onko singulair-tabletti

pakko pureskella? Pojalleni määrättiin tässä taannoin, mutta lääkkeen otto on joka ilta yhtä tuskaa, kun maistuu pojan mielestä niin pahalta. Mietin siis, että voisiko sen kenties nielaista kokonaisena? mutta kun se nimenomaan on purutabletti, niin kai sillä jotain merkitystä on...
2571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lääkkeen ottaminen:
Tabletti niellään vesilasillisen kera. Purutabletti pureskellaan pieniksi ja niellään. Se otetaan tyhjään mahaan eli vähintään tunti ennen ateriaa tai 2 tuntia sen jälkeen. Tabletin ja rakeet voi ottaa aterian yhteydessä tai tyhjään mahaan. Rakeita voi ottaa joko sellaisenaan suuhun tai sekoitettuna esimerkiksi omenasoseeseen, jäätelöön tai riisiin. Annospussi käytetään 15 minuutin sisällä avaamisesta. Rakeita sisältävää ruokaa ei pidä säilyttää myöhempää käyttöä varten, eikä rakeita saa liuottaa etukäteen juomaan.
_________

Jos pilkkoisit lääkkeen pieniksi ja antaisit ne sitten pojalle nieltäväksi. Ainakaan tuossa ei kielletä sitä. Tällä tavalla imeytyminen tapahtuu luultavasti samassa ajassa kuin pureskeltaessa.

Jatkossa kannattaa miettiä, olisiko nuo rakeet helpompia. Makukin voisi olla huomattavasti parempi, jos ne olisi jäätelössä :)

Äänestä

tabletin, miksi ylipäätään käyttää pureskeltavia tabletteja? Sen 10 mg:n (ns. aikuisten tbl) voi aivan helposti puolittaa apteekista saatavalla tabletin puolittajalla. Katsopa myös hintaa, se pureskeltava versio tulee kuukaudessa tosi kalliiksi verrattuna siihen, että ostat puolittajan ja käytät sitä. Meilläkin on vakuutus,joten lääkkeiden hinnat on sinällänsä se ja sama, mutta silti mekin käytämme puolittajaa ja askaroimme sen kanssa. Huom! aikuisten kuukauden paketti kestää siis lasten (5 mg:n) annostuksella kaksi kuukautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettii miettii kirjoitti:

pakko pureskella? Pojalleni määrättiin tässä taannoin, mutta lääkkeen otto on joka ilta yhtä tuskaa, kun maistuu pojan mielestä niin pahalta. Mietin siis, että voisiko sen kenties nielaista kokonaisena? mutta kun se nimenomaan on purutabletti, niin kai sillä jotain merkitystä on...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu