Mitä on olla PARANOIDI?
Paranoidisuus lähtee jatkuvasta tunteesta, että "jokin on pielessä." Tätä tunnetta kutsutaan epäluuloisuudeksi, kun se kohdistetaan johonkin ilmiöön, tai henkilöön. Ihmisryhmiin kohdistuessaan sitä nimitetään ennakkoluuloisuudeksi. Epäluuloisuus voi kohdistua moniin eri asioihin, sekä se voi olla voimakkuudeltaan hyvin eritasoista. Sen ilmenemismuotoja ovat liiallinen varovaisuus, pätemisen tarve ja vääryyden kohteeksi joutumisen pelko. Ainainen huolestuneisuus maailman epäjärjestyksestä, vaarallisuudesta, petollisuudesta ja ihmisistä, jotka aiheuttavat sen, tai eivät omaa välinpitämättömyyttään, tai tyhmyyttään asiaa ymmärrä on erittäin klassinen ja selvä tunnusmerkki paranoidisuudesta.
Jokin on varmaan pielessä tunne alkaa purkautua erilaisia kanavia pitkin. Ensimmäinen on maailman tuntuminen epävarmalta. Tämä tunne on takana paranoidien pätemisen tarpeen takana. On otettava varman päälle, onhan selvää, että apua ei ehkä tule, tai löydy, sitten kun sitä eniten tarvitsee. Se liittyy voimakkaasti myös fanaattisuuden, tai idealismin kehittymiseen, henkilön ruvetessa järkeilemään asioita, joista on eniten varuillaan. Kun maailma tuntuu epäjärjestyneeltä, ei ihminen voi mitään vähempää toivoa, kuin jotakuta nuijaa, joka sotkee asioita vielä vähän lisää. Erittäin vakavaa paranoidisuutta kutsutaan vainoharhaisuudeksi, sen takia, että muihin ihmisiin kohdistuva vihatuksi tulemisen tunne on jo johtanut epätodellisen voimakkaisiin johtopäätelmiin. Paranoidin persoonallisuus häiriön diagnoosissa tämä piirre on otettu eniten esille, ehkä sen takia, että paranoidin on vaikeinta kätkeä sitä muilta ihmisiltä, vaikka onnistuisi kätkemään sen itseltään. Vihatuksi tulemisen tunne johtaa helposti tilanteiden väärin tulkintoihin ja sillä tavalla vahvistaa itse itseään. Ihminen, joka tuntee olevansa ei toivottu, sekä uhattu yleensä alkaa miettiä pahinta, sekä keinoja selviytyä siitä. Niinpä epäluuloinen voi käyttäytyä herkästi loukkautuvasti, suuttuen, takaiskujen muistuttaessa pahimmista ajatuksista. Entisiä ihmissuhde ongelmia on jatkuvasti vihatun ihmisen vaikea unohtaa, ja se on tuskallista, aiheuttaen ehkä masennusta, puhumattakaan taipumuksesta kostaa asioita tavalla tai toisella. Puhutaan kaunan kantamisesta, myöskin koko maailman tuntuessa epävakaalta, toimivat nämä yksittäistapaukset kulmakivinä koko epäluuloisuus häiriölle. Tunteiden kylmeneminen ja sammuminen on seurausta asioiden edelle menemisestä, pelon tunnetta keräämällä. Jokainen tietää miltä tuntuu pelätä, toiset ymmärtävät, miltä tuntuu toimia pelon vallassa. Pelko puuduttaa tunteita ja jos sitä ei pysty työntämään sivummalle se lamauttaa. Tästä on kyse tietyissä onnettomuuksissa ilmenevistä reaktioista. Foobisten, eli ns. neuroottisten, siis ei epäluuloisuuteen liittyvän pelon kohdalla, ihminen tulee nimenomaan pelkonsa lamauttamaksi, esimerkiksi korkean paikan, tai sosiaalisten tilanteiden pelossa. Paranoidi ei aivan heti tosiaankaan tule pelkonsa lamauttamaksi, vaan tosiaankin työntää pelkonsa sivummalle, ja onkin itse usein vihon viimeinen huomaamaan niitä. Erilaisia pelkoja löytyy kaikilta ihmisiltä, lisäksi kaikki varovat tietä ylittäessään ja ovat siis tilanteesta riippuen epäluuloisia. Tällöin yleensä merkittävimpiä piirteitä on tilanteen analysointi, eli älyn käyttö, ja toiminnan perustaminen rationaalisiksi havaitsemillensa malleille. Ihmisellä joka on liian epäluuloinen, nämä piirteet eivät katoa ja jo pelkästään tunteettomuuteenkin liittyen paranoidit perustelisivat tekojaan ja mielipiteitään järkisyillä.
Paranoidisuuden kanssa yleensä esiintyviä muita häiriöitä ovat muun muassa vaativuus, eristäytyminen, itsekeskeisyys, kuten ehkäpä tunteiden epävakauskin. Psykologian kielellä nämä ovat obsessiivis-kompulsiivisuus, skitsoidisuus, narsismi ja rajatila persoonallisuus.
Persoonallisuus häiriöistä löytyy hirmu vähän tietoa kirjastoista, tai kirjakaupoista. Itse aikoinani otin netistä ja kirjastoista kaiken irti, kun huomasin olevani persoonallisuus häiriöinen. Nyt monet oireistani ovat jollain tavalla hallinnassa, mutta se vaati aika paljon, enkä ole vieläkään kahdessa vuodessa oireeton, myös paljon ihmissuhde taitoja pitäisi vielä opetella. Silloin joskus piti joka päivä, tunnista toiseen miettiä omia ajatus mallejaan ja tunne reaktioiden syitä. Internetistä olen löytänyt joitain kirjoja näistä häiriöistä, mutten ole niiden hinnan takia niitä ostanut. Paras kirja on varmasti ollut Liisa Kelttikangas-Järvisen Hyvä Itsetunto. Persoonallisuus häiriöiden terapiassa psykologilla käynti auttoi alkuvauhtiin, mutten voi millään uskoa, että kaikkia niitä asioita voisi käydä läpi lähes satunnaisissa tapaamisissa. Siis nyt on asiat melko hyvässä kondiksessa ainakin vähän aikaa, mutta aikoinaan otti päähän ettei niiden oireista saanut mistään edes sen vertaa tietoa, kuin kuuraketin fysiikasta.
Miksi ihminen eristäytyy?
Skitsoidisuus on persoonallisuus häiriö ja se tarkoittaa selkokielellä eristäytyvää ihmistä. Se liittyy skitsofreniaan, sillä tavalla, että osa eristäytyvistä persoonallisuuksista voi sairastaa jossain elämän vaiheessaan psykoosin, kuten skitsofrenian. Skitsoidi ei jännitä ihmissuhteissa, kuten estynyt persoonallisuus, vaan ei vain kaipaa ihmissuhteita. Lisäksi hänellä on yleensä vaikeuksia ymmärtää sosiaalisia koodeja ja tuntea läheisyyttä. Eristäytyvä ihminen pakon edessä tukahduttaa tunteensa, jolloin hänestä huomaa, ettei hän kiinnitä huomiota sen koommin, kiitoksiin, kuin haukkuihinkaan. Tottakai kaikilla ihmisillä, paitsi katatonisessa tilassa olevilla, on tunteita. Suhteessa kumminkin "terveeseen" ihmiseen, ei skitsoidi anna millekään sosiaaliselle ihmissuhteiden viilaamiselle, oikein arvoa.
Mitä muuten yksinäisyys on? Toiselle se on elämänkumppanin puuttumista, toiselle sitä, ettei ihan oikeasti tapaa ketään. Yksinäisyys on tunne, jota eristäytyvä ihminen karttaa, kuin pappi hameita, eli yritys on hyvää, mutta tulos on surkeaa. Monet tavalliset ihmiset ovat paljon vähemmän yksinäisiä, mutta reagoivat siihen paljon voimakkaammin Sekä eristäytyvät, paranoidit, että estyneet voivat pelätä olevansa liian riippuvaisia, muista ihmisistä. Estyneet ovatkin monesti samalla myös riippuvaisia, mutta riippuvaisuuden pelko voi saada ihmisen välttämään liian läheisiä ihmissuhteita ja aiheuttaen samalla luottamuksen puutetta muihin ihmisiin. Jos estynyt tuntee olevansa muita ihmisiä huonompi, ja paranoidi tuntee muiden ihmisten vihaavan häntä. Skitsoidin asenne taas on, että jos muut eivät tarvitse minua, minä en tarvitse sitten myöskään ketään, minä en tarvitse ketään, eikä kukaan minua, tai minusta ei tarvitse kenenkään pitää, eikä minun tarvitse olla kenenkään ystävä. Kaikilla skitsoideilla ja monilla paranoideilla on samanlaisia ongelmia, kuin estyneellä, mutta periaatteessa skitsoidisuus ja paranoidisuus ovat pitemmälle menneitä muotoja lähes samasta asiasta. Skitsotyyppiselle, skitsofreenikoille, ja paranoideille yleensä yksinäisyydessä pahinta on se, ettei voi verrata omia ajatuksiaan muiden ajatuksiin ja päästä eroon omituisista ajatuksista. Masentuneille yksinäisyys voi tehdä hyvää, kun pääsee rauhoittumaan, mutta samalla se on vaarallista, koska masentuneet tarvitsisivat tukea ja kannustusta, että he jaksaisivat elää sitä elämää, mikä heillä on. Estyneelle ihmiselle yksinäisyys on sitä, että on riittämätön, täysin riittämätön. Ei pysty sen takia tapaamaan muita ihmisiä ilman tarpeeksi varmaa ilmapiiriä. En tiedä näistä asioista niin paljoa, koska en ole kovinkaan estynyt, vaan skitsoidi, paranoidi ja impulsiivinen. Impulsiiviselle ihmiselle yksinäisyys on alituista kuviteltua hylätyksi tulemista. Sen takia hänelle kelpaa seura, kuin seura. Kuin pieni lapsi, impulsiivinen tarvitsee tukea ja huomiota, jotta jaksaisi ja uskaltaisi elää. Impulsiivinen ihminen ei välttämättä ole yksinäinen ihminen ollenkaan, kuten eristäytyvä, tai estynyt.
Tunne-elämältään epävakaa, impulsiivinen, eli rajatila persoonallisuus
Onko ihmisellä, jolla on rajatilapersoona ongelmia, vaikkei hän olisikaan masentunut? Isäni on oppikirjaesimerkki rajatila persoonasta. Hän käyttää paljon alkoholia, vaikkei olkaan suoranaisesti alkoholisti. Välillä hänellä on erittäin lyhyitä ja ohimeneviä masennuksia, mutta joiden aikana hän saattaa luovuttaa kokonaan. Silloin, kun hänellä on hyvä olo, hän kieltää, sen että hänellä olisi ikinä ollutkaan huono olo. Varsinkin alkoholin alaisena hän on väkivaltainen. Ilman alkoholia, ei juuri ollenkaan. Välillä hän suorastaan jumaloi, jotakuta kaveriaan, välillä hän pitää kuukauden taukoja heihin, kun ei voi sietää "sellaista" sakkia. Tällöin hän taas ei aio "ikinä enää" nähdäkään heitä. Hyvin välinpitämättömästi voisi sanoa, että jos rajatila persoonalla ei ole masennusta, ei hänellä ole ongelmia, mutta hänen läheisillään on aina ongelmia, hänen kanssaan. Itse en ole yhtä paha rajatila persoona, kuin isäni, mutten silti meinaa saada otetta elämästä. En ehkä ole rajatilapersoona tyypillisimmillään, mutta minulla ainakin on koko ajan ollut tyhjä, turhautunut olo ja vaikeuksia saada omista tunteista selvää. Toisaalta vaikeudet saada tunteista selvää ovat voineet johtua myös eristäytymisestä. Suuria raivareita en ole kovin usein muille ihmisille näyttänyt, juuri eristäytymiseni takia. Ei ole pystynyt tuntemaan omia tunteitaan, ei voimakasta hyvää, eikä voimakasta pahaa. Ainoastaan voimakasta pelkoa. Näen, että persoonallisuus häiriöni on ongelma, koska sen takia en pysty sopeutumaan niihin asioihin, mihin muut sopeutuvat, vaikkei minulla ehkä juuri nyt olekaan masennusta. Vaikka elämä hymyilisi nyt, ja voisi sanoa itselleen, että elämä on antanut minulle vähän, silti tarpeeksi, kumminkin vähintään kuukauden sisällä taas kirotaan, miksi minutkin tänne on heitetty, ja mietitään, kuinkahan kauan tätäkin roskaa vielä jaksaa, jouluun, vai ensi jouluun. Masentuneet ja yksinäisetkin hakevat toisistaan tukea internetissä, mutta rajatilapersoonaisen on vaikea löytää kohtalon toveria, joka haluaisi tehdä ongelmalleen jotain. Äidin kanssa on voinut keskustella, muttei isän. Kavereitten kanssa ei ole vielä tullut puhuttua kovinkaan paljoa. Joskus joku niistä päivitteli mun asennetta ja mietti, ettei kai toi ihan kyynisyyttä ole, mutta mitä? Siihen vastasin, että "Voit hyvällä syyllä pitää sitä paranoidisuutena." Se sai aikaan kunnon naurut, mutta ihan oikeasti kertoa jollekin näistä asioista. Kuka helvetti sitä ymmärtäisi.
Toiset ihmiset sekoittavat rajatila persoonallisuuden, masennuksen tai kaksi suuntaisen mieliala häiriön, koska niiden oireet ovat hyvin pitkälle samat. Kumminkin masennus on myös tunne ja toisaalta rajatila persoonallisuudella on muitakin pitkä aikainen käyttäytymismalli, joka ei merkittävästi muutu, vaikka mieliala paranisi. Vaikeampi, mutta aivan saman suuntainen persoonallisuus häiriö on epäsosiaalinen, eli psyko- tai sosiopaattinen persoonallisuus. Rajatila persoonallisuuteen liittyy muutamia tunteja, tai päiviä kestäviä masennus jaksoja, mielialahäiriöihin taas liittyy paljon pitempiä masennus jaksoja. Epäsosiaalista persoonallisuutta taas ei kukaan kovinkaan helposti enää sekoita mielialahäiriöihin, koska sen oireet ovat niin selvät. Vankila kierrettä, väkivaltaa, päihteitä ja roikkumista sossun nurkilla. Rajatila persoona on myös helposti ärtyvä, laiska ja välinpitämätön omasta terveydestään. Usein myös impulsiiviseen käytökseen saattaa liittyä lisääntynyt itsemurha vaara, koska rauhallisempi ihminen ei pysty repäisemään kerralla kunnolla. Impulsiivisuuden takana ei ole tyhmyyttä, vaikka teot sitä ovatkin. Takana on vaikeus hallita elämäntilanteita, kohdata omia tunteita, tarve hakea jännitystä ja yksinkertaisesti oppiminen huonoille tavoille. Niistä poisoppimisen kanssa saakin sitten tehdä niin maan perskeleellisesti työtä. Kaikista persoonallisuus häiriöistä rajatila persoonallisuus ilmenee helpoiten johonkin toisen persoonallisuushäiriön kanssa. Lisäksi sen oireet ovat moninaiset ja kirjavat, joten kaksi rajatila persoonaa, eivät ulkopuolisen silmissä muistuta toisiaan välttämättä juuri ollenkaan. Varsinkin, jos toinen on riippuvainen tai huomiohakuinen ja toinen paranoidi tai skitsoidi.
Isällä on rajatila persoona ja äidillä on obsessiivinen, eli vaativa persoonallisuus. No joo, mitä ovat persoonallisuus häiriöt? Persoonallisuus häiriöitä on kymmenkunta, ja ne eroavat toisistaan melkoisesti oireissa ja voimakkuudessa. Samoin niiden terapiassa ja lääkityksessä on hirveästi eroja. Niistä ei myöskään parane pelkällä lääkityksellä, toisin kuin esim. masennuksesta, tai ehkä psykoosista. Kyllä, niistä voi parantua ihan hyvin. Suosittelen, jos vain kirjastosta löytyy: Kust. DUODECIM 1998? "Psykiatria", sekä Maija Kelttikangas - Järvinen "Hyvä Itsetunto", lisäksi jos ongelma sattuu olemaan riippuvainen persoonallisuus, niin Tommy Helsteinin "Virtahepo olohuoneessa" ym. koskevat sitä. Mieliala häiriöistä on olemassa aika paljon kirjallisuuttakin, mutta persoonallisuus häiriöistä ei niinkään. Monissa säillä sivuilla olevista linkeistä on suorastaan väärää, ei ainoastaan harhaan johtavaa tietoa persoonallisuus häiriöistä. Niitä ei ole todellakaan tutkittu vielä kovinkaan paljoa. Vasta viime aikoina on saatu psykopaattien terapiassa tuloksia, kun on otettu käyttöön behavioristisia menetelmiä. Lisäksi kansainvälisessä tautiluokituksessa ICD-10 on suoranaisia virheitä. Varsinaista passiivis-vihamielistä persoonallisuutta ie ole edes olemassakaan ja toisaalta siitä puuttuu skitsotyyppinen persoonallisuus, joka on rinnastettu skitsofreniaan, vaikka skitsotyyppisen persoonallisuuden kriteereinä on, etteivät mahdolliset psykoosit aiheuta sen oireita, vaan toisinpäin. Oireistoon saattaa kuulua täysin satunnaisia psykoosi jaksoja. Yhdysvalloissa käytössä olevassa DSM-IV psykiatrian diagnostiikan käsikirjassa näitä virheitä ei ole persoonallisuus häiriöiden kohdalla.
Paranoidisuus lähtee jatkuvasta tunteesta, että "jokin on pielessä." Tätä tunnetta kutsutaan epäluuloisuudeksi, kun se kohdistetaan johonkin ilmiöön, tai henkilöön. Ihmisryhmiin kohdistuessaan sitä nimitetään ennakkoluuloisuudeksi. Epäluuloisuus voi kohdistua moniin eri asioihin, sekä se voi olla voimakkuudeltaan hyvin eritasoista. Sen ilmenemismuotoja ovat liiallinen varovaisuus, pätemisen tarve ja vääryyden kohteeksi joutumisen pelko. Ainainen huolestuneisuus maailman epäjärjestyksestä, vaarallisuudesta, petollisuudesta ja ihmisistä, jotka aiheuttavat sen, tai eivät omaa välinpitämättömyyttään, tai tyhmyyttään asiaa ymmärrä on erittäin klassinen ja selvä tunnusmerkki paranoidisuudesta.
Jokin on varmaan pielessä tunne alkaa purkautua erilaisia kanavia pitkin. Ensimmäinen on maailman tuntuminen epävarmalta. Tämä tunne on takana paranoidien pätemisen tarpeen takana. On otettava varman päälle, onhan selvää, että apua ei ehkä tule, tai löydy, sitten kun sitä eniten tarvitsee. Se liittyy voimakkaasti myös fanaattisuuden, tai idealismin kehittymiseen, henkilön ruvetessa järkeilemään asioita, joista on eniten varuillaan. Kun maailma tuntuu epäjärjestyneeltä, ei ihminen voi mitään vähempää toivoa, kuin jotakuta nuijaa, joka sotkee asioita vielä vähän lisää. Erittäin vakavaa paranoidisuutta kutsutaan vainoharhaisuudeksi, sen takia, että muihin ihmisiin kohdistuva vihatuksi tulemisen tunne on jo johtanut epätodellisen voimakkaisiin johtopäätelmiin. Paranoidin persoonallisuus häiriön diagnoosissa tämä piirre on otettu eniten esille, ehkä sen takia, että paranoidin on vaikeinta kätkeä sitä muilta ihmisiltä, vaikka onnistuisi kätkemään sen itseltään. Vihatuksi tulemisen tunne johtaa helposti tilanteiden väärin tulkintoihin ja sillä tavalla vahvistaa itse itseään. Ihminen, joka tuntee olevansa ei toivottu, sekä uhattu yleensä alkaa miettiä pahinta, sekä keinoja selviytyä siitä. Niinpä epäluuloinen voi käyttäytyä herkästi loukkautuvasti, suuttuen, takaiskujen muistuttaessa pahimmista ajatuksista. Entisiä ihmissuhde ongelmia on jatkuvasti vihatun ihmisen vaikea unohtaa, ja se on tuskallista, aiheuttaen ehkä masennusta, puhumattakaan taipumuksesta kostaa asioita tavalla tai toisella. Puhutaan kaunan kantamisesta, myöskin koko maailman tuntuessa epävakaalta, toimivat nämä yksittäistapaukset kulmakivinä koko epäluuloisuus häiriölle. Tunteiden kylmeneminen ja sammuminen on seurausta asioiden edelle menemisestä, pelon tunnetta keräämällä. Jokainen tietää miltä tuntuu pelätä, toiset ymmärtävät, miltä tuntuu toimia pelon vallassa. Pelko puuduttaa tunteita ja jos sitä ei pysty työntämään sivummalle se lamauttaa. Tästä on kyse tietyissä onnettomuuksissa ilmenevistä reaktioista. Foobisten, eli ns. neuroottisten, siis ei epäluuloisuuteen liittyvän pelon kohdalla, ihminen tulee nimenomaan pelkonsa lamauttamaksi, esimerkiksi korkean paikan, tai sosiaalisten tilanteiden pelossa. Paranoidi ei aivan heti tosiaankaan tule pelkonsa lamauttamaksi, vaan tosiaankin työntää pelkonsa sivummalle, ja onkin itse usein vihon viimeinen huomaamaan niitä. Erilaisia pelkoja löytyy kaikilta ihmisiltä, lisäksi kaikki varovat tietä ylittäessään ja ovat siis tilanteesta riippuen epäluuloisia. Tällöin yleensä merkittävimpiä piirteitä on tilanteen analysointi, eli älyn käyttö, ja toiminnan perustaminen rationaalisiksi havaitsemillensa malleille. Ihmisellä joka on liian epäluuloinen, nämä piirteet eivät katoa ja jo pelkästään tunteettomuuteenkin liittyen paranoidit perustelisivat tekojaan ja mielipiteitään järkisyillä.
Paranoidisuuden kanssa yleensä esiintyviä muita häiriöitä ovat muun muassa vaativuus, eristäytyminen, itsekeskeisyys, kuten ehkäpä tunteiden epävakauskin. Psykologian kielellä nämä ovat obsessiivis-kompulsiivisuus, skitsoidisuus, narsismi ja rajatila persoonallisuus.
Persoonallisuus häiriöistä löytyy hirmu vähän tietoa kirjastoista, tai kirjakaupoista. Itse aikoinani otin netistä ja kirjastoista kaiken irti, kun huomasin olevani persoonallisuus häiriöinen. Nyt monet oireistani ovat jollain tavalla hallinnassa, mutta se vaati aika paljon, enkä ole vieläkään kahdessa vuodessa oireeton, myös paljon ihmissuhde taitoja pitäisi vielä opetella. Silloin joskus piti joka päivä, tunnista toiseen miettiä omia ajatus mallejaan ja tunne reaktioiden syitä. Internetistä olen löytänyt joitain kirjoja näistä häiriöistä, mutten ole niiden hinnan takia niitä ostanut. Paras kirja on varmasti ollut Liisa Kelttikangas-Järvisen Hyvä Itsetunto. Persoonallisuus häiriöiden terapiassa psykologilla käynti auttoi alkuvauhtiin, mutten voi millään uskoa, että kaikkia niitä asioita voisi käydä läpi lähes satunnaisissa tapaamisissa. Siis nyt on asiat melko hyvässä kondiksessa ainakin vähän aikaa, mutta aikoinaan otti päähän ettei niiden oireista saanut mistään edes sen vertaa tietoa, kuin kuuraketin fysiikasta.
Miksi ihminen eristäytyy?
Skitsoidisuus on persoonallisuus häiriö ja se tarkoittaa selkokielellä eristäytyvää ihmistä. Se liittyy skitsofreniaan, sillä tavalla, että osa eristäytyvistä persoonallisuuksista voi sairastaa jossain elämän vaiheessaan psykoosin, kuten skitsofrenian. Skitsoidi ei jännitä ihmissuhteissa, kuten estynyt persoonallisuus, vaan ei vain kaipaa ihmissuhteita. Lisäksi hänellä on yleensä vaikeuksia ymmärtää sosiaalisia koodeja ja tuntea läheisyyttä. Eristäytyvä ihminen pakon edessä tukahduttaa tunteensa, jolloin hänestä huomaa, ettei hän kiinnitä huomiota sen koommin, kiitoksiin, kuin haukkuihinkaan. Tottakai kaikilla ihmisillä, paitsi katatonisessa tilassa olevilla, on tunteita. Suhteessa kumminkin "terveeseen" ihmiseen, ei skitsoidi anna millekään sosiaaliselle ihmissuhteiden viilaamiselle, oikein arvoa.
Mitä muuten yksinäisyys on? Toiselle se on elämänkumppanin puuttumista, toiselle sitä, ettei ihan oikeasti tapaa ketään. Yksinäisyys on tunne, jota eristäytyvä ihminen karttaa, kuin pappi hameita, eli yritys on hyvää, mutta tulos on surkeaa. Monet tavalliset ihmiset ovat paljon vähemmän yksinäisiä, mutta reagoivat siihen paljon voimakkaammin Sekä eristäytyvät, paranoidit, että estyneet voivat pelätä olevansa liian riippuvaisia, muista ihmisistä. Estyneet ovatkin monesti samalla myös riippuvaisia, mutta riippuvaisuuden pelko voi saada ihmisen välttämään liian läheisiä ihmissuhteita ja aiheuttaen samalla luottamuksen puutetta muihin ihmisiin. Jos estynyt tuntee olevansa muita ihmisiä huonompi, ja paranoidi tuntee muiden ihmisten vihaavan häntä. Skitsoidin asenne taas on, että jos muut eivät tarvitse minua, minä en tarvitse sitten myöskään ketään, minä en tarvitse ketään, eikä kukaan minua, tai minusta ei tarvitse kenenkään pitää, eikä minun tarvitse olla kenenkään ystävä. Kaikilla skitsoideilla ja monilla paranoideilla on samanlaisia ongelmia, kuin estyneellä, mutta periaatteessa skitsoidisuus ja paranoidisuus ovat pitemmälle menneitä muotoja lähes samasta asiasta. Skitsotyyppiselle, skitsofreenikoille, ja paranoideille yleensä yksinäisyydessä pahinta on se, ettei voi verrata omia ajatuksiaan muiden ajatuksiin ja päästä eroon omituisista ajatuksista. Masentuneille yksinäisyys voi tehdä hyvää, kun pääsee rauhoittumaan, mutta samalla se on vaarallista, koska masentuneet tarvitsisivat tukea ja kannustusta, että he jaksaisivat elää sitä elämää, mikä heillä on. Estyneelle ihmiselle yksinäisyys on sitä, että on riittämätön, täysin riittämätön. Ei pysty sen takia tapaamaan muita ihmisiä ilman tarpeeksi varmaa ilmapiiriä. En tiedä näistä asioista niin paljoa, koska en ole kovinkaan estynyt, vaan skitsoidi, paranoidi ja impulsiivinen. Impulsiiviselle ihmiselle yksinäisyys on alituista kuviteltua hylätyksi tulemista. Sen takia hänelle kelpaa seura, kuin seura. Kuin pieni lapsi, impulsiivinen tarvitsee tukea ja huomiota, jotta jaksaisi ja uskaltaisi elää. Impulsiivinen ihminen ei välttämättä ole yksinäinen ihminen ollenkaan, kuten eristäytyvä, tai estynyt.
Tunne-elämältään epävakaa, impulsiivinen, eli rajatila persoonallisuus
Onko ihmisellä, jolla on rajatilapersoona ongelmia, vaikkei hän olisikaan masentunut? Isäni on oppikirjaesimerkki rajatila persoonasta. Hän käyttää paljon alkoholia, vaikkei olkaan suoranaisesti alkoholisti. Välillä hänellä on erittäin lyhyitä ja ohimeneviä masennuksia, mutta joiden aikana hän saattaa luovuttaa kokonaan. Silloin, kun hänellä on hyvä olo, hän kieltää, sen että hänellä olisi ikinä ollutkaan huono olo. Varsinkin alkoholin alaisena hän on väkivaltainen. Ilman alkoholia, ei juuri ollenkaan. Välillä hän suorastaan jumaloi, jotakuta kaveriaan, välillä hän pitää kuukauden taukoja heihin, kun ei voi sietää "sellaista" sakkia. Tällöin hän taas ei aio "ikinä enää" nähdäkään heitä. Hyvin välinpitämättömästi voisi sanoa, että jos rajatila persoonalla ei ole masennusta, ei hänellä ole ongelmia, mutta hänen läheisillään on aina ongelmia, hänen kanssaan. Itse en ole yhtä paha rajatila persoona, kuin isäni, mutten silti meinaa saada otetta elämästä. En ehkä ole rajatilapersoona tyypillisimmillään, mutta minulla ainakin on koko ajan ollut tyhjä, turhautunut olo ja vaikeuksia saada omista tunteista selvää. Toisaalta vaikeudet saada tunteista selvää ovat voineet johtua myös eristäytymisestä. Suuria raivareita en ole kovin usein muille ihmisille näyttänyt, juuri eristäytymiseni takia. Ei ole pystynyt tuntemaan omia tunteitaan, ei voimakasta hyvää, eikä voimakasta pahaa. Ainoastaan voimakasta pelkoa. Näen, että persoonallisuus häiriöni on ongelma, koska sen takia en pysty sopeutumaan niihin asioihin, mihin muut sopeutuvat, vaikkei minulla ehkä juuri nyt olekaan masennusta. Vaikka elämä hymyilisi nyt, ja voisi sanoa itselleen, että elämä on antanut minulle vähän, silti tarpeeksi, kumminkin vähintään kuukauden sisällä taas kirotaan, miksi minutkin tänne on heitetty, ja mietitään, kuinkahan kauan tätäkin roskaa vielä jaksaa, jouluun, vai ensi jouluun. Masentuneet ja yksinäisetkin hakevat toisistaan tukea internetissä, mutta rajatilapersoonaisen on vaikea löytää kohtalon toveria, joka haluaisi tehdä ongelmalleen jotain. Äidin kanssa on voinut keskustella, muttei isän. Kavereitten kanssa ei ole vielä tullut puhuttua kovinkaan paljoa. Joskus joku niistä päivitteli mun asennetta ja mietti, ettei kai toi ihan kyynisyyttä ole, mutta mitä? Siihen vastasin, että "Voit hyvällä syyllä pitää sitä paranoidisuutena." Se sai aikaan kunnon naurut, mutta ihan oikeasti kertoa jollekin näistä asioista. Kuka helvetti sitä ymmärtäisi.
Toiset ihmiset sekoittavat rajatila persoonallisuuden, masennuksen tai kaksi suuntaisen mieliala häiriön, koska niiden oireet ovat hyvin pitkälle samat. Kumminkin masennus on myös tunne ja toisaalta rajatila persoonallisuudella on muitakin pitkä aikainen käyttäytymismalli, joka ei merkittävästi muutu, vaikka mieliala paranisi. Vaikeampi, mutta aivan saman suuntainen persoonallisuus häiriö on epäsosiaalinen, eli psyko- tai sosiopaattinen persoonallisuus. Rajatila persoonallisuuteen liittyy muutamia tunteja, tai päiviä kestäviä masennus jaksoja, mielialahäiriöihin taas liittyy paljon pitempiä masennus jaksoja. Epäsosiaalista persoonallisuutta taas ei kukaan kovinkaan helposti enää sekoita mielialahäiriöihin, koska sen oireet ovat niin selvät. Vankila kierrettä, väkivaltaa, päihteitä ja roikkumista sossun nurkilla. Rajatila persoona on myös helposti ärtyvä, laiska ja välinpitämätön omasta terveydestään. Usein myös impulsiiviseen käytökseen saattaa liittyä lisääntynyt itsemurha vaara, koska rauhallisempi ihminen ei pysty repäisemään kerralla kunnolla. Impulsiivisuuden takana ei ole tyhmyyttä, vaikka teot sitä ovatkin. Takana on vaikeus hallita elämäntilanteita, kohdata omia tunteita, tarve hakea jännitystä ja yksinkertaisesti oppiminen huonoille tavoille. Niistä poisoppimisen kanssa saakin sitten tehdä niin maan perskeleellisesti työtä. Kaikista persoonallisuus häiriöistä rajatila persoonallisuus ilmenee helpoiten johonkin toisen persoonallisuushäiriön kanssa. Lisäksi sen oireet ovat moninaiset ja kirjavat, joten kaksi rajatila persoonaa, eivät ulkopuolisen silmissä muistuta toisiaan välttämättä juuri ollenkaan. Varsinkin, jos toinen on riippuvainen tai huomiohakuinen ja toinen paranoidi tai skitsoidi.
Isällä on rajatila persoona ja äidillä on obsessiivinen, eli vaativa persoonallisuus. No joo, mitä ovat persoonallisuus häiriöt? Persoonallisuus häiriöitä on kymmenkunta, ja ne eroavat toisistaan melkoisesti oireissa ja voimakkuudessa. Samoin niiden terapiassa ja lääkityksessä on hirveästi eroja. Niistä ei myöskään parane pelkällä lääkityksellä, toisin kuin esim. masennuksesta, tai ehkä psykoosista. Kyllä, niistä voi parantua ihan hyvin. Suosittelen, jos vain kirjastosta löytyy: Kust. DUODECIM 1998? "Psykiatria", sekä Maija Kelttikangas - Järvinen "Hyvä Itsetunto", lisäksi jos ongelma sattuu olemaan riippuvainen persoonallisuus, niin Tommy Helsteinin "Virtahepo olohuoneessa" ym. koskevat sitä. Mieliala häiriöistä on olemassa aika paljon kirjallisuuttakin, mutta persoonallisuus häiriöistä ei niinkään. Monissa säillä sivuilla olevista linkeistä on suorastaan väärää, ei ainoastaan harhaan johtavaa tietoa persoonallisuus häiriöistä. Niitä ei ole todellakaan tutkittu vielä kovinkaan paljoa. Vasta viime aikoina on saatu psykopaattien terapiassa tuloksia, kun on otettu käyttöön behavioristisia menetelmiä. Lisäksi kansainvälisessä tautiluokituksessa ICD-10 on suoranaisia virheitä. Varsinaista passiivis-vihamielistä persoonallisuutta ie ole edes olemassakaan ja toisaalta siitä puuttuu skitsotyyppinen persoonallisuus, joka on rinnastettu skitsofreniaan, vaikka skitsotyyppisen persoonallisuuden kriteereinä on, etteivät mahdolliset psykoosit aiheuta sen oireita, vaan toisinpäin. Oireistoon saattaa kuulua täysin satunnaisia psykoosi jaksoja. Yhdysvalloissa käytössä olevassa DSM-IV psykiatrian diagnostiikan käsikirjassa näitä virheitä ei ole persoonallisuus häiriöiden kohdalla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
-
Tautiluokituksissa nimikkeet ovat aikojen kuluessa vaihdelleet; "virhe" ei välttämättä aina ole "oikea" virhe. - Po. Liisa K.-J. (Palaillaan.)
-
Tuota tekstiä lukiessani tunsin kuuluvani jokaiseen joukkoon ;) Kyllähän jokainen ihminen joskus tuntee epäluuloisuutta ja ennakkoluuloja, kuin myös pelkoja ja kaikkea muuta mitä kerroit, esim. pätemisen tarvetta? Eikö ole ihan normaalia, että haluaa olla joskus yksin ja esim. meditoida? Pitääkö olla heti jokin kamala diagnoosi? Jos on kokenut elämässään yhden psykoosin, onko siis skitsoidinen persoona?
Onpa asiantunteva kirjoitus ja mielenkiintoinen, liekö alaa opiskellut? Pelottava sairaus läheisille. Itse olin rakastunut ihmiseen jonka oireet ovat täydellisesti samat. En tajunnut sitä sairaudeksi kun vasta jälkeenpäin kun selvisi enemmän asioita mitä tämä ihminen oli selkäni takana puuhaillut. Seurauksena se että olen nyt itse työkyvyttömyys eläkkeellä masennuksen takia. Tietämättään EHKÄ tällaiset ihmiset aiheuttavat paljon pahaa läheisilleen.
-
useimmat ns. persoonallisuushäiriöt pikemminkin kuin sairauksia.
-
Huh huh... tuo selittikin aika monta asiaa!
Eli olet sitä mieltä ettei sitä voi rinnastaa esim. masennukseen? Ko. ihmisen koko elämä on ollut aika vinoutunutta, ainakin koko aikuisiän, niin kumpikohan silloin on syytä ja seurausta???
Kuulostaa niin minulta. Oon pitkään, siis vuosia jo etsinyt ja miettinyt mikä tai mitä ongelmia mulla oikeen on. Kunnes osuín netistä epävakaaseen persoonallisuuteen.
Mutta kuitenkin tän löytäminen ahdistaa. Hoito on pitkä ja epävarma. Syötkö sä itse mtn lääkitystä? Mikä sulla on auttanut? Terapia?
Itse olen nyt sillä levelillä, etten pysty ottamaan mitään vastaa miltään hoitotaholta. Otan aivan kaiken pään aukomisena. Koko ajan mietin, että muut ihmiset pitävät mua hulluna, viallisena ja täydellisesti avun ulkopuolella. Mietin aivan jatkuvasti, mitä muut musta ajattelee. En pysty luottamaan juuri kehenkään. Jopa omat vanhempani mielestäni tahtovat minulle pelkkää pahaa ja ajttelevat minun olevan täysin huono.
Vaikka jollain tasolla tajuan edellä mainittujen olevan vain oman pääni tuotosta, en silti pysty suhtautumaan asiaan toisin. Koska olenhan totaalisen huono ja epäonnistunut. Olen turhautunut ja masentunut. Onko minut tuomittu elämään tälläisenä ja tähään paskaa oloon ikuisesti? Mitä järkeä tässä sitten on?
Tartutan kuitenkin vain kaikki muutkin läheiseni ja oman lapseni. Ei helvetti..
Kertokaa omia kokemuksianne..