Olen aina ollut aivan varma, että haluan äidiksi. Myös mieheni on aina haaveillut perheestä. Nyt sitten suunnitellaan ensimmäisen alulle laittamista, ja synnytys pelottaa minua aivan älyttömästi! Ihan sama tuleeko kiloja tai arpia, kipuakin olen valmis kestämään. Mutta mitä jos se kipu onkin täysin sietämöntä, mitä jos saan tapahtumasta lähtemättömät traumat ja pahimmassa tapausessa siirrän negatiiviset tunteeni lapseen? Minun kipuni ei tietysti ole ensisijainen asia, jos miettii mitä lapsi kokee tai voi kokea jos jokin menee pieleen, mutta sitä taas en uskalla edes ajatella!
Tätä palstaa lukiessa (esim. nuo repeämiset) tulee väkisinkin mieleen, että entä jos en pysty siihen?
Tätä palstaa lukiessa (esim. nuo repeämiset) tulee väkisinkin mieleen, että entä jos en pysty siihen?
Vastaukset 21
Vanhimmat
pelottaa enemmän tai vähemmän. Ainahan kaikki uusi pelottaa muutenkin. Toiset pelkää enempi kipua toisen kontrollin menettämistä jne. On ihan luonnollista myös pelätä, olisi aika epänormaalia, jos ei yhtään pelkäisi. Ei kannata liikaa etukäteen murehtia..
Kylläpä se taitaa kaikkia pelottaa!
Ekalla kertaa pelottaa kun ei tiedä mitä tuleman pitää ja seuraavilla kerroilla kun tietää mitä tulossa on :)
Itselläni 4 synnytystä alakautta, kestot 11,5h-1,5h.
Kliseehän se on mutta tosi, että kivut unohdat todella nopeasti!
Synnytystarinat ovat naisten armeija, mitä karseampia sen parempi... Suodatin vaan päälle kun kuuntelet niitä ;)
Kait se nyt pelottaa, iso uusi juttu kaikkinensa se synnytys. Mutta en tiedä ketään kuka olisi pelännyt sitten kun se tilanne on päällä, siinä vaan elelee hetkessä ite mukana ja puree hammasta. Pelko on usein paljon pahempaa kuin se, mitä pelkää...Oma kokemus oli että synnyttäminen ei ollut LÄHESKÄÄN niin karseaa kuin mitä kuvittelin, iteasiassa ei ollenkaan. Ai ja niistä kudosrepeämistä: se väliliha on "tahallaan tehty" semmoiseksi että se antaa periksi, mun yksi kaveri sai 2. asteen repeämät synnytyksessä eikä ikinä ite tiennyt, minä huomasin sen hänen synnytyskertomuksestaan :D Oli vaan että "oho".
Niistä peloista voi ja kannattaa puhua, et ole yksin asiasi kanssa. Monet alkuraskaudesta synnytystä pelkäävät myös lakkaavat pelkäämästä lopussa, kun alkaa odottaa että tulisi jo. Mulla kun meni yliajalle niin olin lopussa valmis tikistämään lapsosen kyllä vaikka korvakäytävän kautta pihalle :)
joka pelkää. Kannattaa miettiä oletko valmis äidiksi.Se "kipu" kun ei hellitä ikinä. Tulet olemaan "napanuorassa" lapseesi lopunikääsi ja kokemaan paljon pahempaa psyykkistä kipua, kuin synnytyskipu konsanaan. Ja kyllä sen synnytyskivun kestää ja onhan siihen tarvittaessa saatavilla apuakin. Luulenpa,ettäjokainen tuleva äiti pelkää, mutta se pelko hälvenee synnytyksen edetessä, kun kipu on niin kovaa, että haluat vain sen lapsen elävänä ulos ja PIAN! Ja kun se on ohi kiität luojaa, että molemmat olette hengissä. Ikävä kyllä sen pelon unohtaa hyvin pian, jopa parissa kuukaudessa. T; Kuuden äiti
älä jää odottelemaan, että pelko poistuu. Itselleni synnytyspelko ei ole mikään mörkö vaan samanlainen ominaisuus kuin esim. mieliruoka tai -väri. Olen sinut asian kanssa, enkä rasita itseäni ja yritä voittaa pelkoani. Asennoidun niin, että synnytän sektiolla. Jos synnytyspelkopolilla eivät ymmärrä minua, niin sitten lähden ulkomaille yksityissairaalaan. Muista, että äitiyteen kasvetaan vähitellen, eikä alakautta synnyttäminen anna siihen mitään erityistä verrattuna keisarinleikkauksella lapsen saamiseen. Syntyyhän äidinrakkaus adoptiolapseenkin. Synnytyspelkosi ei tarkoita sitä, ettetkö olisi valmis äitiyteen, vaikka näin kuulee joskus väitettävän. Yksi neuvo on, että varaat itsellesi ennakkoon säästöön rahaa yksityisellä tehtävää keisarinleikkausta varten. Tällöin voit huoletta käydä läpi pelkopolikeskustelut, kun tiedät joka tapauksessa pääseväsi leikkaukseen. Ja voihan olla, että sinä pääset pelostasi odotusaikana ja päädytkin synnyttämään alakautta. Itse pelkään synnytyksessä eniten lapsen vakavaa vammautumista ja vaikeita pysyviä vammoja alapäässä ja näiden rinnalla keisarinleikkauksen riskit äidille ja lapselle tuntuvat siedettäviltä. En pelkää kipua sinänsä. Muista, että monessa muussa maassa keisarinleikkaukset ovat jo paljon hyväksytympiä kuin meillä. Sama kehitys on käyty aikoinaan epiduraalipudutteen kanssa. Tuttava synnytti 80-luvun alussa Australiassa epiduraalin avustamana, mutta äitiäni hoitaneet kätilöt täällä meillä kertoivat sen olevan haitallista ja siksi käyttökelvotonta. Älä anna toisten ihmisten asenteiden vaikuttaa oman elämäsi suuriin ratkaisuihin.
Ole onnellinen: synnytät Suomessa! Sinä ja lapsesi saatte parhaan mahdollisen hoidon. Mieti millaisissa olosuhteissa suurin osa maailman ihmisistä synnyttää?
Ja repeämistä lainaan jotakuta, joka kirjoitti tonne toiseen keskusteluun: ne ovat HAAVOJA, sana repeämä vaan kuulostaa paljon pahemmalta kuin haava =).
Itsellä tosiaan kaksi synnytystä takana. Kestoa toisessa yli vuorokausi ja toisessa alle 5 tuntia. Ja ei todellakaan jäynyt mitään traumoja. Etkä sinä lastasi vihaa, vaikka miten pahalta synnytys jäisi tuntumaankin. Ja tosiaankin joillain ihmisillä on paha tapa pelotella etukäteen omalla kamalalla synnytyksellä. Itsellä onneksi niin ihania kavereita, että yhtään ikävää kertomusta en ole kuullut. Tai sitten mulla ja mun kavereilla on käynyt vaan tuuri synnytysten suhteen ;)
Ja yks helpottava tieto: Kerta kerralta se on helpompaa!
Nyt kuulostaa jo paljon paremmalta, vaikka ei se pelko mihinkään kadonnut... mutta ettäkö sen yli voisi päästä tai että sen kohteen voisi oikein tiukan paikan tullen ohittaa... hmm. Kiitos kaikille vastanneille!
Jatketaan psyykkausharjoituksia :)
miksi ihmeessä niin moni pelkää synnytystä kun kuitenkin raskaus on jo täynnä inhottavuuksia ja epämukavuuksia monella tapaa..
Tai ihan tosissaan kun ollaan niin turha sitä on ennakkoon pelätä synnytystä. Its eolen kipukammoinen ja tavallaan pelkäsin, mutta psyykkasin sillä ettei kukaan ole kipuun synnytyksessä kuollut ja kerran sitä vaikka puskee läpi harmaan kiven jne. Ja lopulta ei se paha juttu ollutkaan. Ei synnytykseni kätilöiden arvioiden mukaan ole mitään helppoja olleet, mutta mielestäni ne ovat täysin siedettäviä jamieluummin sinne kuin hammaslääkäriin ja lääkärissä sentään aina puudutetaan. Vauvat meille on tehty liki luomuna..
Lasten määrää kun moni uteli niin sanoin aina, että päätetään kun on katsottu tuo ensimmäinen.. Eli jos olisi ollut todella hankalaa ja vaikeaa niin siihen olisi jäänyt. Kummasti sitä joustaa ja venyy ja unohtaa!
Niin ja repeämistä kun puhutaan niin aste ei välttämättä kerro kuinka kivulias se on vaan paikallakin on merkitystä ja oman kokemukseni mukana eniten sillä kuinka ne on osattu tikata!
Vanhanakin tule evaivoja ja kipuja ja nekin kestetään joten miksi ei yhtä synnytystä? tai kahta..
Ei kai se nyt niin hassua ole. Epämukavuudet, inhottavuudet ja tasaiset kipuilut ovat jotenkin minusta aivan eri asia kuin synnytys. Olen työn puolesta nähnyt vaikka kuinka monta sairasta ja kivuliasta ihmistä, mutta kukaan niistä ei kiroa ja huuda naama punaisena kuten naiset synnytysvideolla...
Kiitos kuitenkin kannustavista sanoistasi :)
No ite en huutanut mutta pari, joka on kertonut huutaneensa, vertaa sitä enemmän semmoiseen metakanpitoon jota nyt vaikka keihäänheittäjä tempaistessaan päästää. Omasta mielestä se synnytyskipu oli luonteeltaan enemmän semmoista äärimmäistä epämukavuutta kuin "sairauskipua", vähän vaikea selittää. Että siinä just ähisee ja päästelee parit ärräpäät...hyvällä raivolla penska ulos vain! Kauheessa kankkusessa esmes ei voi kuin voihkia jos sitäkään, se on musta 100x kauheampi olotila :D
eli kun kipu jatkuu samana pitkään niin sen oppii tuntemaan ja sietämään jne. Varsinkin pitkäaikaissairaat monasti tuntevat kivun tulon ja missä vaiheessa on lääke otettava jne. Ei siinä varmaan kukaan jaksa viikkokaupalla huutaa..
Se huuto on monella todellakin sellainen lisää puhtia antava juttu; eli kun tehot ei riitä pitää ääntä saada sanoi ralliautoilija.. Toisaalta kun voimalla ponnistaa kuin esim jotkut urheilijat kuten tuossa joku kirjoittikin niin se huuto saattaa vain tulla tarkoittamatta ja voimia vaativa ponnistus kuten mikä tahansa urheilusuoritus j aponnistus tekee hikiseksi ja punaiseksi..
Synnytyksen suhteen on vielä se, että sen keston suunnilleen voi arvella. Sen takia siihen voi suhtautua erilailla kuin silloin kun tila on pysyvä.
Jos epäilet kykyjäsi niin kannattaa hakea tietoa aktiivisesta synnytyksestä. Silloin itse hallitset kehoasi ja tunnet itse missä mennään jne. Itselläni kun todellakin on vaikeuksia olla edes hammaslääkärissä vaikka puudutettunakin kun sekin sattuu, emlaa kun eivät sen takia laita.. Mutta kun supistukset alkoivat niin opettelin tuntemaan ne eli seurasin niihin keskittyen jolloin tiesin milloin alkaa helpottaa jne. Joku toinen taas koittaa olla ajattelematta koko supparia! En ollut opetellut mitään erikoista saati koskaan kuullut aktiivisesta synnytyksestä ennen kuin kätilö sanoi että olen sellainen, luonnostaan. Ja minä kun vaan koitin kestää sen kivun! Ja lääkkeet jäi ottamatta sen takia että koko ajan mietin että tämän vielä kestää ja tämän ja tämän. Eli tavallaan säästin niitä lääkkeitä siihen kun en kestäisi kipua. Puudutukset ei tulleet pieneen mieleenkään ja etenkään että joku sorkkisi selkärankaani! Niin kamalaa kipua en tällä hetkellä pysty kuvittelemaan että siihen suostuisin..
Äiti on hei salin kingi! Kun päätät hallita ja osta ja kätilö auttaa siinä ja mieskin pitää seuraa niin kyllä se todella hoituu! Niin ja neljästi olen synnyttänyt huutamatta kun kaikki aika menee keskittymiseen niin ei jaksa ja viitis huutaa vaan suu kiinni ja ponnistus!
minulla oli supistukset todella voimakkaita käynnistyksen ja oksitosiini-tipan takia, joten minulle laitettiin epiduraali. ja voin sen sanoa ettei se selkään piikittäminen kyllä tuntunut sen kummalisemmalta kuin verikokeenkaan otto! ikävä kyllä on sellaisia lääkäreitä jotka kenties ovat vähemmän laittaneet epiduraaleja ja soheltavat sitä piikkiä väärään paikkaan, mutta yleensä se piikittäminen ei kyllä tunnu missään. helpotus minkä siitä saa oli itselleni suuri!
minullakin toinen synnytys lähestymässä, eikä kamalasti pelota, hieman jännittää vain. toivottavasti saan yhtä ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua kun viimeksikin, niin varmasti menee hyvin!
Minua pelottaa se epiduraalin pisto, kun on alaselässä melko iso tatuointi.. On siellä kyllä ihoalueita välissä, mutta miten sitä kovissa tuskissa pystyy olemaan niin paikoillaan että lääkäri saa sen pistettyä oikeeseen paikkaan??!! Kuitenkin sutasee sen just sen mustan läpi mun tuurilla :(
minulla oli kovat ylämahakivut joihin annettiin kipulääke, joten muita kipuja supistusten lisäksi ei ollut. lääkäri odotti että supistus menee ohi ja siinä välissä laittoi epin. ei siinä laitossa niin kauaa menisi ettet paikoillasi pystyisi olemaan. ja siis jos on kovasti muita kipuja niin varmasti saat niihin apua jos haluat!
onko maha kuralla ja pää kipeä jos on aamulla verikokeeseen meno? Emlaa voi oneksi laittaa nykyisin jos on tarjolla, mutta ei aikuinen oikein kehtaa..
Eikä pointti ole edes se kipu vaan se, että se selkäranka on niin paljon vartija että sinne ei kuule noin vain tökitä!
Kun kysytään jossain pahinta pelkoa niin rehellisesti jos sanoisi niin se on lannepisto! Ja että vapaaehtoisesti... ei kuule onnistu!
Pisto kammo ja kipukammo on huono yhdistelmä synnytykseen. Ja kuitenkin olen se henkilö jonka sai tikata puuduttamatta.. Vaikeaa on?
Ja käynnistykseen ei voinut myöskään mennä kun ei ollut pakko koska siinäkin pistetään.. Mulla on oikeasti tässä ongelma...
onko maha kuralla ja pää kipeä jos on aamulla verikokeeseen meno? Emlaa voi oneksi laittaa nykyisin jos on tarjolla, mutta ei aikuinen oikein kehtaa..
Eikä pointti ole edes se kipu vaan se, että se selkäranka on niin paljon vartija että sinne ei kuule noin vain tökitä!
Kun kysytään jossain pahinta pelkoa niin rehellisesti jos sanoisi niin se on lannepisto! Ja että vapaaehtoisesti... ei kuule onnistu!
Pisto kammo ja kipukammo on huono yhdistelmä synnytykseen. Ja kuitenkin olen se henkilö jonka sai tikata puuduttamatta.. Vaikeaa on?
Ja käynnistykseen ei voinut myöskään mennä kun ei ollut pakko koska siinäkin pistetään.. Mulla on oikeasti tässä ongelma...
jos se ei saa sitä puhtaan ihon kohdalta pistettyä niin isompi ongelma on sitten se, että se ei mene oikeaan paikkaan ollenkaan! Eli kyllä jää pistämättä kokonaan jos ei saa neulaa edes liikkumisesi takia oikeasta kohtaa ihoa läpi saati oikaan paikkaan rankaan! Ei noilla jutuilla leikitä ja sohita umpimähkään!
Lääkäri voi nimittäin kieltäytä pistämästä jos ei ole aluetta josta sen voi turvallisesti tehdä.... vastuu kun on pistäjällä!
synnytyksessä saa puudutteita tarvittaessa.särky lääkkeitä.kaikki pelkäävät synnytystä vaikka olisivat synnyttäneet aijemmin..paras paikka tämä ei ole lukea kaikkija kauhu tarinoita.hyvistä synnytyksistä kun harvemmin kirjoitellaan.palsoilla sitten yleensä ne kauhu tarinat.suurin osa synnytyksistä menee hienosti se kipu siihenkin pitää asennoitua jokainen supistus vie lähemmäksi määrän päätä.ja se tunne kun vauva on sitteen itse synnytetty siihen kipu häviää.pelkoonkin saadaan ilokaasua.voit valmiiksi käydä tutustumassa synnytys kohteeseesi ja keskustella pelostasi.3 lasta synnyttänyt itse ja nyt 4 edessä minä päivnä tahansa lähtö edessä ja kyllä jännittää ei sille mitään voi.muista tämä synnytys on luonnollinen tapahtuma ja kivulla mennään koko ajan etein päin.yksikään kipu ei palaa takaisin.jokainen supistus vie lähemmäksi maalia.kaikki synnytykset eivät vättämättä kestä 10 tunteja .itse synnytin esikoiseni alle kahdessa tnnissa.naisen kroppa on tehty synnytystä varten.suosittelen että et lukisi näitä kauhu tarinoita ollenkaan koska ne eivät auta synnytys pelkoon.päin vastoin lisäävät sitä.
kestää sitten kun sen aika on. itsekin pelkäsin synnytystä niin kamalasti mutta kun se aika tuli tiesi että on sen tultava sieltä ulos. ja loppuen lopuksi, ei sitä osaa eikä kerkeä ajattelemaan kipua siinä tohinassa. ja lopuksi huomaat kun vauva nostetaan rintasi päälle että kipu oli todellakin tämän arvoista ja itse en enää siinä vaiheessa edes tuntenut enää kipua.
Kiitos kaikille, tästä oli minulle iso apu!
synnytys etenee yleensä ihan luonnollisesti ja kroppa sekä mieli valmistautuu siihen synnytyksen edetessä. äläkä missään nimessä kuuntele muiden kauhutarinoita. itselläni synnytys oli todella positiivinen tapahtuma. kaikki kivut unohtui heti kun sai lapsen masun päälle... mieskin vielä kosi siinä samassa itku silmässä..