Tulkintaa uneeni!!

Näin unta arpajaisista, jossa palkintona oli jokin ulkomaan matka. Olin osallistunut arpajaisiin, jossa voitin juuri tuon ulkomaan matkan ja vielä KAHDELLE HENGELLE :) Olin aika yllättynyt ja aloin miettiä, ketä ottaisin mukaani matkalle. Johon sitten heräsin.

Uneni palautui mieleeni vasta muutama päivä myöhemmin, kun huomasin iltalehden nettisivuilla gallupin "lottoatko?"

Osaisiko joku tulkita uneni? Olisi kiva tietää, mitä tälläinen uni voisi oikein tarkoittaa? Onko (oikeasti) tulossa jokin matka tjn? :)
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

uni arpajaisvoitosta tarkoittaa sitä että onnistut jossakin asiassa, ei liity välttämättä unessa nähtyyn voittoon mitenkään

Äänestä

Marraskuun lopulla vuonna 1994 näin unta koulun liikuntatunneista. Unessa kuin myös todellisuudessa tuohon aikaan olin viidennellä luokalla peruskoulussa. Vakituinen liikunnanopettaja oli sairaana, joten koulun rehtori piti liikuntatunnit. Kyseessä oli totta puhuakseni musiikkiliikuntaa, sillä rehtori alkoi laulattaa meitä kaikkia Bon Appétit -televisio-ohjelman tunnarilla. "Bon bo bon"... ja niin pois päin. Sen jälkeen muuta ranskaa kans. Edes unessa en kyennyt pysymään kaikessa mukana, koska en todellisuudessakaan ollut tuolloin lukenut ranskaa päivääkään.

Tänä päivänä tilanne on se, että olen kirjoittanut vuonna 2003 ranskasta B:n.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulkomaan matka! kirjoitti:

Näin unta arpajaisista, jossa palkintona oli jokin ulkomaan matka. Olin osallistunut arpajaisiin, jossa voitin juuri tuon ulkomaan matkan ja vielä KAHDELLE HENGELLE :) Olin aika yllättynyt ja aloin miettiä, ketä ottaisin mukaani matkalle. Johon sitten heräsin.

Uneni palautui mieleeni vasta muutama päivä myöhemmin, kun huomasin iltalehden nettisivuilla gallupin "lottoatko?"

Osaisiko joku tulkita uneni? Olisi kiva tietää, mitä tälläinen uni voisi oikein tarkoittaa? Onko (oikeasti) tulossa jokin matka tjn? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu