Nyt on ongelma
Aasiassa ja Australiassa valtavia maanjäristyksiä. Sivu 130. Näppäilen teksti-tv:n sivulle 130: Kokonaisia valtioita on rusentunut. Satoja miljoonia ihmisiä, ehkä jo yli miljardi on kuollut. Maanjäristys on leviämässä, siirtymässä länteen, kohti Eurooppaa. Kohta koko Aasia on tuhoutunut. Syytä ei tiedetä. Geoxxx:n professori Webber Gambridgessä on ilmoittanut BBC:n uutislähetyksessä, että näyttää, kuin maapallo olisi särkymässä palasiksi. Toisin sanoen maailmanloppu saattaa olla käsillä. Huudan vaimonikin ihmettelemään uutisia.
Erikoisuutislähetys: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuu. Aasia ja Australia ovat tuhoutuneet. Afrikan itärannikon sekä Pohjois- Väli- ja Etelä-Amerikkojen länsirannikkojen yli on pyyhkiytynyt valtava tsunami. Miljardeja ihmisiä on menehtynyt, todennäköisesti jo yli puolet ihmiskunnasta. Tuho laajenee koko ajan voimalla joka suuntaan.
Presidentti ei edes yritä rauhoittaa kansaansa. Se olisi naivia ja turhaa tässä kohtaa. Sen sijaan hän ilmeisesti haluaa viihdyttää viimeisillä hetkillä: "Kansalaiset, medborgaren! Olen kauan halunnut kertoa lapsuudestani, koska on paljon spekuloitu, että olen saanut liian helpon lapsuuden. Että en tunne kansan ongelmia. Kerron nyt, ettei jää viime tippaan. Saatte itse arvioida, tällaista se oli:
- Syntyessäni olin yllätys vanhemmilleni, he kun toivoivat poikaa tai tyttöä. Kätilöllekin tapahtuma oli rankka: hän ei meinannut uskaltaa läimäyttää minua hengityksen käynnistämiseksi, kun olin niin iso ja ruma. Synnytys tapahtui kotonamme, kun vanhemmillani ei ollut varaa sairaalamaksuun. Mutta kun äiti näki minut, hän joutui kuitenkin sairaalaan.
Asuimme aika rajulla alueella Salossa. Leikimme usein poliisia ja ryöväriä joka toki on yleinen leikki kaikkialla, meillä vaan oli oikeat poliisit siinä.
Pyhäkouluun ei uskaltanut mennä ennen kuin nappasi rohkaisuryypyn.
Nukkumaan mennessä äiti ei saanut meitä riisuutumaan muuten kuin pelaamalla rättipokkaa meidän kanssamme.
- Et taida tykätä lastenhoitajastamme, kysyi äiti kerran.
- En, vastasin käärmeissäni, - haluaisin puristaa häntä ja purra häntä niskaan, niin kuin isäkin tekee.
Koulunkäynnin aloittaessani olin niin laiha, että opettaja joskus merkkasi minut poissaolevaksi, vaikka istuin paikallani luokassa.
Jotkut pojat joutuivat istumaan kasvot nurkkaan päin, etteivät olisi häirinneet muita. Minä jouduin jotta en olisi pelottanut muita, kun olin niin ruma. Korvanikin olivat niin pitkät, että minut piti piilottaa aina jäniksenmetsästyksen ajaksi.
Minua pidettiin lapsinerona kun opin puhumaan ennen kuin kävelemään. Olin silloin 9-vuotias.
Kerran, kun lopulta karkasin kotoa, vanhempani eivät löytäneet minua. Eivät he kyllä hakeneetkaan. Isä sentään viestitti kaverieni kautta että kaikki on anteeksi annettu, kunhan en palaa kotiin.
- Nii et tämmöne mää vaa ole vaik minu niimpal kehuta, sanoi presidenttimme vielä Salon murteellaan, nousi, vilkutti "kuninkaallisesti" ja poistui kuvaruudusta.
Olemme ymmällämme; siinäpä todellinen valtiomies, psykologian mestari. Tuo oli ehdottomasti paras ja ehkä ainoa tapa käsitellä tilannetta.
Äkkiä ruutuun välähtää suurikirjaiminen teksti: JÄTTILÄISASTEROIDI ON OSUMASSA MAAHAN Teksti-TV:n sivu 136. Näppäilin sivunumeron. Valtava, lähes kuun kokoinen järkäle lähestyy maata hirmuisella vauhdilla, tarkalleen törmäyskurssilla. Kysymys on vain siitä, mihin kohtaan maata se osuu. Jo ilmakehän hipaisukin tuhoaisi vähintään suurimman osan maapallon elämästä. Erikoisuutislähetys TV1:llä. Tasavallan presidentti puhuu. Vaihdan takaisin ykköselle.
- Kansalaiset. Tulinkin takaisin. Tuli lisää kerrottavaa. zz:n ydinvoimalaitos on juuri räjähtänyt. Koko Euroopan yli on leijumassa valtava ydinsaastepilvi. Maanosamme muuttu vääjäämättä elinkelvottomaksi. Säteily on niin voimakasta, että alueen ihmisillä ei ole juuri toivoa selvitä hengissä.
Tässä kohtaa joku sotilashenkilö käy kuiskaamassa jotain presidentin korvaan.
- Niin se asteroidi, jatkaa presidentti, muistaen alkuperäisen asiansa. - No, en minä sitä niin pahana pidä. Se osuu laskujen mukaan vasta vuorokauden kuluttua. Hauskasti voisi sanoa, että ei sillä ole sitten enää paskankaan väliä. Kerron sen sijaan hiukan nuoruudestani.
- Kun aloin lähestyä aikuisikää, minua pyydettiin usein menemään naimisiin - vanhempani pyysivät, asuin vielä heidän luonaan - joten aloin etsiä kumppania. Tansseissa kysyin tytöltä:
- Onko sinua jo pyydetty tähän tanssiin?
- Ei ole, vastasi hän.
- No voitko pitää tätä savukettani sen aikaa kun käyn tanssittamassa tuota kaunokaista?
Sitten tanssiessani liehittelin tyttöä:
- Humalassa näytät todella kauniilta.
- En minä ole humalassa, ihmetteli tyttö.
- Mutta minä olen.
Vaikeaa oli partnerin saaminen, kunnes oivalsin, että tytön heikoin hetki on vahvimman drinkin jälkeen. Niinpä lopulta sain tyttöystävän. Tarkkaan ottaen se kävi kyllä niin, että vihelsin kadulla taksia, mutta hän ehti tulla siihen ensin. Yhdessä vaiheessa olin huolissani, kun tyttöystäväni kirjeet tuoksuivat partavedeltä, kunnes selvisi, että hänen äitinsä nuoli kirjeet kiinni...
Tässä vaiheessa sotilashenkilö tulee taas ruutuun, puhujan avuksi. Presidentillä onkin jo varsin outo katse ja hiki helmeilee otsalla. Sotilas saa presidentin nousemaan sanomalla jotain ja auttamalla käsivarresta. He poistuvat yhdessä näkyvistä, hiukan sekavan oloisesti, horjahdellen.
Vaimoni ähkäisee tuskaisen oloisena:
- Tämän täytyy olla unta. On ihan mahdotonta, että tällaisia tapahtuu samanaikaisesti ja vielä, että konservatiivinen presidentti käyttäytyy noin.
- Ei ole unta, vastaan, - vaan tämä on harjoitus.
- Harjoitus, kirkaisee vaimo, - mitä hourit, mikä helkutin harjoitus, kun koko maailma tuhoutuu ja presidenttikin hourii järjettömiä.
- Eikun tää on novelliharjoitus. Tähän on vaan sovellettu esimerkiksi näitä ohjeita: "Kirjoitusten yksi tarkoitus voi olla liikuttaa lukijan mielenrauhaa." "Saa olla vaikka hulluuden rajattomasta lähteestä pulppuavaa, kunhan järki kirjoittaa." "Tarinan aloitus vaikkapa joukkotuhoa aiheuttavasta, maailmanloppua lähentelevästä maanjäristyksestä, keskiosaan jotain reippaasti mielenkiintoisempaa ja sitten loppuhuipennus." "Huumorimaustetta mukaan, jos aihe sallii."
- Ai, no hyvä, ei sit mitää, huokaisee vaimoparka vielä ennen pyörtymistään.
Aasiassa ja Australiassa valtavia maanjäristyksiä. Sivu 130. Näppäilen teksti-tv:n sivulle 130: Kokonaisia valtioita on rusentunut. Satoja miljoonia ihmisiä, ehkä jo yli miljardi on kuollut. Maanjäristys on leviämässä, siirtymässä länteen, kohti Eurooppaa. Kohta koko Aasia on tuhoutunut. Syytä ei tiedetä. Geoxxx:n professori Webber Gambridgessä on ilmoittanut BBC:n uutislähetyksessä, että näyttää, kuin maapallo olisi särkymässä palasiksi. Toisin sanoen maailmanloppu saattaa olla käsillä. Huudan vaimonikin ihmettelemään uutisia.
Erikoisuutislähetys: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuu. Aasia ja Australia ovat tuhoutuneet. Afrikan itärannikon sekä Pohjois- Väli- ja Etelä-Amerikkojen länsirannikkojen yli on pyyhkiytynyt valtava tsunami. Miljardeja ihmisiä on menehtynyt, todennäköisesti jo yli puolet ihmiskunnasta. Tuho laajenee koko ajan voimalla joka suuntaan.
Presidentti ei edes yritä rauhoittaa kansaansa. Se olisi naivia ja turhaa tässä kohtaa. Sen sijaan hän ilmeisesti haluaa viihdyttää viimeisillä hetkillä: "Kansalaiset, medborgaren! Olen kauan halunnut kertoa lapsuudestani, koska on paljon spekuloitu, että olen saanut liian helpon lapsuuden. Että en tunne kansan ongelmia. Kerron nyt, ettei jää viime tippaan. Saatte itse arvioida, tällaista se oli:
- Syntyessäni olin yllätys vanhemmilleni, he kun toivoivat poikaa tai tyttöä. Kätilöllekin tapahtuma oli rankka: hän ei meinannut uskaltaa läimäyttää minua hengityksen käynnistämiseksi, kun olin niin iso ja ruma. Synnytys tapahtui kotonamme, kun vanhemmillani ei ollut varaa sairaalamaksuun. Mutta kun äiti näki minut, hän joutui kuitenkin sairaalaan.
Asuimme aika rajulla alueella Salossa. Leikimme usein poliisia ja ryöväriä joka toki on yleinen leikki kaikkialla, meillä vaan oli oikeat poliisit siinä.
Pyhäkouluun ei uskaltanut mennä ennen kuin nappasi rohkaisuryypyn.
Nukkumaan mennessä äiti ei saanut meitä riisuutumaan muuten kuin pelaamalla rättipokkaa meidän kanssamme.
- Et taida tykätä lastenhoitajastamme, kysyi äiti kerran.
- En, vastasin käärmeissäni, - haluaisin puristaa häntä ja purra häntä niskaan, niin kuin isäkin tekee.
Koulunkäynnin aloittaessani olin niin laiha, että opettaja joskus merkkasi minut poissaolevaksi, vaikka istuin paikallani luokassa.
Jotkut pojat joutuivat istumaan kasvot nurkkaan päin, etteivät olisi häirinneet muita. Minä jouduin jotta en olisi pelottanut muita, kun olin niin ruma. Korvanikin olivat niin pitkät, että minut piti piilottaa aina jäniksenmetsästyksen ajaksi.
Minua pidettiin lapsinerona kun opin puhumaan ennen kuin kävelemään. Olin silloin 9-vuotias.
Kerran, kun lopulta karkasin kotoa, vanhempani eivät löytäneet minua. Eivät he kyllä hakeneetkaan. Isä sentään viestitti kaverieni kautta että kaikki on anteeksi annettu, kunhan en palaa kotiin.
- Nii et tämmöne mää vaa ole vaik minu niimpal kehuta, sanoi presidenttimme vielä Salon murteellaan, nousi, vilkutti "kuninkaallisesti" ja poistui kuvaruudusta.
Olemme ymmällämme; siinäpä todellinen valtiomies, psykologian mestari. Tuo oli ehdottomasti paras ja ehkä ainoa tapa käsitellä tilannetta.
Äkkiä ruutuun välähtää suurikirjaiminen teksti: JÄTTILÄISASTEROIDI ON OSUMASSA MAAHAN Teksti-TV:n sivu 136. Näppäilin sivunumeron. Valtava, lähes kuun kokoinen järkäle lähestyy maata hirmuisella vauhdilla, tarkalleen törmäyskurssilla. Kysymys on vain siitä, mihin kohtaan maata se osuu. Jo ilmakehän hipaisukin tuhoaisi vähintään suurimman osan maapallon elämästä. Erikoisuutislähetys TV1:llä. Tasavallan presidentti puhuu. Vaihdan takaisin ykköselle.
- Kansalaiset. Tulinkin takaisin. Tuli lisää kerrottavaa. zz:n ydinvoimalaitos on juuri räjähtänyt. Koko Euroopan yli on leijumassa valtava ydinsaastepilvi. Maanosamme muuttu vääjäämättä elinkelvottomaksi. Säteily on niin voimakasta, että alueen ihmisillä ei ole juuri toivoa selvitä hengissä.
Tässä kohtaa joku sotilashenkilö käy kuiskaamassa jotain presidentin korvaan.
- Niin se asteroidi, jatkaa presidentti, muistaen alkuperäisen asiansa. - No, en minä sitä niin pahana pidä. Se osuu laskujen mukaan vasta vuorokauden kuluttua. Hauskasti voisi sanoa, että ei sillä ole sitten enää paskankaan väliä. Kerron sen sijaan hiukan nuoruudestani.
- Kun aloin lähestyä aikuisikää, minua pyydettiin usein menemään naimisiin - vanhempani pyysivät, asuin vielä heidän luonaan - joten aloin etsiä kumppania. Tansseissa kysyin tytöltä:
- Onko sinua jo pyydetty tähän tanssiin?
- Ei ole, vastasi hän.
- No voitko pitää tätä savukettani sen aikaa kun käyn tanssittamassa tuota kaunokaista?
Sitten tanssiessani liehittelin tyttöä:
- Humalassa näytät todella kauniilta.
- En minä ole humalassa, ihmetteli tyttö.
- Mutta minä olen.
Vaikeaa oli partnerin saaminen, kunnes oivalsin, että tytön heikoin hetki on vahvimman drinkin jälkeen. Niinpä lopulta sain tyttöystävän. Tarkkaan ottaen se kävi kyllä niin, että vihelsin kadulla taksia, mutta hän ehti tulla siihen ensin. Yhdessä vaiheessa olin huolissani, kun tyttöystäväni kirjeet tuoksuivat partavedeltä, kunnes selvisi, että hänen äitinsä nuoli kirjeet kiinni...
Tässä vaiheessa sotilashenkilö tulee taas ruutuun, puhujan avuksi. Presidentillä onkin jo varsin outo katse ja hiki helmeilee otsalla. Sotilas saa presidentin nousemaan sanomalla jotain ja auttamalla käsivarresta. He poistuvat yhdessä näkyvistä, hiukan sekavan oloisesti, horjahdellen.
Vaimoni ähkäisee tuskaisen oloisena:
- Tämän täytyy olla unta. On ihan mahdotonta, että tällaisia tapahtuu samanaikaisesti ja vielä, että konservatiivinen presidentti käyttäytyy noin.
- Ei ole unta, vastaan, - vaan tämä on harjoitus.
- Harjoitus, kirkaisee vaimo, - mitä hourit, mikä helkutin harjoitus, kun koko maailma tuhoutuu ja presidenttikin hourii järjettömiä.
- Eikun tää on novelliharjoitus. Tähän on vaan sovellettu esimerkiksi näitä ohjeita: "Kirjoitusten yksi tarkoitus voi olla liikuttaa lukijan mielenrauhaa." "Saa olla vaikka hulluuden rajattomasta lähteestä pulppuavaa, kunhan järki kirjoittaa." "Tarinan aloitus vaikkapa joukkotuhoa aiheuttavasta, maailmanloppua lähentelevästä maanjäristyksestä, keskiosaan jotain reippaasti mielenkiintoisempaa ja sitten loppuhuipennus." "Huumorimaustetta mukaan, jos aihe sallii."
- Ai, no hyvä, ei sit mitää, huokaisee vaimoparka vielä ennen pyörtymistään.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Alussa pieni fiba, 130 sivu on ulkomaan uutisten aloitussivu ja kyseinen uutinen olisi pitänyt olla sivu 131,132,133..tai joku tälläinen.
"Meillä oli vaan oikeat poliisit siinä"
Hyvä heitto, toisaalta taas jos ei osannut vielä kävellä silloin.
Puristaa ja purra niskaan oli pikkukalle juttu.
Ei hyvä.
Presidentin valinta tarinaan oli väärä, ehdottoman väärä. Se vähän syö tarinan uskottavuutta.
Tarinassasi on vitsejä niputettu novelliksi, joten lähinnä Alli Huupan palsta Hymylehdestä tulee mieleen.
Joten en anna numeroita, kun ei varsinaiseksi novelliksi voi mieltää.
T. ®Sherlokki © 2008
Mä näkisin että sä hutkit menemään tollasta camp-shaiskaa, koska oot niin suvereeni ja omaat kärpäsen keskittymiskyvyn.
Jäin hörähtelemään vaiti (etteivät äkkää mitä oikeasti teen) läsnäoloa, jota ei huomata ja vihellettyä naista. Proosatodellisuuden konstruktiivisuudelle naureskeleva lopetus viittasi konventioihin; ennen kuin kiitos seisoo, pitää tarinan heittää häränpyllyä M.Knight. Shyamalanin tyyliin ollakseen mistään kotoisin, ja päättyä "sitten heräsin"-virkkeeseen ollakseen kuranttia kamaa ala-asteen kesälomasta kertovan aineen viiteryhmässä.
Päälimmäiseksi fiilikseksi jäi jonkin sortin muodoton, hahmoton turhautuminen, joka ei huku huumoriin vaikka sen päätä pidetään veden alla. Siis kirjoittajan sellainen.
Tästä ei puutu enää mitään muuta kuin Katainen, joka ajaa tarinan päähenkilöt mittarilla striidille - tietämättä miten paljon tuli hyvää hyvyyttään se hänelle maksamaan.
Ein comment:
Mua ärsyttää laihojen keinojen käyttö jo valmiiksi tuhdissa rumbassa.
Missä täällä on drinksu?
No joo teiän kans.
Ett pakko myänttä: mää en ymmär teiän höpinöist pal mittä.
Ei toi mikkä novel ol. Kyl mää sen tiärä.
Mut ite antaisin kumminki arvosanax D 14.
(Tosa D = mulkouoto ja 14 = textin tyyneys verrattun ravikilpailuitte yleisöennätykse).
(tulink mää noim piänest juavuksi?)
lopusta. Tämä on minusta erinomainen novelli. Kateellinen olen, että jos teit tämän ihan harjoitukseksi, hyvin hoksattu. Toimii. Saulin osuutta jäin hiukan puntaroimaan, ehkä siksi että olen huumorintajuton. Oli kiva lukea tämä koska itselläkin lähti vähän mielikuvitus liikkeelle, toden totta maailman voi vaikka räjäyttää niin sanoakseni harjoituksen vuoksi.
Kiitos sinullekin SELVÄSANAISESTA kommentista.
Noi muut oli kivoja, mutta en ihan kaikkea(= pal mitää) ymmärtänyt. (Olivat toki tarkoituksella lennokkaita ja siksi kivoja.)
Olen kyllä jo vaihtanut presidentin nimen X-sherlokinkin kommentin takia.
Otan yleensä kritiikistä vaarin, ja muutan: jos jollekin tökkää, voi olla, että tökkää vaik kuinka monelle.
Laitan viä yhden aforismin (vai mikä lie): Mika Waltari kirjoitti jotenkin näin, että älä koskaan ajattele, että olen tehnyt hyvän kirjoituksen tai tuo kohta on hyvä. Etsi vain vikoja ja korjaa.
= NÖYRYYTTÄ.
Näppärä harjoitus, eipä siinä mitään. Kannattaa jatkaa harjoituksia.
Kertomuksen tapahtumien ja niistä tiedottamisen kulku on epäuskottava, samoin presidentin puhe tuossa tilanteessa, mutta surrealismiahan tämä vaan onkin.
Aivan. Novellin yksi määritelmähän on, että se ei ole totta, mutta se voisi olla totta.
Tämä ei voisi olla totta. Vähän rajoja vaan haeskelin. (Tais kyl mennä pitkäksikin.)
Reenataan, reenataan.
Thänx for the comment!
... laittavat nopeasti kommenttia. Luin tämän kyllä, mutta ajattelin että en heti laita.
Tässä novessa jotenkin erittäin hienostunut ote kirjoittaa. Puree ja toimii.
Hyvä. Kiitos lukunautinnosta.
En tietenkään tiedä millä kaikilla nimimerkeillä täälläkin kirjoittelet, mutta nämä Skeba nimimerkillä kirjoitetut jutut ovat vaan jostakin syystä minulle mieluisia, sellaisia, joissa on aina jotakin älykkään älyvapaata. Ja tarkoitan sitä, että usein kirjoitat näkökulmia, joita minä en edes ole tullut ajatelleeksi, yllättäviä ja virkistäviä.
Yleensä Skebana kirjoitan.
Tot yhtä juupeli-jotain olen kommentoinu viä anonyymimmin (hieno sana), kun ei ole oikein kehumisia olleet ne.
Nii och vi också tackar igen!
nyt kun olen lukenut näitä muita keskusteluja täällä, niin ymmärrän että vanhat tutut kehuvat toistensa räpellyksiä.
minä en vielä kuulu, onneksi, kerhoon mutta arvaan että kohta jo olisi vaara sulautua tähän omahyväiseen kohteliaaseen vuoro-kehuun.
Jutussasi oli hyviä irtovitsejä, ei kuitenkaan itse keksittyjä. juttu paisui kuin pikkulasten kina, kenellä on suurin isä tms.
Absurdi juttu, mutta jos ajattelet että näin voisi käydä, niin mielikuvituksesi laukkaa...
Ainakin minun laittamani tekstit on haukuttu aika yksimielisesti, eipä silti, isoin osin ihan aiheesta. En minäkään muista kenenkään "tutun" tekstiä kehuneeni, pelkästään palstan vakiojäsenen statuksen takia. Mutta palstan kritiikin kun kestää, niin sen jälkeen on helpompi kaupitella parannettuja kirjoituksiaan avoimilla markkinoilla. Koita löytää aivoista se oppimis-solu, niin olet paljon paremmassa tilanteessa kirjailijan urasta haaveillessasi.
T. ®Sherlokki © 2008
Haluan jakaa kanssasi tiedonjyvän kuoma hyvä: en ole tätä Skeba-tyyppiä aiemmin palstalla nähnyt, en vastaillut hänen viesteihinsä saatikka lukenut hänen tekstejään.
Valitettavasti (sinun kannaltasi) tuossa ylläolevassa Skeban päättömyydessäkin on enemmän itua kuin sinun sepustuksissasi. Lukemani kahden tekstin perusteella totean karkeasti vailla pahaa tahtoa, että novellisi ovat nähdäkseni tekonokkelia, ikävystyttäviä ja ennalta-arvattavimpia kuin päiväntasaajan vuodenajat.
Mene ja tiedä, kukaties olen täysin väärässä, mutta kannattaisiko sinun siitä huolimatta sulatella tovi sitä kritiikin tulvaa, mikä novelliesi osaksi on tullut, ennen kuin alat loihtimaan salaliittoja sinne missä pitäisi olla aikuisen ihmisen itsetunto.
Joo, olet ymmärtääkseni viipyillyt "muilla mailla vierahilla" (tuo ilmaisu oli vähint. yhtä omaperäinen kuin tarinani vitsit).
Mutta on tuolla kauempana mulla muutama muukin turina.
Sitä paitsi eihän kaikkea viitsi laittaa, ennen kuin on jotain kautta varmistanut, että pystyy sen omakseen todistamaan.
Sulla se kans leikkaa: "...ennalta-arvattavampia kuin päiväntasaajan vuodenajat." :)
hymistelevän vastaanoton, vaikka kyseessä on melkoisen viimeistelemätön (kuitenkin energinen) sähellys.
Minut taas tyrmättiin oikopäätä ennekuin kukaan oli edes kunnolla lukenut juttujani.
Väitetään että tulin provosoimaan, hyppimään silmille ja täynnä omaa egoa sotkemaan teidän unelmanne.
Olen tullut omalla naamallani esiin vain siksi että olen umpirehellinen enkä pelkää naurunalaiseksi joutumista. Sehän teitä pelottaa. Ymmärränkin rajut reaktionne pelosta johtuviksi, mutta kun elätte tarpeeksi kauan, ymmärrätte että on vain heittäydyttyvä elämän virtaan ja pistettävä itsensä likoon. Muuten jäätte ikuisiksi luusereiksi ja toisen selän takaa huutajiksi.
Skeballe toivotan onnea, huumoria löytyy, mutta jonkinlainen tiukempi muoto tuohon pitää saada. Kyseessä oli sarja toisiaan seuraavia melko hyviä vitsejä, mutta tarinan jännite puuttui. Nähdäkseni pitää heitellä koukkuja tarinan varrella, jotka lopussa nostetaan lukijan palkitsemiseksi esiin.
Siis luo jännitettä, älä paljasta kaikkea heti.
Väärässä paikassa.
Ei tuossa energiaa ollut nimeksikään. Muistaakseni annoit vai 10:n minuuttia aikaa tekstin lukemiseen, kun jo vaadit arviointia. Aika lailla olen minäkin elänyt ja kohta 10:n julkaistun kirjan rajakin häämöttää, ihan kovakantisia teoksia. Muutama käsikirjoitus pitää vielä muokata kuntoon. Tänään muuten sain yhden valmiiksi. Joten ehkä tässä on jotain saatu aikaiseksi. Mutta silti koen itseni kirjailijan aluksi, varmaan ainiaan, niin paljon virheitä osaan tuottaa. Toisten teksien arvioiminen on aina helpompaa, kuin omien.
T. ®Sherlokki © 2008
Joo, viimeistelemätön se oli. Ihan idea-asteella. Nimiäkin oli vielä xx tai zz jne.
Mutta Mika Waltarin sanoin: aiheen myötä tarina seisoo tai kaatuu.
En kehu tuossa nyt omaa aihettani, vaan otan kantaa sinun aiheeseesi. Noilla Waltarin sanoilla, muuta en sano.
Luin kaiken alusta loppuun.
Puolivälissä ihmettelin, mitä ihmettä se presidentti hölisee kunnes jossain vaiheessa tarinan clue aukeni.
Taidanpa lukea toisenkin kerran. Jälkinauru on suorastaan pirskahteleva.