Kuulisin mielelläni historiaa opiskelleiden vinkkejä ja kokemuksia. Mitkä asiat sinusta vaikuttivat siihen, että sait opiskelupaikan? Entä mitä olet opiskelusta pitänyt, onko ollut sellaista kuin kuvittelit?
Itsellä on kolmas yrityskerta ja toivottavasti se viimeinen.
Vinkkejä historian pääsykokeeseen?
11
5801
Vastaukset
- pääsykokeet selvittänyt
Pääsykoekirjat oli hyvin luettu. Toisen vain alleviivasin, toisesta tein alleviivauksen lisäksi myös muistiinpanot. Pääsykoe painottui luetun soveltamiseen ja tiedon yhdistelyyn kokeessa annetun materiaalin kanssa. Tällöin vähän kaikki aiemmin opittu vaikuttaa. Itse koen kokeessa hyötyneeni aiemmista avoimen yliopiston opinnoista, joissa omaksuttua historiantutkimuksen teoriaa pystyin kokeessa käyttämään hyväkseni niin vastaustekniikan kuin vastausten sisällönkin kohdalla.
Itse olen pitänyt opiskelusta, mutta olen vaihtamassa pääainetta. Omat mielenkiinnon kohteet ovat tarkentuneet ja lisäksi historianlukijoiden vaikea työllistyminen huolettaa. - Kalpea kamelikuski
Pyritkö Tampereelle viime vuonna? Voi Luoja niiden kameleiden kanssa. En muuten päässyt.
- euraasia
Joo, pyrin viime vuonna. Minulle vaikein oli se kysymys Yhdysvalloista, se meni aika metsään ja en sitten päässyt. Kamelikysymys (en nyt tarkemmin muista) oli kyllä aika jännä.
- juupakko
euraasia kirjoitti:
Joo, pyrin viime vuonna. Minulle vaikein oli se kysymys Yhdysvalloista, se meni aika metsään ja en sitten päässyt. Kamelikysymys (en nyt tarkemmin muista) oli kyllä aika jännä.
Kertokaa nyt meille muillekin, mitä niistä kameleista kysyttiin historian pääsykokeessa? ;)
- euraasia
juupakko kirjoitti:
Kertokaa nyt meille muillekin, mitä niistä kameleista kysyttiin historian pääsykokeessa? ;)
Kysymys oli suurin piirtein näin:
Kuormaeläinten merkitys alueiden välisissä yhteyksissä ja kehityksessä.
Muuta kysymykset ja omaa pohdintaani vuoden 2007 kokeesta löytyy täältä: http://paasykoe.blogspot.com/2007/05/siink-t-kaikki-sitten-oli.html - Minä vaan...
euraasia kirjoitti:
Kysymys oli suurin piirtein näin:
Kuormaeläinten merkitys alueiden välisissä yhteyksissä ja kehityksessä.
Muuta kysymykset ja omaa pohdintaani vuoden 2007 kokeesta löytyy täältä: http://paasykoe.blogspot.com/2007/05/siink-t-kaikki-sitten-oli.htmlOpiskelen nyt neljättä vuotta historiaa Tampereella. Pääsin läpi eka kerralla ilman valmennuskursseja, joten tuuriankin taisi olla mukana.
Pääsykoekirja käsitteli kulkutautien vaikutusta ihmiskunnan historiaan. Hankin sen näihin aikoihin tammikuussa ja luin läpi viiteen kertaan ja lopuksi tein siihen myös alleviivauksia. Koe oli kesäkuun alussa. Siinä oli kolme esseekysymystä, joista jokaiseen kirjoitin vajaan konseptin mittaisen vastauksen. Tein tietoisen valinnan ja keskityin vain pääsykoekirjaan (en siis kerrannut lukiohistoriaa tms.) ja suosittelisin tätä muillekin (eritoten jos aikaa on niukalti). Koe kuitenkin keskittyy pääsykoekirjaan, joten siitä kertominen (omin sanoin tietysti) on kaiken A ja O. Valmennuskursseista en osaa sanoa kun en niillä ole ollut. Haittaa niistä ei varmastikaan ole, mutta eivät historiassa ole niin must kuin lääkiksessä tai oikiksessa.
Itse historian opiskelu on ihan ok. Ikävä vaan, että määrärahoja karsitaan ja se näkyy opetuksen tuntimäärässä (vähemmän lähiopetusta, enemmän massaluentoja ja kirjatenttejä). Jos jollakulla Tampereelle hakijalla on enemmän kysyttävää, ihan mistä tahansa historiaan liittyvästä, niin pistäkää vaan kysymystä tälle palstalle. Käyn täällä silloin tällöin ja vastaan kyllä, jos osaan. :)
Eipä muuta kun onnea vaan pääsykoekirjan kanssa. Sitä on jo varmaankin kirjakaupoissa, kannattaa käydä hakemassa ja aloittaa selailu ja lukeminen! - euraasia
Minä vaan... kirjoitti:
Opiskelen nyt neljättä vuotta historiaa Tampereella. Pääsin läpi eka kerralla ilman valmennuskursseja, joten tuuriankin taisi olla mukana.
Pääsykoekirja käsitteli kulkutautien vaikutusta ihmiskunnan historiaan. Hankin sen näihin aikoihin tammikuussa ja luin läpi viiteen kertaan ja lopuksi tein siihen myös alleviivauksia. Koe oli kesäkuun alussa. Siinä oli kolme esseekysymystä, joista jokaiseen kirjoitin vajaan konseptin mittaisen vastauksen. Tein tietoisen valinnan ja keskityin vain pääsykoekirjaan (en siis kerrannut lukiohistoriaa tms.) ja suosittelisin tätä muillekin (eritoten jos aikaa on niukalti). Koe kuitenkin keskittyy pääsykoekirjaan, joten siitä kertominen (omin sanoin tietysti) on kaiken A ja O. Valmennuskursseista en osaa sanoa kun en niillä ole ollut. Haittaa niistä ei varmastikaan ole, mutta eivät historiassa ole niin must kuin lääkiksessä tai oikiksessa.
Itse historian opiskelu on ihan ok. Ikävä vaan, että määrärahoja karsitaan ja se näkyy opetuksen tuntimäärässä (vähemmän lähiopetusta, enemmän massaluentoja ja kirjatenttejä). Jos jollakulla Tampereelle hakijalla on enemmän kysyttävää, ihan mistä tahansa historiaan liittyvästä, niin pistäkää vaan kysymystä tälle palstalle. Käyn täällä silloin tällöin ja vastaan kyllä, jos osaan. :)
Eipä muuta kun onnea vaan pääsykoekirjan kanssa. Sitä on jo varmaankin kirjakaupoissa, kannattaa käydä hakemassa ja aloittaa selailu ja lukeminen!Kiitos suuresti viestistäsi ja vinkeistäsi. Haluaisin kuulla vielä hieman lisää pääsykokeistasi ja opiskelustasi Tampereella. Sopisiko sinulle, jos haastattelisin sinua blogiini? Laittele vaikka sähköpostia minulle jos asia kiinnostaa, osoite on: [email protected].
Itsellä kävi tosi hyvä säkä pääsykokeiden kanssa. Hain keväällä 2006 ja pääsin sisään ensiyrittämällä (Turun yliopisto). Luin pääsykoekirjat suht huolella läpi, pariinkin kertaan. Lisäksi tein kattavat muistiinpanot joista oli todella paljon apua. Niiden pohjalta ehti vielä junassa palautella mieleen aiheiden päälinjoja.
Vastauksissa pyrin antamaan selkeitä ja perusteltuja vastauksia ihan samalla tyylillä kuin lukiossakin. Ilmeisesti ei sen kummempaa taitoa vaadittu. Hyvä tuuri kävi siinäkin mielessä että kaikki pääsykoekirjat olivat mielenkiintoisia, joskin Brittiläinen populaarikulttuuri ei ensisilmäyksellä vaikuttanut ollenkaan houkuttelevalta :)
Tsemppiä vaan kokeisiin :)
P.S. En ole opiskellut vielä päivääkään kun tuli tuo intti väliin... Syksyllä olisi tarkoitus aloittaa urakka.- euraasia
Toivottavasti opiskelu tulee olemaan mieleistä.
- euraasia
Kolme kuukautta on sitten aikaa historian pääsykokeeseen. Vieläkö löytyisi käyttökelpoisia neuvoja?
- vielä.....
Oletteko tietoisia historiaa opiskelleiden huonosta työtilanteesta? Tunnen monta työtöntä alaa opiskellutta ja opettajaksi kouluttautuminenkaan ei auta, sillä historian opeistakin on ylitarjontaa.
Haastattelin äskettäin erästä työvoimatoimiston työtekijää työni puolesta ja hän sanoi suoraan, että koko historian laitois pitäisi tässä kaupungissa räjäyttää. On kuulema vastuutonta kouluttaa niin paljon ihmisiä tyhjän päälle.
Joten minun neuvoni on, että miettikää ihmeessä jotain käytännönläheisempää. Itselläni on ytm tutkinto ja myös tämän tutkinnon kanssa on ollut vaikeuksia saada töitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006414
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283210Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46979Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869