Kun ei uskalla

On todettu. Osittain johtuu suomalaisesta kulttuurista ja ns.perusluonteesta.

Ei täällä ole ollut tapana näyttää innostuneisuutta, iloa tai mitään muuta tunteita kuin ketutusta ja kiukkua. Kaikki on aina enemmän tai vähemmän huonosti ja jos joku asia on oikein hyvin, se "menettelee".

Olen itse mies jä välillä tuntuu, että jotkut naiset ajattelevat, että tuon täytyy olla hintti tai jotain sinnepäin, jos uskaltaa olla iloinen tai silmiin nähden innostunut jostakin. Ja mikä on kaikista suurin synti? Kehua asioita, oli sitten kysymys toisten vaatteista tai omista, elokuvasta, musiikista tai mistä vaan. Onneksi kaikkialla ei ole näin. Yksi asia, joissa suomalaiset voisivat ottaa ameriikkalaisista oppia.

Mutta minä en halua samanlaiseksi, ainakaan vielä. Siispä yritän jätttää muiden ajatukset omasta luonteestani omaaan arvoonsa ja elää sekä tuntea.

Minut on yritetty jopa savustaa aika ahdasmielisestä työpaikasta ulos, kun uskallan puhua, laskea leikkiä ja jopa nauraa. Ja ihan normaalisti, ei mitenkään, että olisin koko ajan suurella äänellä mesoamassa ympäriinsä.
Ja jo alussa, kun huomasivat minun olevan ulospäin suuntautunut persoona, minulle kerrottiin, että sieltä oli laitettu työntekijä pois vain siitä syystä, että hän oli parin tyypin mielestä jutellut liikaa. Pomo vihjasi minulle kerran, että kaikki eivät tykkää jos puhuu liikaa ja siellä liika tarkoittaa sitä, että ei saisi puhua oikeastaan ollenkaan, ainakaan mistään muusta kuin työasioista. Sanoin, että minua eivät ahdasmieliset ihmiset saa muuttumaan, mä oon mikä oon ja sillä selvä. Kirjastokin on meluisampi ympäristö kuin se työpaikka. Ja olen siellä vieläkin, ayyatä, että ei ole muuta mielekästä työtä saatavilla. Kai minusta pian tulee samanlainen hyssyttelijä... :) (No ei varmaan tuu) Siellä on nykyään jopa joskus kahvitunnilla joku alkanut puhumaan muustakin kuin työstä. :D Ja sekin on hyvä jos pujuvat edes työstä. Oikeesti. Kaikki vain mököttivät ja ilmapiiri oli ja on vieläkin aika kireä, aivan kuin kaikki olisi riidoissa keskenään. Paitsi, eivät kai ne voineet olla riidoissa, kun eivät kerran suutaan saa auki. Mutta sinnikkäästi jatkan samalla linjalla kuin ennenkin, eikä potkuja ole vielä tullut. Mutta täytyy myöntää, että välillä meinaan lannistua siihen mykkyyteen. Se syö miestä!