tony halme/ps:

Tony Halme /ps: Arvoisa herra puhemies! Pääsihteeri! Kiitoksia myöskin ministeri Rajamäelle, että on viitsinyt olla näinkin pitkään. Meinasin sanoa tuossa jo, että sokerina pohjalla, vaikka tässä ehkä tulee monille kyllä siirappia, mutta sitten vasemmiston edustaja Huotari ehti painaa nappia ja onnistui olemaan tämä viimeinen puhuja.

En ole ehtinyt käydä läpi hallituksen kolmesataasivuista ulkomaalaislakiesitystä, mutta ajattelin, että tulen käymään sen tarkkaan läpi. Minun piti osallistua syksyllä lakivaliokunnan istuntoihin ja kuunnella asiantuntijoita ja esityksiä, mutta se onkin nyt vaihdettu hallintovaliokuntaan, joten en pääse siihen hirveästi vaikuttamaan. Mutta se on jokapäiväistä täällä eduskunnassa, täällä vaihtuvat mielipiteet ja lupaukset päivittäin. Joten tässä sanonkin, että järjestettäisiin ulkomaalaislaista kansanäänestys, koska suurimmalla osalla suomalaisista on aivan eri näkemys hallituksen ja monien kansanedustajien kanssa. Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa on yli 60 prosenttia kansalaisista tyytymättömiä maan ulkomaalaispolitiikkaan.

Tässä siteeraan suomalaisen kadetin lähettämää sähköpostia: "Lähestyn teitä, koska tiedän, että olette isänmaallinen ihminen. Olette varmasti kuullut ja lukenut noin viikko sitten tapahtuneesta yliluutnantin pahoinpitelystä Helsingin Rautatientorilla. Kadettiveli, yliluutnantti X menehtyi Somaliasta Suomeen siirtyneiden herrojen pahoinpitelystä saamiinsa vammoihin sairaalassa. Aikanaan, kun poliisin esitutkintapaperit julkaistaan, saamme lukea sieltä Somaliasta Suomeen siirtyneiden herrojen viimeiset sanat tajuttomalle kadettiveljellemme: Me määräämme täällä. Näinkö tuhlataan yhteiskunnan verorahoja kouluttamalla kalliisti isänmaallisia kansalaisia upseereiksi maanpuolustuskorkeakoulussa ja sitten ulkomailta tulleet ihmiset pieksävät ja potkivat heidät hengiltä. Kadettiveljeni kaatui sivusta päähän osuneesta iskusta ja löi päänsä katukivetykseen. Tämän jälkeen nämä Somaliasta Suomeen siirtyneet henkilöt jatkoivat pahoinpitelyä ja hänen päänsä potkimista. Alunperin tämä menehtynyt kadettiveli meni auttamaan toista Somaliasta Suomeen siirtyneiden käsiin joutunutta henkilöä. Kuinkahan mahtaa yliluutnantin perheen, vaimo ja neljäkuukautinen lapsi, käydä korvausten suhteen? Ei taida syylliset pahemmin joutua mitään maksamaan, taitaa mennä verorahoista. Mutta kuinka olisikaan, jos suomalainen upseeri tappaisi jonkun Somaliasta Suomeen siirtyneen? Siitähän joutuisi tilille koko kadettikunta ja Puolustusvoimat. Epäilenpä, että oikeudenkäynti on yksi Helsingin käräjäoikeuden mieleenpainuvimmista, ainakin mitä yleisöön tulee. Suurin osa yleisöstä tulee nimittäin olemaan harmaissa."

Toinen siteeraus, Lyyli, 82-vuotias Helsingistä: "Pidän häpeällisenä sitä, että Suomeen tuleva elintasopakolainen saa pakkoelatuksen myös niiltä suomalaisilta, jotka ovat kokeneet ensin 40-luvun pulan, sitten sodan ja päälle pulaa ja sotakorvausten maksun. Nyt he saavat raihnaisina maksaa hirmuhintoja lääkkeistä. Elintasopakolaisella ei ole huolta, kaikki on vapaata, autot, asunnot, vaatteet, lääkkeet. Tarvitsee vain sanoa "rasisti" ja musta ihonväri työvälineenä takaa rohmuamisen verovaroista."

Arvoisa herra puhemies! Kuinka monen suomalaisen pitää kuolla suvaitsevaisuuden nimissä omassa maassaan? Ja kuinka monen naisen pitää tulla raiskatuksi, koska ei ymmärrä kuin oman isänmaansa kulttuurin? Kuinka monen lapsen pitää pelätä tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja ryöstetyksi, vaikka heidän isovanhempansa antoivat henkensä juuri sen takia, jotta tulevien sukupolvien ei tarvitsisi pelätä omassa maassaan. Elikkä onko näennäissuvaitsevaisuus tärkeämpää kuin lastemme tulevaisuus?
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

meni vähän ohi, onko tämä kiroitus halmeen puhe?
jos on niin kyllä sille miehelle on vaan pakko hattua nostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitbull kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu