Pää osuu kovaan maahan. Toisen kerran. Kolmannen. Kipu viiltää jossain takaraivossa. En välitä. Oon turtunu siihen. Haluan vaan pois, turvaan. Vielä muutama isku ja kaikki on ohi. Yritän päästä jaloilleni, horjun. Joka puolella on vaan metsää. Pimeää. Itken hiljaa ja puren hampaat yhteen. Otsasta valuu verta. En näe hiusteni takaa juuri mitään. Yritän päästä pakoon, mutta en tiedä mihin suuntaan lähtisin... Jotenkin pääsen taas lopulta kotiin. Menen suoraan sänkyyn ja oon liian uupunu ottaakseni edes kenkiä jalasta. Sängyn vieressä on peili. Pelottaa katsoa siihen, mutta katson kuitenkin. Mut valtaa itsesääli. Sitten viha... Tuijotan hetken lasittuneita silmiä ja sotkuisia kasvoja, joista on vuotanut verta. Vihaan itseeni. Elämää. Täytyy taas vain jotenkin koota palaset. Ja aamulla näyttää siltä niinku kaikki ois hyvin. Nukahdan.
Herään vasemman lonkan kohdalta leviävään polttavaan kipuun. Liikkuminen sattuu. Pää tuntuu aralta. Mieleeni tulee yön tapahtumat. Yritän olla ajattelematta. Nousen hitaasti ylös ja yritän mennä suihkuun huomiota herättämättä. Ketään ei onneksi ole kotona. Peseydyn ja seison suihkun alla vielä muutaman minuutin. Yritän välttää katsomasta peiliin. Ei onnistu. Silmät on itkemisen jäljiltä punaiset ja turvoksissa. Huuhdon niitä hetken kylmällä vedellä. Kerään tavarani ja menen huoneeseeni. Istun sängyn laidalle. Ja väkisin ne öiset kauhukuvat palaa mieleen.
Puoleksi lennän ulos autosta. Paikka näyttää joltain teollisuusalueelta. Vaatteeni on riekaleina. Paita on kokonaan revennyt. Jään polvilleni maahan. En jaksa liikkua. Itken. Saan useita mustelmia, mutten välitä. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Makaan hetken ja kerään voimia uuteen pakoyritykseen. Kohta onnistun pääsemään läheiseen metsään. Istun puun takana ja vapisen. On kylmä, mutten tunne mitään. Pelkään. Oon varmaan shokissa. Yritän pysyä piilossa. Sitten lähden nilkuttamaan läheisellä pyörätielle. Joka askel vihloo. Kävelen hetken, kunnes näen muutaman sadan metrin päässä lähestyvän auton. Auto kääntyy pyörätielle, ajaa kohti, ei hiljennä. Auton etuvalot sokaisevat mut. Pelkään kuolevani...
Havahdun ajatuksistani, joku tuli kotiin. Menen peiton alle ja esitän nukkuvani. Vilkaisen vielä viereiseen peiliin. Vihaan peilejä...
Herään vasemman lonkan kohdalta leviävään polttavaan kipuun. Liikkuminen sattuu. Pää tuntuu aralta. Mieleeni tulee yön tapahtumat. Yritän olla ajattelematta. Nousen hitaasti ylös ja yritän mennä suihkuun huomiota herättämättä. Ketään ei onneksi ole kotona. Peseydyn ja seison suihkun alla vielä muutaman minuutin. Yritän välttää katsomasta peiliin. Ei onnistu. Silmät on itkemisen jäljiltä punaiset ja turvoksissa. Huuhdon niitä hetken kylmällä vedellä. Kerään tavarani ja menen huoneeseeni. Istun sängyn laidalle. Ja väkisin ne öiset kauhukuvat palaa mieleen.
Puoleksi lennän ulos autosta. Paikka näyttää joltain teollisuusalueelta. Vaatteeni on riekaleina. Paita on kokonaan revennyt. Jään polvilleni maahan. En jaksa liikkua. Itken. Saan useita mustelmia, mutten välitä. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Makaan hetken ja kerään voimia uuteen pakoyritykseen. Kohta onnistun pääsemään läheiseen metsään. Istun puun takana ja vapisen. On kylmä, mutten tunne mitään. Pelkään. Oon varmaan shokissa. Yritän pysyä piilossa. Sitten lähden nilkuttamaan läheisellä pyörätielle. Joka askel vihloo. Kävelen hetken, kunnes näen muutaman sadan metrin päässä lähestyvän auton. Auto kääntyy pyörätielle, ajaa kohti, ei hiljennä. Auton etuvalot sokaisevat mut. Pelkään kuolevani...
Havahdun ajatuksistani, joku tuli kotiin. Menen peiton alle ja esitän nukkuvani. Vilkaisen vielä viereiseen peiliin. Vihaan peilejä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos olet joutunut väkivallan tai sen uhkan kohteeksi, mene paikallisen terveyskeskuksen päivystykseen ja kerro asiasi, saat ohjauksen oikeaan paikkaan apua saadaksesi. Jos taas kaikki oli fantasiaa, hae sittenkin apua, samasta paikasta.