Vihaksi pistää

Lueskelin aikani kuluksi tätäkin palstaa, yleensä pyörin enemmän tuolla toisilla foorumeilla tämän otsakkeen alla, mutta eksyinpä tällä kertaa tännekin. Ja alkoipa pistää vihaksi!!

Itse olen äiti, olen äiti biologisille sekä sijaislapsille, kärsin myös lapsettomuudesta. näin taustaksi itsestäni.

Kuulostaa kuitenkin hyvin julmalta nuo puheet pantavilla olemisesta ja ajattelemattomuudesta. Joskus vain käy niin, ettei elämä menekään ihan sen kauniin käsikirjoituksen mukaan, ja niin voi käydä meistä jokaiselle.

tuomitsette nuoren, jolla opiskelut kesken, koska hän päätyy aborttiin. Abortti jo itsessään varmasti on riittävä rangaistus sille tyttörukalle.

tietämättänne voitte tuomita sen, joka raiskattiin. Täytyykö naisen kantaa itsensä häpäisystä jäänyttä lasta muistuttamassa traumasta?

Entä ne äidit, jotka on jo todettu ettei pysty lapsiaan hoitamaan, eikö ole parempi ettei lapselle anneta elämää, joka ei ole syntymättömän lapsen arvoinen.

Jokaisella lapsella on oikeus elämään, abortti on murha, tai tappo vähintään. Mutta, eikö nopea kuolema ole parempi kuin elinikäinen helvetti..

Itse olen ollut nuori saadessani ensimmäisen lapseni, toista odottaessani jäin yksinhuoltajaksi. voin kuulkaa kertoa, ettei aina tanssittu paljain varpain kukkakedoilla, välillä rämmittiin ohdakkeiden seassa niin että ohimoita viilsi.

Eräs tuntemani nainen huomasi liian myöhään olevansa raskaana, eikä saanut enää aborttia. Aiemmat lapset huostattu, sanoi ettei kestä enää luopua synnyttämästään lapsestaan. Mikä oli tulos, kolme lasta jäi sijaisperheeseen, orpoina.

Maailma on täynnä surullisia tarinoita, joista jotkut saavat onnellisen lopun, mutta ei meistä vaan kukaan ole niin täydellinen että voisi sanoa ettei itseään ikinä samasta jamasta löytäisi. Miettikääpä joskus, miltä tuntuisi itsestänne tilanteessa jossa näette ettei elämäntilanteenne ole sopiva lapsen tulla, ja joku tulisi sinua syyttämään murhaajaksi.

Ja miehen ei tarvitse asiasta ikinä edes tietää, että mikäli syyttäjien joukossa miehiä, niin ettepä ikinä tiedä kuinka monta jälkeläisistänne on murhattu joko kohtuun tai sen ulkopuolelle, mikäli edes joskus olette seksiä harrastaneet..

Ja muistutukseksi, mikään ehkäisy ei ole satavarmaa eikä tämähetki säily ikuisuutta, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
2386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei ole 100% mutta aika harvoin oikein käytettynä pettää. ja täällä on montakin juttua jossa käy ilmi että sitä ehkäsyä ei ole ollenkaan käytetty.

itse olen miettinyt lähinnä nyt sitä että eikö vanhemmat tai koulu osaa uskalla pitää seksivalistusta lapselleen?

itse ainankin aijon tyttärelleni näistä asioista kertoa. ja aijemmin tossa esitin kysymyksen siitä että jos vahinko on tapahtunut että uskaltaako nuoriso vanhemmilleen kertoa niin vastaus oli niiltäkin jotka vastasi että ei ne sais hepulin jne..

itse ajattelin että jos ei opit ole sitten perille mennyt tai vahinko tapahtuu niin yritän ottaa sen semmosena kun se tulee. eli sanon tyttärelleni että teit sitten mitä niin kotiin voi aina tulla:) ja yhdessä päätetään mitä tuleman pitää (eli lähinnä mitä lapsi sitten päättää olen kyllä tukena).

Äänestä
  • ajatella, ja omaa empatiakykyä. On sairasta, että hyvinkin nuoret naise pakotettaisiin synnyttämään, koska ovat tehneet virheen. Joku kirjoitti jossain että armeija sortaa miehiä, ja on epätasa-arvoa, koska inttiaika on pois miehen työltä ja muulta elämältä. Entä pakkoraskaus ja synnytys? Jokainen raskaus on erilainen, toiset hyvinkin vaikeita, samoin synnytyksestä toipuminen, myös henkisesti.

    Nimenomaan henkistä puolta ei ajatella yhtään, nainen on vain kone, joka voi synnyttää ja kantaa lapsen pois annettavaksi, eikä sen pitäisi tuntua missään, vaikka olisi esim. alaikäinen, vanhemmat ei hyväksy, raiskattu ym. Eli juuri tuo että anna adoptioon, on niin helppo sanoa, kun ei ole itse antamassa. Ja miesten on turha kommentoida, koska he eivät koskaan voi olla siinä tilanteessa.

    Gynekologi sanoi minulle kun tein abortin, että minun ei pidä kantaa syyllisyyttä, miehet jos voisivat raskaaksi tulla, olisivat yhtä inhimillisen erehtyväisiä, esim. sen suhteen että yksi pilleri unohtuu tai ylipäätään ehkäisy ei ole satavarmaa, ja hän oli itse mies. On uskomatonta että naiset saisivat kuollakseen pelätä joka seksikertaa, jos abortti olisi kielletty. Sitäkö miehet haluavat? Jotkut hullut jopa haluavat kieltää jälkiehkäisyn, koska munasolu on ehtinyt hedelmöittyä, vaikka alkio onkin vain muutaman solun kokoinen!!!

    Se ei ole muuta kuin totaalista naisten alistamista, elämän rajoittamista kotiin, ja raskauden pelkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-äiti- kirjoitti:

Lueskelin aikani kuluksi tätäkin palstaa, yleensä pyörin enemmän tuolla toisilla foorumeilla tämän otsakkeen alla, mutta eksyinpä tällä kertaa tännekin. Ja alkoipa pistää vihaksi!!

Itse olen äiti, olen äiti biologisille sekä sijaislapsille, kärsin myös lapsettomuudesta. näin taustaksi itsestäni.

Kuulostaa kuitenkin hyvin julmalta nuo puheet pantavilla olemisesta ja ajattelemattomuudesta. Joskus vain käy niin, ettei elämä menekään ihan sen kauniin käsikirjoituksen mukaan, ja niin voi käydä meistä jokaiselle.

tuomitsette nuoren, jolla opiskelut kesken, koska hän päätyy aborttiin. Abortti jo itsessään varmasti on riittävä rangaistus sille tyttörukalle.

tietämättänne voitte tuomita sen, joka raiskattiin. Täytyykö naisen kantaa itsensä häpäisystä jäänyttä lasta muistuttamassa traumasta?

Entä ne äidit, jotka on jo todettu ettei pysty lapsiaan hoitamaan, eikö ole parempi ettei lapselle anneta elämää, joka ei ole syntymättömän lapsen arvoinen.

Jokaisella lapsella on oikeus elämään, abortti on murha, tai tappo vähintään. Mutta, eikö nopea kuolema ole parempi kuin elinikäinen helvetti..

Itse olen ollut nuori saadessani ensimmäisen lapseni, toista odottaessani jäin yksinhuoltajaksi. voin kuulkaa kertoa, ettei aina tanssittu paljain varpain kukkakedoilla, välillä rämmittiin ohdakkeiden seassa niin että ohimoita viilsi.

Eräs tuntemani nainen huomasi liian myöhään olevansa raskaana, eikä saanut enää aborttia. Aiemmat lapset huostattu, sanoi ettei kestä enää luopua synnyttämästään lapsestaan. Mikä oli tulos, kolme lasta jäi sijaisperheeseen, orpoina.

Maailma on täynnä surullisia tarinoita, joista jotkut saavat onnellisen lopun, mutta ei meistä vaan kukaan ole niin täydellinen että voisi sanoa ettei itseään ikinä samasta jamasta löytäisi. Miettikääpä joskus, miltä tuntuisi itsestänne tilanteessa jossa näette ettei elämäntilanteenne ole sopiva lapsen tulla, ja joku tulisi sinua syyttämään murhaajaksi.

Ja miehen ei tarvitse asiasta ikinä edes tietää, että mikäli syyttäjien joukossa miehiä, niin ettepä ikinä tiedä kuinka monta jälkeläisistänne on murhattu joko kohtuun tai sen ulkopuolelle, mikäli edes joskus olette seksiä harrastaneet..

Ja muistutukseksi, mikään ehkäisy ei ole satavarmaa eikä tämähetki säily ikuisuutta, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu