Lääkintämies

lääkiksellä ja lääkintämiehellä ei ole mitään yhteistä. Raksa-amiksella ja lääkintämiehellä on sen sijaan jo hyvinkin paljon yhteistä.

Lääkintämieheksi pyrittäessä ei tarvitse osata yhtään mitään, eikä siellä käytännössä mitään opetetakaan. Laastareita ja buranaa osaat antaa sitten 9 kk jälkeen.

Lääkintämiehenä sinänsä suhteellisen rentoa, mutta se tosiaan kestää sen 9kk.

Jos muuten lääkikseen pääset, niin taidat olla ainut tarpeeksi tyhmä siellä joka on päälle 6kk homojen paratiisissa viihtynyt.

Lääkintämiehenä oli mukavan rentoa, vaikka siihen se kolme "ylimääräistä" kuukautta tulikin lisää.

Ja ihan tuulesta temmattu tuo väite, etteikö lääkintämiehenä mitään oppisi. Minun mielestäni se on yksi hyödyllisimmistä koulutushaaroista mitä intissä on. Itse opin paljon hyödyllisiä ensiaputaitoja joita voi hyödyntää siviilissä jos on tarvis. Mitä tekee joillain tavallisen kiväärimiehen taidoilla siviilissä?

Joo ja mitäänpä siihen ei tarvita etukäteen. Muistaakseni normaali fyysinen kunto ja normaali paineensietokyky ovat vaatimuksena. Eli käytännössä kaikki normaalit A-kuntoisuusluokan miehet voivat päästä lääkintämiehiksi.

Kyllä siellä kaikki mahdollinen tarvittava sitten kurssilla opetetaan. Ihan perusensiavusta lähtien.

Ja vielä tuohon rentouteen. Lääkintämieskurssin jälkeen loppupalvelus on kyllä todella rentoa. Välillä on varuskuntasairaalan päivystyksiä ja ammuntojen varotehtäviä, joissa ei käytännössä tarvitse kuin istua paikallaan. Tylsäksihän se aika välillä kävi jos oli jossain yli 10 tunnin kranaatinheitinammuntojen varotehtävässä, mutta toisaalta eipä tarvinnut olla ryynäämässä missään.

Voisin kanssa sanoa että yksi armeijan hyödyllisimmistä hommista! Vaikka kestää sen 9 kk niin aika menee nopeasti kun on mielekästä hommaa. Tietty riippuu palveletko maavoimissa vai ilmavoimissa vai missä...itse palvelin ilmavoimissa. Eikä hommiin kuulunut todellakaan pelkästään buranan jakoa tms...

Lääkm kurssi hyödyllinen. Ei ehkä lääkistä varten, mutta jos lähtee esim. sairaanhoitajaksi. Jos haluaa lääkäriksi, kannattaa ensin opiskella lääkäriksi ja sen jälkeen lähteä inttiin; tie avautuisi lääkintä-RUK.iin, ja jos aliupseeri/upseerikoulutukseen ei halua, niin palvelus olisi joka tapauksessa kevyempää ja enemmän niitä lääkärinhommia. Lääkm loulutus turhankin suppeaa; voisi kouluttaa enemmän. Ja haastavammin. Lääkintämiehen hommat vaihtelee kovasti. Riippuu, millainen prikaati kyseessä. Itse olin lääkm jääkärikomppaniassa: siellä on muutama lämäri jääkärijoukkueiden kanssa (hikistä hommaa, ryynäämistä ja touhuamista muiden jääkärien kanssa), muutama lämäri sidontapaikalla (semi-hikistä hommaa; jonkin verran ryynäämistä maastossa ja juoksentelua), ja muutama lämäri varuskuntasairaalassa hommissa (leppohommaa, äärimmäisen vähän ryynäämistä & metsäkeikkoja). Viimeiset kolme palveluskuukautta henkisesti haastavia, koska ei oikeasti mitään tekemistä. Kukaan ei silloin tykkää lääkintämiehistä, ja ihan syystä: kun ei ole hommaa, niin sitten odotellaan sitä hommaa vaikka punkassa. Mutta kuten sanottua, käytännöt vaihtelee yksikkökohtaisesti ja todennäköisesti myös prikaatikohtaisesti. Sotilaspoliisella lääkm koulutus saattaa olla jonkin jampan lisäkoulutus, muuten tekee täsmälleen samoja hommia kuin muut. Tiedustelijoilla lämärit joutuvat pyörimään metsässä siinä missä muutkin.

Itse koin saavani lääkintämies koulutuksesta paljon hyötyä:) niitä voi käyttää siviilissä sitten hyödyksi. Kyllähän se välillä kävi tylsäksi etenkin ne päivystykset varuskuntasairaalassa mutta muuten mentiinkin muiden joukkojen mukana (Esm. spollejen).. itse jos olisin lähdössä lääkikseen niin menisin sinne ekana ja sitten vasta inttiin niin pääsisi lääkintä RUK:hon ja reserviin sit vänskänä..

LÄÄKINTÄMIEHEN tehtävä on todella hyödyllinen!!! Olen toiminut VPK.ssa.
nähnyt ruumiitakin. KATEUS NÄKYI KYLLÄ AIKOINANI VEKARANJÄRVELLÄ 1985 VARUSMIESTEN-KESKUUDESSA NÄISTÄ "hyvistä tehtävistä" VARUSKUNTASAIRAALASSA JNE.
NEUVOKSI TULEVALLE LÄÄKÄRILLE ENSIN LÄÄKIKSEEN SITTEN INTTIIN JA RUK(upseerikokelas-lääkäri)VÄNRIKKINÄ SIVIILIIN URAA LUOMAAN LÄHIMMÄISEN HYVÄKSI.

Itse toimin aikanani sissilämärinä panssaritiedustelujoukkueessa. Komppaniamme taisi olla ainoa, jossa lääkintämiehiä käytettiin vain ja ainoastaan ryhmän jatkeena, eipä oikeastaan tarvinnut edes buranoita pitää mukana. Välillä vähän jopa turhautti, että piti käydä turhahko lääkintämieskurssi, sillä tiedustelujoukkueessa tärkeintä olisi ollut osata käyttää viestintävälineitä, tunnistaa "vihollisen" kalustoa ja maata tähyssä pallit huurteessa.

VTA:lla puolestaan pojat söivät kanelikeksejä ja hörppivät tsaikkaa. Eipä niissäkään hommissa kauheasti päässyt mitään lääkintähommia tekemään, ellei pallejen rapsuttelua sellaiseksi lasketa. Jossain jääkärijoukkueessa lääkinnällä oli jonkinlaista osuutta, mutta puuhastelua sekin taisi lähinnä olla.

Kylmä fakta on se, että on turha odottaa mitään ihmetekoja lääkintämiehiksi koulutetuilta jos pilliin ihan aikuisten oikeasti vihellettäisiin. IMO aiheesta kiinnostunut ja motivoitunut voi kuitenkin kerryttää hyödyllisiä taitoja siviiliin ja ensiavun perusosaamisestakaan ei ainakaan ole haittaa, jos aikoo pyrkiä esim. sairaanhoitoalalle. On kuitenkin turha luulo, että viiden viikon kurssi tekisi pojista jotain hiivatin aivokirurgeja.

En ollut itse lääkintä-miehenä vaan kokelaan, joten tutustuin sentään myös siihen. Mitään ei tietenkään tarvitse osata etukäteen kuten ei muissakaan tehtävissä. Lääkintämiehen homma on "rento" ja erittäin asiallinen. Keskitytään olennaiseen ja unohdetaan sotilas-tivoli kokonaan pois. Siitä saa aika varmaan lisäksi lisäpisteitä haettaessa lääkikseen. Ainakin moneen muuhun hommaan lisäpisteitä saa.

Res. yliltn.

Vanha ketju, mutta nykyisin lämärit saavat vähän varuskunnasta riippuen ea-, kenttälääkintä- ja lääkintähuollon koulutusta. Palvelus sen jälkeen voi olla aika vaihtelevaa, kun on sekä sairaalapäivystystä että metsäkeikkoja muun porukan "varmistajana".

Katso Naissotilaat-sarjasta se kausi missä on Milla. Millasta tuli lämäri.