Allergiaa

ilman allergiaa.

Minulla on atooppinen ihottuma ja kärsin jatkuvasta ympärivuotisesta nuhasta. Kaikki allergiatestit on tehty, enkä niiden mukaan ole allerginen millekään, en eläimille, pölyille, enkä ruoka-aineille. Kosketusallergiatesteissä vain pientä ärtymystä esiintyi, ei allergiaa. Diagnoosina minulle annettiin, että olen "vain yleisesti herkkä kaikenlaisille asioille." Onko jollakin muulla tällaista "yleisherkkyyttä", ja miten sitä hoidetaan? Olen ymmälläni, sillä oireet ovat aivan todelliset.

Tiedän kyllä, että atooppinen ihottuma ei vaadi mitään erityisiä allergioita, mutta ihottumani pahenee merkittävästi esim. talvella ja saa muutenkin yhtäkkisiä "kohtauksia", joiden aikana iho tulee punaiseksi, paksuuntuu ja polttelee ja kutiaa laajoilta alueilta. Nokkosrokkoa tämä ei mielestäni ole. Voiko atooppinen ihottuma käyttäytyä tällä tavalla aivan huvikseen, vai onko kysymys välttämättä jostakin allergisesta reaktiosta? Olen huomannut, että iho ärtyy erityisesti kovalla pakkasella.

Allerginen nuhani pahenee merkittävästi eräässä talossa, jossa oleskelen ajoittain. Oireet alkavat muutaman tunnin- yhden vuorokauden aikana ja lisäksi ilmaantuu aina myös silmäoireita. Jonkin ajan kuluttua normaali oleminen käy aivan mahdottomaksi, kulutan nenäliinan minuutissa ja aivastan satoja kertoja päivässä. Talossa on näiden oireideni takia tehty hometestaukset ja -viljelyt sekä kosteusmittaukset joiden mukaan talossa ei ole hometta. Koska muitakaan allergioita ei minulla ole, en voi ymmärtää, mistä nämä oireet johtuvat. Missään muualla näitä oireita ei ole, vaikka toisaalta en vietä monissa paikoissa aikaa enempää kuin muutamia tunteja kerrallaan.

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai ideoita siitä, mitä nämä oireet voisivat olla? Ovatko allergiatestit mielestänne luotettavia, vai voisiko olla mahdollista, että jokin allergia olisi niissä jäänyt huomaamatta?

13

2373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100%.n varmuudella.

      Jos vuokra-asunto, niin isännöitsijä ei halua löytää kvhometta, vaikka siihen kompastuisi. Prick-testillä ei nähdä KVHT-altistumaa, eikä veren vasta-aine IgG kerro yksilötasolla varmuutta. Varmin ja helpoin on tuo oiretesti. Testin alapuolella on ohjeet KVHT-altistuneen hoidosta.

      http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Oireista

      • on omassa

        omistuksessa oleva omakotitalo, joten testit on kyllä tehty oikeaoppisesti ja huolella, maksoivatkin varmaan puolitoistatuhatta euroa.

        Itsekin epäilin homeallergiaa juuri oireiden voimakkuuden takia ja siksi, että kaikki muut allergiat on minulta testattu. Eipä vain ole ilmeisesti sekään kyseessä.

      • sait osumia
        on omassa kirjoitti:

        omistuksessa oleva omakotitalo, joten testit on kyllä tehty oikeaoppisesti ja huolella, maksoivatkin varmaan puolitoistatuhatta euroa.

        Itsekin epäilin homeallergiaa juuri oireiden voimakkuuden takia ja siksi, että kaikki muut allergiat on minulta testattu. Eipä vain ole ilmeisesti sekään kyseessä.

        testissä?

      • nyt en
        sait osumia kirjoitti:

        testissä?

        ymmärtänyt.

      • oiretestiä-
        nyt en kirjoitti:

        ymmärtänyt.

        tämä testi on pelottavan tarkka, eli jos saat 0-5'osumaa, niin tästä ei ole kyse, mutta jos saat vaikkapa 15'osumaa niin tästä on aivan varmasti kyse!
        Tämä on siitäkin hyvä testi että ei maksa mitään.
        ...

        3.Oireista tiedät kosteusvauriohometta olevan.
        Kun epäillään kosteusvauriohometta, voi sen olemassa olon varmistaa muutamilla kotikonsteillakin ja poistaa ensiapuna välitön terveyshaitta. Koska kosteusvauriohometta ei välttämättä ole näkyvissä, EIKÄ SE VÄLTTÄMÄTTÄ HAISE*), niin on vielä yksi varma menetelmä todeta sen olemassa olo.
        *)Kosteusvauriohomeen hajusta-kantapään kautta koettua ja käytännössä testattua: Asunnossani on todettu jo aiemmin kosteusvauriohometta, jonka itse haistan selvästi, koska olen altistunut jo pitemmän aikaa kosteusvauriohomeelle. Tein viimeisen testin erään ystäväni kanssa. Kysyessäni häneltä haistaako hän mitään erikoista asunnossani? Hän vastasi: En, mutta minun on raskasta hengittää täällä, eli jotain täällä on! Mitä tästä opimme?
        No miksei haise?
        Homeita tunnetaan yli satatuhatta eri lajia, joista noin sadan tiedetään aiheuttavan terveyshaitan, tai vakavan terveyshaitan. Edellä mainituista homeista koostuu rakenteissa muhiva homecocktail.
        1.Välittömästi haiseva homecocktail.
        -Tämä ryhmä on vain muutama prosentti kaikista kosteusvauriohome-kohteista!
        ***2.Haisematon homecocktail.
        -Tällaisen homecocktailin pystyy haistamaan ainoastaan jo pitemmän aikaa (vuosia) kosteusvauriohomeelle altistunut henkilö, tai koulutettu homekoira.
        -TÄMÄ RYHMÄ ON VALTAOSA KAIKISTA KOSTEUSVAURIOHOME-KOHTEISTA!
        Tuon salakavalan haisemattomuuden vuoksi kehitin tämän oiretestin, joka sittemmin on osoittautunut varmimmaksi yksittäiseksi konstiksi todeta kosteusvauriohomeen olemassa olo ja se voidaan tehdä joka kodissa!
        Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari!
        Kosteusvauriohomeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi:

        1.Unettomuutta.
        2.Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
        3.Uneliaan sekava olo levosta huolimatta.
        4.Aiheettomia kiukunkohtauksia, miniraivareita ja ärtyisyyttä.
        5.Viiltävää salamana leikkaavaa päänsärkyä.
        6.Tavallista päänsärkyä.
        7.Keskittymisvaikeuksia.
        8.Aloitekyvyttömyyttä.
        9.Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
        10.Sinun on vaikea muistaa sanoja, esim hyvin tuntemasi naapurin nimeä et muista.
        11.Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat mitä pitikään sanoa.
        12.Voimattomuutta, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat.
        13.Aamulla saat kaivaa nenästä kuivaa räkäklimppiä, jossa voi olla verta.
        14.Nenä on tukossa.
        15.Liman muodostus hengitysteissä, esimerkiksi aamuisin saat rykiä hartaasti.
        16.Palan-tunne/Kuristava-tunne kurkussa/Kurkun kutina.
        17.Ääni käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua.
        18.Pientä kuumeilua, tai alilämpöä muutaman asteen kymmenyksen......1 C'asteen.
        19.Olo on kuin tulisi flunssasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan.
        20.Silmiä särkee ja ne saattavat rähmiä.
        21.Katseen tarkentamisen vaikeuksia.
        22.Näköhäiriöitä.
        23.Korvia kutiaa.
        24.Ihon kutinaa, joka pahenee suihkussa ja löylyssä.
        25.Nivelkipuja.
        26.Lihaskipuja.
        27.Lihasjäykkyyttä, varsinkin aamulla lihasjäykkyys vaikeuttaa kävelyä.
        28.Näppyjä.
        29.Verisuonet nousevat ns pinnalle.
        30.Läiskiä iholla.
        31.Verenpurkautumia iholla.
        32.Herkistyminen lisäaineille.
        33.Herkistyminen erilaisille keinotekoisille hajusteille.
        34.Suussa on "mantelimainen" imelä maku.
        35.Suuta kuivaa, syljen eritys on vajaata.
        36.Virtsan eritys on runsasta.
        37.Virtsa haisee voimakkaasti (Vaatii AINA ensin lääkärin tutkimuksen).
        38.Vatsan oireilu: Vatsakivut, ripuli/ummetus (kulkevat käsi-kädessä, runsaat ilmavaivat, jne. Huomaa että vatsa on ihmisen "toiset aivot".
        39.Toistuvat ylähengitysteiden tulehdukset (Vaatii AINA ensin lääkärin tutkimuksen).

        TULKINTAOHJEET:
        -Älä tuijota ainoastaan yhtä oiretta, koska se voi käydä useampaan sairauteen!
        -0....5 oiretta: Et ole altistunut kosteusvauriohomeelle.
        -Yli 5 oiretta: Kyseessä on todennäköisesti kosteusvauriohome!
        -Yli 10 oiretta: Etsi kosteusvauriohomeettomat tilat asumiseen, työntekoon, jne!!
        -Yli 20 oiretta: Poistu välittömästi kosteusvauriohomeen saastuttamista tiloista!!!
        Huomioi: Reumaatikoilla voi olla 4-6 oiretta vaikka kyseessä ei olisikaan kosteusvauriohomealtistuma.
        Edellä olevaa testilistaa voit käyttää kosteusvauriohome tilanteen seuraamiseen uusimalla testin, kun havaitset muutoksia terveydentilassasi, tai sisäilmassa!
        Kosteusvauriohomeen toteamisessa sinua auttaa myöskin kotikuntasi terveystarkastaja.
        PARAS JA TEHOKKAIN HOITO ON LOPETTAA ALTISTUMINEN KOSTEUSVAURIOHOMEILLE ja MAITOHAPPOBAKTEERIT!
        Seuraavassa suuntaa antava ohje, oireiden poistumiselle, kun altistuminen kosteusvauriohomeille loppuu:
        -Yli 30-oiretta, oireilu loppuu noin 12- ~ kuukaudessa.
        -Yli 20-oiretta, oireilu loppuu noin 6-12 kuukaudessa.
        -Yli 10-oiretta, oireilu loppuu noin 4- 6 kuukaudessa.
        Huomaa, että kosteusvauriohome on saattanut aiheuttaa pysyviä kudosvaurioita, jolloin oireilet aina heti altistuessasi kosteusvauriohome-toksiinille ja luonnonhomeelle.
        ---

      • tuosta aika monta
        oiretestiä- kirjoitti:

        voisin ruksata mutta voivat johtua myös esim. masennuksesta, josta olen kärsinyt. :/

        Olen asunut nuoresta iästäni huolimatta äkkiä laskettuna yhdeksässä eri asunnossa ja oireet ovat ollet kaikkialla. En jotenkin usko, että kaikissa näissä taloissa olisi ollut homeongelma.

        Veikkasin itse homeongelmaa tässä yhdessä talossa, jossa oireet olivat rajuja, mutta testit osoittivat melko yksiselitteisesti, etä hometta ei ole.

        Mistä tuo testi muuten on peräisin ja kuka/mikä taho sen on laatinut?

      • kaksi vaihtoehtoa,
        tuosta aika monta kirjoitti:

        millä saadaan KVHT-altistus "kiinni"-tämä oiretesti ja keuhkojen BAL-huuhtelu. Kuten jo kerroin, Prick-testillä, eikä IgG-vasta-aineilla ei saada yksilötasolla varmuutta altistuksesta.
        Kerrotko osumien numerot, mitä saat tällä hetkellä.

        Psyykkeeseen vaikuttavat oireet ovat 1.-11. ja jos sinut on diagnosoitu masentuneeksi noiden oireiden perusteella, niin ne selittyvät KVHT-altistuksella ja näitä tulee "vastaan" viikoittain. Ja yllättävän usein saa lukea helpottavaa tekstiä, että "enhän minä olekaan hullu, vaan KVHT-altistus aiheuttaakin nuo oireet".

        Ja huomaa, että oireilu poistuu altisteettomassa ympäristössäkin vasta kuukausien-vuosien viiveellä.

        Olen itse kehittänyt tämän oiretestin vuosien aikana tutkimusten yhteydessä.

    • kisu-86

      ..on ihan sama ongelma! Siis iho on atooppinen ja tää yllätti n 1kk sitten ihan yhtäkkiä..,sitä ennen ei ole ollut mitään oireita! Mulla kanssa käsivarret punaisella ihottumalla ja äsken suihkun jälkeen naama on punainen kuin paloauto, kuumottaa, kihelmöi, ja näyttää turvonneelta.. :( ei kivaa, kun piti juuri treffeille lähteä kullan kanssa..

      Mä olen tässä miettinyt että mistä tää on voinut tulla.. olenko jollekin ruoka-aineelle allerginen? Mulla tää puhkes antibioottikuurin jälkeen.. Onko siellä talossa joulukuusi tai muita huonekasveja? Monille niistä voi olla allerginen, esim tajuttiin tuossa jouluna vanhempieni luona että siellä oleva jukkapalmu on aiheuttanut nuhaa ja silmien vuotamista meidän perheelle, kun ei tiedetty sen olevan allergian aiheuttaja.. joten se lensi nyt ulos talosta ja heti on ollut parempi olla siellä! Nyt talvisaikaan voi myös lämmitys aiheuttaa oireita.. mulla ainakin on tuskaa olla autossa, jos lämmöt on täysillä tai edes päällä..heti alkaa ihossa tuntua ja silmissä ja nenässä.. :/ Omassa kämpässä en pidä ollenkaan lämmitystä, jotta olisi mahdollisimman hyvä olla.. Tosin kuiva ilma täällä nyt on, kun ulkona on pakkasta ja heti se tuntuu ja näkyy ihossa...
      Jos allergiatesteistä ei selvinnyt syytä oireisiisi, niin kokeilemalla se selviää.. mutta aikaahan se vie.. Jos mulla naama on tällainen kuin nyt niin pidän yleensä kylmäpussia tai pakastepussia kasvoilla niin heti helpottaa, ainakin hetkeksi!
      Tuleeko sinulle saunassa oireita tai sen jälkeen? Olin eilen pitkästä aikaa saunassa, ja oikein kunnon saunassa kun kävin avannossa (ekaa kertaa elämässäni) ja nyt tänään ollut naama kuin tomaatti ja polttelee koko ajan..voisiko johtua siitä saunasta?

      Mä olen myös yliherkkä..mutta se vaihtelee hirveesti esim kuukautiskierron tai mielialan mukaan.. Jos olen stressaantunut ja menkat on tulossa niin olen paljon herkempi ja saattaa mennä nenä tukkoon poikaystävän partavedestä, vaikka muuten siitä ei tulisi mitään oireita...

      Itse en luota allergiatesteihin 100%, sillä koulussa (opiskelen hoitoalaa) puhuttiin, että ei ne täysin varmoja ole.., että parhaan tuloksen saa itse kokeilemalla.. esim jättää pois viikoksi pariksi jonkun ruoka-aineen tms ja katsoo helpottaako olo ja sitten taas sitä kokeilee, että mitä elimistö siitä tykkää.. Käytätkö hajusteettomia tuotteita? Varsinkin pesuaineiden kannattaisi olla hajusteettomia, siis ne joilla pyykkiä peset, jotta et nukkuisi allergiaa aiheuttavissa lakanoissa..
      Mutta koita keksiä mistä oireesi johtuvat ja jos keksit mikä auttaa niin kerro mullekin!:)

      • käytän

        hajusteettomia ja allergiatestattuja tuotteita, pesuaineita ja jopa tiskiainetta. Atooppista ihoa on hoidettu lapsesta saakka ja tällaisiin "varotoimenpiteisiin" olen kasvanut, vaikka viime aikoina olen alkanut epäillä, onko niilläkään sitten mitään vaikutusta koko asiaan.

        Olen kyllä miettinyt, että mikä tähän ihottuman "pahenemiseen" oikein vaikuttaa, enkä osaa varmaksi muuta sanoa kuin tuon pakkasen. Stressi epäilemättä vaikuttaa. Tuntuu myös, että jos olen edellisenä iltana nauttinut kohtuullisen määrän alkoholia, seuraavana aamuna iho on paljon helpommin ärtyvä.

        Ainoa aivan täysin käsittämätön asia tässä kaikessa on tosiaan se, että nuo todella voimakkaat silmä- ja nuhaoireet tulevat vain tuossa yhdessä talossa. Olemme miettineet kaiken, kasvit, huonekalut, matot, tapetit, jopa rakennusmateriaaleja on käyty läpi ja hometestaukset todellakin tehty. Oireet ovat ilmaantuneet jo vuosien ajan, eli mistään äkillisestä ilmiöstä ei ole kysymys. Ihmeellinen mysteeri. :O

    • Yksi vain

      Allergiatesteissä testataan muutama kymmenen tavallisinta allergeeniä. Jäljelle jää satoja tuhansia kemikaaleja, joille voit vielä olla allerginen. Eikö sinulle tätä kerrottu?

      • tästä tietoinen.

        Allergiatesteissä todella testataan muutama kymmenen TAVALLISINTA allergeeniä. En usko, että päivittäiset oireet voisivat johtua esim. papaijasta tai kapusiiniapinasta, vaikka olisinkin niille allerginen.

        En myöskään millään jaksa uskoa, että yhtäkkiä jossain tietyssä paikassa ilmaantuvat voimakkaat allergiaoireet voisivat johtua esimerkiksi kynnysmaton kumipohjan liimaukseen käytetyn liiman kovetinaineen apuaineesta. Eikö olisi todennäköistä, että tällaista ainetta olisi silloin käytetty _jossakin muuallakin_?

        Sama pätee tapettien liimoihin, rakennuslevyyn, eristevilloihin, sohvan täytteeseen, lattianpesuaineeseen ja naapurin isännän rypsipeltoon, joita olemme myös epäilleet.

        Pikemminkin kuin muutamaa kymmentä, minuun on ruiskuteltu ja liimailtu muutamaa sataa allergeenia. Ainoastaan nikkeli sai aikaan allergisen reaktion. En usko, että lapsesta saakka jatkuneet oireet voisivat johtua nikkelistä.

    • Vanha atoopikko

      Samoja kokenut ja todennut, että itse on oltava salapoliisi. Olen monelle aineelle yliherkkä, en silti allerginen (kaikkeahan ei todella testata).

      Talvi pahentaa iho-oireita, se on fakta. Olen saanut "kylmäurtikaria"-reaktion pakkasesta, mutta se oli onneksi ohimenevää.

      Nuorena oli jatkuva "allerginen nuha", se loppui, kun paimentolaismatot lähtivät makuuhuoneesta.

      Viikko sitten eräänä iltana kutisin, iholla oli myös pieniä paukamia. Zyrtec onneksi auttoi.
      Oli 3 "uutta asiaa", mitä epäilin syyksi: vitamiinipillerit, tuorejuusto ja juustolenkki.
      Juustolenkkiä uskalsin syödä myöhemmin, ei kutinaa; tuorejuustoon en ole koskenut ja vitamiinipillerit (väriaine voisi olla syynä) jätin suosiolla (olin ehtinyt syödä 4-5 pilleriä).

      Vuosia sitten oli sama tilanne: sain pojan koirasta pahan astmakohtauksen ja senjälkeen iho kutisi ilta illan jälkeen, lisäksi tuli nokkosrokko-paukamia (pieniä onneksi).
      Sattumien kautta asia selvisi riittävästi, vaikka lopullista syytä en ole vieläkään saanut selville.
      Jouluna söin kinkkua, ei kutinaa.
      Kaikki leikkeleet ja lenkit pois, retkahdus aiheutti saman kutinan joka kerta parin vuoden ajan.
      Koira siirtyi allergiamuonaan (ei lisä-, väri-, eikä säilöntäaineita), minä en enää saanut astmaoireita. Ollaan asuttu koiran kanssa monta vuotta pitkät kesät mökillä, nukuttu samassa mökissä, ei ongelmaa.

      Hajusteita en kestä missään muodossa. Olen ihoallerginen (epikutaanitesti), sittemmin aloin reagoimaan myös nuhalla ja pahoilla hengitystieoireilla ( huonovointisuus, migreeni, jne.). Itse en ole käyttänyt hajusteita yli 15 vuoteen, ei myöskään perhe, mutta muiden "tuoksut" aiheuttavat nuo oireet.
      Aiheesta (hajusteet) voi lukea:
      www.fpinva.org
      sivu englanniksi

      Valkosipulille olen pahasti allerginen (ensin n. 10 v. vatsakivut, myöhemmin paha nokkosihottuma), pienikin määrä esim. mausteseoksessa aiheuttaa pahat oireet (kestää n. 3 vrk).
      Allergiatestillä allergia todettu.

      Sipulia en pysty syömään sen aiheuttamien pahojen vatsakipujen takia, mutta allergiatestissä ei tullut reaktiota.

      Jos syön kalaa useamman päivän peräjälkeen, tulee oireita: kutinaa tai silmät turpoavat.

      Virkkasin villamyssyjä - silmät turposivat ja nenä oli välittömästi tukossa.

      Teen kaiken ruoan itse, tiedän mitä syön.
      Tuoteselosteet (makkarat ja leikkeleet, yms.) on luettava tarkkaan, monessa on valkosipulia.

      Olen allerginen myös epoksi- ja luonnonhartsille.
      Tanskan allergiatutkimuskeskus on todennut, että luonnonhartsiallergia indikoi hajusteallergiaa.
      Luonnonhartsi (nimellä rosin) on hajusteraaka-aine.

      Tällä sivulla on hyvin valaiseva luettelo siitä, missä kaikessa törmää luonnonhartsiin - valitettavasti englanniksi.

      http://www.allergyclinic.co.nz/guides/60.html

      Colophony Sensitivity: From Sticking Plaster Allergy to Newspaper Allergy
      -------

      Tekokuituvaatteet ihoa vasten ovat ehdottomasti: EI (minulle). Vain puuvilla käy.
      Sitrushedelmiä ei passaa syödä kuin harvoin.
      Suklaata pikkupala harvoin.
      Ei uusia huonekaluja, ei turhia remontteja, jne.
      Stressi ja hormonaaliset vaihtelut voivat pahentaa oireilua.
      Ikä voi tuoda helpotuksen - kaikille ei näin käy.

      Kun tämän kanssa oppii elämään, unohtaa olevansa "yliherkkä".

      Päivittäinen lenkki metsässä tai pelloilla koiran kanssa on hyvää liikuntaa. Kuntosaleista tai jumpparyhmistä ei kannata edes haaveilla (hajusteet ongelmana). Kotona voi myös nostaa puntteja ja jumpata.

      Olen itsekin ollut kiukkuinen lääkärissäkäynnin jälkeen, kun tuntui, ettei minua otettu todesta.
      Sitten päätin, etten puhu aiheesta lääkäreille, selvitän asiat itse.
      Jos joku asia aiheuttaa oireita minulle, vältän sitä.
      Oireet ovat todellisia.
      Usko omaan kehoosi ja kuuntele sitä.
      En ole käynyt lääkärillä yli kymmeneen vuoteen, olen 57 vuotta. Hyvin menee.

      Onnea matkaan!

      • reagoija

        Reagoin myös milloin millekin, en erityisen pahasti. Mielenkiintoisinta on se, että voimakkaimmat reaktiot olen saanut herkkäihooisille tai allergisille tarkoitetuista tuotteista. Esim. kaikki LV tuotteet kierrän kaukaa. Nyt olen kutissut ja kutissut kunnes välähti että syy voi olla uuden pyykinpesuaineen. Anoppi osti meille hajusteettoman ja allergiatestatun. Et se siitä taas...
        Onko muilla vastaavaa kokemusta? Ja testejen mukaan en ole millekään allerginen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4561
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      502
      2421
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1991
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1789
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      79
      1553
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      11
      1101
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      95
      918
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      123
      834
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      829
    Aihe