Nastola-keskustelu

kuntalainen Nestolasta

Nastolan kunta lakkauttaa oman virallisen keskustelupalstansa. Voisko tänne avata Nastola-foorumin?

69

11347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitään tarvetta?

      Kunta lienee tehneen viisaan ratkaisun palstan lopettamisessa, ettette turhaan provosoidu siellä sisäsiittolassanne.

      • Kehityksen vauhtipyörä

        Nastolassa suurelta osalta kunnanvaltuutettuja puuttuu sähköposti eikä neljällä valuutetulla ole edes puhelinta.

        Nimenomaan Nastola on sellainen kunta, joka tarvitsee sähköisiä ympäristöjä ja kehitystä.

      • Markku Laurell

        Toimin Nastolan kuntakeskustelupalstan moderaattorina. Keskustelupalstan lopettaminen on vireillä, ei siis vielä päätetty, koska sen palveluntuottaja ei pysty estämään systemaattista myös kuvien kanssa olevaa pornolinkkitulvaa. Uutuutena on vielä englannikieliset musiikkilinkit. Tätä roskapostia keskusteluun tulee 15-20 paivittäin viikonloput ja joulunpyhät mukaan lukien.

        Keskustelupalstan käyttö muutoin on varsin vähäistä ja siihen on vuoden 2007 aikana tullut muita kuin em. roskapostiviestejä yhteensä 30 kpl joista syyskuun alusta 5 kpl. Mielenkiintoista on, että Suomi24 -palstalla Nastolan keskustelupalstaa koskien on tullut kahdessa päivässä enemmän viestejä, kuin Nastolan palstalla vuodessa. Vastaavasti Nastolan palstalle ole tullut yhtään viestiä.

        Kantani on, että palsta tulisi sulkea siihen asti, kun systemaattinen ulkomaisen roskapostin tulo sille pystytään estämään.

      • bbPHP
        Markku Laurell kirjoitti:

        Mitäpäs jos Nastolan kunta laittaisi Helsingin Sanomiin pikkuilmoituksen, missä pyydetään teknistä ratkaisua edellä mainittuun ongelmaan?

        Jos tämä tulee liian kalliiksi niin kannattaa laittaa webbimestari kysymään vaikka Kuntaliiton keskustelusivuilta osaavilta kunnallisilta webbimestareilta, miten homma tehdään maksutta nykyisen alustan pohjalle.

        Tekninen ratkaisu on JO olemassa.

      • 098 Viiru
        Markku Laurell kirjoitti:

        Toimin Nastolan kuntakeskustelupalstan moderaattorina. Keskustelupalstan lopettaminen on vireillä, ei siis vielä päätetty, koska sen palveluntuottaja ei pysty estämään systemaattista myös kuvien kanssa olevaa pornolinkkitulvaa. Uutuutena on vielä englannikieliset musiikkilinkit. Tätä roskapostia keskusteluun tulee 15-20 paivittäin viikonloput ja joulunpyhät mukaan lukien.

        Keskustelupalstan käyttö muutoin on varsin vähäistä ja siihen on vuoden 2007 aikana tullut muita kuin em. roskapostiviestejä yhteensä 30 kpl joista syyskuun alusta 5 kpl. Mielenkiintoista on, että Suomi24 -palstalla Nastolan keskustelupalstaa koskien on tullut kahdessa päivässä enemmän viestejä, kuin Nastolan palstalla vuodessa. Vastaavasti Nastolan palstalle ole tullut yhtään viestiä.

        Kantani on, että palsta tulisi sulkea siihen asti, kun systemaattinen ulkomaisen roskapostin tulo sille pystytään estämään.

        Tuossa edellä viitattiin siihen, että pitäisi löytää joku, joka on jo ongelman ratkaissut vanhalta pohjalta.

        On tietysti ongelmallista, jos joutuu jatkuvasti poistamaan spammirobottien jäljiltä viestejä, jotka johtavat sivuille, jossa on palvelujen lisäksi ehkä vielä viruksia ja muuta arvonlisää.

        Kannattaisi varmaankin olla yhteydessä Rekyyli-lehden webbimestariin, joka on täydentänyt PHPbb:n tuolla varmisteimella, johon syötetään kuusi kirjain- ja tai numeromerkkiä.

        http://rekyyli.fi/board/viewtopic.php?t=4086

        Toisin sanoen kuntien tähän asti käyttämään ohjelmaan vain lisätään varmitusominaisuus, se, että pitää antaa kuusi satunnaista merkkiä ennen kuin viesti, avaus tai kommentti ehtii palstalle.

        Rekyylin päätoimittajakin on mukana
        http://rekyyli.fi/board/profile.php?mode=viewprofile&u=3
        http://www.rekyyli.fi/board/

        Hän varmaan tietää, keneltä lehti on sovelluksen maksuttomalle ohjelmalle tilannut.

        Päätoimittaja Jarkko Koskinen
        jarkko (a) rekyyli.fi
        0400 603153

      • Veli Viulu
        Markku Laurell kirjoitti:

        Toimin Nastolan kuntakeskustelupalstan moderaattorina. Keskustelupalstan lopettaminen on vireillä, ei siis vielä päätetty, koska sen palveluntuottaja ei pysty estämään systemaattista myös kuvien kanssa olevaa pornolinkkitulvaa. Uutuutena on vielä englannikieliset musiikkilinkit. Tätä roskapostia keskusteluun tulee 15-20 paivittäin viikonloput ja joulunpyhät mukaan lukien.

        Keskustelupalstan käyttö muutoin on varsin vähäistä ja siihen on vuoden 2007 aikana tullut muita kuin em. roskapostiviestejä yhteensä 30 kpl joista syyskuun alusta 5 kpl. Mielenkiintoista on, että Suomi24 -palstalla Nastolan keskustelupalstaa koskien on tullut kahdessa päivässä enemmän viestejä, kuin Nastolan palstalla vuodessa. Vastaavasti Nastolan palstalle ole tullut yhtään viestiä.

        Kantani on, että palsta tulisi sulkea siihen asti, kun systemaattinen ulkomaisen roskapostin tulo sille pystytään estämään.

        Hallintojohtaja Laurellin esittämä ongelma on ollut ajankohtainen myös muualla Suomessa. Siellä kuntien tukea nauttinut Kaustisen seutukunnan tietotekniikkayhdistys ry:n webbimestari Heikki Mastokangas laittoi sivut uuteen uskoon. Enää ei tarvita jokaiseen kommenttiin rekisteröitymistä, vaan aakkosnumeerinen varmistus riittää.

        Lisäksi sivujen kiinnostavuutta lisää myös ilmoituskuvien laittamismahdollisuus.

        Harvaanasutuilla alueilla paikallisportaali on tärkeä kulttuuritapahtumien ja tavarakaupan kohtaamispaikka.

        http://keskustelualue.kase.fi/viewforum.php?f=3

      • kuntaliitos

        Tämähän selittääkin halun liittyä lahteen. Siittola laajenee......

      • luistelis jos vois
        Kehityksen vauhtipyörä kirjoitti:

        Nastolassa suurelta osalta kunnanvaltuutettuja puuttuu sähköposti eikä neljällä valuutetulla ole edes puhelinta.

        Nimenomaan Nastola on sellainen kunta, joka tarvitsee sähköisiä ympäristöjä ja kehitystä.

        Nastolaan ei saada näköjään ulkojäitä tänä vuonna koska kunta teki miljoonan tappiota omassa päiväkoti hankkeessaan , huh mikä paikka , sillä säästetään. ei ole matikkapää parantunut yhtään näköjään päiväkodin urakan laskemisen jälkeenkään

    • Syndrooma Lahti
    • Kuka lakkauttaa ja miksi?

      Onko kunnanvaltuutetuilla ja paikallislehdistöllä tieto päätöksestä? Kuka päätöksen teki?

      • Nastonharju

      • e-SMS
        Nastonharju kirjoitti:

        http://www.nastola.fi/hallinto/valtuusto.htm

        Toivo Ali-Löytty, 358 40 8288827
        Mervi Arraste-Kihlakaski, 358 40 727 1105
        Seppo Hautala, 358 400 492 672
        Raimo Honkainen, 358 40 836 5279
        Kari Känkänen, 358 50 592 0089
        Anna-Kaisa Lehtinen, 358 44 762 4455
        Leena Mikkanen, 358 50 341 0421
        Harri Niemi, 358 400 840 260
        Milja Pylvänäinen, 358 50 431 3430
        Sinikka Ruuska, 358 40 768 0062
        Kari Suominen, 358 40 746 2634

      • Kantopiiri

      • e-SMS
        e-SMS kirjoitti:

        Näitä ei ole tarkistettu, mutta ilmoittakaa lisää
        http://koti.mbnet.fi/~ojn/tekstiviesti/

      • Herr Meyer
        e-SMS kirjoitti:

        Toivo Ali-Löytty, 358 40 8288827
        Mervi Arraste-Kihlakaski, 358 40 727 1105
        Seppo Hautala, 358 400 492 672
        Raimo Honkainen, 358 40 836 5279
        Kari Känkänen, 358 50 592 0089
        Anna-Kaisa Lehtinen, 358 44 762 4455
        Leena Mikkanen, 358 50 341 0421
        Harri Niemi, 358 400 840 260
        Milja Pylvänäinen, 358 50 431 3430
        Sinikka Ruuska, 358 40 768 0062
        Kari Suominen, 358 40 746 2634

        http://free-service.de/sms/start.htm

      • www.eniro.fi
        Kantopiiri kirjoitti:

        Simo Ajo, yhteystiedoton
        Teemu Kaski, yhteystiedoton
        Heikki Tuomenoja, yhteystiedoton
        Eero Vesikallio, yhteystiedoton

        Ajo Simo 0400 467051
        Ajo Simo ja Ulla 03-7623323

        Kaski Teemu 040 5622986
        Kaski Teemu 0400 381926
        Kaski Raija ja Teemu 03-7622537

        Tuomenoja Heikki 040 7737301
        Tuomenoja Heikki 03-7632428

        Vesikallio Eero 03-7589645
        Vesikallio Eero Ensio 044 0638556

        Eniro http://henkilot.eniro.fi/

      • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx...
        Havainnoitsija kirjoitti:

        http://kokoomusyhdistykset.kokoomus.net/yhdistykset_piireittain/?PNUM=30512&num=76468&title=&SINGLE_EMBED=

        Puheenjohtaja:

        Jukka Hertti

        Heinätie 4, 15560 NASTOLA

        0400-712912, koti 03-7625222, työ 020 5226970

        [email protected]

        Varapuheenjohtaja:

        Hanna Tommola

        Huokotie 13 A 1, 15550 NASTOLA

        040-7094140

        [email protected]

        Vaalipäällikkö:

        Harri Varis

        Satumetsäntie 14, 15550 NASTOLA

        045-112 5653, 03-7621706

        [email protected]

        Taloudenhoitaja: (hallituksen ulkopuolelta)

        Juhani Varjonen

        Asikkalantie 11-13 H, 15550 NASTOLA

        koti 03-7811936, mökki 015-688726

        [email protected]

        Sihteeri:

        Piritta Leinonen

        Laulurastaantie 14 A, 15540 VILLÄHDE

        050-3070978

        [email protected]

        Jäsenet:

        Simo Ajo

        Viertotie 3, 15560 NASTOLA

        0400-467051, 03-7623323

        [email protected]

        Ismo Haukkavuori

        Ristolantie 28, 15560 NASTOLA

        0400-805237

        [email protected],

        työ [email protected]

        Seppo Hautala

        Sepäntie 1, 15540 VILLÄHDE

        0400-492 672

        [email protected]

        Pasi Huhtinen

        Harjutie 13 as 13, 15560 NASTOLA

        040-7786 913

        [email protected]

        Outi Poutiainen

        Pensuontie 137, 15540 VILLÄHDE

        koti 03-7847453, työ 050-5905684

        Marko Varjonen

        Joukahaisentie 3, 15560 NASTOLA

        050 5543368

        [email protected]

      • Santeri A.

        http://keskusta.06q12.as.tietotalo.fi/yhteydet/piirit/paijat-hame/nastola/?article_id=2269&Keskusta_Session=0bf13a96f6a0bb9721b2493a49e5555d

        puheenjohtaja:
        Lasse Pakkanen, Korkeamäki 36 15460 MÄKELÄ, puh. 03-7842484 gsm. 050-5528408 sähköposti: [email protected]

        varapuheenjohtaja:
        Leena Mikkanen, Perätalontie 18 16100 UUSIKYLÄ, puh. 03-7631854

        sihteeri:
        Hanna-Kaisa Kyyrönen, puh. 040 330 1510 sähköposti: [email protected]

        rahastonhoitaja:
        Leena Harju, Harju 65 15460 MÄKELÄ, puh. 03-7842129

        vaalipäälikkö:
        Harri Niemi, Kukkastie 20 15560 NASTOLA, puh. 03-7622111

        verkkovastaava
        Sami Reinikka, Sateenkaarentie 13 15560 NASTOLA, puh. 03-7834854 gsm. 0400-834854 sähköposti: [email protected]

        jäsenet:
        Niemi Harri, Kukkastie 20 15560 NASTOLA, puh. 03-7622111

        Sami Reinikka, Sateenkaarentie 13 15560 NASTOLA, puh. 03-7834854 gsm. 0400-834854
        sähköposti: [email protected]

        Kari Känkänen, Heinolantie 417 16100 UUSIKYLÄ, puh. 03-7631789

        Raimo Honkanen, Salakkaniementie 10 15580 RUUHIJÄRVI, puh. 03-7627234 gsm. 040-8365279

        Risto Kangassalo, Evatuntie 36 15460 MÄKELÄ, puh. 03-7842147 gsm. 0400-260602

        Katri Huovila, Nahilantie 10 15460 MÄKELÄ, puh. 03-7842417

        Sylvi Nurmela, Kausantie 30 15560 NASTOLA, puh. 03-7622205 gsm. 0400-374659

        Marja Ojanen, Pitkätie 588 15560 NASTOLA, puh. 03-7624436 gsm. 044-5456574 sähköposti: [email protected]

        Satu Linttinen, Hyytynhaara 16 15320 LAHTI. puh. 03-7588144 gsm. 0400-634804 sähköposti: [email protected]

      • Marko Varjonen

        Valtuutetuilla ei ole tietoa em. päätöksestä.

        Marko Varjonen

      • Kuntanainen
        Marko Varjonen kirjoitti:

        Valtuutetuilla ei ole tietoa em. päätöksestä.

        Marko Varjonen

        Voiko valtuutettu kysyä asiasta?

    • nasta-akka

      Taitaisi mennä pelkäksi mollaamiseksi kaikki keskustelut.

      • Villähteeläinen

        Miksi mollaamiseksi?

    • Kuntalainen

      Hei,

      missä on päätetty, että Nastolan virallinen kuntakeskustelus lakkautetaan.

      Eihän niissä kovin moni oli viimeaikoina enää keskustellut. Joku tuntuu käyttävän niitä pornonvälitys välineenäkin.

      • copy/paste

        Lähetetty: 15:51, 28.12.2007 Viestin aihe: Aiheet lukittu ja kuntakeskustelun päättäminen vireillä

        --------------------------------------------------------------------------------

        Jatkuvan ulkomaisen asiattoman päivittäisen roskapostitulvan vuoksi keskusteluaiheet on lukittu, jotta niiden perään ei puhdistamisen helpottamiseksi tällaista roskapostia voisi laittaa. Valitettavasti uusina aiheina näitä pystytään syöttämään. Varsinaista kuntakeskustelua ei tällä foorumilla ole enää pitkään aikaan kunnolla käyty.

        Muut kunnat ovat onnistuneet lakkauttamaan keskustelun, mutta jostain syystä Nastolan pyyntöön ei vastata. Keskusteluun palaamista harkitaan sen jälkeen, kun palvelun tarjoaja pystyy estämään tällaisen härikkötoiminnan.

        Huvää ja Menestyksekästä Vuotta 2008

        Markku Laurell, kuntakeskustelun moderaattori

      • Kristillinen Ronkainen

        Mikäli kuntien moderaattorit olisivat ajan tasalla, he laittaisivat kirjainnumeerisen varmituksen viesti lähettämiselle.

        Näin postitusrobotit eivät pääsisi läpi. Kyseessä on kuitenkin se, että kunnanjohto ja luottamushenkilöt valmistautuvat vuoden 2008 kunnallisvaaleihin ja kaikki hallintoa koskeva palaute padotaan.

        Nastola, jossa merkittävällä osalla kunnanvaltuutettuja ei ole sähköpostia ja jossa neljällä valuutetulla ei ole edes kotiosoitetta eikä puhelinta, kannattaisi valmentaa Lahti-kuntoon.

        Lahdessa jokaisella kaupunginvaltuutetulla on [email protected] , koska muodostavat yhdessä kunnan korkeimman päättävän elimen, kaupunginvaltuuston.

        Nastolassa on Erstaa ja Jorma Ollila, mutta silti Nastolassa on perälauta auki: äänestetään tietokonetaidottomia ehdokkaita valtuustoon, joilla ei ole mitään edellytyksiä hankkia tietoa ja toimia kuntalaisten parhaaksi - tehokkaasti.

        Nastola voisi ostaa joltain Cokista juovalta pitkätukalta ohjeet siitä, miten keskustelusivu suojataan ajanmukaisesti MAKSUTTOMIN ohjelmin spammiroboteilta.

        Nastolan kyvyttömyys teledemokratiaan on ammottava. Se on Nokian kaltainen vasemmistolainen sälamyhkä.

      • ***************************...
        copy/paste kirjoitti:

        Mitä Laurel aikoo tehdä palkkansa eteen, kun lopetti työmaansa - keskustelupalstan?

      • Markku Laurell
        Kristillinen Ronkainen kirjoitti:

        Nastolan kunta ei hoida kuntakeskustelun teknistä toteutusta, vaan Päijät-Hämeen alueella toimiva atk-toimija. Jostain syystä ongelmaa ei saada poistettua. Vastaavan roskaviestiongelman vuoksi Hollola ja Orimattila poistivat oman keskustelupalstansa vähän ennen joulua, joten Nastola ei ole asiassa yksin.

      • Timo Mäkelä

        Jos tekninen toteutus ei toimi, niin palvelun tarjoaja voidaan vaihtaa. Toimiihan keskustelu täälläkin ilman roskapostitusviestejä.

      • Lahden Sininen

        Kunnallishallinnossa on piirre, joka on ajoittain epämiellyttävä: vedotaan omaa kuntaa huonompien kuntien keskikertaisiin, välttäviin tai jopa heikkoihin suorituksiin. Ei pyritä missään asiassa 416 Suomen kunnan kärkikaartiin, vaan vedotaan siihen, että:

        - ei tarvitse osata englantia, koska edes valtion virkojen muodollisena vaatimuksena ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille ei ole pakollista englannin kielen taitoa

        - ei tarvitse olla tietokonetaitoinen, koska tätä ei edellytetty silloin, kun tultiin mikrotukeen vuosikymmen sitten ja kun aloitustaso verkkotekniikassa oli lattiataso

        - vedotaan siihen, että ei voida valita pätevää palveluntuottajaa eikä edellyttää nykyiseltä ajanmukaisia palveluita

        SUOMESSA on paljon matkapuhelimella ja sähköpostilla tavoitettavia palveluntuottajia, jotka voivat tehdä Nastolan kaupungille sivuston, johon roskapostien lähetysohjelmat eivät pysty. Mitään rekisteröintiä ei tarvitse edellyttää, vaan riittää jo se, että maksuttomaan verkkokeskustelusoftaan lisätään se, että ennen kommentin lähettämistä pitää laittaa kirjainnumeerinen tunnus käsin, jota epästandardin esityksen vuoksi roskapostiohjelmat eivät tunnista.

        Uskon, että tämänkin palstan lukijat pystyvät helposti löytämään pätevän toimittajan, mikäli kunnanjohto lakkaa vastustamasta teledemokratiaa ja vapaata sanaa.

      • Einlösnung
        Markku Laurell kirjoitti:

        Nastolan kunta ei hoida kuntakeskustelun teknistä toteutusta, vaan Päijät-Hämeen alueella toimiva atk-toimija. Jostain syystä ongelmaa ei saada poistettua. Vastaavan roskaviestiongelman vuoksi Hollola ja Orimattila poistivat oman keskustelupalstansa vähän ennen joulua, joten Nastola ei ole asiassa yksin.

        Tekninen ratkaisu on täällä http://www.phpbb.com/

      • bbPHP
        Markku Laurell kirjoitti:

        Nastolan kunta ei hoida kuntakeskustelun teknistä toteutusta, vaan Päijät-Hämeen alueella toimiva atk-toimija. Jostain syystä ongelmaa ei saada poistettua. Vastaavan roskaviestiongelman vuoksi Hollola ja Orimattila poistivat oman keskustelupalstansa vähän ennen joulua, joten Nastola ei ole asiassa yksin.

        Jos on homma hanskassa, mutta hanskat hukassa, on tässä kosolti suomalaisia osaajia, jotka ovat itse panneet keskustelupalstan pystyyn.

        Ei keskustelupalsta, jota voi ilmaisten ohjelmien avulla ylläpitää, tarvitse maakunnallista "erityisosaamista", vaan neuvon voi aivan tavallinen mikroneuvoja kysyä siltä, joka on homman omalle koneelleen pystyyn pannut.

        http://www.phpbbsuomi.com/viewforum.php

        Yleensä keskustelupalstoilla edellytetään rekisteröitymistä, mutta se ei sovi julkisen palvelun palstalle siksi, että monella on vain yksi kysymys kerran kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa.

        Ei se, että jollain palstalla on satunnaisesti vähän käyttäjiä, tarkoita, että palstan ylläpito maksaisi kunnalle juuri mitään.

        Sairaspoissa olojen vähentäminen kunnallisen sektorin kahden viikon vuosittaisista sairalomista tuottaisi joka kunnassa sellaisen säästön, että sillä voitaisiin perustaa satojen henkilöiden ATK-osasto.

        Nastolan kohdalta kyseenalaista on se, että Nastola antaa esimerkin, minkä mukaan se on vain tavallinen maalaiskunta, jolle parasta, mitä voisi sattua, olisi armonisku päähän ja pakkoliitos Lahteen.

        http://vivisimo.com/search?tb=vivisimocom&query=teledemokratia&x=17&y=17

      • Syndrooma Lahti
        Timo Mäkelä kirjoitti:

        Jos tekninen toteutus ei toimi, niin palvelun tarjoaja voidaan vaihtaa. Toimiihan keskustelu täälläkin ilman roskapostitusviestejä.

        Eniron toteutus on sen verran järeä, että kunnat ryhtyvät valittamaan sen kalleutta.

        Kuntakeskustelussa LIENEE parasta pysyä avoimen lähteen bbPHP:ssä niin kuin tähänkin asti ja hankkia tarvittava lisäosa, jolla jokaisen viestin lähetämiseen tarvitee kirjoittaa kuusi numeroista ja kirjaimista koottu yhdistelmä ennen lähettämistä.

        Tässä on esimerkki nelinumeroisen PIN-koodin käyttämisestä http://www.topix.net/world/georgia/2008/01/georgia-opposition-says-election-body-stole-votes

        mutta sovellus ei ole maksuton bbPHP.

        Vielä radikaalimpaa olisi se, että perustettaisiin Suomi24:een kaksi Nastola-palstaa:

        1) Nastolan hallinnon palsta, joka olisi Nastolan kunnan moderoima ja mihin asiallisiin kysymyksiin myös viranhaltijat ja kunnan työntekijät vastaisivat sekä

        2) vapaa Nastolan palsta, joka olisi moderoimaton tai jonkin harrastajan silloin tällöin moderoima.

        Eniro Finland Oy:n päätöksentekijät ovat tässä
        http://www.inoa.fi/showKeyPersons.do?&company=179879

        Sopivia henkilöitä voisivat olla

        Toimitusjohtaja Ilkka Wäck

        Markkinointi- ja viestintäjohtaja
        Pirjo Kaasinen

        Liiketoiminnan kehitys
        varatoimitusjohtaja
        Stefan Anderson

        johtaja
        Kaj Lindholm

        kehitysjohtaja
        Arto Seppänen

        IDEA ei olisi kuitenkaan lainkaan uusi. Jo 1990-luvun alussa USENET-keskusteluryhmissä eli "uutispalstoilla" oli samalle aiheelle sekä moderoimaton että moderoitu vaihtoehto.

        Hallinto ei pidä moderoimattomista palstoista, joten se ei yleensä hallintojohtaja Markku Laurellin tapaan virallisesti lue tai vastaa hänen tavallaan esitettyihin kysymyksiin.

        Kunnan ei tarvitse olla virallisesti tietoinen siitä, mitä mille tahansa palstalle missä tahansa kirjoitetaan.

        Sen sijaan kunnalla on velvollisuus reagoida sille virallisesti lähetettyyn postiin, esimerkiksi kirjaamo (a) nastola.fi

        Tämä on kuitenkin yleisissä asioissa melko raskas tapa, koska pitää määrittää tarkka viranhaltija ja laatia vastaus sekä diarisoida se jne. jne.

        Mikään keskustalupalsta ei ole kaatunut länsimaissa spämmirobotteihin, vaan keskustelupalstat kehittyvät vastatoimiltaan spämmäysrobottjien mukana.

        Ongelmana on vain se, että Päijät-Häme on jäänyt kehityksessä jälkeen muusta maailmasta ja on luovutettu tutkimatta sitä, missä asia on jo ratkaistu.

        Päijät-Hämeen yhteistyön ei yleensäkään pitäisi merkitä luovuttamista ja ajasta jälkeen jäämistä, vaan jonkinlaista maakunnan mukana pitämistä kehityksessä mukana.

        Olisi tietenkin mielenkiintoista tietää, kuka on tuo palveluntuottaja, jolta eväät tai kuntien sekä Päijät-Hämeen liiton rahoitus on loppunut, että pitää todeta, ettei spämmille voi mitään "myönnettyjen resurssien puitteissa".

        Jos kunnat eivät tilaa palveluita niin eihän niitä työajalla voi ylläpitää.

        Suomessa on kuitenkin vielä joka kymmenennellä - vajaalla 50 kunnalla - on kuitenkin vielä keskustelukanava kehittämistyötä varten ja varmaan tuosta joukosta löytyvät myös ne, jotka ovat pysyneet ajan mukana ja hankkineet tarvittavan lisän keskustupalstaansa.

        Nastolan ei kannattaisi vaipua Lahden kanssa odotettavan kuntaliitoksen vuoksi vielä synkkyyteen, vaan tehdä itsestään numero sekä elinkeinopolitiikkaa kuin Orimattilan kaupunki esimerkiksi Pennalassa.

        Päijät-Häme, ydin-Päijät-Häme, tarvitsee kaikenlaisia yrityksiä, tontteja ja mahdollisuuksia. Ei Lahden kaupunki kykene koko Päijät-Hämettä hoitamaan keskittyessään pääaisiassa LAKES:n voimin omiin vahvuuksiinsa.

        Kyllä Nastolan pitäisi vielä jossain näkyä - ajanmukaisena asuinpaikkana ja kuntana.

      • 098 Viiru
        bbPHP kirjoitti:

        Jos on homma hanskassa, mutta hanskat hukassa, on tässä kosolti suomalaisia osaajia, jotka ovat itse panneet keskustelupalstan pystyyn.

        Ei keskustelupalsta, jota voi ilmaisten ohjelmien avulla ylläpitää, tarvitse maakunnallista "erityisosaamista", vaan neuvon voi aivan tavallinen mikroneuvoja kysyä siltä, joka on homman omalle koneelleen pystyyn pannut.

        http://www.phpbbsuomi.com/viewforum.php

        Yleensä keskustelupalstoilla edellytetään rekisteröitymistä, mutta se ei sovi julkisen palvelun palstalle siksi, että monella on vain yksi kysymys kerran kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa.

        Ei se, että jollain palstalla on satunnaisesti vähän käyttäjiä, tarkoita, että palstan ylläpito maksaisi kunnalle juuri mitään.

        Sairaspoissa olojen vähentäminen kunnallisen sektorin kahden viikon vuosittaisista sairalomista tuottaisi joka kunnassa sellaisen säästön, että sillä voitaisiin perustaa satojen henkilöiden ATK-osasto.

        Nastolan kohdalta kyseenalaista on se, että Nastola antaa esimerkin, minkä mukaan se on vain tavallinen maalaiskunta, jolle parasta, mitä voisi sattua, olisi armonisku päähän ja pakkoliitos Lahteen.

        http://vivisimo.com/search?tb=vivisimocom&query=teledemokratia&x=17&y=17

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001569&posting=22000000031874845

      • hyvällä veljellä vetelät ho...
        ***************************... kirjoitti:

        Mitä Laurel aikoo tehdä palkkansa eteen, kun lopetti työmaansa - keskustelupalstan?

        On/oli Nastolla varaa kun oikee Hallintojohtajan tittelillä vahdittiin kuka uskalta sanoa jotain totuksia niille joiden palkan maksaa veronmaksajat, eipä ole Nastola köyhä eikä kipee!

      • pyöritystä
        hyvällä veljellä vetelät ho... kirjoitti:

        On/oli Nastolla varaa kun oikee Hallintojohtajan tittelillä vahdittiin kuka uskalta sanoa jotain totuksia niille joiden palkan maksaa veronmaksajat, eipä ole Nastola köyhä eikä kipee!

        On sanomattakin selvää,että kunnissa "lisätään" paperin pyöritystä.Virkoja muutetaan / lisätään ,että asioiminen tulee tavallisella tallaajalla entistä hankalammaksi.Kysymyksiin ei välttämättä saa "järkevää"vastausta vaikka juokset luukulta toiselle.Koulutettua väkeä on liikaa kunnissa hoitamassa toisiaan sivuavia virkoja.,kun samanaikaisesti "tavallisia" työnsä osaajia pyritään vähentämään.

    • Tora Nastonhammas

      Onko kunnanvaltuustoehdokkaissa, jotka ovat valtuutettuja, ainoatakaan, joka voisi tehdä valtuustoaloitteen tai Nastolassa ainuttakaan kuntalaista, joka voisi tehdä kunnallisaloitteen?

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950365?sea rch[type]=pika&search[pika]=kuntalaki

      28 §
      Aloiteoikeus

      Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

      Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.

      http://www.valtikka.fi/sanasto/kuntaaloite

      Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.

      Useissa kunnissa aloitteen voi tehdä jopa sähköisesti verkossa.

      Ja kyllä – kuntalaisaloitteen voi tehdä kuka tahansa, myös lapsi ja nuori.

    • Syndrooma Lahti
      • Nastola-palstan perustamista

        Kannatan ideaa että perustetaan Nastola-palsta jossa voi käydä asiallista keskustelua Nastolan asioista.

        Tarvitaanko siinä mitään aloitetta jos tänne Perustaa Nastola Palstan?

        Osa valtuutetuista varmasti haluaa käydä keskustelua myös näillä nettipalstoilla, kunhan se pysyy asiallisena. Asioista voidaan olla montaa mieltä ja niistä pitää pystyä keskustelemaan vaikka ei olekaan samaa mieltä. Kritisoida kyllä saa kunhan kyse on asioista, mutta jos palstoilla aletaan menemään henkilökohtaisuuksiin taikka vain moittimaan valtuutettuja, niin uskon että keskustelu tyrehtyy aika nopeasti.

        Eli perustetaan Nastola-palsta, jotta päästään keskustelemaan asiallisesti ajankohtaisista Nastolaa koskettavista asioista.

        Terveisin

        Marko Varjonen

      • Marko Varjonen

        Tein vuonna 2006 aloitteen jossa Kuntaan olisi tehty luottamusmiehä varten "Nastola Intra".

        Tarkoituksena oli, että Nastolassa olisi hyödynnettu uutta tehniikka edemmän sekä samalla oltaisiin voitu myös listä avoimuutta sekä informaation jakamista.

        aloitteen voit käydä lukemassa nettisivuiltani

        http://www.varjonen.net/alotteita.html
        "Nastola Intra"

        Hallitus käsitteli aloitetta ja antoi valtuustolle vastineen, että asiaa kehitellään ja vuoden 2009 alussa mahdollisesti olisi jotakin käytettävissä.

        Marko Varjonen

      • Syndrooma Lahti
        Nastola-palstan perustamista kirjoitti:

        Ellei ole olemassa myös Nastolan kunnan virallista palstaa, ei ole olemassa kanavaa, jossa voisi kysyä ja saada virallisen vastauksen.

        Kannattaa siis ottaa "sekä - että":

        1) Vaatia sitä, että päätös Nastolan kunnan keskustelualueen sulkeminen perutaan ja

        2) esittää toivomus, että Suomi24.fi perustaisi Nastola-palstan, koska on olemassa sellainen Hollolalla ja Orimattillakin "Lahden kupeessa".

      • Syndrooma Lahti
        Nastola-palstan perustamista kirjoitti:

        Kannatan ideaa että perustetaan Nastola-palsta jossa voi käydä asiallista keskustelua Nastolan asioista.

        Tarvitaanko siinä mitään aloitetta jos tänne Perustaa Nastola Palstan?

        Osa valtuutetuista varmasti haluaa käydä keskustelua myös näillä nettipalstoilla, kunhan se pysyy asiallisena. Asioista voidaan olla montaa mieltä ja niistä pitää pystyä keskustelemaan vaikka ei olekaan samaa mieltä. Kritisoida kyllä saa kunhan kyse on asioista, mutta jos palstoilla aletaan menemään henkilökohtaisuuksiin taikka vain moittimaan valtuutettuja, niin uskon että keskustelu tyrehtyy aika nopeasti.

        Eli perustetaan Nastola-palsta, jotta päästään keskustelemaan asiallisesti ajankohtaisista Nastolaa koskettavista asioista.

        Terveisin

        Marko Varjonen

        Kirjoittaisitko kannatuspuheenvuorosi tuonne aloitepalstalle. Suomi24.fi:n on helpompi vakuuttua palstan tarpeellisuudesta siten, kun sen ei tarvitse keräillä mielipiteitä usealta palstalta yhteenvedoksi.
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000004&conference=4500000000001900&posting=22000000031780909

      • Piiskanlovi kainalossa
        Marko Varjonen kirjoitti:

        Tein vuonna 2006 aloitteen jossa Kuntaan olisi tehty luottamusmiehä varten "Nastola Intra".

        Tarkoituksena oli, että Nastolassa olisi hyödynnettu uutta tehniikka edemmän sekä samalla oltaisiin voitu myös listä avoimuutta sekä informaation jakamista.

        aloitteen voit käydä lukemassa nettisivuiltani

        http://www.varjonen.net/alotteita.html
        "Nastola Intra"

        Hallitus käsitteli aloitetta ja antoi valtuustolle vastineen, että asiaa kehitellään ja vuoden 2009 alussa mahdollisesti olisi jotakin käytettävissä.

        Marko Varjonen

        http://www.alatori.com/foorumi/index.php?PHPSESSID=0057da595f66030bcbd37f856b3e0776&board=30.0

      • Utelias....
        Marko Varjonen kirjoitti:

        Tein vuonna 2006 aloitteen jossa Kuntaan olisi tehty luottamusmiehä varten "Nastola Intra".

        Tarkoituksena oli, että Nastolassa olisi hyödynnettu uutta tehniikka edemmän sekä samalla oltaisiin voitu myös listä avoimuutta sekä informaation jakamista.

        aloitteen voit käydä lukemassa nettisivuiltani

        http://www.varjonen.net/alotteita.html
        "Nastola Intra"

        Hallitus käsitteli aloitetta ja antoi valtuustolle vastineen, että asiaa kehitellään ja vuoden 2009 alussa mahdollisesti olisi jotakin käytettävissä.

        Marko Varjonen

        Koska Nastolan Kokoomus tekee valtuustoaloitteen siitä, että Laurell palkkaisi jonkun tekemään keskustelusivuille, maksuttomalle softalle bbPHP ajanmukaisen alfanumeerinsen eston spämmin varalta niin, ettei jokaisen kysymyksen osalta tarvitse erikseen rekisteröityä?

        Miksi Laurell ei ole ottanut selvää lisäpalikasta, vaan kymmenientuhansien ihmisten silmien edessä sanoo "JOS".

        Mikä puolueen mandaatilla hänet on oikein Nastolaan valittu? SDP:nkö?

      • Muistaako kukaan?
        Utelias.... kirjoitti:

        Mitkä Kokoomuksen aloiteet muistetaan Nastolassa viimeisen 30 vuoden ajalta?

      • kuntalainen
        Muistaako kukaan? kirjoitti:

        Mitkä Kokoomuksen aloiteet muistetaan Nastolassa viimeisen 30 vuoden ajalta?

        Eipä niitä aloitteita taida muut kuin aloitteen tekijät muistaa edes muutamalta viimevuodelta.

    • Havainnoitsija

      Syyrakki ei ole oikein ajan tasalla. Hänen pitäisi ymmärtää, etteivät nastolaista valitut kunnanvaltuutetut voi jatkaa omia perinteisiä menettelyjä sen jälkeen, kun Nastolasta tulee Lahden kylä kaikkine kylineen.

      Ne ehdokkaista, jotka eivät osaa viestiä verkossa, putoavat pois. Nastolan väkiluku on 15% Lahden väkiluvusta. Tulevaisuudessa Lahden kaupunginvaltuustoon valitaan enää vain kourallinen nastolaisia. Ainakin ne, jotka eivät osaa viestiä myös verkossa, putoavat pois.

      Nastolalaisten kannattaisi jo nyt oppia elämään nykyaikaisesti 2000-lukua myös verkossa, jo ennen kuin lahtelaiset putsaavat pöydän.

      • nielee Lahti

        Kyllä Lahden kaupunki tarvii ympäristökunnat "vaakunansa" alle,että saa taloutensa ja terveyspalvelunsa kuntoon.

    • Etelä-Suomen Sanomien lukija

      Kyllä on kuntien kiinnostus palautteeseen hiipunut. Miltei puolet on vuoden aikana hävittänyt keskustelusivunsa.

      Ilmeisesti jossain on taantumuksen antiteledemokraattinen salaliitto.

      Paljoa ei ole kehuttavissa myöskään Päijät-Hämeen maakuntaliittoa. Esa Halmekin on pannut keskustelusivut piiloon - yhtenä ensimmäisten joukossa.

      • osallistua

        tuollaisille keskustelupalstoille joissa sana ei ole vapaa ja tarkoitusperät jotain muuta kuin pelkkä foorumi. Työlästä se on jatkuvasti keksiä juttua toimituksen voimin niin kuin lukemasi lehti.

      • Rahva hääl
        osallistua kirjoitti:

        tuollaisille keskustelupalstoille joissa sana ei ole vapaa ja tarkoitusperät jotain muuta kuin pelkkä foorumi. Työlästä se on jatkuvasti keksiä juttua toimituksen voimin niin kuin lukemasi lehti.

        Jostakin on aloitettava. Ei riitä, että Suomen tasavalta on länsieurooppalainen EU:n vaikutuksesta, vaan kuntien tulee olla myös.

        On valitettavaa katsoa, millainen hajonta on 416 kunnan kesken. Föglö sai verkkosivunsakin 13 vuotta ensimmäisen kunnan jälkeen.

        Päijät-Hämeessä ei pitäisi kilpailla taantumuksellisuudesta, vaan edistyksellisyydestä.

      • Nastolalainen,
        Rahva hääl kirjoitti:

        Jostakin on aloitettava. Ei riitä, että Suomen tasavalta on länsieurooppalainen EU:n vaikutuksesta, vaan kuntien tulee olla myös.

        On valitettavaa katsoa, millainen hajonta on 416 kunnan kesken. Föglö sai verkkosivunsakin 13 vuotta ensimmäisen kunnan jälkeen.

        Päijät-Hämeessä ei pitäisi kilpailla taantumuksellisuudesta, vaan edistyksellisyydestä.

        Ei sitä kaikkia (henkilökohtaisia totuuksia)totuuksia kukaan halua lukea jostain keskustelu palstalta.
        Ajatteleppa ite,
        Jos olisit kunnan virastoon valittu viisas virkamies, mitenkä pystyisit säilyttämään oman ylemmyyden tunteesi jos idiootit purkavat tuntemuksia kirjoituksillaan. Homerakennusmestari.
        Kehitys vaatii ja sallii keskustelun mutta tekee KIPeää.

      • Majakka ja perävaunu
        Nastolalainen, kirjoitti:

        Ei sitä kaikkia (henkilökohtaisia totuuksia)totuuksia kukaan halua lukea jostain keskustelu palstalta.
        Ajatteleppa ite,
        Jos olisit kunnan virastoon valittu viisas virkamies, mitenkä pystyisit säilyttämään oman ylemmyyden tunteesi jos idiootit purkavat tuntemuksia kirjoituksillaan. Homerakennusmestari.
        Kehitys vaatii ja sallii keskustelun mutta tekee KIPeää.

        Jos esimerkiksi homerakennustarkastajien ja kunnallisrakennusurakoitsijoiden toimista olisi kunniaa loukkaavaa juttua ajoissa, vältyttäisiin ammattisairauksilta ja miljoonien eurojen kouluremonteilta Suomessa.

        Sananvapaus on usein S I L K K A A säästöä. Älkää äänestäkö kunnanvaltuutettuja, joilla ei ole sähköpostia eikä kännykkänumeroa, koska he todennäköisesti eivät elä tätä vuosituhatta, vaan uskovat kokkapuheita.

    • JA TOIVON, ETTÄ AVATAAN

      Nastolassa on niin moni asia viturallaan, että keskustelua tarvitaan.

      Valita siis tänne kaikesta, ihan kaikesta!!!!!

      NYT ALKAA VUOSISADAN KESKUSTELU!!!!

      • Vai Lehtimäen Matkat

        Kumpi parempi?

        Nastolan Matkatoimistovai Lehtimäen Matkat?

        Perustele.

      • matkailevainen
        Vai Lehtimäen Matkat kirjoitti:

        Kumpi parempi?

        Nastolan Matkatoimistovai Lehtimäen Matkat?

        Perustele.

        Molemmilta olen tilannut matka- ja kuljetuspalveluita. Hinta ratkaisee eli pyydä tarjous!

      • Mitta täynnä.
        matkailevainen kirjoitti:

        Molemmilta olen tilannut matka- ja kuljetuspalveluita. Hinta ratkaisee eli pyydä tarjous!

        Minäpä muutankin kesällä Lahteen uuteen taloon!

      • uinuva kunta
        Mitta täynnä. kirjoitti:

        Minäpä muutankin kesällä Lahteen uuteen taloon!

        Nopea vilkaisu kunnan nettisivuille kertoi, ettei tässäkään asiassa ole keskustelun aloituksen jälkeen tapahtunut mitään kehitystä :(

    • pettynyt_nastolalainen

      Kaikki edellä jo enteili Nastolan lakkauttaista. Kun ketään ei kiinnosta, mitään ei tapahdu. Päättäjä himoitsivat vain isompia kaupunkipalleja. :(

    • Glkhggg

      aina saa nastolassa pitkkä vihasia katseita kun en kuulu heidän sukupiireihin. Hyi mikä paikka! Paikalliset ajelevat jollain punasilla fiat puntoilla koko elämänsä ja seukkaavat rumia miehiä kun se on vissiin pakko olla sukua nii kelpaa kuka vaa.

    • Anonyymi

      Onko Nastolassa Lidliä vielä

      • Anonyymi

        Vanhemmat oppii vanhemmiltaan luulemaan itsestään liikoja vaikka oisvat vässyköitä.et pääse hommiin liian väsynyt ruskeasilmä....

    • Anonyymi

      Mukava kodikas paikka 😁

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe