus ei kuitenkaan sido
vastaajaa eikä sen toteuttamiseksi voida antaa
oikeussuojaa, koska kysymys on tosiasiallisesti
pysäköintivirhemaksun määräämisestä, minkä puolestaan on
laissa säädetty kuuluvan vain poliisin tai kunnallisen
pysäköinninvalvojan toimivaltaan myös yksityisellä
alueella. Tämän vuoksi kanne on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Kun kanne hylätään, on kantaja velvollinen korvaamaan
vastaajalle oikeusavun omavastuun ja valtiolle sen
vastaajan oikeusavusta maksamat kustannukset. Määrät
ovat riidattomia.
TUOMIOLAUSELMA
Kanne hylätään.
Valtion varoista maksetaan A:n avustajalle
varatuomari Juha Lähdetniemelle omavastuun ylittäväksi
palkkioksi 1.108,43 euroa, josta arvonlisäveron osuus on
199,88 euroa.
A velvoitetaan suorittamaan avustajalleen
varatuomari Juha Lähdetniemelle oikeusavun omavastuuta
vastaava määrä tämän palkkiosta eli 1.354,75 euroa,
josta arvonlisäveron osuus on 244,30 euroa.
ParkCom Oy velvoitetaan maksamaan A:lle 1.354,75
euroa ja korvaamaan valtiolle 1.108,43 euroa, molemmat
määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine
viivästyskorkoineen 14.1.2008 lukien.
MUUTOKSENHAKU
Tähän tuomioon saa hakea muutosta oikeudenkäymiskaaren
25 luvun säännösten mukaisesti.
Käräjätuomari Markku Räty
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meinaan linkkejä on tuohon käräjäoikeuden päätökseen esitetty jo aika paljon. Tosin asiaa niille, jotka pähkäilevät vieläkin eroa pysäköintivirhemaksusta ja yksityisoikeudellisesta valvontamaksusta.
Olis ihan kiva kuulla myös näistä oikeista pysäköintivirhemaksuista tai valvonnan puutteesta. Stadin keskustassa on oikea buumi pysäköidä auto suojatien viereen ja monesti jopa osittain suojatielle.
Käräjäoikeuden tuomio EI OLE
LAINVOIMAINEN !!!
...eipä sitä ehkä vielä ole, mutta eipä niillä sakkofirmoillakaan ole kummoista lainvoimaa puolellaan...
säilyy ennallaan hovioikeudessa. Valittaminen on turhaa. Yksityiset p-firmat pelaavat nyt upporikasta ja rutiköyhää. Ne yrittävät rahastaa autoilijoita viimeiseen asti - niitä, jotka ovat höynäytettävissä. Kun tulee aika maksaa laittomasti perityt "sakot" korkoineen takaisin, tehdään konkurssi. Kommandiittiyhtiön ajalta joutuu kuitenkin omistaja maksumieheksi henkilökohtaisella omaisuudellaan.
Kun p-parkkifirmat on menneet konkurssiin, niin onkin mielenkiintoista nähdä, miten kauppakeskukset ja taloyhtiöt joutuvat vastuuseen noista mafiafirmojen laittomasti perimistä maksuista!
Siis kun autoilijat alkavat perätä saataviaan takaisin.
tai edes oikea ennakkotapaus, jossa valvontafirmojen toiminta hyväksytään.
Nimittäin, onhan se nyt oikeustajun mukaista ja järkevää, että kiinteistön omistaja voi asettaa rajoituksia paikoitukseen, ja että väärin pysäköijiä vähän näpäytetään.
Tuokin oikeustapaus; kaveri on käyttänyt pihaa pysäköintipaikkanaan monen kuukauden ajan; muutaman kerran on saatu kiinni. Ja kehtaa väittää, ettei "muista", kuka auton on siihen ajanut. Sen "muistamisen" puheenjohtaja tosin sitten nollasi, hyvin perustein.
Tämä jakomäkeläinen tapaus perustuu pelkkään lakipykäläkikkailuun. Helppokos se olisi säätää uusi laki valvontafirmoista, mutta vielä helpompi olisi paukauttaa oikeudenmukainen tuomio KO:ssa.
(Oikein arvattu, en ole (vielä) saanut maksumääräystä Parkcomilta; pyrin toimimaan sääntöjen mukaan.)
Kulloinkin toimitaan vallitsevan lain mukaan. Jos laki yksityisestä p-valvonnasta säädetään, se ei voi olla takautuva. Olen varma, että hovioikeus päätyy samalle kannalle kuin käräjäoikeus. Siellä kaikki faktat käytiin läpi ja ratkaisu perustettiin olemassaolevaan lainsäädäntöön.
Kysymyshän ei ole siitä, hyväksytäänkö sääntöjenvastainen pysäköinti vai ei, vaan siitä kuka saa antaa rangaistusmaksuja. Laillisessa yhteiskunnassa sanktiot antaa julkinen valta. Yksityisen toimijan insentiivi on aina voiton maksimointi ja provisiopalkkaisten "valvojien" tavoiteena on maksimioda "sakkojen" lukumäärä. Tämä ei ole laillisuusyhteiskunnan periaatteiden mukaista. Rangaistusten tulee olla oikeudenmukaisia ja niistä on voitava valittaa lainmukaisessa järjestyksessä. Nyt yksityiset firmat ovat yrittäneet kaapata sanktiovallan itselleen. Suurimpia kärsijöitä ovat oikein pysäköivät autoilijat, joita nämä ammattitaidottomat ja moraalittomat "valvojat" yrittävät pompottaa.
Käräjäoikeuden tekstistä sai sellaisen kuvan, että ei ollut kyse "oikein pysäköivästä autoilijasta" vaan piittaamattomasta tyypistä.
Sikäli olen samaa mieltä, että aina toimitaan voimassa olevan lain mukaan. Hovioikeuden ratkaisua en kuitenkaan lähtisi ennakoimaan. Ei tämäkään juttu nyt niin selvä ole.
Se on nyt sitten ihan mielipidekysymys, näkeekö nämä firmat hyödyllisinä vai haitallisina. Minusta ne ovat selvästi hyödyllisiä.
Toinen vaihtoehto olisi perustaa pysäköintivalvontavirasto, joka saisi käyttää itse kirjoittamansa rikemaksut, ja joka voisi solmia sopimuksia mm taloyhtiöiden ja kauppakeskusten kanssa. (Sorry, tämä nyt oli ihan vinoilua)
Jos joku pysäköi noin usein virheellisesti, oikea tapa olisi ollut kutsua paikalle kunnallinen valvoja. Silloin olisi menetelty lainmukaisesti. Väärinpysäköijät on saatettava vastuuseen, mutta laillisilla keinoilla.
Muutetaan lakia.
Nimittäin, ei se taloyhtiön valvonta oikein toimi. Eikä kunnallisia pysäköinnin valvojia ole tarpeeksi.
Ei kai taloyhtiöt tyhmyyttään ole tehneet sopimuksia Parkcomin kanssa? Väärinpysäköinti on todellinen ongelma, ja valtaosa ihmisistä haluaisi sen kuriin.
Sanktioiden anto ei sovi yksityiselle sektorille. Se on luonteeltaan julkista toimintaa. Yksityinen toimija sopii yritystoimintaan, jossa maksimoidaan voittoa. Lainkäyttö ei saa perustua voiton maksimointiin. Siksi se on hoidettava julkisella sektorilla.
Parkki-Pirkoillehan maksetaan osa pysäköinnin virhemaksuttulosta piiskarahana. Tällä yritetään saada lisää tehoa Parkki-Pirkkojen työhön. Samalla tietysti yhteiskunnan tulot kasvavat.
Jos yksityiset valvontayhtiöt toimivat omaa etuaan tavoitellen ja siten aiheuttavat tarpeetonta kulua rehelliselle autoilijalle niin eikö samaa voisi sanoa Parkki-Pirkkojen töiminnasta? Mitä enemmän virhemaksuja, sitä paksumpi tilipussi.
julkisessa valvonnassa. Reklamointi toimii, reklamoinnit tutkitaan ja ratkaisu perustuu faktoihin ja lakiin. Yksityiset tutkivat itse ja kun rahat menevät omaan ja firman taskuun, ratkaisu ei ole useinkaan oikeudenmukainen. Julkiset virhemaksut menevät yhteiseen kunnan kassaan ja ratkaisun tekijöillä itsellään ei ole insentiiviä tehdä puolueellista ratkaisua.
soittakoon paikalle poliisin tai parkkipirkon.
Toki HO ja KO voivat vielä olla valitusteinä.