hinaustilaston

Nyt se toteutu mb 270 cdi jätti tienpäälle hinuri kuski sano,että on pitänyt kirjaa mb,volvo v70 ja citroen c5 työllistää eniten.
71220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taidat ite olla köyhä hinuri joka kirjoittelee paskaa tälle palstalle.

Äänestä
  • Mb - varsinkin 290 ja 320 on (aina) automaatti
    ja/ siksi maksimi hinausmatka n 30-50 km ja nopeus max 40 km/h, eli hinuriin ja lavalle!

    Äänestä

sama hinuri et tojota työllistää eniten

Äänestä

Täälläpäin ei tuo Citikka ole päässyt tilastoihin, mutta on noita uudempia diesel Mersujakin jäänyt joitakin kappaleita tienpäälle erityisesti talvisin. Lisäksi volkkarin 1.4-litaisella pikkukoneella olevat Golffit ovat aika vakio kamaa talvisin. Muuten on ollut esimerkiksi Fordia ja Volvosta erityisesti maasturia. Ja onhan niitä ollut tietysti paljon muitakin ja monista eri syistä.

Äänestä

Ei ruostepeikko yleensä tielle jätä jos sen käyntiin saa kerro kun tiedät mikä tuli.

Äänestä

Mulla oli Volvo V70 A, vm. 2000. Ajoin n. 125 tkm. Jätti tielle neljän vuoden aikana 14 kertaa. so. ei suostunut käynnistymään. Piti hinailla tai tehdä muita temppuja. Mutta eihän se ole ihme, tarkoittaahan volvo latinan kielellä = vieritän, pyöritän. Volvo meni vaihtoon. Nyt on runsaan vuoden ollut MB C 230T A. Eipä ole hinausta tarvittu ja aina on nöyrästi käynnistynyt. Että silleen!

Äänestä

lienee hinatuimmat autot. Toisaalta kun autot on yli 5-vuotta vanhoja 150tonnia ajettuja, niiden jo kuuluukin jättää silloin tällöin tielle. Nehän alkavat olemaan jobbarikamaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärjessä kirjoitti:

Nyt se toteutu mb 270 cdi jätti tienpäälle hinuri kuski sano,että on pitänyt kirjaa mb,volvo v70 ja citroen c5 työllistää eniten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu