Kuinka helposti voi tulla alkoholistiksi

Voiko ihminen tulla alkoholistiksi jo muutamasta ryyppykerrasta? Vai kymmenestä? Vai sadasta? Tiedän että on yksilöllistä mutta onko jotku vaan periny alkoholismin että ei kestäisi edes luonnostaan ottaa tippaakaan.
5677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ihminen juomalla tule alkoholistiksi.
Suurkuluttajaksi tullaan ja kehitytään, kun juopotellaan usein ja paljon, mutta se ei ole silti sama kuin alkoholisti.

Jos on perinyt alkoholismin, niin yleensä kestää ottaa usein ja paljon. Alkoholismi on kuitenkin kovin paljon muutakin kuin vain juomista, siihen liittyy aina kokonainen ajatusmaailma (erittäin valheellinen sellainen).

Ihminen voi olla alkoholisti, vaikka joisi ihan kohtuudella tai ei joisi lainkaan. Alkoholismissa juodut määrät eivät koskaan ole ratkaisevia.
Virheellisesti joskus alkoholismille asetetaankin kriteerit, että kun juo tietyn määrän annoksia niin on alkoholisti. Tämä kai sitten tarkoittaa sitä, että kun yhtenä päivänä ei ehdi sitä määrää juomaan, ei sitten olisikaan alkoholisti, vai mitä.

Alkoholismi on kuin meressä kelluva jäävuori. Siitä on näkyvissä vain 10%, ja se vaarallisin osa jäävuoresta on pinnan alla. Vaikka sen näkyvän huipun leikkaa pois, se vaarallinen 90% jää silti vielä jäljelle upottamaan laivoja.
Sama asia on alkoholismin kanssa. Vaikka sen näkyvän osan, eli juomisen lopettaa, niin itse alkoholismi eli vaarallinen sairaus jää vielä jäljelle.

Runsaasti juomalla siis tullaan suurkuluttajaksi, ja suurkuluttaja pystyy kyllä lopettamaan juomisensa milloin vaan, jos sitä haluaa.

Äänestä
  • Alkoholistiksi tullaan juomalla riittävän kauan ja intensiivisesti. Suurkuluttajan ja alkoholistin ero on kuin veteen vedetty viiva; mitkä ovat holisoituneen mielestä riippuvuuden tunnusmerkit? Väität siis että alkoholismi on ainoastaan periytyvä tauti? Haluaisin nähdä 10 vuotta tenutelleen "suurkuluttajan", joka lopettaa kuin seinään...

    Äänestä

  • Egon kirjoitti:

    Alkoholistiksi tullaan juomalla riittävän kauan ja intensiivisesti. Suurkuluttajan ja alkoholistin ero on kuin veteen vedetty viiva; mitkä ovat holisoituneen mielestä riippuvuuden tunnusmerkit? Väität siis että alkoholismi on ainoastaan periytyvä tauti? Haluaisin nähdä 10 vuotta tenutelleen "suurkuluttajan", joka lopettaa kuin seinään...

    Tunnen muutamia "kymmenen vuotta tenutelleita" jotka ovat itse lopettaneet kuin seinään (tietenkin loiventamalla).
    Meillä on julkisuuden henkilöitäkin, ja jopa kansanedustajia, jotka ovat sen tehneet.

    Selkein ero alkoholistin ja suurkuluttajan välillä onkin juuri kyky lopettaa juominen.
    Alkoholisti voi juoda itsensä hautaan jo muutamassa vuodessa(varsinkin naiset), kun taas suurkuluttaja voi istuksia kantapöydässään joka ilta vuosikymmeniä, ja kuolla sitten joskus "vanhuuteen".
    Lisäksi alkoholistilla on oma maailmansa, jossa ei rehellisyyttä itseä kohtaan juurikaan esiinny.

    Alkoholismissa juominen on vain se näkyvä osa sairautta, sillä alkoholi on ainoa toimiva lääke alkoholismi-sairauteen. Tosin se toimii vain jonkin aikaa, kunnes se sitten kääntyy käyttäjäänsä vastaan. Niinhän tekee moni muukin lääke.

    Äänestä

Rottakokeilla on saatu selville, että alkoholismi voi olla perinnöllistä. Näin myös ihmisillä, joskin ihminen on monimutkaisempi olento kuin rotta. On siis mahdollista, että alkoholismi puhkeaa jo ensimmäisestä juomiskerrasta.

Tästä tunnen lukuisia esimerkkejä. Saatuaan ensimmäisen kerran alkoholia ihminen (13-14-vuotias nuori) on juonut itsensä saman tien sammuksiin. Todennut siis, että tämä on juuri sitä mitä hän on aina kaivannut. Kaikki arkuus, sosiaaliset pelot, estyneisyys, huonommuudentunto, ikävystyneisyys jne. ovat kuin pois pyyhkäistyt. Sitä täytyy saada lisää, mahdollisimman usein, mieluiten sammumiseen saakka.

Monet pärjäävät tällä tavoin pitkään ja kokevat, että alkoholista on heille apua monella tapaa, varsinkin suhteissa muihin ihmisiin. Saa rohkeutta lähestyä itselle mieluista kumppania, uskaltaa puhua seurassa, jopa kertoa omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Vasta paljon myöhemmin tämä tärkeäksi käyvä aine näyttää ne kaikkein pahimmat puolet itsestään - väistämättä tulee eteen hetki, jolloin ei voi enää elää juoden eikä myöskään elää ilman alkoholia.

Monet ovat tästäkin selvinneet, usein on tarvittu jopa hengen pelastavaa lääketieteellistä apua ja tukea toisilta, jotka ovat jo selvinneet samasta. Vain aniharvoin jos koskaan on alkoholistilla enää paluuta kohtuukäyttäjäksi, sillä "alkoholi sopi liian hyvin" hänelle, eli oli perimään rakennettu.

Äänestä
  • Mutta miten voi haluta jotain mistä ei tiedä mitään? Ehkä voi, mutta jonkin näköinen jo saatu "unohduskokemus" pohjalla tuo isommallekin rotalle tiedon tunnekokemuksen lisäksi ja vasta sen seurauksena tavoitteen.

    Ensimmäisen kerran (13-14 -vuotias nuorukainen = Pessi) juotuaan pullon viintä menettää hän tajuntansa. Pessi testasi, ihan hyvillä mielin istui saunan lauteilla tyhjässä talossa. Ei mitään unohdusta etsinyt, ei edes humalassa ehtinyt olla kun tipahti. Annosteluvirheestä oli kyse Pessillä, ei tiennyt peikko polo ettei viinaa juoda ku vadelmalimonaatia. No juoppo tuli silti...

    Ei Pessi unohdusta etsinyt, rohkeutta kylläkin. Siksi testaili. Keinoja olla vapaa ja villi koska sitä hän ei ollut (ihan päinvastanen). Että sais jonkun likan kii, uskaltas sille sanoo vaikka moron että jaksas mielikuvituksessaan kehitellä lopun. Sitä se etsi, haaveilija.

    Ja etsii vieläkin, ainakin eilen ja tänään. Puhelimeen ei hälle vastata... Pessi on hiukka yliherkkä tommosee... Mutta ei ota enää itseään ihan vakavasti hän, siihen pyrkii, muille ei voi mitään. Ja huomenna on päivä uus.

    Vaan huikkaa Pessi ei enää ota, ei tarvi. Ei näihin, ei muihin pikku ongelmiin. Ei o tarvinnu 7 vuoteen. "Hoito on kesken" sano tänään eräs 40 vuotta raittiina ollut Pessin kaveri. Itsestään hän puhui. Pessin ja kaltaistensa hoitopaikassa - siinä ilmaisessa. Siellä missä hiljaset miehet ja naiset eivät aina saa puhettaan poikki. Sosiaaliset erakot - ja muut mukin kumoajat, entiset.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tai saada alkoholiriipuvuus kirjoitti:

Voiko ihminen tulla alkoholistiksi jo muutamasta ryyppykerrasta? Vai kymmenestä? Vai sadasta? Tiedän että on yksilöllistä mutta onko jotku vaan periny alkoholismin että ei kestäisi edes luonnostaan ottaa tippaakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu