moi olen huomenna menossa santahaminaan koska siellä saa rokotukset kun joku sanoi että seuraavana päivänä onko totta
rokotukset
seppo09a
1383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tartuntatautilain nojalla pakollisista rokotuksista puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa päättää sosiaali- ja terveysministeriö hankittuaan asiasta kansanterveyslaitoksen lausunnon. Vuonna 2008 varusmiespalvelukseen astuvat rokotetaan jäykkäkouristusta, kurkkumätää ja meningokokkitautia (ACWY-seroryhmiä) vastaan.
Lisäksi annetaan Hib- ja pneumokokkirokotukset niille varusmiehille, joilta on poistettu perna, mikäli heillä ei ole ennestään riittävää rokotussuojaa.
Kaikki rokotukset annetaan samassa rokotustilaisuudessa viimeistään kuusi vuorokautta palvelukseen astumisesta.
Poikkeus on meningokokkirokotus (MenACWY) varusmiehelle, jolta on poistettu perna. Rokotus on annettava vähintään 2 viikkoa ennen varusmiespalveluksen alkamista.
Saapumistarkastuksessa selvitetään varusmiehen aikaisemmat rokotukset ja rokotusten todelliset vasta-aiheet. Jos varusmiehellä on vasta-aihe jollekin rokotukselle, sitä ei anneta. Varusmies vapautetaan myös rokotuksesta, jos hänellä on voimassa oleva todistus rokotuksesta ja rokotussuoja kestää varusmiespalveluksen ajan.