Eikö kelpaa?

Ei ulkopuolinen voi tietää, mistä kiikastaa. Usein kyllä käy niin, että kun elämäntyyli (opiskelu, työ, asuinpaikka, harrastukset, kiinnostuksen kohteet yms.) muuttuu tarpeeksi, vanhat ihmissuhteet väljähtyvät ja häviävät. Jo se, että tyttökaverisi käyttää aikansa kirjojen kimpussa ja sinä haluaisit tehdä hänen kanssaan kaikenmoista muuta, kuten ennenkin, johtaa helposti valintatilanteeseen: kirjat tai sinä. Ja asiahan on niin, että koulutus pysyy, mutta seurustelukumppanit tai jopa puolisot vaihtuvat - valinta on siis aika selvä.

Ei tuossa tarvitse olla kysymys mistään paremmuudentunteesta. Voi tietysti olla, mutta luulen, että ei sittenkään.

Surullista, jos noin käy. En tietenkään tiedä exäsi motiiveja, mutta voisin yrittää valottaa niitä vähän enemmän. Kaikki tämä on kuitenkin vain arvailua ja omaan kokemukseen pohjaamista:

Kun pariskunnasta toinen lähtee opiskelemaan, voi se olla suhteelle pieni koitinkivi. Opiskelijaelämään astuminen ensimmäistä kertaa voi muuttaa elämää niin radikaalisti, että opiskelijasta voi tuntua, ettei se opiskelematon osapuoli ymmärrä häntä, ja taas opiskelemattomasta tuntuu, että opiskelija on muuttunut. Ja näin usein onkin. Opiskelija on löytänyt alan mistä on kiinnostunut ja innostunut, kaikki on uutta ja jännittävää. Kuitenkaan tätä jännitystä ei välttämättä voida jakaa kunnolla poikaystävän/tyttöystävän kanssa, koska toinen osapuoli ei jaa samaa innostumista ko. aihetta kohtaan, eikä usein ymmärrä mistä opiskelija selittää.

Opiskelija pystyy usein paremmin jakamaan tämän kaiken muiden opiskelukavereidensa kanssa. Samalla kun hän etääntyy poikaystävästään, lähentyy hän opiskelijakavereitaan. Tässä tilanteessa voi joku toinen opiskelijaympyröistä alkaakin viehättää enemmän. Hänen kanssaan voi jakaa asioita, joita oman poikaystävän kanssa välttämättä ei voi.

Kyse ei välttämättä ole "paremmuudesta", ihan vaan erilaisesta elämäntilanteesta/muutoksesta. Omalla kohdallani se on molemmin puoleista: Poikaystäväni opiskelee eri alaa kuin minä. Välillä minä selitän innoissani asoita joita olen oppinut ja yritän saada keskustelua aikaiseksi, mutta eihän siitä tietenkään tule mitään, koska häntä ei niin paljoa asia kiinnosta, eikä siitä ymmärrä. Välillä taas poikaystäväni yrittää selittää minulle oppimastaan, mutta en voi oikein jakaa tätä, koska en ymmärrä hänen opiskelemastaan alasta yhtään mitään, eikä minua hirveästi se kiinnostakaan. Meidän kohdallamme tästä on selvitty, eri mielenkiinnon kohteet opiskelussa on hyväksytty ja pystytty jatkamaan omaa suhdettamme ihan normaalisti.

Voi olla, ettei tämä kuulosta yhtään tutulta, eikä välttämättä sovi omaan tilanteeseesi ollenkaan, mutta ajattelin kertoa sinulle yhden kokemuksen. Ihmiset muuttuu, tilanteet muuttu ja parisuhteet muuttuu elämän aikana. Joskus muutoksista selviää, ja joskus ne on liian isoja, eikä elämää voida jatkaa samalla tavalla. En puolustele tyttöystäväsi tekoa, mutta niin kuin olet itsekin huomannut, ette todellakaan ole ainoa pari, joka opiskelujen alettua on eronnut. Jaksamisia sinulle! :)

Ymmärrän tuntemuksesi, mutta ihmiset muuttuvat. Se, miten ihmissuhteen luonne muuttuu ihmisten muuttuessa, riippuu molemmista osapuolista. Me tiedämme yleensä, mitä henkilö on, mutta emme sitä, kuka hän on. Se riippuu ajasta ja ymrpäristöstä.

Se tuntemasi tyttöystävä on sama henkilö, mutta ihmisenä hän luultavasti muuttuu lääkiksen aikana vielä todella paljon. Emme tee aina oikeita ratkaisuja, mutta joskus on ahdistavaa huomata, että elämme jonkin muun ihmisen kanssa tavan vuoksi. Jos ajattelet kaikkia maailman ihmisiä, niin jostain löytyy varmasti joku sinulle paljon sopivampi kuin entinen tyttöystäväsi.

Kun pääsin lääkikseen, oma pitkä ihmissuhteeni romuttui. Uskon, että suhteemme ongelmat johtuivat osittain sekä minusta että entisestä poikayustävästäni. En ollut vain koskaan ennen ollut sellaisessa ympäristössä. Kaikki oli uutta. En voinut koskaan edes kuvitella, että törmäisin joskus vielä sellaisiin ihmisiin. Koko ajan tunsin yhä suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta heidän kanssaan. Jos olin jossain muualla kuin he, niin tuntui, että olen jäämässä jostain paitsi. Samalla yritin taistella ihastumista vastaan, mutta se oli vaikeaa. Lopputuloksen voit varmaankin arvata.

En usko, että ongelma johtuu vain siitä, että tyttöystäväsi pääsi lääkikseen. Tietyllä tavalla ymmärrän sanonnan "lääkäriä voi ymmärtää vain toinen lääkäri", mutta eikö tämä päde vähän jokaisella alalla? Siellä, missä ihmiset viettävät runsaasti tiiviisti aikaa toistensa kanssa, sattuu ja tapahtuu. Se on elämää.

meni poikki sen takia että et oo itse lääkiksessä. Eihän nyt läheskään kaikki lääkärit oo naimisissa toisten lääkärien kanssa! Mun yhdellä kaverilla meni poikki avomiehensä kanssa lääkiksen tokana vuotena. Ne oli seurustellu ennen lääkistä jo kolme vuotta. Sitten kun mun kaveri pääsi lääkikseen, niin sillä alkoi illat mennä usein tenttikirjoja lukiessa. Sen mies ei ymmärtänyt sitä ja niille tuli siitä riitaa. Aiemmin mun kaveri oli myöskin hoitanu yksin kaikki niiden kotityöt: kokannut, siivonnut, pyykännyt, käynyt kaupassa jne. Kun se ei enää olisi yksin kaikkea jaksanut hoitaa kun lääkis vaati aikaa ja panostamista, niin mies ei keskusteluista ja riidoista huolimatta suostunut tekemään yhtään mitään kotihommia, vaikka sillä työssäkäyvänä oli illat itsellä täysin vapaat. Ne yritti sinnitellä yhdessä, mutta lopulta muutti erilleen tokana lääkisvuonna. Jos mun kaveri olis mennyt vähemmän aikaavievään kouluun, jossa illat olis ollut enemmän käytettävissä, ne saattais olla vieläkin yhdessä...tosin mun mielestä näin on parempi, kun se mies ei tikkua laittanut ristiin kotona, sellainen harvoin toimii pidemmän päälle.

Ensimmäisen vuosikurssin alussa monella opiskelukaverillani oli tyttö- tai poikaystävä kotipaikkakunnalla odottamassa, mutta eipä ollut pitkään. Etäisyys syö suhdetta.

Opiskelu on kunnolla alettuaan yhtä työlästä kuin työkin, paitsi että sitä on usein jatkettava illallakin, ja ajatukset askartelevat opintojen parissa vapaa-ajallakin. Opiskelija puhuu myös mielellään alastaan muiden kanssa, ja jollei siippa siitä tiedä (tai välitä) mitään, ollaan taas vähän vieraampia.

Yliopistoaika on pitkä rupeama, ja yliopisto on ihan oma maailmansa. Siinä vieraantuu entisestä, vaikkei tahtoisikaan.

Lääkis ei ole opiskelupaikka, se on mielentila. Sinne päässeiden mielet ja kiinnostukset täyttyvät lääkisjutuista, ja "vanhan" seurustelukumppanen elämä alkaa näyttää lattealta ja rajoittuneelta. Moni tajuaa prosessin eikä kriisiä tule, jotkut taliaivot taas menevät lankaan ja lemppaavat sen "kunnon" miehen tai naisen jonkun lääkisläisen tallukan vuoksi vain sen takia että sen kanssa voi jopa seksin aikana jankuttaa kaikenmaailman syöpäsoluista.

Moni lääkisläinen tajuaa myöhemmin virheensä ja vannoo että "ei koskaan avioon toisen samanlaisen kanssa".... Viisas päätös se onkin.

Tuo on niin tuttua. Lääkisläisillä on joku itsetunto-ongelma, sillä heidän keskuudessaan on juuri tuollaista oman egon korottamista ja töykeää käytöstä muita kohtaan. Minullekin kävi aivan samalla lailla. Tosin, kyse oli kaverista. Heti lääkikseen päästyään hän muuttui ja valitsi itselleen vain lääkiskavereita. Sen jälkeen kuljettiin nokka pystyssä ja todettiin, että parempi, ettei olla enää kavereita. Kerskuttiin uusilla kalliilla tavaroilla ja haukuttiin esim. sairaanhoitajia tuopin ääressä. Totesimme toisten kamujen kanssa, että on siinä elämässä vielä nirppanokilla paljon opittavaa. Se on niin, että monet menevät opiskelemaan korottaakseen itsetuntoaan statuksen kera eikä suinkaan halutakseen tehdä kyseistä työtä tulevaisuudessa. Valitettavasti lääkisläiset ovat suurimmalta osalta (mitä olen kuullut ja tavannut) juuri tuollaista sakkia. Jokunen aito aarre mahtunee tosin joukkoon aina.

Tässähän on nyt käynyt niin, että tyttö teki sinulle ns. perinteiset bänksit. Sitä sattuu. Sait sentään asiasta tiedon puhelinkeskustelussa etkä esim. tekstiviestinä. Älä jää asiaan piehtaroimaan vaan jatka omaan suuntaasi eteenpäin. Saattaa joku kaunis päivä olla takaisinkin tyrkyllä. Älä ota.