Astrologisia kuvioita ja niiden symboliikkaa on hauska tutkailla näin kevyemmin ja ruohonjuuritasolla vaikkapa seurailemalla lehtien lööppejä. Esimerkiksi tr Uranus (uudet, radikaalit asiat, yllätykset) on parhaillaan Kalojen merkissä (rajattomuus, selkärangattomuus, valtameret...) ja lisäpotkua kuvioon tuo parhaillaan myös tr Mars. Ja mitäpä kirjoittaakaan Iltalehti tänään:
"OUTO MERIHIRVIÖ KUMMASTUTTAA CHILESSÄ (Iltalehti 4.7.2003)
Chilen merivoimat löysivät viikko sitten maan rannikolta valtavan, 12 metriä pitkän oudon massan, jonka uskotaan olevan ihmiskunnalle aiemmin tuntemattoman lajin edustajan ruumis.
Hyytelömäistä, mätänevää ruhoa luultiin ensin vain rannalle ajautuneeksi valaaksi, mutta kun se pestiin ja tutkittiin, siltä ei löytynyt lainkaan selkärankaa.
- Emme ole koskaan nähneet mitään näin omituista. Se saattaa olla suuri mustekala, joka on menettänyt raajansa, mutta todennäköisemmin se on kokonaan uusi laji, meribiologi Elsa Cabrera kertoi."
Että näin. :-D

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.