Keuhkot vinkuu öisin

Olen 23 vuotias nainen. Reilu kuukausi sitten heräsin muutamana yönä viikossa keuhkoista kuuluvaan vinkumiseen. Kävin lääkärissä ja sain antibiootin keuhkoputkentulehdukseen. Samalla puhalsin pef mittariin ja sain minun ikäiselle/pituiselle naiselle kuuluvat lukemat. Vinkuminen jatkui ja on nyt noin kahden viikon aikana vinkunut joka yö. Herään siihen ja sitten on enää vaikea nukahtaa. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä sain Buventol Easyhaler piipun. En ole kokenut siitä olevan mitään apua. Joulun välipäivinä kävin lääkärissä ja sain taas antibiootin. Keuhkokuvat otettu noin kaksi kuukautta ennen kuin keuhkot alkoivat vinkua. Ja ne olivat ok.
Mikäli käännyn öisin vasemmalle kyljelle, on kyljessä ihan kuin täytetty ilmapallo joka lyhistyy kyljen painauduttua sänkyyn. Näin hengittäminen on todella vaikeaa.
Oudointa tässä minusta on se, että olen nyt muutaman illan aikana ennen nukkumaan menoa ottanut Duact allergialääkkeen. Olen saanut paremmin nukuttua yöt. Eilen ajattelin etten ota lääkettä vaan katson onko siitä mitään vaikutusta vai pelkkää kuvitelmaa. Heräsin klo 02 yöllä siihen kun keuhkoista kuului todella pahaa vinkumista. Otin Duactin ja sen jälkeen sainkin nukkua hyvin aamuun asti.

Onko kenelläkään vastaavanlaisia oireita, tai tietoa mikä mahtaa minua vaivata? En halua uskoa, että olisi astmaa. Olen kyllä paljon nyt vinkumisen takia lukenut astmasta ja pelottavan paljon oireet vaikuttavat minulle tutuilta.

Toivon asiallisia vastauksia. Kiitos jo etukäteen.
1322380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuule minä sain tuosta samasta lääkkeestä (Duactin)itselleni kovasti häiriöitä. Jos sinulla on astmaan liittyviä oireita, niin se Duactin ei sovi astmapotilaalle ollenkaan. Minulla oli samanlaisia vaivoja kuin sinulla ja nyt on diagnoosi saatu eli kilpirauhasen vajaa toiminta. Minulla vinkuminen johtuu ja kurkun rutina kilpirauhasen vaajatoiminnasta, mutta oireet oli samat kuin sinulla.

Äänestä
  • Olen nyt tilanteessa,että öisin kyljellä maatessani kurkustani kuuluu selvää vinkumista.Lääkäri on kuunnellut keukoni ja antoi 10 päivän antibioottikuuri,joka ei ole 4 tabletin jälkeen saanut vinkumista loppumaan.Taidan soittaa lääkärille ja kysyä,josko kilpirauhasen toimintahäiriö on kysymyksessä.

    Äänestä

  • tapio3 kirjoitti:

    Olen nyt tilanteessa,että öisin kyljellä maatessani kurkustani kuuluu selvää vinkumista.Lääkäri on kuunnellut keukoni ja antoi 10 päivän antibioottikuuri,joka ei ole 4 tabletin jälkeen saanut vinkumista loppumaan.Taidan soittaa lääkärille ja kysyä,josko kilpirauhasen toimintahäiriö on kysymyksessä.

    kilpirauhasen vajaatoiminta eikä se liity mitenkään hengityksen vinkumiseen. Eniten epäilisin keukoputken tulehdusta tai keukoahtautumaa. Oletko tupakka ihmisiä.

    Äänestä

Minulla täysin samoja oireita, selvisikö sinulle oireiden syy koskaan?

Olen erittäin huolestunut ja väsynyt tästä tilanteesta :(

Äänestä

Syitä voi olla monia, voi olla sairauden aiheuttamaa tai ympäristön aiheuttamaa.

Tuonne toiseen ketjuun kommentoin jo, mutta kerronpa tähänkin oman tarinani. Sain monia hengitystieoireita ja tulehduksia ollessani työpaikassa, jossa oli paha kosteusvaurio ja myöhemmin rakennus jouduttiin purkamaan terveydelle vaarallisena. Olin täysin perusterve, mutta sitten alkoi hengitystievaivat. Duact auttoi hengittämiseen ja antibiooteilla tulehdukset pysyivät pieniä jaksoja kurissa. Lopullinen apu oli työpaikan vaihtaminen ja siihen loppui myös lääkekierre ja sairastelu.

Otata kaikki näytteet ja kuvat ja ultrat. Niistä näkee, jos elimiin on tullut jotakin kasvaimia, kystia tai jotakin muuta, jopa vierasesine tai nestettä. Selvitä, altistutko jollekin joka allergisoi tai onko sinulla astma. Selvitä, oleskeletko kotona, töissä tai koulussa kosteusvaurioisissa tai homeisissa tiloissa. Oletko ollut asbesti/liima/rakennuspölyisissä paikoissa pitkiä aikoja? Oletko tullut tietämättäsi eläimille tai kasveille allergiseksi?

Äänestä

Hei. Täällä kanssa yksi vinkuja. Herään aamulla siihen kun kurkussa vinkaisee, rykäsen ja se loppuu siihen. En tiedä tuleeko keuhkoista vai kurkusta, mutta nenä on usein tukkoinen. Vinkuna ei ole koko hengityksen mittainen vaan saattaa olla ihan lyhyt nouseva ääni joko sisään tai uloshengityksessä. Nenä on myös kuiva ja karstainen ja vinkuu. Onko muilla tämmöistä? Tämä alkoi vuosi sitten, kesti talvikauden ja nyt alkoi uudestaan.

Äänestä

Mulla on ollut samanlaisia oireita kuin aloittajalla jo 6kk.
Onko kenellekkään selvinyt mikä aiheuttaa ja mikä auttaa?

Äänestä

Mulla kans vinkuu kun käännyn oikealle kyljelle! Keuhkoissa ei vikaa, ei allergiaa! Syyllistivät refluksin siihen et nyt refluxin takia vinkuu. Ei taida olla suomessa päteviä lääkäreitä!

Äänestä

Mulla öisin kuuluu sellaista vinkunaa. Vähän niinkuin puristaisi sellaista koiran lelua hiljaa. En oo varma kuuluuko se minusta vai jostain muualta. Osaisko joku auttaa tai onko jollain samoja oireita

Äänestä

Kävin lääkärissä ihan yksityisellä kun ajattelin vinkumisesta löytyvän syyn siellä,eipä löytynyt passitti sairaalaan nukkumaan yöksi.
Eli ihan hakoteillä oli kokenut lääkäri eikä antanut edes norskien ylijäämäpiippua.
Taitaa tuo keuhkoahtauma olla oikea omana diaknoosina.

Äänestä

Kyllä se pölyisistä työpaikoista johtuu ja homeista vuokra-asunnoista, vaikka sitä ei haluta niihin rinnastaa kun ollaan korvattava tavaraa. ;)

Äänestä
  • Sitten vähätellään vielä asiaa, että vain 15% tapauksista johtuu työympäristöistä. Kyllä määrä on huomattavasti isompi todellisuudessa, koska työpaikoilla ollaan toistuvassa altistuksessa. Suomessa halutaan vain käydä samaa disinformaatio kampanjaa mitä itärajan takana tehdään.

    Kaikki pyritään vierittämään potilaan syyksi tai hänen elämän valinnoista johtuvaksi, vaikka syy on ihan muualla ja ihminen tuhlaa parhaan fyysisen ajan elämästään työelämään muita rikastuttaakseen.

    Äänestä

Sellanen keuhkoputkien avaamislaite pitäis hankkia, joiden henki vinkuu. Sain sairaalasta lähtiessäni ilmatteeksi sellasen puhallettavan muovipullon.
Ite voi sellasen hankkia kun ostaa ihan ohutta letkua muovikaupasta. Sen letkun voi laittaa kiepissä painon alle vaikka ämpäriin tai saaviin.

Jos joudut alvariinsa köhimään limaa ja mieluummin nielemään kuin pois sylkemään. Tuossa syljessä on ihan sikanaan hyödyllisiä bakteereita.
Sun elimistönsä valmistaa siitä ylimääräisestä mm. virtsaa.
Googleta liman irrotusputki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hengen ahdistusta kirjoitti:

Olen 23 vuotias nainen. Reilu kuukausi sitten heräsin muutamana yönä viikossa keuhkoista kuuluvaan vinkumiseen. Kävin lääkärissä ja sain antibiootin keuhkoputkentulehdukseen. Samalla puhalsin pef mittariin ja sain minun ikäiselle/pituiselle naiselle kuuluvat lukemat. Vinkuminen jatkui ja on nyt noin kahden viikon aikana vinkunut joka yö. Herään siihen ja sitten on enää vaikea nukahtaa. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä sain Buventol Easyhaler piipun. En ole kokenut siitä olevan mitään apua. Joulun välipäivinä kävin lääkärissä ja sain taas antibiootin. Keuhkokuvat otettu noin kaksi kuukautta ennen kuin keuhkot alkoivat vinkua. Ja ne olivat ok.
Mikäli käännyn öisin vasemmalle kyljelle, on kyljessä ihan kuin täytetty ilmapallo joka lyhistyy kyljen painauduttua sänkyyn. Näin hengittäminen on todella vaikeaa.
Oudointa tässä minusta on se, että olen nyt muutaman illan aikana ennen nukkumaan menoa ottanut Duact allergialääkkeen. Olen saanut paremmin nukuttua yöt. Eilen ajattelin etten ota lääkettä vaan katson onko siitä mitään vaikutusta vai pelkkää kuvitelmaa. Heräsin klo 02 yöllä siihen kun keuhkoista kuului todella pahaa vinkumista. Otin Duactin ja sen jälkeen sainkin nukkua hyvin aamuun asti.

Onko kenelläkään vastaavanlaisia oireita, tai tietoa mikä mahtaa minua vaivata? En halua uskoa, että olisi astmaa. Olen kyllä paljon nyt vinkumisen takia lukenut astmasta ja pelottavan paljon oireet vaikuttavat minulle tutuilta.

Toivon asiallisia vastauksia. Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu