Perhe majoitettiin homeiseen ilotaloon
4.1.2008 10:41
Thaimaan-lomailijat pettyivät täysin Finnmatkojen toimintaan.
Onko sinun lomasi mennyt pilalle?
Euralaisperheen joululoma Thaimaassa päättyi pelottavaan yöhön yhden tähden hotellissa, jota perhe kuvailee homeiseksi ja torakoita kuhisevaksi luolaksi ja bordelliksi. Kauhukokemuksesta kertoo tämän päivän Satakunnan Kansa.
Perhe majoitettiin Phuketissa erikoiseen hotelliin, koska paluulento Suomeen oli myöhässä 15 tuntia. Menomatkallakin lähtö Helsingistä oli viivästynyt 20 tuntia.
- Olen riski satakiloinen äijä, mutta minäkin pelkäsin sinä yönä enkä silmällistä nukkunut ennen kuin kotona. Ne olivat elämäni raskaimmat kaksi vuorokautta, kuvailee euralaismies Satakunnan Kansassa paluumatkaansa Suomeen.
Hänen mielestään on käsittämätöntä, että kyseiseen hotelliin majoitetaan suomalainen lapsiperhe missään oloissa. Paikka löyhkäsi vahvasti homeelle, ja torakoita kuhisi joka paikassa.
Nelihenkinen perhe vietti levottoman yön valvoen hotellin aulassa, missä parveili aseistettuja miehiä ja ilotyttöjä.
Oppaat vitsailivat
Euralaisperhe on hyvin pettynyt Finnmatkojen toimintaan Phuketissa. Tilanne oli toki kaoottinen, kun kymmenille asiakkaille yritettiin löytää hotellihuoneita ylimääräiseksi yöksi. Silti perhe ei voi hyväksyä, että hyvätasoinen hotelli vaihtui yhden tähden läävään.
- Varsinainen lomahotellimme oli hieno ja henkilökunta ystävällistä. Samaa ei voi sanoa Finnmatkojen oppaista. He eivät pysyneet tilanteen tasalla, euralaismies sanoo Satakunnan Kansassa.
- Matkalla Phuketin keskustaan meiltä kysyttiin, haluammeko yöksi karsean vai erittäin karsean huoneen. Se ei yhtään naurattanut, hänen vaimonsa jatkoi.
Tieto ei kulkenut
Euralaisperheen lomamatkan aikataulut mättivät pahan kerran molemmista päistä. Perhe ei saanut mielestään riittävästi tietoa myöhästymisistä.
- Yhtään tekstiviestiä ei meille tullut, vaikka Finnmatkat toista väittää, perheenisä totesi Satakunnan Kansalle.
4.1.2008 10:41
Thaimaan-lomailijat pettyivät täysin Finnmatkojen toimintaan.
Onko sinun lomasi mennyt pilalle?
Euralaisperheen joululoma Thaimaassa päättyi pelottavaan yöhön yhden tähden hotellissa, jota perhe kuvailee homeiseksi ja torakoita kuhisevaksi luolaksi ja bordelliksi. Kauhukokemuksesta kertoo tämän päivän Satakunnan Kansa.
Perhe majoitettiin Phuketissa erikoiseen hotelliin, koska paluulento Suomeen oli myöhässä 15 tuntia. Menomatkallakin lähtö Helsingistä oli viivästynyt 20 tuntia.
- Olen riski satakiloinen äijä, mutta minäkin pelkäsin sinä yönä enkä silmällistä nukkunut ennen kuin kotona. Ne olivat elämäni raskaimmat kaksi vuorokautta, kuvailee euralaismies Satakunnan Kansassa paluumatkaansa Suomeen.
Hänen mielestään on käsittämätöntä, että kyseiseen hotelliin majoitetaan suomalainen lapsiperhe missään oloissa. Paikka löyhkäsi vahvasti homeelle, ja torakoita kuhisi joka paikassa.
Nelihenkinen perhe vietti levottoman yön valvoen hotellin aulassa, missä parveili aseistettuja miehiä ja ilotyttöjä.
Oppaat vitsailivat
Euralaisperhe on hyvin pettynyt Finnmatkojen toimintaan Phuketissa. Tilanne oli toki kaoottinen, kun kymmenille asiakkaille yritettiin löytää hotellihuoneita ylimääräiseksi yöksi. Silti perhe ei voi hyväksyä, että hyvätasoinen hotelli vaihtui yhden tähden läävään.
- Varsinainen lomahotellimme oli hieno ja henkilökunta ystävällistä. Samaa ei voi sanoa Finnmatkojen oppaista. He eivät pysyneet tilanteen tasalla, euralaismies sanoo Satakunnan Kansassa.
- Matkalla Phuketin keskustaan meiltä kysyttiin, haluammeko yöksi karsean vai erittäin karsean huoneen. Se ei yhtään naurattanut, hänen vaimonsa jatkoi.
Tieto ei kulkenut
Euralaisperheen lomamatkan aikataulut mättivät pahan kerran molemmista päistä. Perhe ei saanut mielestään riittävästi tietoa myöhästymisistä.
- Yhtään tekstiviestiä ei meille tullut, vaikka Finnmatkat toista väittää, perheenisä totesi Satakunnan Kansalle.
Vastaukset 23
Vanhimmat
sillä meidänkin matka on finmatkojen kautta, koska niillä vain on nuo suorat ja "nopeat" lennot Thaimaahan. Nyt tulevalle matkalle olemme ostaneet premiumpaikat, koska minulle tuo lentäminen ei ollut ihan yksinkertaista enää. On enemmän tilaa ja ehkä ilmaakin ympärillä. Mutta ei ihan hirveästi naurata mikäli nuo tekniet ongelmat yhä jatkuvatkin. Pahastihan ne nyt näyttävät ihan Finnmatkojen palveluiden ominaisuuksilta, ei siltä, että ne väistymässä edes olisivatkaan. Toisaalta taas aikuisten on helpompi odotella, kuin pienten lasten, mutta ei noita ongelmia rahalla voi korvata. Lisäksi se, että kalusto on noin huonokuntoista kertoo kyllä Finnmatkoistakin jotakin. Ahneella on yleensä ihan tietynlainen loppu.
Hei :))))
saitko jo astmalääkkeet lopetettua? Entä särkylääkkeet?
Onko vointisi jo parempi? Hyvää uuttavuotta Sinulle!
Mä pärjäsin lennolla jouluna OK :)
Ei ollut edes niitä "keuhkoputkien supisteluja" kuten edellisellä reissulla.
köh-köh, sujuu lentomatka. Lentokoneen ilma on kuivaa ja sitten on paljon kaikenlaisia hajuja, kerosiinin käryä ja lentoemäntien hajuvedet #¤%&! Eikö ne ymmärrä, että osa matkustajista voi olla hyvin vakavastikin allergisia? Minun köhimiseni rauhoittuu astmalääkkeellä, mutta joku toinen matkustaja saattaa saada pahempiakin ongelmia.
Sen sijaan suuremmista hengitysvaikeuksista en ole kärsinyt lentomatkoilla, vaikka vatsa on sekaisin (lentopelko) ja päätä alkaa aina särkeä kovasti. Olo on vähän kuin vuoristotaudissa ja olen miettinyt, olenko todella niin huonossa kunnossa että voin saada oireita lentokoneen ohuesta ilmasta? Olen ymmärtänyt että sekin on mahdollista jos keuhkot eivät ole ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa.
Mä käytän silmiin keinokyyneliä, nenään suolaliuos suihke jonka jälkeen Otrivin nenun avaukseen.
Pahin ongelma on ollut yleensä korvien suunnaton kipu. Noi nenulääkkeet auttaa onneksi siihen.
Ota lento sillä mielellä -> jos pamahtaa niin ainakin yleinen ketutus lakkaa siihen paikkaan.
Mä haluan aina ikkunapaikan ja katsella maisemia. Se on rentouttavaa.
en käytä mitään lääkkeitä, mutta en kyllä liikuskelekaan missään. En tiedä uskaltaisinko lähteä ilman lääkkeitä minnekään, vaikka en niitä nyt käytäkään. Tuntuu, että kaikesta huolimatta olisi ihan kädetön, jos tulisi pahempia takaumia. Nyt kun tämä sairauskin on ties mitä ja sitä pitäisi hoitaa... en tiedä miten. Ilman lääkkeitä pärjään kyllä kotioloissa nyt. Mutta hmmm. jos tulee se massiivinen päänsärky, niin kyllähän sen kanssa on pakko lääkkeitä ottaa, muutoin se kestää ja pahenee vain.
Mulla lennoissa on ollut nyt tilanteita missä ei oikein ihan helppoa ole ollut, mutta saa nyt sitten nähdä miten käy maaliskuussa. Mehän olemme matkustelleet nyt vain kerran pari vuodessa, kun ennen sairastumista olimme matkoilla ainakin neljä kertaa vuodessa ja joskus jollakin viikonlopun pikavisiitillä jossakin. Nyt se vain ei innosta yhtään, joten matkustamme sen verran että avioliitto pysyy kasassa. Mieheni ei kestäisi sitä, että matkat loppuisivat, minulle tytöt riittäisivät nyt ihan täysin. Mutta ei pidä olla niin itsekäs, joten kunhan matkustamme paikkaan missä voin snorklata ja liikuskella ilman mitään ruuhkia yms. niin ok. Mitkään shoppailumatkat ei käy, se menee sitten jo ihan työn puolelle se.
En tiedä miten putkeni toimivat, en nyt edes muista milloin peffasin viimeksi. Pitäisi varmaan kokeille mitkä arvot nyt olis, nehän ihmeesti laskevat kun vointi on aika OK. Joten ihan ylihyvät on pahasta, sekä sitten ne pihinät ja rähinätkin. Silloin siis kun tuo peffaus kuulostaa kuin sikaa tapettaisiin ;-)
No uskon, että pärjään ihan hyvin, jos tuo matkatoimisto saa nuo vuokralentokoneromunsa vain ilmaan ;-).
Kyllä minä kortisonitabletit, antibioottikuurin sekä tulehduskipulääkkeet mukaan otan. Antibioottikuuria ei vielä ole kysyttynä mukaan, mutta kun tulee se sika kuumeinen olotila, siihen auttaa parhaiten tuo antibioottikuuri. Kun tuo alkoholinkäyttö ei muutu olen sitten lomalla tai en, niin antibiooteista ei ole muuta haittaa kun se minkä aurinko sitten taas tekee... ja senhän se tekee myös tuon kortisonin kanssa.
Onhan tämä vähän sellaista, että matkalle lähtöä enemmän miettiessä tuntuu kävelyltä heikolla kevätjäällä. Mutta jos tämä on sitä Suomen parasta lääketiedettä mitä meille on tarjota, niin revi siitä sitten.
mukana, kaksi isoa pussia ja yli kymmenen reseptiä, kun pelkäsin etten saa noin vaan tuoda osin huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä maahan. Mutta ei niistä tullut mitään ongelmaa, kun olivat alkuperäisissä pakkauksissaan.
Vaikka olin yhtä "terve" kuin Suomessa, niin kaikkia lääkkeitä tarvitsin matkalla. Asuin vuokratussa talossa ja ajoin autolla, joten olosuhteet eivät varmasti olleet alkeellisemmat kuin kotona, pikemminkin päinvastoin. Mihinkään seikkailulomalle en enää tässä kunnossa voi mennä :-(
Thaimaahaan en ehkä uskalla lähteä ollenkaan enää. Minulla kun on maasta kokemuksia vain sadekaudelta ja kyllä siellä hometta on. En yhtään ihmettele jos joku on tullut kunnolla kipeäksi reissussa.
ei lääkityksiä ja vointi ok.
Miksi nyt sitä lääkitystä kaipaat jos kerran ilmankin pärjäät. Pelko ettet uskalla lähteä ilman lääkkeitä minnekään, SE ON PSYYKKISTÄ SE!
tyhmyyttä se olisi. Ja tiedät sen itsekin. Mutta kiva kun purat taas tuota vertaistukeasi. Kyllähän me jo ihmettelimmekin missä ihmeessä se palstan pikku ilopilleri luuraa.
" Olen riski satakiloinen äijä, mutta minäkin pelkäsin sinä yönä enkä silmällistä nukkunut ennen kuin kotona. Ne olivat elämäni raskaimmat kaksi vuorokautta, kuvailee euralaismies Satakunnan Kansassa paluumatkaansa Suomeen."
Jos nuo olivat satakiloisen elämän raskaimmat 2 vuorokautta, niin helpolla on päässyt tähän asti elämässään. Eikö ihmisillä ole enää minkäänlaista henkistä sietokykyä ja asennoitumista tilanteen mukaan, jos tuostakin tuli elämän pahimmat 2vuorokautta.
Thaimaaseen matkustamista. Siellä on kuulemma kuumaa ja kosteaa, varmasti on hometta joka paikassa. Yks tuttava kävi syksyllä Thaimaassa ja hometyöpaikasta saatu astma paheni siellä, on sairastanut sen jälkeen monta kuukautta eikä näytä toipuvan.
joten tarkkana saa olla ja pitää olla matkabudjetissa varaa sitten siirtyä hotellista toiseen ja maksaa erotusta, eikä sinne voi ajatella lähtevänsä millekään reppumatkalle homesairaana. Hyvä hotelli ja selkeästi matkatoimistolle tiedoksi se, että sairastaa homeista saatua sairautta. Viime kevään matka meni ihan OK. Sadekautena sinne ei ole asiaa, silloin tuo home haisee sikana kyllä kun sataa, vaikka sade siellä sinänsä oli kiva kokemus. Lämmintä vettä ja aivan litimärkänä kävelin aamukävelyllä viimeisenä aamuna ja nautin jokaisesta hetkestä.
Jotkut paikat tiedän kiertää kaukaa, mutta ei se home siellä Thaimaassa se suurin ongelma ole, jos viettää aikaansa merellä, eikä shoppailemassa. Esim. monia tuotteita en voinut edes ajatella ostavani, koska ne haisivat, mutta eivät kaikki tuotteet haisseet tietystikään. Pyykkäyspalvelua en voi käyttää, sillä pesulan jälkeen vaatteet tuoksuivat niin voimmaasti että pyysin ettei kukaan meistä laittaisi niitä päälleen. Joten nyt varaudun pyykkäämään itse sen mitä tarvitseekin. Eikä se nyt niin paljon ole.
Paikkana Thaimaa on ihana. Ihmiset loistavia, varsinkin jos itsekin hymyilet ja olet ystävällinen saat sen kyllä korkoineen takaisin. Nyt tuolla Krabilla odotan kauniita maisemia ja aikaa vain olla ja ihmetellä kuinka mukavaa elämä oikein onkaan. Pitkiä kävelylenkkiä ja niitä portaita unohtamatta.
Ja itse asiassa ymmärrän tuota miestäkin, ei hän harmitellut alkeellisia oloja tai epämukavuutta, hän pelkäsi ja tietyissä paikoissa se pelko on aivan aiheellistakin. Pelko on aivan eri asia kun valitus siitä, että hotelli ei ole laadukas. Fiksu pelkää silloin kun siihen pelkoon on oikeutettua aihettakin.
minunkin elämääni on mahtunut MUUTAMA tuollainen kaksi vuorokautta, jotka ovat olleet pikkuisen pahempia kuin yö huonossa hotellissa... heh. Onnellinen ihminen ja kovin suojattua elämää elänyt, jos nuo olivat ne pahimmat hetket. Mutta ehkä hän on vielä nuori mies, kiloistaan huolimatta?
"- Olen riski satakiloinen äijä, mutta minäkin pelkäsin sinä yönä enkä silmällistä nukkunut ennen kuin kotona. Ne olivat elämäni raskaimmat kaksi vuorokautta, kuvailee euralaismies Satakunnan Kansassa paluumatkaansa Suomeen.
Hänen mielestään on käsittämätöntä, että kyseiseen hotelliin majoitetaan suomalainen lapsiperhe missään oloissa. Paikka löyhkäsi vahvasti homeelle, ja torakoita kuhisi joka paikassa.
Nelihenkinen perhe vietti levottoman yön valvoen hotellin aulassa, missä parveili aseistettuja miehiä ja ilotyttöjä."
Josko nyt lukisitte mistä oli kyse, ja vaikka ymmärtäisittekin lukemanne.
varmasti ja huono loma mutta tuskin "elämän raskaimmat kaksi vuorokautta" useimmille ihmisille.
Luen aika hyvin, kiitos, kuudella kielellä ;-).
Homeet, huorat, torakat ja aseistautuneet miehet (yksi?). On sitä pahemmissakin tilanteissa oltu. Kyllä on aika vikinää 100 kiloiselta kaverilta jonka pitäisi olla perheen pää.
Vai oliko kaveri levoton kun huomasi olevansa ilotalossa eikä päässyt pukille?
kaverin pelänneen perheensä puolesta. Kyse oli lapsiperheestä oloissa joista tuskin tiedät mitään, edes kuudella kielelläsi.
ja se mitä tuolla päässänne liikkuu.
ihme ettei ole perustettu kriisiryhmää perheen traumaattisen kokemuksen vuoksi. Kyllähän 100kiloinen iskä sitä tarvitsee.
Muuten...en ole kuullut kriisiryhmistä työssä tai kotona homealtistuneille. Taitavat olla sen verran sitkeää lajia että pienet murheet eivät heitä hetkauta kaiken kokemuksen jälkeen.
2 vuorokautta menisi nopsaan ilotalon ulkopuolella elämää seuraten.
ja kyky käyttää sekä ala että yläpäätään pelastaa meidät homealtistuneet.
Väikkäristä huoriin liikkuu meidän laaja skaalamme. Emme ole vain yhden alueen (home) osaajia vaan monitaitureita.
Tervetuloa joukkoon!
varmaan henkilökohtaisesti, eihän? Et voi tietää missä oloissa olen vuosia viettänyt ja ne kuusi kieltä oppinut (vihje: en koulussa) ;-).
Kyllä läheisten sairastumiset ja kuolemat ovat olleet niitä varsinaisia kipupisteitä, niin kuin varmaan useimmille muillekin ihmisille.
Onnellinen 100-kiloinen, jos ei hänellä isompia murheita ole ollut.
todellisuudestanne on varmasti meidän kaikien hyvä olla ja elää. On varmasti todella traumaattinen elämä ollutkin, näkeehän sen tavastanne kirjoitella ja huomioida muut ihmiset. Ehkä kokemus teistä onkin se kaikkein traumaattisin meille kaikille. Heti kun kirjoittelunne alkoi, alkoi myös palstan häriköinti. Olisiko siinä jotakin yhteyttä tuohon teidän ääri kovaan lapsuuteenne.
itseäsihän sinä tuossa kuvasit, eikös niin? Taisi tulla freudilainen lipsahdus?
Hyvää loppuelämää, lue alkajaisiksi vaikka Ben Furmanin kirja Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus.
Taas???