Kirk Yeholm on merkillisen näköinen pikku paikka, se muodostuu kadusta joka päätyy viherkasvillisuuteen. Taloja on kolmella suunnalla ja neljännellä aukeaa näkymä kukkulalle, joka siintää vihreänä ja sinertävänä ja on ruohoinen, Koko seutu on pitkäksi kasvanee ruohon puoliksi verhoama. Asunnot ovat suurelta osin muinaisia asumuksia ja ovat rakennettu karkeasta kivestä. Taempana pääkadun, taikka paremminkin pääpolun varrella, on kalkittu erikummallisen muotoinen suuri rappeutunut rakennus, jonka ulkomuoto suuresti muistuttaa espanjalaistyyppistä posadaa. Kovin paljon elämää ei tällä alueella keskipäivän aikaan näy, niin että saattaa joutua seisomaan tyhjällä pieneen aukeamaan päätyvällä tiellä hetken näkemättä yhtään ihmistä, muuta kuin nuo kaksi naisihmistä jotka istuvat avopäin tuon talon ulkopuolella.
Seisoin lähellä paikkaa missä tie jatkui vihreänä aukioina ja katseeni oli kiinnittynyt tuohon ränsistyneeseen taloon jonka ulkomuoto tui mieleeni monia outoja ajatuksia – Omituisen näköinen paikka, sanon itselleni, mutta ei pidä ihmetellä jos asia ovat outoja sillä tämä hylätty paikka kuuluu mustalaisille.
- Onko herra tullut katsomaa mustalaisia.?
Käännyin katsomaan ja näin mustalaisnaisen, iältään siinä neljänkymmenen ja ilman huivia, seisomassa vajaan sadan metrin päässä.
- Onko tämä nyt se mustalaisten kaupunki?
- Niin herra, jos se on Kirk Yetholm, Eikö se silloin ole mustalaisten kaupunki. Mä vaan sanon, että olen ollut täällä vuosia enkä ole kenenkään kuulut puhuvan sanakaan muuta, kuin englantia tai skottia, mutta nämä kutsuvat itseään silti mustalaisiksi, mutta minä sanon, että nämä ovat vähemmän mustalaisia, kun ovat Irkkuja joiden kanssa ovat jo sekaantuneet vuosikymmeniä.
Tuolla istuu nainen takaanne, tuon talon ovensuussa menkää ja kyselkää siltä. Mä lähden tästä keitään kupillisen kahvia.
Nainen oven edessä jonka nyt huomasin, oli asettunut ovensuuhun ulos ja istui valmistamassa jotkin käsityötä. Naine oli pukeutunut valkoiseen puseroon ja hänen päässään oli myssy josta kummankin puolin päätä roikkui koristeellinen nauha. Kun lähestyin naista tämä nosti päätään ja vilkaisi minuun päin. Naisen kasvot olivat sileä ja pyöreät ja väriltään oliivin ruskeat ja tämä muodosti oudon kontrastin hänen silmiensä väriin, jotka olivat kirkkaan siniset. Kuitenkin naisessa oli jotkin joka viittasi mustalaiseen.
- Hieno ilta, sanoin ja tervehdin naista oven edessä.
- Hieno on, vastasi nainen tervehdykseeni. – Ootte tulleet katsomaan mustalaisten kaupunkia.
- – Olen niin. Hieno pieni kaupunki.
- Ja katsomaan mustalaisia myöskin,
- No, joo. Ollakseni rehellinen myönnän, että niin on asialaita. Mutta ettehän te ole mustalainen?
- Totta kai olen, nainen sanoi. – Kuka voi väittää ettenkö olisi. Minä ole vanhan Vill Faan sukulainen, sen miehen jonka kuulitte tuon naisen tuolla raitilla sinulle maininneen.
- Silloinhan te olette sukua sille joka mainitaan mustalaisien kuningattareksi.
- Kyllä ole. Tahtoisitteko nähdä hänet, jota kutsutaan kuningatereksi?
- Kaikin mokomin, tahtoisin nähdä,
- Minä voin näyttää hänet teille. Täällä käy herrasväkeä Englannista ja Skotlannista asti tapaamassa kuningatarta.
Nainen nousi paikaltaan ja laskematta kutimia kädestään lähti kulkemaan, seurasin perässä ja mentiin kulman ympäri ja suunnattiin kohti mäkeä. Nainen oli vankkarakenteinen ja tavallista naisenmittaa pitempi, siinä kulkiessamme minä kysyin:
– Kun sinä ole mustalainen itsekin, niin sinulla kaiketi ei ole mitään koro toshto levinor
Nainen pysähtyi hetkeksi ja näytti miettivän.
– Ei herra, ei olekaan niin.
Ei tämä ole oikea mustalainen, minä tuumin.
Lähdettiin jälleen kulkemaan eteenpäin ja kuljettiin pienen villiintyneen puutarha viheriön poikki ja tultiin pienelle mökille jonka ovi oli raollaan. Nainen työni oven auki kurkisti ovesta sisäpuolelle: - Se ei ole nyt täällä, nainen sanoi. – Odottakaa täällä, minä käyn noutamassa kuningattaren.
Ei mennyt pitkään kun nainen palasi mukanaan toinen, pienemmänkokoinen ja selvästi vanhemman ikäinen nainen. Tämä vanhempi nainen tuli minua kohti kovasti hymyillen ja päätän nyökytellen, aivan kun olisi tuntenut minut jo vuosien takaa.
Nainen kehotti minua käden liikkeellä astumaan sisälle tupaan., sitten nainen sulki oven ja asettui seisomaan latteille minua vastapäätä.
– No niin herra, mitä voin olla avuksi?, nainen sanoi äänellä missä kuuluin musiikillinen sointu.
Annoin sateenvarjon, jota kannoin aina mukanani, pudota lattialle ja sinkosin molemmat käteni ylös ilmaan, ja äärimäisen epäilyttävällä äänellä sellaisella kylmyydellä joka minut silloin tällöin valtasi – ja jonka oli oppinut Langhmalen järven mustalaisien keskuudessa viettämieni aikojen aikana – lausuin:
- Sossi your nav? Pukker mange tutes nav? Shan tu mumpli-mushi,or tatchi romany?
Joka käännettynä kuulosti tältä: Mikä on sinun nimesi. Kerro nimesi! Oletko oikea mustalainen?
Nainen näytti pelästyneeltä eikä hetkeen sanonut mitään, tuijotti vain minua. Saatuaan mielenmalttinsa takaisin nainen sanoi vihaisella äänellä:
– Miksi puhuttelet minua tuolla lailla, ja tuolla siansaksalla mistä en ymmärrä sanakaan.
– Ei se ole siansaksaa. Se on mustalaiskieltä, minä sanoin.
– Mitä se sitten onkin, en ole tottunut kuulemaan sitä. Jos haluat puhua minulle on sinun puhuttava englantia, tai skottia.
– Miksi ne sitten kertoivat minulle sinun olevan mustalaisten kuningatar?
– Ne kertoivat sinulle totuuden, minä ole mustalaiskuningatar ja oikea mustalainen enkä häpeä vertani.
– jos sinä olet mustalainen olisi sinun kyettävä puhumaan mustalaista.
– Joka tapauksessa, nainen sanoi. – osaan puhua englantia, joka on enenemän kun sinä osaat. Miksi muuten puhetapasi viittaa maantienkulkijoiden alimpaan kastiin?
– Minulla on kaksi tai kolme tapaa puhua englantia., valitsen niistä aina kulloisenkin tarvittavan väestön mukaan.
– - Ei kovin sivistynyttä, nainen sanoi.
– Oikea mustalainen puhuu eritavalla kuin keskiverto kansalaineinen, minä sanoin. – Sinä tuskin ymmärrät mitä sana «Churi» tarkoittaa. Hyvät naiset minä luulen, että Churi on teille vain sana, ei muuta.
– Churi on veitsi, sanoin nainen ,- Churi on puukko.
Seisoin lähellä paikkaa missä tie jatkui vihreänä aukioina ja katseeni oli kiinnittynyt tuohon ränsistyneeseen taloon jonka ulkomuoto tui mieleeni monia outoja ajatuksia – Omituisen näköinen paikka, sanon itselleni, mutta ei pidä ihmetellä jos asia ovat outoja sillä tämä hylätty paikka kuuluu mustalaisille.
- Onko herra tullut katsomaa mustalaisia.?
Käännyin katsomaan ja näin mustalaisnaisen, iältään siinä neljänkymmenen ja ilman huivia, seisomassa vajaan sadan metrin päässä.
- Onko tämä nyt se mustalaisten kaupunki?
- Niin herra, jos se on Kirk Yetholm, Eikö se silloin ole mustalaisten kaupunki. Mä vaan sanon, että olen ollut täällä vuosia enkä ole kenenkään kuulut puhuvan sanakaan muuta, kuin englantia tai skottia, mutta nämä kutsuvat itseään silti mustalaisiksi, mutta minä sanon, että nämä ovat vähemmän mustalaisia, kun ovat Irkkuja joiden kanssa ovat jo sekaantuneet vuosikymmeniä.
Tuolla istuu nainen takaanne, tuon talon ovensuussa menkää ja kyselkää siltä. Mä lähden tästä keitään kupillisen kahvia.
Nainen oven edessä jonka nyt huomasin, oli asettunut ovensuuhun ulos ja istui valmistamassa jotkin käsityötä. Naine oli pukeutunut valkoiseen puseroon ja hänen päässään oli myssy josta kummankin puolin päätä roikkui koristeellinen nauha. Kun lähestyin naista tämä nosti päätään ja vilkaisi minuun päin. Naisen kasvot olivat sileä ja pyöreät ja väriltään oliivin ruskeat ja tämä muodosti oudon kontrastin hänen silmiensä väriin, jotka olivat kirkkaan siniset. Kuitenkin naisessa oli jotkin joka viittasi mustalaiseen.
- Hieno ilta, sanoin ja tervehdin naista oven edessä.
- Hieno on, vastasi nainen tervehdykseeni. – Ootte tulleet katsomaan mustalaisten kaupunkia.
- – Olen niin. Hieno pieni kaupunki.
- Ja katsomaan mustalaisia myöskin,
- No, joo. Ollakseni rehellinen myönnän, että niin on asialaita. Mutta ettehän te ole mustalainen?
- Totta kai olen, nainen sanoi. – Kuka voi väittää ettenkö olisi. Minä ole vanhan Vill Faan sukulainen, sen miehen jonka kuulitte tuon naisen tuolla raitilla sinulle maininneen.
- Silloinhan te olette sukua sille joka mainitaan mustalaisien kuningattareksi.
- Kyllä ole. Tahtoisitteko nähdä hänet, jota kutsutaan kuningatereksi?
- Kaikin mokomin, tahtoisin nähdä,
- Minä voin näyttää hänet teille. Täällä käy herrasväkeä Englannista ja Skotlannista asti tapaamassa kuningatarta.
Nainen nousi paikaltaan ja laskematta kutimia kädestään lähti kulkemaan, seurasin perässä ja mentiin kulman ympäri ja suunnattiin kohti mäkeä. Nainen oli vankkarakenteinen ja tavallista naisenmittaa pitempi, siinä kulkiessamme minä kysyin:
– Kun sinä ole mustalainen itsekin, niin sinulla kaiketi ei ole mitään koro toshto levinor
Nainen pysähtyi hetkeksi ja näytti miettivän.
– Ei herra, ei olekaan niin.
Ei tämä ole oikea mustalainen, minä tuumin.
Lähdettiin jälleen kulkemaan eteenpäin ja kuljettiin pienen villiintyneen puutarha viheriön poikki ja tultiin pienelle mökille jonka ovi oli raollaan. Nainen työni oven auki kurkisti ovesta sisäpuolelle: - Se ei ole nyt täällä, nainen sanoi. – Odottakaa täällä, minä käyn noutamassa kuningattaren.
Ei mennyt pitkään kun nainen palasi mukanaan toinen, pienemmänkokoinen ja selvästi vanhemman ikäinen nainen. Tämä vanhempi nainen tuli minua kohti kovasti hymyillen ja päätän nyökytellen, aivan kun olisi tuntenut minut jo vuosien takaa.
Nainen kehotti minua käden liikkeellä astumaan sisälle tupaan., sitten nainen sulki oven ja asettui seisomaan latteille minua vastapäätä.
– No niin herra, mitä voin olla avuksi?, nainen sanoi äänellä missä kuuluin musiikillinen sointu.
Annoin sateenvarjon, jota kannoin aina mukanani, pudota lattialle ja sinkosin molemmat käteni ylös ilmaan, ja äärimäisen epäilyttävällä äänellä sellaisella kylmyydellä joka minut silloin tällöin valtasi – ja jonka oli oppinut Langhmalen järven mustalaisien keskuudessa viettämieni aikojen aikana – lausuin:
- Sossi your nav? Pukker mange tutes nav? Shan tu mumpli-mushi,or tatchi romany?
Joka käännettynä kuulosti tältä: Mikä on sinun nimesi. Kerro nimesi! Oletko oikea mustalainen?
Nainen näytti pelästyneeltä eikä hetkeen sanonut mitään, tuijotti vain minua. Saatuaan mielenmalttinsa takaisin nainen sanoi vihaisella äänellä:
– Miksi puhuttelet minua tuolla lailla, ja tuolla siansaksalla mistä en ymmärrä sanakaan.
– Ei se ole siansaksaa. Se on mustalaiskieltä, minä sanoin.
– Mitä se sitten onkin, en ole tottunut kuulemaan sitä. Jos haluat puhua minulle on sinun puhuttava englantia, tai skottia.
– Miksi ne sitten kertoivat minulle sinun olevan mustalaisten kuningatar?
– Ne kertoivat sinulle totuuden, minä ole mustalaiskuningatar ja oikea mustalainen enkä häpeä vertani.
– jos sinä olet mustalainen olisi sinun kyettävä puhumaan mustalaista.
– Joka tapauksessa, nainen sanoi. – osaan puhua englantia, joka on enenemän kun sinä osaat. Miksi muuten puhetapasi viittaa maantienkulkijoiden alimpaan kastiin?
– Minulla on kaksi tai kolme tapaa puhua englantia., valitsen niistä aina kulloisenkin tarvittavan väestön mukaan.
– - Ei kovin sivistynyttä, nainen sanoi.
– Oikea mustalainen puhuu eritavalla kuin keskiverto kansalaineinen, minä sanoin. – Sinä tuskin ymmärrät mitä sana «Churi» tarkoittaa. Hyvät naiset minä luulen, että Churi on teille vain sana, ei muuta.
– Churi on veitsi, sanoin nainen ,- Churi on puukko.
Vastaukset 10
Vanhimmat
laitatko lisää tuleen?onko kirjasta vai elävästä elämästä?
koon si ranjate liin. kammaas rabaven touva, phen mange, katta me lahhaas touva. latzes ranjila, phen sar kharna les, koon hin ranjatas
http://www.globusz.com/ebooks/Romano/00000042.htm
Reporteri voisi kääntää loputkin, juttu on ihan hyvä.
Siellä on kaksi merkittävään gipsylogia, miehiä kummatkin, historia ei tunne muista, jotka tuntevat mustalaisia kaikkialla maailamassa, heidän kulttuurinsa, heidän kielensä. Kummatkin vaikuttaneet ja eläneen 1800 luvun ja 1900 vaihteessa. Toinen on George Barrow pappi ja atrolopologi, reissaaja ja kulkuri joka vietti romanien keskuudessa vuosia, Espanjassa, Unkarissa ja venäjällä. Hän myös puhui monia romanimurteita ja tunsi tavat paremmin kuin moni mustalainen. Toinen näistä tutkijoista oli englantilainen aatelismies Richard Burtton, eversti ja hallitusmies jonka suonissa väitetään virranneen romaniverta ja kuvassa, paksuinen mustine viiksineen, hän kyllä paljon muistuttaa esi-isiään. Burtton oli Intiassa hallituksen tehtävissä, jo siellä hän tutustui erilaisiin heimoihin ja myöhemmin arabimaissa hän keskittyi erityisesti tutkimaan romanien kulttuuria ja kieltä, jota hän myös osasi, monen muun, kuten arabian lisäksi.
Sekä George Barrow että R.Burtton ovat kirjoittaneet aiheesta melko paljon, ja vaikka George Barrow ei ollut kirjailijana kovinkaan lahjakas, niin oli hän jokseenkin laajalti luettu 1900 luvun puoliväliin asti. Suomenoksia en usko olevan. Ei ole ainakaan tullut yhtään vastaa. Mutta suosittelisin lukemaan se ken osaa kirjan The Gipsy Parson.
taas palannut maisemiin. Kovasti olen odotellut kirjoituksiasi, niissä on niin mielenkiintoisia näkymiä ja näkökulmia. Saa niistä sitten aina jo tain pohdittavaa ja mietittävää.
Itse pidin Romanin tie elokuvaa hyvänä katsaukse na ja musiikillisesti antoisana. Olivat jossain määrin niin samanlaisia,mutta samalla erilaisia
Kyllä se vaan isäntämaan kulttuurivaikuttaa pit källä aikajanalla. Onhan se jo minunkin aikana nähty.
Harmi ettei Suomalaisia ollut siellä, eivät var maan "mahtuneet" joukkoon, vaikka onhan meillä tosi hyviä ja kv. esiintyjiä(kin).
Niin kuvasta näimme, kulttuuri oli erilainen ja varmasti pitivät itseään mustalaisina. Itse olen sitä mieltä, että Suomen kaaleet on omineet näky vimmät käytöstavat isäntämaan(vanhasta) talopoi kaiskulttuurista.
No niin tai näin, toivottavasti osaisimme käyt täytyä joka paikassa asiallisesti ja hyvin.
t. taavi
sanasta. Niin kuin varmaan tiedät kaaleet lajitellaan eri alaryhmiin t. heimoihin, miten vaan.
Tuli vaan mieleeni tämä artikkeli «Churi»-sanas ta, niin laitan sen tähän, niin voit miettiä ja kertoa ajatuksiasi tästä.
Suomen romaniväestön ryhmäluonne ja akkulttu roituminen Raino Vehmas 1961 s. 173
MUSTALAISVÄESTÖN ALARYHMITTYMÄT
Mamme muista väestöaineksista siten käsitteel lisesti erotettu romaniheimo on vielä irroitet tava muista mustalaisväestöistä. Nykyisin tähän riittää valtiollinen jaoittelu; historiallisessa katsauksessa kävi selville,ettei näin ollut suin kaan asian laita Pohjolan muodostaessa valtiol lisen kokonaisuuden eikä vielä senkään jälkeen, kun maamme asema tässä suhteessa muuttui.
Rajankäynti on siten meillä helpompaa kuin esimerkiksimanner-Euroopassa, jonka mustalaiset tutkijain on ollut pakko ryhmittäää ei-kansalli sin perustein (teltta- ja kaupunkinmustalaiset), paikallaan asuvat ja karavaanimustalaiset jne) Muotoituneet rakennelmat ovat tällöin useinkin keinotekoisia, eikä niistä vankimminkaan perus teltuja olisi helppo soveltaa meidän oloihimme.
Niimpä Yoors, Jan ( Reminiscenses of the Loware JGLS, Vol. XXIV--XXVI 1944-46) jakaa mustalaiset viiteen heimoon; lowara ( love= raha), curara (curi = puukko), macvaua (kauppi aat), calderas (kuparisepät) ja sinti (muusikot).
Näiden lisäksi tulee heimosta karkoitettujen ja talonpoikiin sekoittuneiden romania laisten mustalaisten beya-ryhmä. Curara- mustalaisten tuntomerkkien luetteloon kuuluuvat hänen mukaan sa vilkkaus ja riidanhalu, kirvein ja puukoin suoritetut heimon sisäiset tai ulkopuolisten kanssa käydyt tappelut, köyhyys, maantierosvo us, ja varkaudet sekä naisten matkoillaan har joittama ennustustoiminta. Tämä mustalais-ryhmä on Yoorsin mukaan yleinen pohjois-Venäjällä, Skandinaaviassa ja Espanjassa. s. 173 Raino Vehmas.
Taas painotan, että nämä eivät ole minun ajatuk siani asiasta, mutta kieltämättä yksi näkökulma muiden joukossa.
Mukavia lukuhetkiä t. taavi
Monesti kuulee mainitavan mustalaisin mystisestä alkuperästä, ja siitä geneettisestä hämärästä mistä uskotaan mustalisien olevat lähtöisin. Sanon tämän vielä kerran, ja lainaan P Linkolan sanoja silloin kun nuoret tieteilijä asettivat hänen tietonsa linnusta kyseenalaiseksi - Näistä asioista tiedetään, ja tällä hän tarkoitti itseään ja minä tarkoita itseäni sanomaa, että näistä asioita tiedetään. On nimittäin niin, että romanit alkuaan europpaan tultuaan tiesivät tarkoin alkuperänsä, mutta eivät tahtoneet sitä palajasttaa. Toisekseen, tuskin mitään muuta kansaa ja sen osaa tällä planeetalla on tutkittu ja selitytetty niin paljon kun romaneja.
tietääkkään ketä romanit oikeesti on alkujaan,intia on nyt pläntätty paperille ns virallisena alkukotina,olkoon se sitä nyt niinkauvan kun kestää.
voi sinua poloista repoteria, kun ei ole vielä oppinut kirjoitamaan oikein kirjoitusta, voi sinua jeeroa. sattuuhan sitä paremmissakin perseissä.
sinä joka jo ihan omaaloitteisesti kutsut itseäsi tyhmäksi,mitä ilmeisemmin olet oikeassa ,silläolen lukenut täältä monien kirjoituksia,ei aina niin hyviäkään,mutta jotkut on jäänyt mieleeni,kuten tämä "reportteri" kuin myös "takarivin taavi"ja täytyy hymyssä suin kuullasinun kommentissasi "kuultava" alemmuuden tuntosi,mutta älä huoli ,eihän kaikista herrain kaan lapsista ylioppilaita tule,eikä tarviikaan,mielestäni on kuitenkin tärkeintä ettevät kirjoitukset ja mieli piteet jätä ihan kylmäksi,joten jäitä hattuun,ja reportterille tiedoksi taidanpa käydä lainastossa kysymässä kirjaasi ,joka saa mieleni kaipaamaan lisää tietoa näistä englantilais -irlantilais mustalais,-sista.mielen kiintoista .ja sinä tyhmä ,jäitä hattuun.