Ystävät hyvät, kertokaa kuinka selviytyä pääsykoepettymyksestä.
Hain Helsingin hammaslääketieteeseen ja nyt näyttää siltä, että pipariks meni, taas kerran. Tosin Oulun hammaslääkiksessä koepisteet putosivat noin 9 pisteellä, mutta en jotenkin jaksa uskoa, että Helsingissä kävisi samoin. Viime vuonna Oulun raja oli tosi kymmenisen pistettä Helsinkiä korkeampi, että siinä mielessä voisi tietysti ajatella, että pisterajat laskisivat. Todennäköisesti toiveajattelua.
Nyt masentaa aika lailla, varsinkin, kun täältä saa usein lukea huippuonnistujien kommentteja kokeesta. Itselläni olisi todella motivaatiota ja kutsumusta opiskella hammaslääkäriksi, mutta niin ei taida koskaan käydä.
Vastaus löytyy kai liiankin läheltä, matemaattiset aineet ovat aina olleet kompastuskiveni, ja fysiikan tehtävistä en ymmärtänyt pääsykokeissa mitään. Valmennuskursseille minulla ei ole rahaa mennä. Tästä huolimatta minulla on ylempi korkeakoulututkinto ravitsemustieteessä eli opintoihini liittyen olen suorittanut lääkiksen biokemiat, tilastotieteen, kliinisen mikrobiologian ja osan farmakologian kursseista.
Koulutustani vastaavaan työhön en ole riittävän motivoitunut ja nyt teen satunnaisesti toimittajan töitä. Olen ihmisenä aika kunnianhimoinen ja haluaisin tehdä mielekästä työtä ja menestyä. Tällä hetkellä en vain tiedä, mikä on elämän tarkoitus. Kun tähän kaikkeen vielä lisätään se, että ihmissuhteissani on tapahtunut suuria muutoksia viimeisen vuoden aikana ja että Kela hylkäsi psykoterapiani jatkohakemuksen, niin tuntuu, että kaikki ovet on lyöty kylmästi kiinni.
Kertokaa, jos teillä on samankaltaisia kokemuksia, kuinka olette nousseet takaisin elämään.
Hain Helsingin hammaslääketieteeseen ja nyt näyttää siltä, että pipariks meni, taas kerran. Tosin Oulun hammaslääkiksessä koepisteet putosivat noin 9 pisteellä, mutta en jotenkin jaksa uskoa, että Helsingissä kävisi samoin. Viime vuonna Oulun raja oli tosi kymmenisen pistettä Helsinkiä korkeampi, että siinä mielessä voisi tietysti ajatella, että pisterajat laskisivat. Todennäköisesti toiveajattelua.
Nyt masentaa aika lailla, varsinkin, kun täältä saa usein lukea huippuonnistujien kommentteja kokeesta. Itselläni olisi todella motivaatiota ja kutsumusta opiskella hammaslääkäriksi, mutta niin ei taida koskaan käydä.
Vastaus löytyy kai liiankin läheltä, matemaattiset aineet ovat aina olleet kompastuskiveni, ja fysiikan tehtävistä en ymmärtänyt pääsykokeissa mitään. Valmennuskursseille minulla ei ole rahaa mennä. Tästä huolimatta minulla on ylempi korkeakoulututkinto ravitsemustieteessä eli opintoihini liittyen olen suorittanut lääkiksen biokemiat, tilastotieteen, kliinisen mikrobiologian ja osan farmakologian kursseista.
Koulutustani vastaavaan työhön en ole riittävän motivoitunut ja nyt teen satunnaisesti toimittajan töitä. Olen ihmisenä aika kunnianhimoinen ja haluaisin tehdä mielekästä työtä ja menestyä. Tällä hetkellä en vain tiedä, mikä on elämän tarkoitus. Kun tähän kaikkeen vielä lisätään se, että ihmissuhteissani on tapahtunut suuria muutoksia viimeisen vuoden aikana ja että Kela hylkäsi psykoterapiani jatkohakemuksen, niin tuntuu, että kaikki ovet on lyöty kylmästi kiinni.
Kertokaa, jos teillä on samankaltaisia kokemuksia, kuinka olette nousseet takaisin elämään.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minulla ei nyt valitettavasti ole aivan samanlaisia kokemuksia, mutta melkoisesta suosta uskon silti nousseeni.
Valmistuin 90-luvun lopulla yliopistosta ja sain heti, kuin ihmeen kaupalla, todella hyvän vakituisen työpaikan arvostetussa organisaatiossa. Kaiken piti olla hyvin ja elämän hymyillä.
Mutta...ajauduin vuoden sisällä burnoutiin sekä työyhteisön ongelmien että omien henk.koht. traumojeni takia.
Nyt takana on kaksi vuotta psykoterapiaa ja edessä uusi opiskelupaikka. Tajusin terapian myötä, että burnout johtui osin siitäkin, että työskentelin väärällä, minulle sopimattomalla alalla.
Itsetuntemus on kasvanut valtavasti, ja pääsykokeissa onnistuminen nosti itsetunnon kertaheitolla vähintäänkin normaaliksi. Samalla pitkään jatkunut ahdistus nykytilanteesta helpotti. Tajusin, että uusien opintojen kautta minulla on jatkossa konkreettisesti myös uusia mahdolisuuksia.
Jatka siis sinnikkäästi urasuunnitelmia ja luo tuon hammaslääkärin rinnalle varasuunnitelma ensi kevääksi. Olen nimittäin huomannut, että asiat saavat liian suuret mittasuhteet jos niihin (yksin) panostaa liikaa. Kannattaa aina viritellä rinnalla kakkosvaihtoehtoja.
Kehotan myös varaamaan kunnolla aikaa pääsykokeisiin lukemiseen. Vaikka se tarkoittaisi taloudellisesti tiukkaa aikaa. Ilman panostusta ei voi tulla tuloksia.
Tsemppiä! Kyllä se sinunkin aikasi koittaa. Sitä paitsi etkö voi hakea uudestaan jatkoa terapiallesi esim. ensi vuoden alussa? Olen ymmärtänyt, että Kela myöntää parhaiten jatkoa alkuvuodesta, kun budjetissa on vielä rahaa käyttämättä. Tai järjestä itsesi sairaslomalle. Luulisi sen edesauttavan uuden Kela-hakemuksen läpimenoa. Tai etsi parempi psykiatri laatimaan lausunto. Pyydä työterveyshuollosta vapaaehtoinen lisälausunto. Kirjoita itse perusteluja, miksi terapiaa pitäisi jatkaa jne. Älä lannistu!
Minäkin hain tänä vuonna. En ollut ajatellut hakea minnekään, mutta elämä kun on hyvin yllätyksellistä.
Valitsin nuorena väärän alan. Valmistuin maisteriksi alalle, jolla termi 'vakinainen työsuhde' on tuntematon käsite. Niinpä en olekaan päivääkään tehnyt päätoimisesti oman alani töitä, vaan ollut erilaisten asiakaspalveluiden työntekijä. Sivutoimisesti olenkin sitten aina 'saanut' tehdä käännöksiä, toimia mikrotukena, oikolukea ja kirjoittaa artikkeleita. Palkitsevaa, ja työlle sisältöä antavaa, mutta PAMin liittoon kuuluvilla työnantajilla palkkatason voi arvata.
Viimeinen pisara tuli kun osasto myytiin pois ja työnkuva muuttui toukokuussa puhelinmyynniksi.
Päätin siltä istumalta hakea uudelleen opiskelemaan. Yritin epätoivoisesti ehtiä lukea pääsykoemateriaalin bussimatkoilla yms yms edes kahteen kertaan läpi. Jos en nyt pääse sisälle, on edessä aika ankea vuosi, kun työ on melkoisen sisällötöntä...
Onneksi avoimessa voi opiskella edes jotain verkossa, eli saa etukäteen suoritettua joitakin kursseja. Ensi vuonna haen uudelleen, koska epäilen että tänä vuonna ei tärppää.
35-vuotiaana vain tuntuu siltä, että jokainen päivä on liian lyhyt...
Onhan se jännä mennä ensi vuonna sitten perustutkinto-opiskelijaksi 17 vuoden tauon jälkeen. Aikoinani olisin päässyt kahteen paikkaan, ja tein tosi tyhmän valinnan. Sitä ei nuorena osaa tehdä ammatin kannattavuuslaskelmia. Nyt sitä tietäisi, mikä todella työllistää ja mikä näennäistyöllistää.
Tsemppiä meille uutta elämää rakentaville!
Hei, miksi ette kerro suoraan mitä alaa tai missä oppilaitoksessa opiskelette/opiskelitte?
Kysymys ei tule nyt yksin sinulle "nuorena väärälle alalle".
Auttaisi paljon, jos tälläkin palstalla puhuttaisiin suoraan asioiden oikeilla nimillä. Siten kyseistä alaa haaveilevat tietävät paremmin missä mennään.
Itse odottelen vielä pääsykoetuloksia, mutta pelkään pahoin että petyn. Kokeet ei menny niin hyvin kuin olis pitänyt... No katsotaan nyt vielä tulokset. Musta tuntuu, että mun pelastukseni olis päästä opiskelemaan. Valmistuin viime jouluna amk:sta, enkä ole edelleenkään saanut töitä kovasta hakemisesta huolimatta. Muutenkin menin aikoinaan amk:hon vain koska satuin sinne pääsemään ja huomasin jo harjottelussa, että homma ei ole se mitä haluan tehdä loppuelämäni. Itsepä tietysti jatkoin opiskelua, oma vika, mutta sitä vain menee aina eteenpäin helpointa tietä, joskus... No, jos en pääse opiskelemaan nyt, yritän varmaan avoimeen ja meen vaikka työharjotteluun tai jotain. Jotenkin oon jo luopunu toivosta, et mitään töitä sais, kaikilla muillaki tuntuu olevan niin vaikeeta töiden saamisen kanssa.
Yritän ajatella, et tää on vaan tällanen vaihe elämässä. Tänä vuonna on kyllä kovasti mietityttäny tää "elämän tarkoitus".. ei sitä tällä hetkellä oikein oo. Mutta kai se nyt jostain joskus löytyy. Mun ihmissuhteet on kans ihan nollilla, mut toisaalta en oikein jaksa niitä miettii, tärkeintä olis saada joko töitä tai sit se opiskelupaikka.
Mutta toivon tsemppiä kaikille hakeneille! Kyllä tästä noustaan :)
En tiedä olenko oikea ihminen valittamaan, sillä haen tänä vuonna ensimmäistä kertaa yliopistoon. Luin lääkiksen kokeeseen kaksi kuukautta todella intensiivisesti ja kokeesta lähdettyäni ajattelin, että jes jes, tosi hyvin meni. Syksyllä lääkikseen. sitten kotimatkalla aloin miettiä koetta uudelleen. Ydinten hajoamistehtävä: ajatusvirhe. Tiedän miten se meni, mutta tein yhden ratkaisevan virheen kiireessä ja koko ketju väärin. Nolla pistettä. TT-luku ja kudostyyppi: se asteikko löytyikin tehtäväpaperista, mutta ei vastauspaperista. No metsäänhän se meni. Poskiontelotehtävä: mitenkäs päin se sitten menikään. Ajattelin äänen heijastuneen väärästä rajapinnasta. Nollille. Lymfaattiset elimet: pitikö niitä merkitä niin paljon... Pettymys oli suuri, kun nuolaisin ennen kuin tipahti. Ensi vuonna uudestaan, sillä mahdollisuuksia ei taida enää olla. Lohduttaako? Tässä yksi huono suoritus hyvien vastapainoksi. Minullakin kun olisi todella kova motivaatio päästä lukemaan lääkäriksi, mutta ei voi mitään. Toivon vilpittömästi, että pääset sisään tänä vuonna. Jos et, niin jaksamista. Yritetään sitten ensi vuonna taas uudestaan. Kuopioon oli kuulemma hakenut eräs päälle kolmenkymmenen oleva naisihminen usean kerran ja pääsi lopulta kuudennella yrityksellä sisään. Jos oikein haluaa, niin ehkä sen joskus on pakko tärpätä.
tintti
Kaksi kertaa yliopistoon hakeneena, tuhansia euroja valmennuskursseihin ja valitusprosesseihin (pisteitä uupui -01 2p., -02 1p.) käyttäneenä tiedän tuntemuksesi. Taloudellisesta ahdingosta byrokratian armoille ja jatkuva epävarmuus tulevasta on kokemus, jota en toivo kenellekään. Lukiossa olin laiska, joten ammattikorkeakouluihinkaan ei käytännössä ole ollut asiaa.
Hain samaiseen opinahjoon kolmatta kertaa tänä keväänä, tuloksia en ole vielä saanut. Jääräpäinen usko siihen, että muutos parempaan ja onnistuminen on mahdollista, on saanut minut tähän tilanteeseen. Parasta kuitenkin on (tai minun tapauksessani olisi ollut) pitää varasuunnitelmia eikä rakentaa kaikkea yhden mielikuvan varaan täydellisestä koulutuksesta ja ammatista. Menestys kun voi ilmetä yllättävimmilläkin suunnilla, elämän tarkoituksellisuuden tuntemisesta puhumattakaan.
Minäkin kaksi kertaa hakenut, tänä vuonna jäin pisteen päähän. Varasijalta tuskin kukaan pääsee, tuskin minäkään. Oman (aikaisemman) tutkintoni alalta en töitä ole löytänyt, eikä enää ole motivaatiotakaan siihen.
Pitäisi jotenkin osata kääntää katse tulevaisuuteen ja miettiä taas uusia vaihtoehtoja. Aurinkokin paistaa ja tekis mieli vain murjottaa peiton alla. Miksi, miksi pisterajat tänä vuonna nousivat ihan sairaan korkeiksi? Miksi minulle käy näin? Miksi moni motivoitumaton pääsee, menee toissijaisella opiskelupaikalla päivähoitoon, kunnes seuraavana vuonna vaihtaa tiedekuntaa... miksen minä pääse? Motivaatiota on ollut. SE YKSI PISTE PUUTTUU.
Miten voi sanoa että toisella ei ole motivaatiota jos onnistui pääsemään sisälle ja sinä et? Parhaat valittiin joten pulinat pois. Varasuunnitelmia pitää aina olla ettei tule pettymyksiä. Siinä vaiheessa kun opiskelupaikkaan sisäänpääsy kestää liki yhtä kauan kuin ulospääsy olisi hyvä miettiä onko ala sittenkään sopiva omille kyvyille. Pääsykokeenhan pitäisi kaikkein helpoin tentti mitä vaaditaan tutkinnon suorittamiseen.
...näin tämän kuvion "sisältä päin" edellisessä tiedekunnassani. Siellä oli useampi opiskelija nostamassa vain opintotukea ja suorittelemassa kursseja, jotka voivat hyvittää sitten kun pääsevät sinne, minne sanoivat oikeasti haluavansa. Kakkosvaihtoehtoa pidettiin lähinnä päivähoitopaikkana. Totta kai, paremmin menneet pääsykokeet oikeuttavat opiskelupaikan saantiin, minä olin tyhmempi ja siedänkin jäädä ulkopuolelle. Mutta vain vuodeksi, kjäh kjäh.
Kuule Tintti, minulla oli aivan samanlainen tunne, kun astuin pääsykoesalista ulos. Ikinä ei ole mennyt näin hyvin ja koe tuntui aikaisempia vuosia helpommalta. Kotona aloin kuitenkin miettiä, että meniköhän se kuitenkaan niin hyvin. Alkoi kiivas rauhoittumisrituaali eli pisteiden lasku.
En uskaltanut katsoa mallivastauksia, mutta jossain vaiheessa eksyin Porthaniaan, ja näin ruotsinkielisten mallivastaukset. Siinä huomasin, etten ollut tajunnut ajatella yhtä laskua loppuun saakka ja imukudosjuttuun sain ehkä puolet vaadittavista imukudoksista. Sitten joku kirjoitti tällä keskustelupalstalla, että ultraäänen heijastuminen tapahtui tulehtuneesta poskiontelosta, minä kun pähkäilin asian just päinvastoin, tekee korkeintaan 0,25 pistettä siitä tehtävästä. Samoin töntgenit ja TT:t, selitin itse tutkimuksia, ja kokeessa olisikin pitänyt tarkan teknisesti tietää, millaisia nämä systeemit ovat. Ei vaikuta kovin järkevältä lääkiksen kokeessa, ei kai meistä ole sentään tarkoitus mitään fyysikkoja kouluttaa?
Kipujutussa selitin aika tarkoin itse aivojen toimintaa ja unohdin kaikki potentiaalit.
Immuunisysteemeistä osasin hiukka enempi.
Ehkä haen kuitenkin vielä kerran ensi vuonna ja tilaan lisää valmennusmateriaalia. Fysiologian osalta vastausrutiinien harjoittelu jäi aivan liian vähälle, itse asiassa en tehnyt sitä lainkaan. Harmi kun ei ole rahaa mennä kursseille, olen freelancetoimittaja ja tällä hetkellä tulee kuukaudessa vain 100 e ylimääräistä jutusta, koska saan soviteltua työttömyyspäivärahaa, ei siitä oikein kursseille puristeta.
Mietin jo, että voisin ensi vuonna hakea vaikka puheterapeutiksi, siinäkin kun opiskellaan jonkun verran lääketiedettä, ja voisi olla ihan mielenkiintoista työtä sekin, mutta katsoin juuri, että aloituspaikkoja on 10, ei siis taida olla hirveän järkevää hakea sinne. Puutarhatiede voisi olla kanssa yksi vaihtoehto, luonnontieteitähän siinäkin opiskellaan. Jotenkin tästä epävarmasta freetyöstä täytys tulla loppu.
Mutta eletään toivossa vielä keskiviikkoon, koskaanhan ei tiedä, mitä tapahtuu.
Hyvää kesää kaikille pettyneille ja koitetaan kestää!
Etkö satu tietämään että pääsykoe on todellakin VAIKEIN tentti, ei HELPOIN niinkuin sanoit.
On todellakin totta, että monet pääsevät kouluun sisään vaikkapa hyvän yo-todistuksen avulla helpommin kuin toiset pelkällä pääsykokeella. Kaikille sisäänpäässeille ala ei sovi sitten ollenkaan ja rannalle jääneelle olisi voinut sopia paremmin. Tuskin kukaan liian montaa kertaa yrittää sisään päästä jos ei onnistu ja alkaa tuntumaan ettei ala olekaan omansa. Sitäpaitsi "omille kyvyille sopiva ala" oli lähinnä törkeä ilmaisu, koska pääsykokeissa harvoin edes mitataan mitään kykyjä, ulkoa lukua ainoastaan. Itse pääsin haluamaani opiskelupaikkaan neljännellä yrittämällä. Olen todella onnellinen opiskelupaikastani ja minulla todella on kykyjä opiskella alaa. Pääsykoe on vain niin vaativa, ettei minulla ole ollut mahdollisuuksia ajallisesti ja taloudellisesti panostaa siihen aiemmin niin paljon kuin sisään päästessäni. Kaikillahan ei mene pappa betalar- systeemin mukaan. Ja nyt kun olen itse paikkani ansainnut niin on parempi mieli. Voi vain miettiä niitä suoraan lukiosta tulleita joitakin jotka eivät ole koskaan esim. olleet töissä vaan asuvat kotona ja vanhemmat maksavat. Sääliksi käy lapsipolosia...
Miksi säälit suoraan lukiosta tulleita? Pääsin itse heti opiskelemaan ja ainoana ongelmana on ollut vain itseäni vanhempien opiskelijoiden ikävät asenteet nuorempia opiskelijoita kohtaan. Taitavat olla kateellisia.
Kyllä me nuoretkin ollaan opiskelupaikkamme ansaittu. Itselläni meni kaksi kuukautta abikevättä kirjotusten jälkeen pääsykoelukemiseen, töihin ehti hyvin vielä kesäksi...Yksi kunnollinen yritys riittää, oli ikä mikä hyvänsä.
Onnea opintoihin kaikille iästä riippumatta!
Jos pääsykoe on vaikein tentti niin sitä jää ihmettelemään että mitä asioita siellä yliopistossa oikein opetetaankaan. Miksei lyödä samantien käteen maisterin papereita tai mitä sitten ihmiset havittelevatkin..
Tavallisesti pääsykokeen asiat ovat sillä tasolla että sen päälle rakennetaan osaaminen opiskelujen ensimmäisen vuoden aikana. Jos hakija lukee vaikka neljä vuotta vain pääsykokeeseen niin ei se kovin vakuuttavaa kuvaa anna tulevasta opintomenestyksestä. Jos olet hakuprosessi myötä elättänyt itsesi niin ei siinä mitään mutta miksi pitäisi säälitellä lukioista suoraan opiskelemaan päässeitä? Jos on varmistanut opiskelupaikan niin onpa ainakin yksi iso huoli poissa harteilta jolloin on helppo aloitella opintoja ja opintojen edetessä vaikka viettää vaihto-opiskeluja ulkomailla tai vastaavaa.
Kaikki opiskelupaikan saaneet ovat läpäisseet reilun seulan ja he ansaitsevat paikkansa. Onnittelut opiskelupaikastasi vaikka saitkin sen neljännellä kerralla ja se on merkki sitkeydestä ei niinkään kyvyistä alalle. Mihin perustuu väitteesi että sinulla on kykyjä alalle jos et ole opiskellut alaa aikaisemmin? Ainakin lääketieteessä tehdyt tutkimukset kertovat että valintakoe- ja opiskelumenestys mittaavat huonosti tulevien tohtorien menestystä urallaan.
Jos hakee neljä kertaa yhteen paikkaan, ei se välttämättä tarkoita ettei sen neljän vuoden aikana ole tehnyt mitään muuta kuin lukenut pääsykokeeseen. Sitten kyllä kannattaisikin huolestua...
Mutta yleensähän tipahtanut jengi menee ammattikorkeaan (jopa ehtii saada sieltä tutkinnon) tai töihin tai ainakin edes avoimeen yliopistoon tms. ja välttämättä eivät saa lomaa otettua ennen seur. kesän pääsykoetta, että voivat keskittyä pääsykoelukemiseen 24/7. Kaikilla ei sekään ole mahdollista, kun on lapsi tai oma koti tms.
Juuri noin! En siis todellakaan ole ollut tekemättä mitään välivuosina. On ehtunyt tehdä töitä ja reissailla yms... Ja opiskella myös avoimessa. Ammattikorkeasta en olisi saanut mitään, joten jätin menemättä vaikka sain paikan. Kaikella kunnioituksella amk:laiset, mutta itselläni on siis sellainen tavoite jota en olisi voinut amk:ssa toteuttaa.
Vedä kunnon kännit. Se nollaa aivot ja saa uuden alun ja puhtaan pöydän aivosoluille.
Ylös, ulos ja lenkille.
Sitten saunaan ja uimaan.
Sitten miettimään, että ei se elämä siihen lopu! Vaikka olisit viiskymppinen, niin aina voit uudestaan yrittää. So what? Jotkut hakee viisikin kertaa esim oikikseen. Itse aion hakea matemaattis-luonnontieteelliseen kolmannen kerran ensi kesänä.
Etkö ole edes varasijalla?
En olis uskonu, että näin koville ottaa.
Mulla on ollu varasuunnitelmat valmiina, mutta ei niistä nyt voi innostua. Jäin kauppakorkeasta ulos ja nyt on pahamieli.. Satsasin valtavasti ja epäonnistuin.
Olen ollut kotona toukokuusta asti ja nyt takaisin töihin, jotka ei nappaa vähääkään.
Että voi itkettää moinen asia näin tuhottomasti!!
En nyt sentään kuollu kuitenkaan, eikä kukaan muukaan..
Kaipa tästä selviää. Pian toivottavasti.
Ensi vuonna uudestaan, vuosi aikaa koota tappelutahtoa.
Todella lämpöiset onnittelut teille, jotka pääsitte opiskelemaan! Ja taas on märät posket..
Olen jo koittanut varautua pahimpaan kun huomenna saan lääkiksen tulokset. Olen yrittänyt asennoitua, että ensi vuonna opiskelenkin kemiaa, sillä sisäänpääsy on hyvin epätodennäköistä. Silti aion kyllä murjottaa koko huomisen illan, jos en pääse sisälle. Kun on satsannut täysillä johonkin monta viikkoa on mielestäni täysin oikeutettu olemaan maassa kun ei pääse sisään. Tsemppiä kuitenkin sinulle, Eveliina. Ensi vuonna on sinun ja todennäköisesti minunkin vuoro.
tintti
Kiitos suloinen Tintti lohdutuksesta.
Kyllä me päästään viimestään ens vuonna opiskelemaan! jos on niin selvä päämäärä kun mullaki on, niin ei ne voi sieltä kauaa mua poissa pitää.
Sun on pakko päästä opiskelemaan lääkikseen, olet ihan selvästi lääkärityyppiä. Tommosia empaattisia ihmisiä sinne juuri tarvitaan.
Kirjotellaanpa ensi vuonna kuulumisia täällä :)
Pitää saada nyt jostain itseluottamusta pikkasen takasi, rapautu aika pahasti tässä koitoksessa.
Halauksia!
Hain myös tänä vuonna Hesan lääkikseen. Huomenna selviää, pääsenkö toisella yrittämällä sisään. Luin tänä vuonna intensiivisesti n. 3 kuukautta tehden 6-10 tunnin päiviä. Olin valmennuskurssilla ja pärjäsin kurssikokeissa erinomaisesti. Silti kokeen jälkeen oli tunne, etten osannut mitään. Samaa sanoivat ystäväni, jotka hakivat myös lääkikseen. He kaikki pääsivät sisään (1 Turkuun, 2 Tampereelle ja 1 Kuopioon). Neuvoisinkin sinua odottamaan huomisia tuloksia, ennen kuin vaivut ihan masentuneeksi. Ja vaikka olisitkin tehnyt virheitä, niin tehtävät eivät IKINÄ mene ihan nollille, jos olet edes hieman ymmärtänyt tehtävästä jotain. TSEMPPIÄ ODOTTAMISEEN, KYLLÄ SE ILOKSI MUUTTUU!:)
Lohdullista lukea muita saman kokeneita, mutta miten tästä pettymyksestä pääsee yli??
Minun vastaukseni on, että aluksi ei mitenkään. Voi mennä parikin viikkoa itsesoimauksessa ja apatiassa, ja siinä eivät kehotukset piristymiseen auta pätkääkään vaan lähinnä päinvastoin. Kun on saanut itseään kootuksi hieman on tärkeätä, että alkaa tehdä töitä taatakseen itselleen tekemistä tulevaksi vuodeksi: ota selvää tukimahdollisuuksista, käy työvoimatoimistossa, hae työtä, selvitä avoimen yliopiston tarjonta, selvitä kansalaisopistojen tarjonta jne. . Kun perusasiat saa kuntoon, voi rauhassa kypsytellä ensi vuoden tekemisiään.
Kyllä se siitä, ajan kanssa.
en mäkään oo päässyt vielä pääsykoepettymyksestäni, tuskin pääsen koskaan.
Jos minä pääsen, niin silloin pääsee kaikki muutkin! Älkää herran tähden luovuttako! Vuosi sitten heitin hanskat naulaan, keräsin sisua koko vuoden ja päätin vielä hakea kouluun. Ja nyt, viimeinkin, sisällä!