Onkohan muilla samoja kokemuksia kuin minulla?
Käytin monenlaisia vaihtoehtohoitoja koska voin huonosti elämässäni vaikka elin aika terveellistä elämää: söin monipuolisesti ja liikuin paljon.
Silti oli aina jotain klappia korvien välissä. Olin tyytymätön ja hain helpotusta ahdistukseeni monelta taholta: homeopatiasta, reikistä, joogasta, aromaterapiasta jne jne jne. Olen elämäni aikana maksanut niin suuret summan vaihtoehtohoidoista etten uskalla edes ajatella!
Löysin jossain vaiheessa itselleni erittäin hyvän ja järkevän terapeutin joka oli perehtynyt lähinnä kognitiiviseen terapiaan. Terapeutti oli kristitty, mutta ei se mitenkään "näkynyt" hänen vastaanotollaan. Ehkä huomasin hänessä jonkinlaisen rauhan ja tasapainon, mitä en monien vaihtoehtohoitoja tarjoavien vastaanotolla huomannut. Tuli vihdoinkin sellainen olo että tässä on ihminen joka haluaa todellakin että minä voin hyvin elämässäni! Ei tullut rahastamisen makua.
Aloitin terapiaistunnot. (Sorry, tämä on liian pitkä tarina mutta yritän kertoa lyhyesti). Terapeutin kanssa henkilökemiat kävivät todellakin hyvin yksiin ja koin että sain hyvää palautetta ja vastinetta rahoilleni ja järkeenkäypiä ohjeita ja neuvoja miten kohdata vaikeudet ja työstää tunteitani. Erittäin nopeasti sain monet asiat loksahtamaan paikoilleen, pystyin kohtaamaan hyvin kipeitä tosiasioita elämäni varrelta sekä pimennossa olleita alitajuntaan tungettuja todellisia tunteitani ja elämään ne lävitse. Sattui niin peevelisti, mutta kipu kannatti. Vuoden terapian jälkeen tunsin niin valtavaa vapauden tunnetta ja eheyttä etten ollut elämässäni vastaavaa kokenut!
En ole tämän prosessoinnin jälkeen käynyt vaihtoehtohoidoissa koska ei ole todellakaan ollut tarvetta. Joogaa harrastan edelleenkin säännöllisesti. Olen nyt hankkimassa uutta ammattia opiskellen koska itseluottamuksenikin kohosi terapian myötä huomattavasti. Pelkotiloja ei ole kuin satunnaisesti ja nekin pystyn käsittelemään niillä työkaluilla mitä nyt omistan. Ja voin sanoa että olen tänä päivänä hirvittävän onnellinen! Perhettä ei ole vieläkään, mutta se ei estä ELÄMÄSTÄ. Nautin jokaisesta päivästä ja hetkestä, ja jos on synkkiä aikoja tiedän että ne väistyvät enkä tarvitse kaikkia niitä vippaskonsteja joista ei minulle aikoinaan ollut loppujen lopuksi kuin hyvin laiha lohtu. Ja huomattavasti keveämpi kukkaro.
Hassua että tulin kertomaan tämän tänne, tuli vaan sellainen tunne että on kerrottava. Onkohan muut kokeneet jotain vastaavaa oman itsensä "löytämisen" tiellä?
Käytin monenlaisia vaihtoehtohoitoja koska voin huonosti elämässäni vaikka elin aika terveellistä elämää: söin monipuolisesti ja liikuin paljon.
Silti oli aina jotain klappia korvien välissä. Olin tyytymätön ja hain helpotusta ahdistukseeni monelta taholta: homeopatiasta, reikistä, joogasta, aromaterapiasta jne jne jne. Olen elämäni aikana maksanut niin suuret summan vaihtoehtohoidoista etten uskalla edes ajatella!
Löysin jossain vaiheessa itselleni erittäin hyvän ja järkevän terapeutin joka oli perehtynyt lähinnä kognitiiviseen terapiaan. Terapeutti oli kristitty, mutta ei se mitenkään "näkynyt" hänen vastaanotollaan. Ehkä huomasin hänessä jonkinlaisen rauhan ja tasapainon, mitä en monien vaihtoehtohoitoja tarjoavien vastaanotolla huomannut. Tuli vihdoinkin sellainen olo että tässä on ihminen joka haluaa todellakin että minä voin hyvin elämässäni! Ei tullut rahastamisen makua.
Aloitin terapiaistunnot. (Sorry, tämä on liian pitkä tarina mutta yritän kertoa lyhyesti). Terapeutin kanssa henkilökemiat kävivät todellakin hyvin yksiin ja koin että sain hyvää palautetta ja vastinetta rahoilleni ja järkeenkäypiä ohjeita ja neuvoja miten kohdata vaikeudet ja työstää tunteitani. Erittäin nopeasti sain monet asiat loksahtamaan paikoilleen, pystyin kohtaamaan hyvin kipeitä tosiasioita elämäni varrelta sekä pimennossa olleita alitajuntaan tungettuja todellisia tunteitani ja elämään ne lävitse. Sattui niin peevelisti, mutta kipu kannatti. Vuoden terapian jälkeen tunsin niin valtavaa vapauden tunnetta ja eheyttä etten ollut elämässäni vastaavaa kokenut!
En ole tämän prosessoinnin jälkeen käynyt vaihtoehtohoidoissa koska ei ole todellakaan ollut tarvetta. Joogaa harrastan edelleenkin säännöllisesti. Olen nyt hankkimassa uutta ammattia opiskellen koska itseluottamuksenikin kohosi terapian myötä huomattavasti. Pelkotiloja ei ole kuin satunnaisesti ja nekin pystyn käsittelemään niillä työkaluilla mitä nyt omistan. Ja voin sanoa että olen tänä päivänä hirvittävän onnellinen! Perhettä ei ole vieläkään, mutta se ei estä ELÄMÄSTÄ. Nautin jokaisesta päivästä ja hetkestä, ja jos on synkkiä aikoja tiedän että ne väistyvät enkä tarvitse kaikkia niitä vippaskonsteja joista ei minulle aikoinaan ollut loppujen lopuksi kuin hyvin laiha lohtu. Ja huomattavasti keveämpi kukkaro.
Hassua että tulin kertomaan tämän tänne, tuli vaan sellainen tunne että on kerrottava. Onkohan muut kokeneet jotain vastaavaa oman itsensä "löytämisen" tiellä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minkin sain masennukseeni ja paniikkihäiriöön avun kognitiivisesta terapiasta ja lopetin kaikki vaihtoehtohoidot. Nykyään voin hyvin.
Itse en ole elämässäni joutunut sellaiseen tilanteeseen, että olisin hakeutunut vaihtoehtohoitoihin. Syy, miksi olen täällä ja miksi aihe kiinnostaa on se, että minulla on pari läheistä ihmistä, jotka ovat harrastaneet erilaisia vaihtoehtohoitoja useiden vuosien ajan. Toinen vetää toista perässään. Milloin on muotia mikäkin: vedenparannin, elävä ravinto, noni, aloe vera, energiahieronta, kaukoparannus puhelimitse, vyöhyketerapia, hermoratahieronta, antioksidanttiklinikka, moninaiset luontaistuotteet ja yrtit, tässä vain osa. Viralliseen lääketieteeseen ja lääkäreihin sekä lääkkeisiin suhtautuminen torjuvaa, jopa vihamielistä, esim. mennään kyllä lääkäriin, mutta kieltäydytään ottamasta lääkärin määräämiä lääkkeitä (jotka siis ovat myrkkyä). En oikein tiedä itkeäkö vai nauraa tätä touhua seuratessani, mutta sääliksi kai eniten käy (varsinkin sitä heikompitahtoista osapuolta, jota viedään poppamieheltä toiselle kuin pässiä narussa). En ole huomannut, että mitään apua olisi löytynyt, ja koko touhu alkaakin vaikuttaa yhä epätoivoisemmalta "ihmejuoman" tai hoidon perässä juoksemiselta. Mikään ei tyydytä kuin hetken, kohta haetaan jo uutta; viidakkorumpu mainostaa tehokkaasti näiden vaihtoehtorohtojen ja -hoitojen uusista muodoista ja harjoittajista. Toimintansa kyseenalaistamista ko henkilöt eivät kestä, vaan niinkutsutusti "hyppivät silmille" ja aloittavat kiivaan koululääketieteen arvostelun. Kyse lieneekin eräänlaisesta hurmoksesta, lahkolaisuudesta, samantapaisesta kuin "uskontojen uhreilla". Rahaa on mennyt pitkä pennonen (eipä se minulta ole pois, mutta sääli silti;) ), tuloksia vain pitää odotella...
Olen iloinen, että olet uskaltanut käsitellä perimmäisiä tunteitasi - niitä syitä, joiden takia hoitoon olet hakeutunut - järkevässä terapiassa, etkä ole enää tuntenut tarvetta löytää "helppoa ratkaisua" ihmehoidoista ja -uutteista! Tosi on, että pahaa voi tehdä käydä elämänsä kipupisteitä läpi, mutta olen varma, että se on ainoa tie... En oikein usko, että "energiatukokset" aukenevat vaihtoehtoterapeutilla, tai jos, niin hyvä niinkin. Itsensä ja ongelmiensa kohtaaminen lienee varsinaista "holistista" hoitoa, jota myös vaihtoehtoihmiset rummuttavat, metodit ovat vain erilaiset.
Ja peace kaikille, olen hyvilläni jos joku löytää avun vaivoihinsa vaikkapa sieltä vaihtoehtopuoleltakin. Valitettavasti näin ei ole omille läheisilleni käynyt vuosikausien sitkeästä etsimisestä huolimatta. :(
Kävin kognitiivisessa terapiassa vuosia ennen vaihtoehtojen löytymistä - ei juuri mitään apua. Nyt olen energiahoitojen myötä löytänyt Elämään isolla E:llä.
Elikäs ehkäpä kyse on vain siitä, että me ihmiset olemme erilaisia? Jokin sopii toiselle, mikä taas toiselle ei sovi.
Vaihtoehtoiset hoidot ovat myöskin olleet hyvin edullisia verrattuna psykoterapiaan. Myöskin energiahoitajat tuntuvat enemmän ihmisiltä, on lämmin tunnelma käsinkosketeltavana. Virallisella puolella oli jäykkä ja tosiaan "virallinen" (kylmähkö) tunnelma. En silti väitä, etteikö joku voisi sieltäkin avun löytää.
On niin paljon kiinni terapeutista. Olen kuullut tosi karmaisevia juttuja terapeuteista, joilla ei luulisi olevan mitään asiaa terapeutin työhön, myös siellä virallisella puolella.
Eräskin mielenterveystoimistossa työskennellyt 'terapeutti' antoi traumaterapiaa henkilölle, jolla oli syviä sisäisiä haavoja nuoruudestaan. Terapeutti oli hyvin vahva persoona, joka jyräsi asiakkaan täysin, hädin tuskin suunvuoroa hänelle antoi. Terapia ehti kestää kolme kertaa, kun asiakas meni lähes psykoosiin ja sairaalakuntoon, kun ei kestänyt terapeutin kovakouraista käsittelyä. Koska terapeutti ei ollut Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen rekisterissä, ei häntä vastaan voinut kannettakaan nostaa, ja rahaa oikeusjuttuun ei ollut.
Toinen terapeutti kysyi psykoosin oireita tuntevalta asiakkaalta, joka alkoi tuntea pelkoa ulkomaailmaa kohtaan ja vetäytyi neljän seinän sisälle, että oletko antanut itsesi altistua vastakkaisen sukupuolen ihmissuhteille? Se terapeutti ei todellakaan tiennyt mitä puhui psykoottiselle.
Jos ihmisellä on tunne-elämästä johtuvia ongelmia, tuntuu joku energiahoito pelkältä laastaroinnilta, jolla ongelma vain peitetään joksikin aikaa, mutta joka on edelleen olemassa ja aktivoituu myöhemmin kenties jossain toisessa muodossa.
mut mahtavaa, että on vapaus kokeilla kaikenlaista. Energiahoidot olleet niitä miellyttävimpiä itselleni.
Tuo ilmaisu vaikuttaa siltä, että on joko oltava jompaa kumpaa puolta hyväksyvä -kannattava.
Minulle on ollut erittäin tärkeää, että vaihtoehtoinen sektori on tarjonnut korvaamatonta tukea taistelussa syöpää vastaan ja on auttanut myös vastustamaan niin hyvin, että sypä on pysynyt poissa.
... sehän on pääasia. Itselläni on käynyt tasan päinvastoin. Aikoinaan kävin psykologilla, ja täytyy sanoa, että hän oli kyllä P-Ö-N-T-T-Ö! Niistä sessioista, jos mistä, olisi pitänyt saada rahat takaisin! Hän ei kuunnellut minua, puhui päälle muita asioita, keskeytti. Kun kerroin että olin jäädä auton alle pari päivää sitten, hän kysyi, käytinkö kuukautisten alkaessa rättejä vai siteitä :) Ja viimeisellä tapaamisellamme moitti, että istuntoon ei pitäisi tulla humalassa, kun vastaanottoaika menee sillä tavalla hukkaan... Olin mennyt vastaanotolle suoraan töistä iltapäivällä. Todellakin selvin päin! Nyt jo naurattaa, mutta silloin kyllä rahan menetys todellakin kirpaisi köyhää yksinhuoltajaa.
Nykyään voin vallan mainiosti. Todellista apua olen saanut seuraavista: Re-Birthing, regressioterapia, psykologinen vyöhyketerapia, Family Constellation.
Tie jatkuu: käyn säännöllisesti edelleen psykologisessa vyöhyketerapiassa; en sen takia, että minulla olisi paha olla vaan siksi että haluan jatkuvasti hoidattaa ja tutkiskella itseäni. Myös Familyyn menen taas heti kun mahdollista. Näihin käyttämäni raha on ehdottomasti sen arvoista.
Hienoa jos joku on saanut rahoilleen vastineen ja apua ongelmiinsa.
Eivät terapia ja vaihtoehtohoidot varmaankaan poissulje toisiaan.
Halusin vain kertoa tästä kun koen jotenkin niin olevani onnellinen tänään kun en tarvitse enää mitään mikä vie rahojani. voin niillä rahoilla matkustella ja nauttia elämästä!
Ystäväni on myös saanut huonoa psykoterapiaa, hänen terapeuttinsa NUKAHTELI kesken kalliin terapiaistunnon. Minusta se on törkeää.
Tuo nukahtelu on melko yleistä. Voi niin on tapahtunut minullekkin, että tavallinen lääkäri nukahtelee kesken vastaanoton. Sellainen kävi vastikään elokuussa viimeksi.
Kuntoutuksessa ollessani kuntoutusta hoitava lääkäri nukahteli monta kertaa vastaanoton aikana. Tuntui toivottomalle, kun lääkärin kynä syhersi nukahtamistilanteesse ihmeellistä sykkyrää, josta ei edes hän kykene lukemaan, mitä on laittanut ylös paperille.
Myös erään kuntoutusjakson psykologi nukahteli ja joka vastaanottokerralla. Ei siitä mitään tullut. En kyllä siitä mitään kostunutkaan.
Kaarlo Jaakkola nukahteli vastaanototilanteessa.
En sen koomisen jälkeen enää hänelle mennyt.