kauheint aikaa... kaikki tunteet nousee pintaan... en oo nähny tätä jätkää kun kerran ja se asuu kaukana.. ja kauhee ikävä, ja tuskin sitä ees kiinnostaa, vaik silloin viel luulin..
:( oon vaa nii tunteikas et mun on vaikeet päästää yli tämmösest... ihastuminen on perseestä, jos ei voi saada sitä tyyppii
:( oon vaa nii tunteikas et mun on vaikeet päästää yli tämmösest... ihastuminen on perseestä, jos ei voi saada sitä tyyppii
Vastaukset 50
Vanhimmat
Illat on tosissaan pahimpia, kun pitäisi nukkumaan käydä. Väsymys tuo tunteet pintaan. Pyörit sängyssä ja on aikaa ajatella.
Itsekkin olen monet kerrat yrittänyt itkeä, vaan enhän minä osaa itkeä, kun olen poika.
Olen minäkin ollut joskus kauan kauan sitten ihastuneena siihen pieneen pisamanaamaiseen tyttöön. Eihän se mun kaltaisesta ujosta ja tylsästä pojasta olis välittänyt. Ihastuisin samaan tyttöön varmasti vielläkin, jos hänet kaupungilla viellä näkisin. Vaan taitaa tyttö tuo olla jo jossain muussa kaupungissa ja jonkun muun pojan silmäteränä...
Noo mun suruni ei hänestä johdu, vaan muusta.
Niinhän ne on ja ite, kun oon vielä hirmu iltavirkku enkä saa unta kovinkaan äkkiä mentyä petiin. Siinä pyöriessä tosiaan kerkee miettiä kaikenlaista.
Ja kyllä varmasti jokainen osaa itkeä. Itkemiseenkin toisaalta voi vaikuttaa. Jos sitä ei vaan yksinkertaisesti halua itkeä niin eihän sitä sit. Tai, jos on tottunut peittäämään tunteensa. Itsekkään en ole kova itkemään. Joskus mietinkin, että osaakohan sitä edes. Olen vain tottunut peittämään tunteeni,jaa-a en kyllä itsekkään osaa vastata kysymykseen, että miksi. Vuosiin ainoa asia, joka on miut saanu itkemään on ollu jonkun kuolema.
Mutta tuohon en usko, että "miehet eivät itke" Mistähän sekin on saanu alkunsa. Ehk sitä vaan on pidetty miehiä sit aina sen verran "kovempina" Mut kyl tunteellinen mies ois parasta, siitä iltaisin olenkin haaveillut (:
"Itsekkin olen monet kerrat yrittänyt itkeä, vaan enhän minä osaa itkeä, kun olen poika."
Olen poika (juu ja täysi-ikäinenkin) mutta itken ainakin kerran viikossa ja välillä oikein kunnolla. Joskus ei meinaa saada henkeäkään normaalisti kun tunteet tulee niin pintaan kaikkien asioiden ajattelusta. Itkeminen on jotenkin puhdistava ja rauhoittava juttu. Monesti kun en ole saanut millään unta niin sitten kun olen ahdistustani itkenyt pois, vaivun uneen ennen kuin huomaankaan. Harmi vain, ettei joka ilta pysty itkemään ja siten nukahtamaan helpommin. Sitä surua kai pitää ladata riittävä määrä sisälle, että sen voi laukaista.
En tiedä estätkö jotenkin itkemisesi etkä sitten pysty itkemään? Se itkeminen on ihan luonnollinen asia ja mulla tulee vain huonompi olo jos yritän peitellä tunteitani liian pitkään. Niin ja joskus vaan ei ees pysty pidättelemäänkään. Bussissa ihmisten katseiden alla en millään pysty itkemään jos yritän, mutta muutaman kerran on ollut niin kauhea olo että sielläkin on tullut. Uskon, että jos tarpeeksi suuret seinät kaatuisivat riittävän kovaa päällesi niin ne puristaisivat sinustakin muutaman kyyneleen.
Kun käytin masennuslääkkeitä niin en niiden takia pystynyt itkemään. Itketti kyllä ja yritin sitä mutta en vain pystynyt. Kuukausien jälkeen tuntui kuin sisälläni oleva joki olisi padottu. Se oli ahdistavaa enkä kaivannut enää yhtään lisää ahdistusta. Mun oli pakko lopettaa lääkitys sen takia. Se joki pääsi taas virtaamaan ja ylimääräinen ahdistuksen tunne kaikkosi, kun pystyin taas välillä purkamaan tunteitani itkemällä. Lääkkeiden aikana tunsin itseni masentuneemmaksi kuin ilman niitä.
Illat ja yöt siis tosiaan ovat pahimpia mullakin. Joka hemmetin ilta ja yö. Ei ne aamutkaan aina mukavia ole. Joskus herätessä (jos edes on saanut nukahdettua) on niin kauhea olo ettei tiedä mitä tekis. Aina on surullinen kun edes heräsi/valvoi uuteen päivään.
No sain itkettyä vähän tuossa ennen joulua, kun huomasin että nyt jäätiin totaalisen tyhjänpäälle ja väsyttikin kunnolla.
Nyt olen yrittänyt samaa, mutta itku vaan takertuu kurkkuun. Se ei lähde siintä silleen vapaasti vaikka kuinka yrittäis.
Toisaalta taas äitini kuolema ei saanut minua itkemään, vaan päin vastoin olin helpottunut, kun tiesin hänen päässeen kärsimyksistään.
No haaveile sinä minusta, niin minä haaveilen sinusta.
Minullakin alkaa usein iltaisin yksinäisyys painaa mieltä. Joskus kun ei ole mitään tekemistä, muttei oikein huvita mennä nukkumaankaan, tulee mietittyä kaikenlaista ja tuntuu kuin en osaisi ajattelemalla hankkia itselleni muuta kuin pahan olon.
En tiedä olenko tunteellinen vai mitä. Itkeä en ainakaan varmaan edes osaa, vaikka joskus tuntuu että syytä olisi. Tuntuu, että kaipaan vain päivä päivältä enemmän läheisyyttä ja välittämistä, mutta samalla tuntuu, että mahdollisuus löytää joku kiva tyttö lähestyy vähitellen olematonta. Olen miettinyt, että eihän minulla edes ole mitään annettavaa kellekään.
Tämä palstakin vain tuntuu toisinaan olevan minulle jotain korviketta, "joku jolle puhua", vaikken tiedä, miten tämä turha valittelu edes eroaa itselleen puhumisesta. Että pahoittelen jos häiritsee, mutten pyydä anteeksi, vaan tulen taas joku päivä uudestaan valittamaan.
"Olen miettinyt, että eihän minulla edes ole mitään annettavaa kellekään."
-Älähän nyt hulluja puhu. Juurihan itse periaatteessa tuohon vastasit. Läheisyys ja välittäminen, sitähän itsekkin kaipasit. Kyllä nuo varmasti riittäis, vaikka kelle. Itselläkin, kun olis joku joka oikeesti välittäs ja olis läsnä. Se riittäis miulle vallan mainiosti. Ehkäpä sen takia olenkin monen mielestä todella tylsä.
Koen vain olevani niin monella tapaa tylsä ja vähän poikkeavakin. Olen koko elämäni ajan ollut luonteeltani sisäänpäinsuuntautunut eli en kaipaa vaihtelua elämään enkä tarvitse paljoakaan ihmisiä ympärille, vaan viihdyn aika paljon yksikseni (= istun kaiket viikonloput yksin huoneessani). Hyvin harva kai voisi pitää minua millään tapaa kiinnostavana ihmisenä. Varmaan monelle riittäisi läheisyys ja välittäminen, minulle ainakin, mutta eri asia sitten haluaisiko kukaan sitä juuri minulta, ei mulla mitään elämää ole.
Ainut suhteeni kariutui suurilta osin siksi, että olen luonteeltani tylsä. Eli en kaipaa hirveästi vaihtelua. Tykkään istuksia kotosalla. Ei ole hirveästi kavereita.
Minullekkin tämä palsta on eräänlainen rakkauden korvike. Joku joka kuuntelee ja joku jolle jutella.
Kaipaan ihmistä rinnalleni. Se on ainut lääke ahdistukseeni. Olisi joku jonka vuoksi elää, joku jota hellisi ja joku jonka kanssa voisi olla yhdessä yksin.
Vaan ei ole muuta, kuin tämä palsta.
Kyllä sinä joku päivä rakastut uudestaan johonkin ihmiseen ja toivottavasti se ihminen sitten sinuun. Mielestäni se ei ole oikea asenne, että tarvitaan vaan joku ihminen lääkkeeksi omaan ahdistukseen. Siitä tulee sitten kierre, kun ajattelee ettei elämä muutu paremmaksi jos ei täytä sitä elämässä olevaa aukkoa ihmisellä. Maailmassa on kuitenkin monia muitakin asioita jotka tekevät onnelliseksi.
Ehän mä nyt sitä tarkottanu, että vaan joku ihminen ja vaan lääkkeeks.
Vaan just se yks ainoa ihminen siellä jossain.
Satumpa olemaan yksinäinen ja mua ei nyt oikeastaan mikään muu jaksa tehdä onnelliseksi kuin toiset ihmiset ja niiden huomio.
No tuota samaa asiaa juuri tarkoitinkin.
Olen itsekin yksinäinen ja kauan ollutkin mutta olen huomannut miten oma asenne vaikuttaa onnellisuuteen. Usein on niin "mukava" ja helppo vaipua siihen itsesääliin sekä kaipaukseen mutta elämä on liian lyhyt jatkuvaan sellaiseen. Joskus on kiva antaa pientenkin asioiden tehdä onnelliseksi ja myöntää se itselleen. Se tekee elämästä paljon helpompaa.
Mitä oon siun tekstejä tässä muutamaan otteeseen lukenu ni et kyllä kovin tylsältä vaikuta. Ei sen puoleen, että olen kyl ite saanu kuulla useesti siitä kuinka tylsä olen. Ehkä oon sit itekkin yhtä tylsä ni en tajuu muiden tylsyyttä. Päinvastoin nää, jotka tarvii kokoajan jotain aktiviteettia on todella tylsiä mielestäni :> Ja eipä miultakaan montaa kaveria löydy ja toisaalta viihdyn yksinkin. Toisaalta tuun taas yksinäisyydestä hulluksi. Oon kuitenki puhelias, mut ehkä seurastani sit vaan liian valikoiva.
Jos sinä pystyt olemaan onnellinen jostain pienestä, niin itse en välttämättä kykene samaan.
Joku juoksee 100m alle 10 sekuntiin ja toinen vaikka kuinka treenais, ei pääse edes alle 12 sekunnin.
Mun tylsyys on sitä, että tyydyn helposti rutiineihin. Jopa tykkään niistä. En ole kovinkaan menevä ihminen.
On mun kanssa kuulemma helppo puhua asioista, mutta harvemmin lasken ihmisiä lähelleni.
Kyllä se elämä vaatii aina omaa panostusta. Olet karkeasti sanottuna jumiutunut tuohon ajatusmalliin, että jonkun tytön pitäisi pelastaa sinut suruiltasi. Mikään muuhan ei vaikuta elämään tippaakaan! Sen kuvan saa lukuisista kirjoituksistasi ja siitä kun tämä palsta on joku korvike sinulle. Tiedän kun itse olin samassa tilanteessa vuosia ja niin on moni muukin ollut. Olet liian epätoivoinen saadaksesi otetta elämästäsi. Yritän vain auttaa enkä ärsyttää. Se vaan, että tuossa tilanteessa herkästi syntyy suhteita jotka eivät ole aitoja. Alkuhuuma on aina mutta sitten tuntuu vieläkin puuttuvan jotain.
No vietithän ovat vahvoja.
En mä tiedä. En nyt vaan jaksa olla kovinkaan innoissani mistään. Ei edes tee mieli olla innoissaan.
En mä tietty väitä, että joku suhde pelastais mut. Se nyt vaan on ainoa asia jota jaksan kaivata tällä hetkellä. Muuten on melkein kaikki mitä tarvitsen. Paitsi että parempi työ olis hyvä olla, tai edes työ ajat.
Rutiinit on parasta. Toisaalta kuitenki tarviin jotain tekemistä, mutten nyt niin paljon, kun muut tuntuvat kaipaavan. Mut ne rutiinit, niistä pidän. Sitä ne vähäiset kaveritkin välillä valittaa, kun aina rutiinini syövät aikaa enkä voi niitä koskaan muuttaa mitenkään perin. Minkäs teet, kun ne on vaan jääny päälle ja niistä ei helpolla irti pääse. Liekö pitäisikään.
Jos ei laske ihmisiä lähelleen niin eikös se ole sillon aika selvää, että on yksi. Ymmärrän kyl sinuu, itsekkin olen kai liiankin valikoiva ja muurautunut muurin sisään, jonka läpi harva pääsee.
Hyvä jos elämä muuten rullaa. Mä vaan ajattelin että jos asia olisi vain aseenteestasi kiinni, koska vaikutat pelottavan samanlaiselta kuin minä ja mulla moni asia sattuu olemaan siitä kiinni. Siis sellainen masentuneisuus yms. Jos hukkaa narun pään niin se karkaa, ja sitten menee kaikki siinä mukana. Pitää kerätä se takaisin. Siitä olen sen huomannut.
Suhdetta kaipaat mutta valitettavasti se ei kaipaamalla tuu niin kuin oot huomannu. Baareissa et tykkää juosta (en minäkään) joten se tekee asioita vaikeammaksi. Ja sitten suhtaudut hieman nihkeästi ravintoloista, lenkkipoluilta tai netistä etsimiseen(?) Jäljelle jää oikeastaan se neljän seinän sisällä oleminen ja jo melkein nuorena miehenä tiedät ettei sieltä tulla hakemaan ellei ole poliisiasia. Niin ja jehovat testaavat kerran kuussa että ovikello toimii vielä, ainakin täällä päin.
Kun tilanteesi on suunnilleen tuo (jos oon vähäänkään siellä päin) niin ajattelin, että jos saisit edes pikkusen onnellisuutta vaikka siitä työstä tai jostain niin löytäisit intoa asioihin. Ei enää vain kotona murehtimista. Mutta nyt en valitettavasti tiedä, yritänkö neuvoa sinua vai itseäni..
Tai en mä tiedä johtuuko se siitä, etten laske ihmisiä lähelle. En kait edes osaa muodostaa oikeaa kaverisuhdetta, jos toinen ei tule hirveästi vastaan. Äh, en mä osaa selittää, joten parasta olla sanomatta mitään.
Rutiinit on parasta! Lauantaina herätys viimeistään 10, sitten aamiaista ja koneelle, sitten lenkille metsään, sitten syömään, sitten lukemaan kenties jotain, 18 saunaan, sen jälkeen syödään ja keskustellaan jos sattuu serkku oleen kylässä ja sitte nukkumaan. Hienoa! Ei kovinkaan aktiivista, mutta hienoa. Rutiineja joita en halua rikkoa.
Noo taas on ilta ja ei nukuta... Yksinäinen ja kylmä sänky odottaa, vaan minkäs teet. Otan peiton kainaloon ja teeskentelen, että se on hän. Sitä kuka se hän on ei tiedä kukaan, vai onko se hän sittenkään kukaan oikea ihminen.
Mikäs se sota elokuva olikaan, kun upseeri totes, että niin kauan kun valitus kuuluu, niin niin kauan on toivoa jäljellä, mutta kun valitus lakkaa niin sitten asiat on huonosti.
No mä olen oikein yrittänyt jutella noille jehoville, mutta aina ne vaan lykkää ovelta vartiotornin käteen ja menee naapuriin, kun siel on rikkaampi isäntä. Ne ne sit juoksee ton maallisen mammonan perässä.
No onneksi jumala on päättänyt, että jehovia pääsee vaan pari tuhatta taivaaseen, vai miten se meni?
Kyllä mä jotain yritän tässä nyt tän vuoden aikana saada aikaan. Sit vaikka toteutan sen perunasäkki suunnitelman...
Tarpeeks yritystä niin kyllä niitä kaverisuhteitakin siitä muodostuu :) Helppohan se on sanoa, toisin se on sit tehtäessä.
Itselläni nuo rutiinit ei nyt ihan noin kellotarkkoja ole, joskus, kun sitä tykkää vain lössähtää sohvalle ja ajatella ei niin yhtikäs mitään. Mutta silti jokainen päivä ja viikko tuntuu kuitenkin lähestulkoon samalta. Välillä sitä kaipais vähän vaihtelua, mutta näinkin on ihan hyvä. Ei ainakaan voi väittää, ettei olisi aikaa itselleen.
Iltapa hyvinkin. Karmea aamuherätys vain lähenee pikkuhiljaa. Eikä se kylmä sänky kyllä liiemmin houkuta nyt eikä huomennakaan...
Siitä puuttuu se jokin, joka vetää puoleensa.
Rupea mun kaveriksi, pliis! :D Ei ainakaan yrityksen puutetta ole?
Sepäs se oliskin jos sais tonne sänkyyn kainaloon jonkun. Jos ei nukuttais ni sitä vois vaikka jutella jostakin, vois vaikka hieroa toisen jalkoja tai niskoja, vois kattoa leffaa, tai mennä ja keittää kaakaot. Yhdessä sitä aina keksii jotakin ja se aika menee muutenkin nopeammin vaikka vaan hiljaa selällään makais jos joku on siinnä vierellä.
Jotenkin on ikävä jotain, mutta ei tiedä, että ketä. :(
Ei ole viellä edes ilta ja taas on tämmöset aatokset.
Päätimpä kihlautua tän sivuston kanssa ja rekisteröidä nimimerkkini.
Ei ole ei ja se on hyvä se. Ja ilomielin rupeaisinkin (:
Siul on kyllä niin samat ajatukset, kun miullakin! Se pelkkä oleminenkin vaan riittäs ja tälläsenä räpätätinä juttelu ois yks parhaimmista vaihtoehdoista. Eikä lehvan katsomisessa ja kaakaon juomisessakaan yön pimeydessä olis mitään valitettavaa.
Kaipuu on kamalaa, vaik sitä jotain jota kaipais ei olekkaan. Ehkä siks se onkin vielä pahempaa...
Minkäs ikäinen ihminen muutes olitkaan? :)
Se on muuten jännä, että yksinäisiä pidetään monasti hiljaisina, mutta itse en tunnusta olevani hiljainen, kun sopivia ihmisiä on ympärillä. Joskus juttua tulee kyllästymiseen saakka. :D
Itse ainakin haluaisin mahdollisimman tylsähkön kumppanin :) Ei tarvis aina miettiä, että onko itsessään sitten tarpeeksi munaa ku kumppani on oikea ego ja suosios.
Tollaset viikonloput sohvalla siin oman kullan kanssa on just sitä mitä mä eniten kaipaan. Eiköhän meitä varten oo tuolla vielä joku joka on vähintääkin yhtä tylsä kuin me.
Ongelmana on se, että jos ei me mennä ulos esille niin tuskinpa kukaan tulee meitä täältä kotoa hakemaan ;) !?
Tota oon kans miettiny, et tosiaan monet ihmiset pitää yksinäisiä outoina hiippaajina ja eritoten hiljaisina. Ite en tosiaan varmaan koskaan ole ollut hiljainen ja juttu luistaa jokaisen kanssa, jolla vaan juttu luistaa kanssani. Eriasia tosiaan keiden kanssa se luistaa. Myöskin oon aina saanu kuulla siitä, kun oon kovaääninen ja ääni kuuluu muidenkin päälle hyvin. Että se siitä hiljaisuudesta :D Ja voisin jopa väittää, et mitä enemmän oon yksin sitä suurempi on tarve puhua ja, kun puhumaan pääsee niin sit se onki sellasta puheripulia, että heikompia hirvittää. Ehkä sen takia todela ujot ihmiset eivät ns. sovi seuraani. Ei sillä, että miulla heitä vastaan olis jotain. Se vaan on turhauttavaa, kun toinen räpättää ja toinen ei uskalla, kuin kuunnella.
Nuori olen, varmasti sitäkin nuorempi siun silmissäs :> Enskuun puolella täytän 16.
Sepä se ongelma tosiaan onki, et jos kaikki "tylsät" on meinlaisia ni mitempähän sitä tavattas, ei varmaan mitenkään. Vaikka sinne uloskin menis niin minne sinne? Mistä niitä tylsiä löytää? Veikkaampa, etten tapais ainootakaan, vaikka viikkotolkulla pihalla hiipparoisin. Jos tapaisin niin ois kyllä liian hyvä tuuri ollakseen omani.
No mut voithan sä tulla mua syöttämään kunnalliskotiin?
Sulla on hiton hyvä ennuste. Pidä linjas ja älä tyydy huonoon.
Nyt ei kyllä saa millään unta. Pitää jotain keksiä ja ettii joku keskustelu johon saa kommentoida. :D Taas tänään tullu jumitettua koneella liikaa, mutta mitäpä tuolla ulkonakaan yksin? Kun ei edes lenkkiseuraa saa. No lentopalloa sentä lätkimme kylän ukkojen kanssa.
Justiinsa tota olen miettinyt itekki, että mitä meinaa ihmiset jotka sanoo pois neljän seinän sisältä. Kait ne on näitä ammattilaisia?
Miten niistä ihmisistä ulkoapäin voi sanoa, että millaisia nuo on luonteeltaan? Ei mitenkään.
Sitäpaitsi vaikka siellä kadulla olis joku jolla olis iso kyltti selässä, jossa lukis "olen se oikea jota etsit", niin mitä hittoa mä tekisin? Kaisse pitää sitten sinne kuuluisaan perunasäkkiin lyödä ja selkään heittää.
"Mitä oon siun tekstejä tässä muutamaan otteeseen lukenu ni et kyllä kovin tylsältä vaikuta. Ei sen puoleen, että olen kyl ite saanu kuulla useesti siitä kuinka tylsä olen. Ehkä oon sit itekkin yhtä tylsä ni en tajuu muiden tylsyyttä. Päinvastoin nää, jotka tarvii kokoajan jotain aktiviteettia on todella tylsiä mielestäni :> Ja eipä miultakaan montaa kaveria löydy ja toisaalta viihdyn yksinkin. Toisaalta tuun taas yksinäisyydestä hulluksi. Oon kuitenki puhelias, mut ehkä seurastani sit vaan liian valikoiva."
Onko oikeasti kukaan tylsä? Ihmisiä kiinnostaa erillaiset asiat ja se että ihmisiä on meneviä ja hiljaisempia on ihan normaalia. Monet on vielä ihan tyytyväisiä elämäänsä mutta myöhemmin ne masentuu siihen kuvaan itsestään minkä ne muilta kuulee. Esim muut haukkuu tylsäks ja siitä tulee pakkomielle muuttaa itseään toiseen suuntaan. Seisokaa kaikki vaan rohkeina ja puolustakaa omia arvoja. Jos on jotain jota kaipaat oman kiinnostuksen takia, ei muiden. Niin "kivääri olalle, metsälle ja poimimaan". Mä olen itse suhteellisen ujo, mutten vaivaa sillä itteäni koska mä tuun olemaan aina ujo. Itsevarmuus ja ujous taas on kaksi ihan eri asiaa. Mä saan itsevarmuutta liikunnasta jota mä todella suosittelen ihan kaikille. Mä kärsin kaks pitkää vuotta masennuksesta joka vei mut aivan pohjalle, joka aamu herätessä ei ollu syytä nousta sieltä sängystä. Mä oon varma että masentuneisuudesta tällä palstalla kärsii moni, eihän sitä jatkuvaa "valitusta" muuten täällä kuuluiskaan. :D
Muistakaa että kun syntyy, me ollaan kaikki samassa lähtökohdassa. Kaikki täytyy ite rakentaa itelleen. Jos joku aikoo sanoa että se ei oo totta, kun vaikka toisilla on vaikka rikkaammat vanhemmat kun jollain slummi muksulla. Niin voin siihen todeta, että se on totta. Mutta onko oikeesti ainoa hyvä asia lapsuudessa varallisuus? Mä en oo kovin rikkaasta perheestä ja sitä mukaa mä oon oppinu arvostamaan monia asioita jotka on monille yhdentekeviä. Elämä on liian lyhyt surkutteluun, mulla oli oma kahden vuoden kokemus jota en aio pitkittää sekunnillakaan. Jos oikeasti tarvii jotain, mene ja ota se. Jos epäonnistuu niin uutta matoa koukkuun. MAAILMA ON MAHDOLLISUUKSIA TÄYNNÄ!! :D ..toi pitäis itekki muistaa useemmin.
Mun nykyinen tyttöystävä nimenomaan suoraan nouti mut kotoa. Mä olin tutustunu siihen koululla, toisin sanoen vaihdoin sen kanssa muutaman sanan. Sellanen 5 min keskustelu. Noh, satuin muutama päivä sen jälkeen osumaan samaan bussiin ja siinnä sitten sellanen 10min juttu tuokio. Kun sit nousin bussista pois se sattu jäämään samalle pysäkille, jollekkin kaverille oli matkalla. Mä asuin just siinnä pysäkin vieressä ja pikasesti mainitsinkin sen.. En olis uskonu että seuraavana iltana ovikello soi ja se tyttö on siinnä ovella. Pyysi kävelylle ja olin kieltämättä aika yllättyny. Tilanne oli aika kiusallinen kun se oven avaaja sattu olemaan faija. Olin koneella ja faija huutaa: "Täällä kyselee mukavannäkönen tonttutytteli sua!" ja kaikki varmaan pystyy aavistamaan millasta vihjailua sen vanhan ukon kasvoilla oli, oikeen mairee hymy. No, aluks mietin että kehtaanko lähteä kun on toi faijakin tossa vieressä, mut sitten ajattelin että kyllä mä mielummin juttelen sen tytön kanssa kun faijan tentittävänä, kun se oli itekkin vähän yllättyny. Se oli itse asiassa yhtiä parhaimpia ratkaisuja tähänastisessa elämässäni. Nyt oon kokenu monia asioita ja tunteita joita en oo ikinä edes tienny olevan. Se on niin ihanaa kun löytää jonkun joka on mieleltään samanlainen. Mä tiedän olevani aika tylsä hillittyine viikonloppuineni ja rutiineineni, mutta satutaan molemmat olemaan sellasia. Perhe lähti Himokselle joulupyhien jälkeen ja satuin olemaan kipeä, joten mukaan ei ollu lähtemistä. Aluks harmitti, mut sit kun koko joululoman sain katella leffoja yksin kotona oma kulta kainalossa kynttilän valossa, ja olihan se melkein koko viikon yökylässäkin. Siinnä vaiheessa en kaivannu sinne Himokselle hetkekskään. :D
Jasse
Et sie nyt mikään vanhus ole hyvänen aika sentäs :D
Ja eihän se ikä aina ja välttämättä niin pilkun päälle sitä ystävyyttä kato. Tottakai riippuu ihmisestä. Haha, joo voinhan mie tulla, jos seura vaan kelpaa tai lusikka ei halua kestää omassa kädessä.
Vai, että hyvä ennuste. Ei siltä kyllä tunnu, mut ehkä aika sit näyttää. Toivottavasti olet hyväkin ennustamaan :D Ja todellakin pidän linjani, siitä ei ole epäilystäkään.
Itelläni useesti myös ongelmana, ettei illalla tuu uni. Ja sit paha tapa on myös jäädä lorvimaan ja seilaamaan ympäriinsä lueskellen sitä sun tätä tai ei niin yhtään mitään. Ite en vielä tänää liikaa oo jumitellu koneella, mut se kostautunee aina iltaisin, sillon parhaiten viihdyn, pimeydessä ja hiljaisuudessa. Niinhän se on, mieki tänää metsälenkillä kävin, kieltämättä oli vähän tylsää ja hiljaista siellä itekseen. Vaikka toisaalta hiljaisuudessa on ihan kiva tallustella ja olla ajattelematta mitään. En tosin ihan yksin joudu lenkkeileen, onhan miulla tuo hurtta, joka onkin elämäni kohokohta. Sille kelpaan olin millainen hyvänsä. Mut onhan ne hauvat vähän hiljaisia lenkkikavereita, mut siltikin parhaimmasta päästä. Ja onnistuin jopa saamaan yhen kaverinki mukaan lenkille tuossa iltasella, hänelläkin koira. Tosin tuo kaveri on vähän ujompi ja hiljaisempi tapaus, ettei ehkä paras vaihtoehto räpätätille etenkään, kun on paljon asiaa niin sit käy niin, et mie puhun ja hää kuuntelee, josta tulee hiukan vaivautunu olo. Ehken juuri tuon takia hirveesti tykkää ujojen kanssa olla. Kait se vaihtelukin virkistää, mut ihmiset on erilaisia. Koiran kanssa vähän sentäs paremmin tutustuu ihmisiin, mut ei kyllä juurikaan sit sen kummemmin tavallisessa arkielämässä. Harrastuksissa vois sit enempi, mut ei ne oikeen innosta. No mikäpä minuu innostas, jos siitä lähetään. Oonhan niin tylsä tapaus.
Siin vaan voi tulla se sukupolvien välinen kuilu, josta paljon puhutaan. Eli te puhutte toisesta maailmansodasta, kun minä puhun ensimmäisestä. :D
Ei vaan mun on pakko kyllä keksiä jotain elämää.
Eläimet on kyllä mainioita. Ne jaksaa tulla lähelle ja olla iloisia vaikka olis kuinka huono päivä.
Niin no onhan se tietysti vähän noinkin. Mut eiköhän tuo nyt ollu vähän liioiteltuna, hehe :D
Ovat tosiaan :>
Minäkin olen monasti miettinyt mitä annettavaa minulla on suhteessa jollekin toiselle.
No ehkä suurin avuistani on luotettavuus, mutta mitä merkitsee läheisyys, välittäminen ja luotettavuus, jos muuten olen tylsä?
Pidän myös luotettavuutta ja uskollisuutta omalla kohdallani melkolailla itsestäänselvyyksinä. Kuitenkin vaikka joku merkitsisi minulle paljon (= minä todella välittäisin silloin), se tuskin yksinään tekisi minun seurastani kiinnostavaa tai muutoinkaan minusta edes välittämisen arvoista.
Kai sitä silti jossain on pakko olla sellaisiakin, jotka oikeasti pitävät tylsän tavanomaista elämää ihanteellisena. Kyllähän minulla varmaan juteltavaa riittäisi, kun tiedän kyllä ujosteluni katoavan tutuiksi tullessa eli tuskin siinä mielessä kovinkaan tylsää seuraa olisin. Jos taas kaipaisi jatkuvaa vaihtelua, niin olisin varmaan täydellisen väärä tyyppi, minua kun lähinnä ahdistaa uudet tilanteet.
En minä ainakaan mitään muuta osaa kaivata kuin läheisyyttä ja yhdessäoloa. Voisi sitä toki esimerkiksi käydä kahdestaan iltakävelyllä yms. ja joskus taas olisi mukava vain olla hiljaa lähekkäin, pitää toista hyvänä eikä tarvitsisi edes sanoin osoittaa, mikä/kuka minulle on tärkeintä maailmassa, vaikka voisi sen tietenkin välillä sanoinkin ilmaista. Noh, haaveitahan nuo vain ovat..
Kaipa tylsä ja vaihtelun haluton arvostaa tylsää ja vaihtelun halutonta. Mistä löytää sitten tylsän ja vaihtelun haluttoman, niin taas ollaan umpikujassa...
Vaan taas on ilta ja pitäisi nukkumaan käydä, kun huomenna aamulla lupauduin kettujahtiin lähtemään.
Vaan eihän se nukuta.
Eiköhän se huomenna vihmo räntää #%¤&&%¤##, tai vettä ainakin.
Pitäis perustaa joku tylsien ja kaavoihin kangistuneiden ihmisten klubi. No sinne ei tulis muita, kuin minä.
Mut se on saunapäivä huomenna!
Minäkin luulin että olisin vihdoin tavannut pojan joka olisi tosissaan ollut kiinnostunut.. Tapasimme ja nyt sitten siitä on kuulunut sen verran että "Katellaan täs jotai kun kiire helpottaa.." hmm. fiilis ihan p***a ja tämä eka kerta kun olen edennyt edes näin pitkälle ja nyt jo selkääni sain. :( Itse olen todella kiinnostunut tutustumaan paremmin mutta ehkä täytyy vain palata entiseen eikä päästää ketään lähelle ettei satu. :(
elikkä tiiät sen tunteen..:) ja on vaa vaikeet unohtaa se... usein käy päivän aikana mieles et oonkohan mä ollu sen pojan mieles enää yhtään viime päivin..:( harmittaa tollane... no kai niit kivoi poikii viel löytyy..:D aamul oli jo sellane olo et oon unohtanu sen , mut ilta tullut taas nii..:D
ihan vaa mainitakseni.. että mulla kyll muuten elämä hymyilee.. on nyt viimesen parin kuukauden saanut paljon paremman itsetunnon ja on huomannut että uskallan tutustua paremmin uusiin ihmisiin jne.. ja muutenkin on ihana perhe ja yks oikeen hyvä ystävä ja muutama muu hyvä kaveri! että en nyt haluis valittaa, mut rakkauselämä vois olla paremmas jamassa..:) kaipais sitä ihanaa miestä , onhan tietty sinkkuna olemisella hyvätkin puolensa..:D
Ihan kuin olis lukenut omaa tekstiä, vaikkakin eri sukupuolta edustan. :) Mullakaan elämässä oo moittimista. Koulusta tulee kiitettäviä, kavereita on ja perheessäkään ole valittamista. Mulla on kaikki mitä mä haluan. On harrastukset ja vapaa-ajan lelut jne...
"älä rukoile kun sataa,
jos et rukoile kun aurinko paistaa."
Näinhän se menee...
Silti tämä elämä ei tunnu elämisen arvoiselta jos ei oo sitä nalle karhua siinä vierellä jota suojella ja josta pitää hyvää huolta. Nykyään on niin vaikea löytää tyttöjä jotka eivät pelkää olla oma itsensä. Eivätkä menis vain muun massan mukana. Tuntuu, että pitäis valita joko "irtosuhteiden" ja "erakkona olemisen" väliltä :\ Ovatko irtosuhteet ainoa vaihtoehto seurustelulle tätä nykyä? Miks tyttöjen ylipäätänsä pitää vain juoda ja biletellä.
Älkää ymmärtäkö väärin. Mä nyt yleistän ja olen varma ellen jopa toivo, että siellä on muitakin tyttöjä. Alkaa olla vaan vähän turhauttavaa tämä :\ Ku oikeesti kaipais vaan lämpöö ja läheisyyttä.
Mut kyllähän tähän tottuu. Jos en mä osaa arvostaa tätä kaikkea mitä mulla nyt on, en mä myöskään ansaitse sitä.
Eihän tässä mikään kiire seurustelemaan ole ja hyvää kannattaa odottaa. Mähän sain jo tilaisuuteni... annetaan nyt jonkun toisen yrittää.
Ei tosiaan tunnu ei. Se oma nalle, kun puuttuu niin on jotenkin todella tyhjä olo. Ja illat tosiaan vielä pahentaa sitä tyhjyyden tunnetta. Silloin sitä varmaankin eniten toivoisi, että joku joka aidosti rakastaisi ja välittäisi tuhisisi siinä kyljessä kiinni.
Ja ymmärrän kyllä varsin hyvin yleistyksesi. Itsellänikin on ehkä jopa pahakin tapa yleistää, mutta liekö tässä asiassa kuitenkaan liikaa tulee yleistettyä.
Tuota omana itsenään olemista olen myös miettinyt sekä tyttöjen, että poikien osalta. Kaikki tosiaan tuntuvat olevan ihan jotain muuta, kun oikeasti ovat. Ja vyörivät kirjaimellisesti massan mukana. Itselleni ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia olla oma itseni, ehkä olen ollut sitä jopa liikaa. Tai sitten noita teeskentelijöitä on vaan niin paljon, että tuntee itsensä ihan eri maailmasta tulleelta.
Ja tuo juominen ja bilettely, etenkin ainainen sellainen ja todella ylimenevä sekä liioiteltu. En oo koskaan ymmärtäny enkä koskaan tuu ymmärtämään. Samaan sarjaan kuulunee irtosuhteetki yhhyh. Ehkä tän takia oon jo valmistautunu erakkona elämiseen.
Sepä se! Aivan samoja tässä mietiskelen itsekkin kuten jo totesit. Haluan vielä allekirjoittaa muutaman.
"Ei tosiaan tunnu ei. Se oma nalle, kun puuttuu niin on jotenkin todella tyhjä olo. Ja illat tosiaan vielä pahentaa sitä tyhjyyden tunnetta. Silloin sitä varmaankin eniten toivoisi, että joku joka aidosti rakastaisi ja välittäisi tuhisisi siinä kyljessä kiinni."
-> Yöt tosiaan ovat niitä kamalempia ku pitäs käydä nukkumaan tai pitäs kattoo vaikka joku leffa ennen nukkumaanmenoa ja silloin sitä nallea kaipaiskin siihen vierelleen seuraks. Voih! :( Olis myös tosi piristävää löytää se aamulla siitä viereltä.
"Tuota omana itsenään olemista olen myös miettinyt sekä tyttöjen, että poikien osalta. Kaikki tosiaan tuntuvat olevan ihan jotain muuta, kun oikeasti ovat. Ja vyörivät kirjaimellisesti massan mukana. Itselleni ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia olla oma itseni, ehkä olen ollut sitä jopa liikaa. Tai sitten noita teeskentelijöitä on vaan niin paljon, että tuntee itsensä ihan eri maailmasta tulleelta. "
Joko tai :\ Itsekkään en oo pelännyt olla oma itseni, mutta teeskentelijöitä tuntuu olevan sitäkin enemmän. Miksi !?
"
Ja tuo juominen ja bilettely, etenkin ainainen sellainen ja todella ylimenevä sekä liioiteltu. En oo koskaan ymmärtäny enkä koskaan tuu ymmärtämään. Samaan sarjaan kuulunee irtosuhteetki yhhyh. Ehkä tän takia oon jo valmistautunu erakkona elämiseen."
-> Nimen omaan juominen ja bilettely. Minulla ei ole mitään alkoholia vastaan niin kauan kun se ei ole ongelma. Miks sitä ylipäätänsä pitää juoda kännihakusesti? Porukassa on kiva olla rennosti ja muutenkin ihan ilman juominkejakin. Ite tykkään porukoiden kanssa ( muutamien ystävien, sekä tyttöjen että poikien ) ... viettää rennosti iltaa kuuntelemalla musiikkia, katselemalla leffoja, käydään syömäs jossain. Pelataan ehkä jotain pelei jne.... Jos kullakin ihmisellä on yks pullo bisseä ja sekin vain siksi ettei kurkku jää kuivaamaan.
Miksi ihmeessä täytyy ottaa kassillinen ellei korillinen mukaan ja lähdetään vaan juomaan. Sit seuraavana päivänä ei muista mitään ja seksikin on varmasti ollut ihan mahtavaa. Sit taas putki jatkuu ja taas etsitään uusia bileitä ? Aivan mahtavaa !? Eikös... mulle tulee jo vesikielelle pelkästä kuuntelusta.... -> EI !
No :\ Kaipa sitä pitää odottaa, että jengi aikuistuis. Tiedä tuota. Maailma vaan tuntuu olevan niin kylmä paikka ilman sitä lämpöä ja rakkautta siinä vierellä.
Hienoa etten oo ainoa, joka mietistkelee näitä asioita tältä kantilta.
"Joko tai :\ Itsekkään en oo pelännyt olla oma itseni, mutta teeskentelijöitä tuntuu olevan sitäkin enemmän. Miksi !? "
Tuo kysymys herää useasti mieleen, että miksi. Lienee kuitenkin näitä elämää suurempia kysymyksiä joihin ei koskaan saa vastausta. Ainankin siltä tuntuu ja näyttää.
Ei miullakaan oo mitään sitä vastaan, että hyvässä seurassa samalla vähän jotain juodaan hillitysti ja niin, että muistaa nimensäkkin vielä. Mut kuten jo totesitkin niin todella monella on tästä aivan eri käsitys. Haetaan nimenomaan korilliset ja ihan ryyppäämällä mennään ryyppäämään. Tätä en käsitä. Ei vaan mahdu kaaliini mitä kivaa on siinä, kun ei muista mitään viimeyöstä ja olokin seuraavana päivänä varmasti mitä mahtavin. Mut niin se kai taitaa olla, että huvinsa kullakin. Ja vielä, kun sitä tehdään kerta toisensa jälkeen enkä usko, että ainakaan hauskaa on. Ihmiset on ihmeellisiä, ehkä jopa liiankin.
Voi, kun aikuistus vaan eipä kovin lupaavalta näytä. Ehkä sitä kuitenkin pitäs elätellä toivoa siitä, että aikuistus. Sitä odotellessa, varmaan odottamiseksi jääkin. Toisaalta se aikuistuminenkaan ei loppupeleissä hirveesti auttas, kun itse en ainankaan vois moiseen ihmiseen luottaa, vaikka kuinka vättäs olevansa aikuistunut ja muuttunut tai lupaavansa muuttua.
"Voi, kun aikuistus vaan eipä kovin lupaavalta näytä. Ehkä sitä kuitenkin pitäs elätellä toivoa siitä, että aikuistus. Sitä odotellessa, varmaan odottamiseksi jääkin. Toisaalta se aikuistuminenkaan ei loppupeleissä hirveesti auttas, kun itse en ainankaan vois moiseen ihmiseen luottaa, vaikka kuinka vättäs olevansa aikuistunut ja muuttunut tai lupaavansa muuttua."
Sepä se... Mua itsesään ei hirveästi haittais vaikka oliskin 'värikäs menneisyys', jos siitä on yli päässyt, mutta näinhän se taas todettiin että voikohan siitä sittenkään?
Kyllähän se pistää miettimään, että voiko oikeasti rakentaa suhdetta tai loppuelämäänsä sellaisen kumppanin rinnalle jolla on ollut irtosuhteita ja poika/tyttöystäviä sekä juominkeja enemmän kuin ihmisessä itsestään löytyy soluja.
Mitä enemmän niitä suhteita on takanapäin sitä merkityksemättömämpi on se uusikin :\
No, mutta olen optimisti oikeastaan tai ainakin haluan olla. Uskon ja toivon hartaasti ettei meistä kukaan tule jäämään yksin. Sitä tapahtuu asioita kun niitä vähiten odottaa.
Tsemppiä ny! Kyllä tämä tästä.
Kyl minuu vaan haittais. Itseasiassa se taitaa olla ainoo mikä haittais. En varmasti vois ikinä luottamaan ihmiseen, jolla nimenomaan on ollut irtosuhteita, kumppaneita ja ryypiskelyjä enemmän kuin ihmisessä itsestään löytyy soluja. Suhteen rakentamisesta puhumattakaan. Ja nimenomaan mitä enemmän suhteita ja kumppaneita sitä arvottomampi on seuraavakin ja sitä helpompi siitä on luopua. Mitään kaunistelematta, itselleni moiset ihmiset ovat huoria.
Tiedän, että etsit lähes kaikista/kaikesta aina ne hyvät puolet, joka varmaan osittain on ihan hyväkin juttu. Itse tosin en etenkään tässä asiassa pysty ajattelemaan noin.
Ihan hyvähän se on välillä pitää vaan pää kylmänä. Haluaisin nähdä kaikissa edes jotain hyvää ja joskus jopa luulen sitä näkevänikin, mutta huomaan pian erehtyneeni.
" Mitään kaunistelematta, itselleni moiset ihmiset ovat huoria. "
-> Jos nyt likaisiks ruvetaan niin mieli tekis välillä huutaa niille tuo päin naamaa :\ Mutta mitäpä sekään auttaisi.
No ehkpä sitä hyvää jostain löytyykin, kun tarpeeksi syvältä kaivelee. Itse vaan en niin syvälle taida osata kaivaa ihmisistä, jotka "heti kättelyssä" ovat mitä ovat.
Todellakin ja monta kertaa on käynyt mielessä sanoa/huutaakkin, mutta jättänyt väliin. Se tosiaan mitään kuitenkaan hyödyttäisi. Vaikka mieli ois kyllä tehnyt kokeilla.