Perheen jälleenyhdistämisestä tai sen

http://www.kaleva.fi/plus/juttu574746_page0.htm

"Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mukaan sosiaaliviranomaiset loukkasivat suomalaismiehen oikeutta perhe-elämään, kun hänen lastaan ei yritetty yhdistää biologiseen perheeseensä huostaanoton jälkeen."
5400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

viisaudessaan.......


EIT:n mukaan sosiaaliviranomaisten lähtökohtana oli, että poika jää pitkäksi aikaa huostaan.
Viranomaiset eivät tehneet valituskelpoisia päätöksiä tapaamisoikeuden rajoittamisesta eivätkä huostaanoton päättämisestä.
He eivät myöskään tutustuneet miehen kotiin eivätkä hänen ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen kotilomien aikana.


Kuinkahan paljon näitä
lähtökohtaisestikin huostaanottoja pitkiksi suunnittelevia
huostaanottomantoja suomessa onkaan.
Taitaavat olla melkeinpä joka toinen huostamanta kunnissa sillä mentaliteetilla varustettuja
(sosiaalityöntekijöiden pätevyys virkoihin kuntatasolla noin 50 % luokkaa ...)

Äänestä
  • täysin unohtumut jokaisen kohdalta tuo kotiutussuunnitelma eihän siitä edes puhuta.

    Äänestä

Kun esim;minun kohdalla kun enole saannut mitään selkeää syytä huostaanottoon 3,5 vuoden aikana niin samana aikana olen jopa kysynnyt että mitä minun pitäisi tehdä että saisin lapset takaisin kotiin!Niin tähänkään kysymykseeni en ole vielä tähän päivään saannut!Ja nyt hiljain kun lapset siirettiin perhekotiin kun sijaisperhe ei todellakaan ollut mikään paras mahdollinen paikka lapsilleni,niin kysyin jopa perhekodin henkilökunnalta että löysivätkö he mitään selkeää huostaanotto syytä asiapapereista joita sosiaalitoimelta olivat saaneet. He sanoivat että kävivät paperit moneen kertaan läpi,mutta eivät vielä kyllä löytäneet mitään! Joten tällä konstinhan huostaanottoa ei pysty ikinä purkaa! Kun viran omaiset eivät pysty sitten selittämään että mikä/mitkä asiat tai olosuhteet olisi korjaantuneet.

Äänestä
  • laita samaan selvityspyyntöön Huoltosuunnitelmaa koskeva lainkohta vanhasta lastensuojelulaista sekä uudesta ls.laista kohta Asiakassuunnitelma.
    Laitat kirjalliseen pyyntöösi vaatimuksesi siitä,
    että teidän Huolto/Asiakassuunnitelma on tehtävä lain mukaisesti niin että siinä näkyy asiallisesti ja selkeästi lasten huostaanoton syy sekä miten huostaanottoon johtaneet syyt ja seikat nyt sijoitettuna olevien lasten elämästä poistetaan ja heidän on mahdollista palata kotiinsa.

    Jälleenyhdistämisen tavoite on näyttävä huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten lastensuojelun asiakirjoista.

    Laita pyyntösi tiedoksi eduskunnan oikeusasiamiehelle sillä tavoin että myös kunnassa viranomaiset näkevät
    että pyyntösi on mennyt myös sinne taholle.


    On tällä palstalla nimimierkki Yksi sossu kertonut että heidän kunnassastaan on ollut sijoitettuna lapsia joiden huostaanoton syyt eivät ole selvinneet kuntaan töihin tulleille uusille viranomaisille.
    Niin että on jouduttu tekemään selvitys kaikista lapsista
    jotka ovat olleet huostaanotettuina
    jotta on saatu jokaiselle lapselle tehtyä lain mukainen Huoltosuunnitelma huostaanoton syineen kaikkineen.

    Äänestä

  • lastensuojeluviranomaiselle, kirjoitti:

    laita samaan selvityspyyntöön Huoltosuunnitelmaa koskeva lainkohta vanhasta lastensuojelulaista sekä uudesta ls.laista kohta Asiakassuunnitelma.
    Laitat kirjalliseen pyyntöösi vaatimuksesi siitä,
    että teidän Huolto/Asiakassuunnitelma on tehtävä lain mukaisesti niin että siinä näkyy asiallisesti ja selkeästi lasten huostaanoton syy sekä miten huostaanottoon johtaneet syyt ja seikat nyt sijoitettuna olevien lasten elämästä poistetaan ja heidän on mahdollista palata kotiinsa.

    Jälleenyhdistämisen tavoite on näyttävä huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten lastensuojelun asiakirjoista.

    Laita pyyntösi tiedoksi eduskunnan oikeusasiamiehelle sillä tavoin että myös kunnassa viranomaiset näkevät
    että pyyntösi on mennyt myös sinne taholle.


    On tällä palstalla nimimierkki Yksi sossu kertonut että heidän kunnassastaan on ollut sijoitettuna lapsia joiden huostaanoton syyt eivät ole selvinneet kuntaan töihin tulleille uusille viranomaisille.
    Niin että on jouduttu tekemään selvitys kaikista lapsista
    jotka ovat olleet huostaanotettuina
    jotta on saatu jokaiselle lapselle tehtyä lain mukainen Huoltosuunnitelma huostaanoton syineen kaikkineen.

    Suur kiitos uskon tästä olevan jonkilaista apua!Jospa nyt sitten lopultakin minulle ja lapsille selviäis todellinen syy jos sitä nyt sitten edes on olemassakaan! kiitos vielä kerran =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tekemättä jättämisestä kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/plus/juttu574746_page0.htm

"Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mukaan sosiaaliviranomaiset loukkasivat suomalaismiehen oikeutta perhe-elämään, kun hänen lastaan ei yritetty yhdistää biologiseen perheeseensä huostaanoton jälkeen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu