Onko rakkautta auttaa lapsia taloudellisesti, maksaa lainoja ja velkoja jotka on otettu harkitsemattomasti, tai vain jätetty laskut maksamatta?
Onko rakkautta antaa aina anteeksi rumat sanat ja loukkaukset, unohtaa ne, koska "lapsellani nyt oli huono päivä", vai olisiko parempi sulkea puhelin/ovi, tai siirtyä kauemmaksi.
Olemmeko me kasvattaneet lapsemme tuntemaan, että kaiken ne vanhemmat antavat kun osaa pyytää ja vaatia.
Kuinka moni vanhempi tänäänkin kaivelee kukkaroansa pojan/tytön esittäessä kuinka taas on rahat loppuneet siksi ja siksi, selityksien kera.
Itse pienen mökin lapsilaumassa kasvaneena en koskaan aikuisena pyytänyt vanhempiani maksamaan laskujani, se ei edes tullut mieleeni. Niin vähän minä sinne kotiin vein, vain oman työpanokseni kun siellä elin ja en katsonut olevani saamassa vanhemmiltani, vaan yritin kaikin tavoin tehdä heidän vanhuudestaan paremman tarjoamalla omasta hyvinvoinnistani heillekin aina kun oli mahdollista.
Omat lapseni ovat tarvinneet apua, mutta laina maksetaan takaisin mikäli taloudellista tulea tarvitsevat.
Moni mummo/vaari mökissään jopa pelkää, koska lapset muistavat kyllä milloin se eläkepäivä taas on, silloin tehdään vierailu kotimökkiin. Nyt viime päivinä taas olemme saaneet lukea kuinka aikuinen lapsi surmasi vanhempansa, syyt taloudelliset. Kuinka moni vanhus on pahoinpidelty lasten toimesta, kuinka moni ei puhu kenellekään, vaikka naapuritkin huomaavat kuinka lapsi "elää kukkaron kautta" tai aiheuttaa muuten murhetta.
Missä vanhemmat tekivät virheen, vai tekivätkö?
Onko se kaikki rakkautta ja vanhemman velvollisuutta, antaa kun pyytävät, muuten hakkaavat, kuten eräs äiti minulle sanoi.
Missä on rakkauden raja, missä se muuttuu hyväksikäytöksi?
Onko rakkautta antaa aina anteeksi rumat sanat ja loukkaukset, unohtaa ne, koska "lapsellani nyt oli huono päivä", vai olisiko parempi sulkea puhelin/ovi, tai siirtyä kauemmaksi.
Olemmeko me kasvattaneet lapsemme tuntemaan, että kaiken ne vanhemmat antavat kun osaa pyytää ja vaatia.
Kuinka moni vanhempi tänäänkin kaivelee kukkaroansa pojan/tytön esittäessä kuinka taas on rahat loppuneet siksi ja siksi, selityksien kera.
Itse pienen mökin lapsilaumassa kasvaneena en koskaan aikuisena pyytänyt vanhempiani maksamaan laskujani, se ei edes tullut mieleeni. Niin vähän minä sinne kotiin vein, vain oman työpanokseni kun siellä elin ja en katsonut olevani saamassa vanhemmiltani, vaan yritin kaikin tavoin tehdä heidän vanhuudestaan paremman tarjoamalla omasta hyvinvoinnistani heillekin aina kun oli mahdollista.
Omat lapseni ovat tarvinneet apua, mutta laina maksetaan takaisin mikäli taloudellista tulea tarvitsevat.
Moni mummo/vaari mökissään jopa pelkää, koska lapset muistavat kyllä milloin se eläkepäivä taas on, silloin tehdään vierailu kotimökkiin. Nyt viime päivinä taas olemme saaneet lukea kuinka aikuinen lapsi surmasi vanhempansa, syyt taloudelliset. Kuinka moni vanhus on pahoinpidelty lasten toimesta, kuinka moni ei puhu kenellekään, vaikka naapuritkin huomaavat kuinka lapsi "elää kukkaron kautta" tai aiheuttaa muuten murhetta.
Missä vanhemmat tekivät virheen, vai tekivätkö?
Onko se kaikki rakkautta ja vanhemman velvollisuutta, antaa kun pyytävät, muuten hakkaavat, kuten eräs äiti minulle sanoi.
Missä on rakkauden raja, missä se muuttuu hyväksikäytöksi?
Vastaukset 21
Vanhimmat
On rakkautta jos uskoo että huominen on parempi, että lapsi oppii.
On myös vaarana että kaikki tulee tuhottua eikä ole enää mitään kun lapsi vanhenee.
Minä olen saanut kaiken heti kun 18v. täytin ja osasin sen säilyttää,
nyt haluaisin tehdä samoin lapsilleni, mutta maailma on muuttunut,
osaavatko enää säilyttääkään.
Rakkautta on antaa kaikki aina anteeksi, minäkin olen sanonut aina, vaikka joskus uhkailisin perinnön menettämisellä, se ei koskaan sitä tarkoita,
mikään ei kaada suhdettani lapsiin, eikä kaadu heidän puolisoihinsakaan.
”Olemmeko me kasvattaneet lapsemme tuntemaan, että kaiken ne vanhemmat antavat kun osaa pyytää ja vaatia.”
Niinkin voi olla, mutta meillä eivät pyydä, mutta annan kun olen itsekin saanut.
Annan rakkauteni rahana, kun en ole kuin työmies enkä voi antaa lapsille korkeaa sivistystä, tai hyviä ihmis-suhteita.
”Kuinka moni vanhempi tänäänkin kaivelee kukkaroansa pojan/tytön esittäessä kuinka taas on rahat loppuneet siksi ja siksi, selityksien kera.”
Niin näissä tapauksissa pitäisi kertoa elämän totuuksia, kaikkea ei pidä ostaa jota saa yhdellä tilillä, se kännykän ym. ostoon menevät sataset ovat samaa rahaa jolla pitäisi ostaa joskus oma koti.
AINÄ pitää miettiä, kuinka kauan menee ostoksen summan uudelleen säästämiseen,
jos säästää, sillä rahalla saa koska vaan sen tavaran, mutta tavarasta ei koskaan rahaa.
”Moni mummo/vaari mökissään jopa pelkää, ”
Nämä ovat aivan todellisuutta, puhut aivan asiaa, näin tosiaan on usein.
Tunnen useita, jotka on lapsilleen järjestänyt vuosien jälkeen lähestymiskiellonkin.
”Missä vanhemmat tekivät virheen, vai tekivätkö? ”
TEKIVÄT VIRHEN,
ensinnäkin kaikilla vanhemmilla ei ole taitoja kasvattaa lastaan,
ei sitä kasvateta vuodessa ja parissa, se on 2-10v kasvatetun kokonaistulos.
Se on kymmenen vuotta kovaa työtä,
mutta siitä saa iloa useiksi kymmeniksi vuosiksi jos yhden 10vuotta uhraa.
Myös ympäristö kasvattaa paljon, meillä oli naapureita (poliisipäällikkö, hammaslääkäri ym.) jotka kielsivät lastensa leikkimästä meidän lasten kanssa.
Kävimme heille selvittämässä että ”me aiomme kasvattaa lapsistamme kunnollisia ja menestyviä”, niin myös teimme. ja onnistuimme.
em. kieltäjien perheen lapset eivät kaikki menestyneetkään,
osa tyttäristä pakeni 15v yli 30v miesten seuraa, osa joutui hurmeporukoihin,
osa tosin on onnellisen näköisessä aviossakin ollut jo 15vuotta.
TÄRKEINTÄ kasvatuksessa on jokapäiväinen tuki ja turvallisuus ja ohjaaminen lapset kunnollisien kavereiden seuraan ja harrastuksiin.
Joka päivä pitää olla aina aikuinen kotona, ja autonajokunnossa, aamusta iltaan.
Sen verran säästäväinen pitää olla, ettei koskaan sano,
”ei ole rahaa” kun lapsi pyytää,
rahaa pitää olla ja osata säilyttää, pitää keksiä jokin muu selitys, kun ei aina anna rahaa.
Rahalla ei osteta rakkautta lapsilta,
jos ovat kykenemättömiä rakkauttaan
osoittamaan vanhempiaan kohtaan,
miten he voivat silloin rakastaa
myöskään itseään.
Rahaa ei anneta pelosta lapsille,
vaan antamisen ja auttamisen halusta,
eikä sitä anneta turhuuteen, vain silloin
kun he tosissaan tarvitsevat.
Emme opeta lapsiamme saamattomuuteen,
ja norkoilemaan rahakukkaromme ja
eläkemaksupäivän tuloa,
vaan opetamme säästäväisyyteen, ja kunnioittamaan
elämää ja sen tuomia lahjoja.
Ei ole kaikilla varaa kouluttaa lapsiaan,
on köyhiä vanhempia, jotka eivät ole
myöskaaän rikkaista perheistä, eivätkä
lahjaksi saaneet mammonaa, mutta rakkautta
ehkä sitäkin enemmän.
Opettakaamme lapsiamme rakastamaan, niin
hyvinä kuin huonoinakin aikoina.
Ja toki autamme silloin kun he apua
todellisuudessa tarvitsevat, vaikka joskus
itse jäisimmekin ilman jostain
lääke ja lääkärissä käynnistä. Kun kaikkeen
ei eläkekään piisaa.
Huonon eläkkeen turvin kun jotenkin itse
yrittää keplotella, niin monesta pitää
itse kieltäytyä, vain siksi että
lapset tarvitsevat apua, esimerkiksi
talonlainan koroissa.
Yksinäinen eläkeläinen vuokra-asunnossa,
ei ole tuloja kuin 560 euroa kk, maksa
siitä sitten vuokrat sun muut menot,
asumistukea 150 euroa, vuokra 550 euroa.
Sähkö, vesi, puhtaus, tv lupa maksut ja
kaikki talouteen kuuluva itse maksettava.
Tässä nyt pieni esimerkki vain, eräältä
lapsiaan rakastavalta mummolta.
Mutta meidän perheessä on kunnioitettu
ja rakastettu aina toinen toistaan,
ei rahan vuoksi, vaan todella rakkaudesta.
Kuitenkin lapset on hyvässä työelämässä,
vaikka ei ole ollut rahaa heihin syytääkkään.
Opinnot ovat suorittaneet hyvin arvosanoin,
ja opiskelu suoritettu opintoavun turvin.
Mutta suurinta on rakkaus.
OLI mukava lukea kaiken saman kokeneena ,kaikki tuo on totaalisen totta, kohdallani voi jättää väkivallan pois taivaanisälle siitä kiitos, mielestäni se mitä raamatussa sanotaan että , "kaiken se kärsii kaiken se kestää" ja niin edelleen siinä on yksi hyvä tien viitta elämälle ,
mielestäni suurin osa suomen lapsista kasvaa vastuullisiksi kunnon kansalaisiksi ,ei kaikilla vanhemmilla ole mahdollista opiskella kasvatus tieteitä joten OIKEA rakkaus kaikkine vivahteineen , mitä kaikkea se sisältääkään on se oikea tapa kasvattaa lapset kunnon kansalaisiksi tähän yhteiskuntaan , kiitos teille hyvistä mielipiteistä .
tuloistasi,kaipa noilla tuloilla sossu avustaa.Ja mihin tarvitset noin isoa lukaalia,itselläni kaksio,vuokra 360 kuussa.Lasten kanssa vippaillaan toisiltamme silloin tällöin ja maksetaan takaisin.Itse elämänsä järjestää jo työikäisenä,tekee työtä ja kartuttaa eläkettä.Jos ei mitään tee,ei mitään saakkaan ja jokaisen on itse keinot keksittävä elämäänsä,omien lastenkin.
Johan on sinulla halpa vuokra kaksiosta, vai puhutko itse puppua.
Minäkin asun kaksiossa, että ei ole isompi
lukaali yhtään, neliöitä on 52.
Eikä sossuun ole menemistä, kun ei ole
tottunut sinne turvautumaan ennenkään.
Työelämässä olen ollut aivan viimeiseen asti,
mutta kun sydän alkaisi oireileen niin piti
lopettaa raskas työ. Siis piti jäädä
työeläkkeelle. Jos löytäisinkin halvemman
asunnon niin vaihtaisin heti.
Oletkahan lukenut äskeisen viestini niinkuin
sen tarkoitin, ei meillä rahan kanssa
kilpailla, ei nyt eikä aikaisemminkaan.
Lapset on koulunsa itse kustantaneet
opintolainan turvin ja hyvin ovat pärjänneet.
Koetahan käydä sossussa kyselemässä,
josko avustaisivat sinua, minä en sinne mene,
kyllä asia on niin, sillä tunnen parikin
henkilöä, jotka sanoivat että, pitää olla
alkolla osuutta asiaan, jos sieltä
jotain saisi.
Siitä on mieleni hyvä, että lapseni pärjäävät,
ja ehkä omaelämänikin helpottuu, kun tulen
täyteen ikään, eli siis alan saada sitä
kuuluisaa kansaneläkettäkin. D
Minähän saan paljon kun saan sen asumistuenkin,
en minä valita aivan kohtalaisesti pärjään,
kun ei ole liian hyvään tottunut, niin ei
voi liian hyvää vaatiakkaan.
ei lapsilta saa vaatia rakkautta, eikä mitään, jos heille ei ole pystynyt antamaan sitä
kun lapset tarvitsevat.
Lasten piitä antaa itse kokeilla vapaasti siipiään,
voivat jopa menestyä,
siten tulevat kotiin ja auttavat vanhempiaan.
Jos aina pitää lapsia hellässä köydessä,
pyytää rakastamaan ja palvelemaan,
lapset muuttavat kauemmaksi "eivätkä ehdi useinkaan".
Ei ketään saa vaatia rakastamaan, ei vanhempia ei lapsiaan.
Johan se olisikin eriskummallista rakkautta,
mikä pitää vaatia, mutta kunnioittakaamme toinen
toisiamme ja eläkäämme sovussa ja yhteistmmärryksessä,
niin kaikki kääntyy parhain päin.
Pitäkää toisistamme huolta, olkaamme rakastavia
vanhempia ja lapsia ilman vaatimuksia.
Miten joku saakin päähänsä moiset vaatimukset
ja pakottamiset, olisiko se silloin rakkautta,
uskallan sanoa että ei olisi.
Tiedän ja tunnen muitakin joille sossuun meneminen on liian korkea kynnys.
Sinulla on kuitenkin oikeus saada sieltä lisää pieneen eläkkeeeseesi, sillä olethan työssä ollessasi kartuttanut niitäkin kassoja.
Nuoret käyttävät sitä mahdollisuutta häpeilemättä ja heillä luulisi olevan muitakin mahdollisuuksia hankkia elatuksensa. Kunkin kohdalla oma tilanteensa, se on selvää.
Vuokrasi tuntuu ihan oikealta, koska sehän riippuu millä seudulla asuu, paikkakunnittain vuokrat vaihtelevat ja juuri vuokrasin kaksion 532 euroa / kk. Asun 79 m2 kolmiossa ja vuokra on täällä 478 euroa / kk Vuokraan sisältyy vesi, sauna ja autopaikka. Hintataso vaihtelee asuinpaikan mukaan.
Olet kyllä selviytymisen mestari kun selviät eläkkeelläsi. Monella olisi opittavaa taloudellisuudestasi, mutta rohkaise itsesi ja mene sinne sossuun, esitä kuitit menoistasi ja sieltä voivat maksaa koko vuokran joka jää asumistuen jälkeen maksettavaksesi.
Tiedän että niin menetellään useiden pienituloisten kohdalla, ja opiskelijoillehan se on tavallista elleivät vanhemmat kustanna asumistakin.
Kaikkea hyvää elämääsi.
tosiaan saada apua asialliseen tarpeeseen. Eräs tuttavani tunsi, että elämä on tilapäisesti tosi niukkaa. Päätti, että hakee apua sossusta. Vein hakemuksen, oli melkoinen nippu papereita. Päätös tuli aikanaan, hän saisi noin euron kuukaudessa. Meistä molemmista päätös oli ihmisarvoa loukkaava. Parempi olisi ollut ilmoittaa, että tulot ovat liian suuret tms. Eihän veroistakaan anneta takaisin näin pieniä summia. Asia oli vakava, silti naureskelimme, että yhden maitolitran lisää hän voisi ostaa kuukaudessa.
Koskaan voi korvata rakkautta.Rakkaus on myöskin rajoja.Sanoisin jopa niin rohkeasti,että jos annat kaikkea sen enenpää ajattelematta,sen on välinpitämättömyyttä.Lapsi on hän sitten aikuinenkin ei opi pärjäämään omillaan jos vanhenpi maksaa kaiken.Eikä se vanhenpi elä iankaiken.
Sen verran vielä tuosta käytöksestä,että kyllä ne vanhemmatkin osaavat olla tosi ilkeitä.Lapsi mollataan täydellisesti.Ei osaa mitään ei yritä mitään jne.Pahinta on se tunne lapsella,ettei kelpaa jos ei kykene niihin ja niihin "hienoihin" arvoihin kuin vanhenpansa.Tässä kyse niistä meidän jokaisen "viasta" että on vaikea hyväksyä toista sellaisenaan.
Olen elänyt vaiherikkaan elämän ,jonka voin pirtää
eri vaiheita käsittäväksi.Jo lapsena jouduin koviin
töihin tukemaan vahempiani tilan hoidossa.Vartuttuani raadoin itseni kipeäksi
jotta heidän taloudensa tilalla vaurasuisi.
Sitten läksin maailmalle vähin tavaroin.Kymmenen
vuotta myöhemmin sain töistäni palkan kun he avustivat minua talon teossa rahallisesti.
Sittemmin järjestin työantajan talouden kuntoon.
Menin itse konkurssiin ja olen uudelleen kiivennyt
kuiville ja rakentanut pojan talouden kuntoon.
"Koskaan voi korvata rakkautta",
kyllä rahalla voi korvata kaiken, jos osaa.
Rakkaus on vain yksi kaunis sana,
se ei elätä, jos puhuu liikaa rakkaudesta, sitoo lapsensa liian kauaksi itseensä,
eikä lapsi osaa elää TÄYSILLÄ omaa elämäänsä,
nauttia ja kehittyä.
Olen tämän nuorimpani kanssa kaksin nyt elellyt jo vuosia,erosin kun hän oli 5vuotta.Minulla on kolme vanhempaa lasta,jotka ovat aikuisia ja omassa elämässä.Mietin tuota kasvatus asiaa,miten samoilla eväillä varustetuista lapsista tulee kaikista erilaisia.Samat vanhemmat kaikilla,elintasomme oli niukka kun kaksi vanhenpaa syntyi,rakensimme ja kaikesta oli tiukkaa.Rakkautta he saivat paljon ja heidän kanssa tehtiin paljon asioita yhdessä.Silti toinen vanhemmista lapsista koki että toinen saa enempi kaikkea jne..Kaksi nuorempaa kasvoivat erilaisessa elämäntilanteessa meillä oli jo taloudellisesti helpompaa,mutta minä olin se lasten kanssa arkea eteenpäin vievä.Isä oli aina töissä,eikä oppinut koskaan nuorempia lapsiaan oikeastaan tuntemaankaan,tuli mukaan muut asiat ja avioero.Nuoremmat lapset (ja toinen vanhemmista lapsista) ovat raha asioissaan tosi tarkkoja ja huolehtivat itsestään hyvin,nuorempi asuu vielä kanssani,koulu kesken vielä.Tämä vanhenpi lapseni elää aika tuhlailevasti,rahat useasti loppu,työ ei aina kiinnosta,koulu pakolla läpi.Mietin että emmekö kuitenkaan kyenneet kasvattamaan häntä siten kun hän olisi tarvinnut.Rakkautta,huolenpitoa,syliä ja rajoja,hän sai kuten muutkin lapset,silti hänen mielestä hän sai kaikkea vähenpi.Nuorempi pojistani sanoi minulle kun joskus juttelin asioita että en ole kaikkea varmaan osannut oikein tehdä,hän sanoi minulle että"äiti teit parhaasi ja se riittää".Monet vanhemmat tekevät varmaan parhaansa lastensa kanssa,mutta joskus vain ei ole kykyä,voimia ja taitoa enempään.Kipeitä asioita ne on kun lapsi epäonnistuu elämässään,kyllä siinä tilanteessa miettii mitä olisi itse voinut tehdä toisin.Lapsiani en koskaan ole lyönyt,ja tuntuu hirveältä ajatella että jos joutuisi omia lapsiaan pelkäämään.Itse olen sanonut omalle lapselleni että asiallisesti minun luona keskustellaan,ellei, mene pois ja tule kun olet miettinyt asioita,ja rauhallisesti voit jutella.Muutama viikko on joskus hiljaista ollut,ja sitten soittaa ja sanoo olleensa pahoillaan.Rahaa en hänelle anna,mutta muuten kykyni mukaan autan.Olen sanonut että olet rakas minulle mutta kaikkia tekojasi en hyväksy,siinä minun rakkauteni raja menee.
Kyllä arkielämän kiemurat pitää jokaisen hoitaa
itse,hoitamatta jättäminenkin on oma valinta.
Mutta on karhunpalvelus tenavalle jos äiti aina
järkkää kaiken . MITEN käy äidin jälkeen??????
Jokaisen aikuiseksi tulevan on pärjättävä omillaan, jos on opetettu siihen et kotoa aina saa, voi olla nyt vastuutonta koska malli on annettu. Tiukka keskustelu, et rahahanat menee nyt kiinni ja oma valinta minkälaisen elintasonsa itselleen luo. Rakastamasta ei koskaan kukaan lapsiaan voi, mut rahastamasta voi.
Aina joku sanoo, että enhän minä itelleni enää, mutta jos voittasin niin lapsilleni antasin. Minäpä en antas. Lapsilla on omat elämät, enkä mä niitä rahoillani pilais.
Näin sanoi äitinikin, osti kirpputorilta vaatteensa ja säästi pienestä eläkkeestään.
"Että teillä lapsilla olis helpompaa"; hän sanoi, mutta uskoi lopulta että emme häneltä odota perintöjä tai uhrauksia.
Näin sanoo moni vanhus, kun minulla nyt on kaikki hyvin ja selviän, kumpa saisin jotain lapsillekin. Tuo lottovoittolause tavallisin mitä kuulee.
Itse rakastin vanhempiani ja rakastan lapsiani, mutta toivon ettei minusta tule marttyyria joka säästää ja uhraa kaiken lapsille. Ostamalla ei saa rakkautta mutta hyvästä sydämestä antamalla molemminpuolisen ilon.
Lapset sanovat minulle, että älä meitä ajattele, elä itse ja nauti kun sinulla on nyt kaikki hyvin. Matkustele ja nauti elämästäsi, me tulemme toimeen.
Lastensa elämää jokainen vanhempi kuitenkin ajattelee ja seuraa, vaikka he tulisivatkin toimeen omillaan.
Nyt tässä iässä jo lastenlasten avustamiseenkin tule vain osallistuttua enemmän tai vähemmän, mutta rakkaudesta, ei velvollisuudesta.
Lastenlasten lapsethan vasta sydäntä lähellä ovatkin, "kun silmäni sai heidätkin vielä nähdä" kuten äitinikin sanoi tyttäreni lasten kohdalla ja sama ketju jatkuu.
Rakkauttahan on se minkä teet hyvästä sydämestä odottamatta vastapalvelusta tai maksua.
Hartain toiveeni on ettei minustakaan tulisi ns. läheisriippuvainen joka rasittaisin lapsiani vaatimalla apua kaikessa vain siksi että he ovat lapsiani ja heidän kuuluu auttaa. Ei heillä ole velvollisuuksia minua kohtaan, enkä haluaisi roikkua heissä kuin puutiainen josta haluaa päästä eroon mahdollisimman nopeasti ja vähin äänin.
Liiallinen toisten elämän eläminen rikkoo kyllä rakkaudenkin, joten elä ja anna toistenkin elää!
samaa mieltä asioista kuin Sinäkin. Olen ehkä hemmotellut lapsiani hieman liikaa, mutta mieluummin niin kuin liian vähän. Lapsistani on kasvanut vastuuntuntoisia aikuisia, jotka haluavat tulla toimeen omillaan. He ovat tärkeitä minulle, mutta kaikki me kolme aikuista elämme ensisijaisesti omaa elämäämme. Nuoretkin ajattelevat pitkälle asioita. Melko pian mieheni kuoleman jälkeen tytöt sanoivat minulle, etteivät he vastusta, jos löydän uuden miesystävän. Itse minulla ei tuolloin ollut edes ajatuksen itua tuollaisesta. Toinen tytöistä on ulkomailla eikä opiskelijana saanut luottokorttia. Hankin hänelle omani rinnakkaiskortin, jota voi harkintansa mukaan käyttää. Hän soittaa aina ja kysyy, jos voi käyttää. Minulla on parempi olla, kun tiedän, että hän voi hätätilanteessa ottaa vaikka taksin. Hän sai työpaikkaetuna kaksi yötä ilmaiseksi luksushotellissa ja pyysi minut seurakseen. Valitsimme paikaksi Edinburghin. Luotamme toisiimme täysin. Mielestäni meidän välinen rakkaus on terveellä pohjalla.
Kysymyksesi on varmasti yhtä vanha kuin tuo ikuinen elämän tarkoituksen pohtiminen. Oikeaa ja yhtä vastausta ei ole eikä tule olemaan. Siksi ei ole myöskään syytä arvostella sitä tai tätä heidän ratkaisuistaan.
Lähtökohta on kuitenkin, että aikuinen, itseään hallitseva ihminen antaa rahaa tai tekee palveluksia vapaasta tahdostaan. Jos asiaan liitty uhkailuja tai pahoinpitelyjä, poliisi on käytettävissä. Se, että ei voi tai halua vaikkapa poliisin puoleen kääntyä oman lapsen vuoksi, ei ole kysymys rakkaudesta vaan ulkopuolisten pelosta eli arvostelusta = mitä ihmisetkin sanovat. Miksei siitäkin, että pelätään ulkopuolisten arvostelua nimenomaan kasvatuksen epäonnistumisesta. Häpeä ei ole samaa kuin rakkaus. Siksi on muka vaikeaa sulkea ovia vaikka omalta jälkeläiseltä, joka on uhkaava tai pahoinpitelijä tai hakea hänelle hoitoa.
Pakko ei ole antaa rahaa eikä sietää uhkailuja. Veri on kuitenkin usein sakeampaa kuin vesi eikä siksi näille tapauksille voi etsiä järkisyitä. Yhtä hyvin kuin sille, miksi äidit eivät ilmianna aikuisia lapsiaan, jotka tietää pedofiileiksi, miestään, jonka tietää insestiä harjoittavaksi tai pahoinpitelijäksi tai varkaaksi tai huumekauppiaaksi, veljeään, jonka tietää hakkaavan lapsiaan ja vaimoaan jne. Niin, miksi eivät, yleensähän nämä tapaukset päättyvät vasta kun toinen on laudoissa ja toinen raudoissa.
Toisten ratkaisut ovat toisten ratkaisuja. Sinun kuin minun on se hyväksyttävä, koska me emme määrää muiden tekemisiä, vain omiamme, niitäkin usein rajoitetusti. Oletko itse aina tehnyt kaikki ratkaisusi järkevästi? Jos vastaat kyllä, valehtelet aivan varmasti. Kaikki me istumme lasitalossa.
Taisi olla Luukkaan evankeliumi, missä Jeesus kertoo tuhlaajapojan tarinan. Siinä isällä on kaksi poikaa. Nuorempi pyytää ennakkoperintöä kun vanhempi jää perheen avuksi kotiin. Juniori saa rahansa ja lähtee maailmalle. Alta aikayksikön hän saa omaisuutensa tuhotuksi ja löytää itsensä ojan pohjalta rentun ruusuja laskemassa.
Ei muuta kuin takaisin kotiin! Mitä tekee isäukko? Laittaa komeat juhlat pystyyn. Siitä vanhempi poika kyselemään että mitenkäs tämä näin menee? Et sinä iskä minulle etkä kavereilleni ole bileitä pystyttänyt vaikka olen kaikkeni kotiin tuonut.
Iskä hämmästyy: hyvänen aika, sinä olet aina ollut luonamme, kaikki mikä on minun on myös sinun. Mutta katsos, tämä veljesi on ollut hukassa, kuollut. Kun hän on herännyt eloon niin eikö se muka ole juhlan paikka!
Voiko tätä syvällisemmin ilmaista?
Ei voi, siinä oli sitä
aitoa rakkautta.