Että osaammekin antaa jymäyttää itseämme. Rakennamme koko elämämme erilaisia virityksiä ja sovelluksia vain sen vuoksi, että tulisimme hyväksytyiksi. Kilvoittelemme elintasokilvassa ja suoritamme monenlaisia rooleja elämässämme. Elämme jatkuvassa rooli pelissä vain siksi, että kokisimme tulevamme hyväksytyiksi. Liian myöhään huomaamme, ettei muulla hyväksynnällä kuin itsensä hyväksynnällä olekaan mitään merkitystä. Nyt kuuskymppisenä tajuamme suorittaneemme elämää ympäristölle. Mutta nyt voimme itse elää!
Hyväksytyksi tulemisen tarve
konstit on monet
321426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
"Liian myöhään huomaamme, ettei muulla hyväksynnällä kuin itsensä hyväksynnällä olekaan mitään merkitystä."
Näin se muuten on!
Jotkut ei ennätä tai ymmärrä tuota huomata.
ON se vaan hyvä elää kun on itsensä täysin hyväksynyt.
Kun tekee tupakka lakon ja tipattoman tammikuun, niin tänään tuntuu, kuin olisin jo vuoden vanhempi, vaikka 5:pvää vasta on kulunut.
Taitaa tulla pitkä elämä.
varsinkin jos vielä jätät vieraissa kulkemisen niin tosi pitkältä alkaa tuntua.
tipaton tammikuu, ainakin omasta mielestäni jo nyt parilla viinilasillisella. Poika ilmoitti jouluna , että eroavat ja pienet kultaiset lapset on..
Huono syy tuo on. Ei tippa tapa mutta ei se autakaan. Paha olo sen kun korostuu.
Varmaan pojalla ja miniällä on omat syynsä eroon, niistä ei ulkopuolinen koskaan tiedä.
Ymmärrän hyvin, että suret, olen kokenut saman oman jälkikasvuni kohdalla jo kolmesti.
Tärkeä on, että välit säilyvät erosta huolimatta ja lapsilla on mahdollisemman turvallinen olo.
Se kaiketi on ainut asia missä me mummot voimme olla apuna.
Murehtimiselle ei voi mitään, omat lapset, vaikka kuinka aikuiset ja heidän hyvinvointi pysyy aina lähellä sydäntä, ei siitä minnekään pääse. Jaksamista sinulle ja jatkaa taas sitä tipatonta.
Tätähän se on ollut minunkin koko elämäni,kun oikein ajattelen.Aina olen ajatellut muita ensin ja sitten vasta itseäni,jos on jäänyt aikaa,Tuntuu tosiaan siltä,ettei minua ole pahemmin kukaan muu ajatellut,onhan tieysti jotain,mutta yleisesti ottaen olen ollut antavana osapuolena.Kyllä se välillä kyllästyttää,mutta minkäs teet,kun olet yähän ryhtynyt.Saahan siitä välillä iloakin,kun huomaa,että toinen on iloinen avuntarpeesta.
Niin menee varmasti monen naisen elämä, minunkin. Nyt on tullut aika kun haluaisin olla itsekäs ja käyttää pienet tuloni omiin tarpeisiin ja elää omaa elämääni. Lapset eivät sitä ymmärrä, kaatavat kaikki huolensa minuun niskaan ja odottavat apua. Enkä millään enää jaksaisi.
miu mielestä ole aivan puhtaal omal tunnol itsekäs.Nauti vaan omista tuloistasi on täysin omaasiasi mitä teet.EI MUUTA KUN LOMALLE!
Lapset oli meillä ilonamme lapsuutensa, silloin polki syliä nyt sydäntämme. Mulla on ollut kamalin joulu miesmuistiin lapseni eroilmoituksn tiimoilta.
Minulla meni itkiessä vuosi takaperin Jouluna.
Kaksi pientä lasta myöskin.
No nyt on jo helpottanut vähän,kun olen huomannut,että lapset voivat hyvin.
sanoit huomanneesi, että lapsilla on hyvin asiat. Sen minäkin toivon kokevani vaikkapa ensi joulun aikaan..
on se minunkin elämä ollut aika antamista ja lisää vaaditaan.
jollei ole myöhäistä että lainat ovat velkoja jotka täytyy maksaa takaisin myös äidille ja Isälle.
pätee kaikissa asioissa. Velat täytyy saada myös lapsilta takaisin. Muuten he eivät opi kunnioittamaan vanhempia ihmisiä.
ajattelematonta. Jos lapsista on kyse niin miten voi tämä jatkuva antaminen saada hyväksyntää?
Eihän nämä saajat tiedä mitään takaisin maksuista jollei heitä opeteta siihen heti. Enemmän lapset kunnioittavat sellaisia vanhempia jotka vaativat lainat takaisin. Silloin he oppivat pitämään huolen että raha riittävät...
Sanotaan poikamiehistä ja peräkammarin pojista mitä tahansa, me osataan itsellemme elää vaikka koko elämämme.... :-))
Kirjoittamasi on tekstiä, johon myös itse olen päätynyt eli vain sillä on merkitystä, millaisena itse pidän itseäni. Valitettavasti se ei kuitenkaan käytännössä sellaisenaan toimi.
Ihminen oppii matkimalla ja on sosiaalinen laumaeläin. Kun näin on, toisten hyväksyminen on aika välttämätöntä luonnossa ja myös meidän yhteiskuntamallissamme. Ajatella voi itsenäisesti ja elelläkin jotakuinkin, mutta aivan kaikessa et voi toteuttaa itseäsi edes kuusikymppisenä, siihen tulee lainsäädäntömme väliin ja myös se fakta, että kovin itsellisenä jäät myös hyvin yksin. Myötäiltävä siis on kuitenkin enemmän tai vähemmän, mutta onneksi me emme näe toistemme ajatuksia.
Tarkoittanet kuitenkin näitä kiltti-juttuja eli pyritään miellyttämään muita tarkoitushakuisesti ja aina. Mahtaako alistuvan ja kiltin roolin ottanut ihminen ( = mitähän muut nyt minusta ajattelevat-tyypit)pystyä muuttumaan muuksi? Epäilen. Itse asiassa tällaiset ns. kiltit eivät ole lainkaan kilttejä, hehän pahoinpitelevät henkisesti itseään jatkuvasti.
Uskon,että viimeisen lauseesi toteamukseen - nyt voimme itse elää - kykenee vain sellainen, joka on koko ajan elänyt myös omien tarkoitustensa mukaisesti yrittämättä joka asiassa miellyttää ketään tai mitään. Ja on ollut sen vuoksi ainakin osittain vapaa roolimalleista. Näin siksi, että eläminen itselleen vaatii paitsi rohkeutta, myös kykyä sietää yksinäisyyttä. Ja nehän ovat juuri niitä asioita, joiden puutteesta suurin osa suomalaisista kärsii erilaisten sairauksien muodossa.
itsepäinen ja itsellinen. Onneksi minun ei ole tarvinnut miellyttää ketään, vaan olen kelvannut sellaisena kuin olen. Olen sivusta seurannut, kun hyvä ystäväni yrittää miellyttää vanhempiaan, jotta tulisi hyväksytyksi. Tässä perheessä vanhemmat hyväksyvät muut lapsensa, mutta eivät nuorinta, joka ei toiveiden mukaisesti ollut poika. Yksi tuttavani touhuaa koko ajan, käy töissä, pitää miehensä firman kirjanpidon ja koti on aina tiptop. Silti mies oli tässä taannoin ihmetellyt kuinka hän voi olla niin väsynyt, kun ei tee juuri mitään! Minusta lause"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" kertoo totuuden. Myös itseään on rakastettava ja oman itsensä kanssa on pakko elää, muut voi tarpeen vaatiessa jättää.
Olet mielestäni oikeassa tässä hyväksytyksi tulemisen tarpeessasi. Se vie meitä elämässä eteepäin.Lapsi jo testaa,onko hän hyväksytty,vaikka riitelee,kiukuttelee ja on hankala.Jos silloin käy niin,että hänet jätetään yksin,vähätellään,puhumattakaan ruumiillisesta rangaistuksesta;hän joutuu loppuelämänsä testaamaan itseänsä toisten kautta. Nyt vanhana sanoisin,että silti tarpeellisuus on tärkeintä,se,että joku/jotkut tarvitsevat minua.Saisin laittaa sunnuntairuokaa,voisin hoitaa lapsenlapsia,kertoa heille,mitä tapahtui vuonna 66. Nämä yksinäiset illat kestän,koska tiedän,että joillekin olen vielä tarpeellinen.
onko asia minun kohdallani noin. Ei oikeastaan. Minulla ei ole lapsenlapsia-vielä. Luultavasti nautin heidän kanssaan puuhailusta, jos niin saan tehdä. Mutta en erikoisemmin ajattele asiaa, olen sanonut, että se on lasteni asia. Nautin miesystäväni kanssa olemisesta, mutta en koe olevani hänelle tarpeellinen, ilona kuitenkin. Samoin oli aviomieheni kanssa. Tulimme hyvin toimeen yksinkin, mutta elämä yhdessä oli niin paljon ihanampaa. Toisaalta nautin siitä, että miesystäväni pitää minua hyvänä kaikin tavoin. Hän ei anna minun esim. tiskata, sanoo,että tiskikone on sitä varten. En usko, että hän silti kokee olevansa tarpeellinen minulle. Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, samoin muut omina persooninaan. Ei lastenikaan ole tarvinnut olla mitään superyksilöitä. Suurin toiveeni on, että he olisivat onnellisia. Suurimman osan illoistani olen yksin, yleensä nautin.
Eikö Sinulla, hyvä nimimerkki "1943" todellakaan ole mielessäsi mitään muuta, kuin "Sinä itte"?
No hyvähän sekin tietysti on, ja minkäs sille voi.
"Sydämen kyllyydestä suu puhuu".
nimettömänä puskasta. Et todellakaan tunne minua. Kun ihminen voi hyvin, hän voi auttaa paljon toisiakin. En todellakaan ole itsekäs ihminen, mutta parhaiten tiedän omat tuntemukseni. Kerro Sinäkin enemmän hyvistä puolistasi, olisi mukava lukea. Kyllä minun tämän oman itseni kanssa on tultava toimeen, oltava jopa hyvissä väleissä. Hyvää loppiaista Sinullekin, anna itsellesi hyvä ajatus.
...täällä palstoilla puolisoistani, kuolleista/vammaisista lapsistani tai sukulaisistani, en ainakaan kovin monta kertaa peräkkäin.
Tietenkin mahtava urasi opetustoimessa ja siitä eläköitymisesi mittavine autolla-ajoineen ovat myös saavutuksia.
Jotenkin vain, anteeksi nyt, "1943", oma kehu haisee. Sille en mitään voi, ja kutakuinkin sivistyneenä pitäisi minunkin tietää, ettei tällaisia saa kirjoitella, mutta minkäs teet, kun ärsyttää!
ei tarvitse läheisiäsi muksia kirjaimellisesti eikä sanoilla, kun on joku virtuaalipersoona, johon voit kaiken kohdistaa. Jonkinlainen kiinnostus Sinulla tähän pelleilyyn tuntuu olevan, sillä pelleilyähän tämä netti on. Paljon on sellaista, mistä en itse pidä. Oma tyylini on, että kirjoitan kanssaihmisistäni helposti myönteisesti. Kynnys moittimiseen on hyvin korkealla. Kukas kissan hännän nostaa, jollei kissa itse, vai onko se niin, ettei häntä enää nouse?
Olis kiva tietää?
Saa sentään kokea osaavansa ja ymmärrykselläkin asiakkaisiin suhtautua. Viime vuosina siellä jopa tuntenut olevansa hyväksytty ja sitä työelämää jatkunee vielä muutama vuosi. Se on tärkeää nyt kun perhe on kadonnut jonnekin..
työtään tekevät valittavat, että on liian vähän aikaa vaihtaa muutama ajatus asiakkaiden kanssa. Toivottavasti Sinulla on, sillä saatat olla sinä päivänä ainoa ihminen, jonka kanssa henkilö on puhunut. Antoisia työvuosia Sinulle.
... rooleja. Jos suurin osa päiväämme kuluu pihan hiekkalaatikolla, on suuntamme sen seurueen ihanteissa.
Itseään paremmassa seurassa taas jatkuvasti altistunee hiukkasen tuommoiseen hyväksytyksi tulemisen under dog -asemaan. Eikä sekään ole hyvä.
En minä sano, että hiekkalaatikolla olisi välttämättä huonoa seuraa, mutta luulen, ettei siellä paljon keskustella suhteellisuusteorioista. Näin kuvaannollisesti sanoen. Takkiin tarttuu ryhmän pyrkimykset, muuten ei ole ymmärrystä toisiaan kohtaan.
Johtajia emme kaikki ole ja niihin tulee usein katseltua ylöspäin, toivottavasti aiheellisesti.
Vastarannan kiiskit taas käyttävät energiaansa uidakseen yhteisöään vastaan. Hukkaan nekin hiukkaset menee.
Summa summarum: Ytimen pitää omalla sisällään olla selkeä. Silloin voi poimia rusinat pullista, eikä keinotekoista tarvetta tule.
Hiekkalaatikolla on pakko istua niidenkin, joilla on henkevyyttä vaikka muille jakaa.
Toi miettiminen ei nyt oikein menny hyvin.
Kannattaa yrittää uudelleen. Menestystä!
ja samaa ... joka päivä ... kurahousut päälle, mummu hikoilee ... pois päältä
Elämää hiekkalaatikolla.
kuulunee ihmisten perustarpeisiin.
Mielestäni kannattaisi välillä pysähtyä miettimään, millaisten ihmisten hyväksyntää etsii ja millaisin keinoin sitä tekee.
Onko sillä väliä, mitä naapurit tai vieraat ihmiset ajattelevat ja miltä asiat näyttävät?
Ymmärrän, että nuoret hakevat joskus kyseenalaisin keinoin jonkin jengin hyväksyntää, kun eivät koe riittävästi saavansa sitä muualla. Vanhempana toivoisi ihmisten itsetunnon olevan paremmin kohdallaan. Ehkä ihminen jatkaa ulkopuolisen hyväksynnän etsimistä, ellei ole saanut kylliksi tukea voidakseen turvallisesti kasvattaa itselleen tervettä itsetuntoa ja itseluottamusta. Kun se puoli on kunnossa, uskaltaa elää ja antaa tilaa toisillekin.;))
Lapsi perheessään, koulussa ja muiden joukossa jo luonnostaan hakee omaa paikkaansa.
Pieni lapsi esittää itkullansa kun kaipaa huomiota, siitä se alkaa.
Turha on rakentaa komeita kulisseja ja liikkua hienossa seurassa vain siksi, että huomattaisiin ja kunnioitettaisiin.
Juuri omana itsenään kukin kunniotuksensa hankkii ja tulee huomioonotetuksi, ellei nyt sitten ihan julkisuuden huipulle pyrkimässä ole.
Sinne päästäkseen moni muuntautuu kuin kameleontti vain tullakseen huomatuksi muiden pyrkyreiden joukossa.
Parempi on vain elää kulloistenkin olosuhteiden mukana omana itsenään.
Tasapainoinen elämä ilman liian suuria odotuksia taitaa tuoda mukanaan enemmän kuin ainainen tikapuiden ylimmälle askelmalle pyrkiminen. Kaikille ei ole huipulla tilaa, eikä keinotekoinen huomionhakeminen anna ehkä elämälle syvyyttäkään.
Kun itse on elämäänsä tyytyväinen, rakastaa itseään oikealla tavalla, ei kaipaa mitään erityistä huomioonottamista, voi aina elää niin, että itsekin tuntee elävänsä.
Tee vain sitä mikä itsestäkin tuntuu hyvälle, älä vain sitä mitä ympäristö sinulta odottaa tai vaatii.