Onko muilla raskausaika vienyt parisuhteen kriisiin?
Mulla raskaus on jo ihan loppusuoralla ja viikonloppuna räjähti koko suhde käsiin. Olen pidemmän aikaa jo huomannut mieheni olevan poissaoleva ja muutenkin omituinen. Ei oma itsensä, aivan kuin häntä kovasti painaisi jokin. Olen kysellyt muutamaan kertaan asiasta, eikä kuulemma mikään ole vialla. Itse taas olen koko raskausajan elänyt milloin missäkin pelossa ja huonossa olossa. Kiukutellut ja räyhännyt lähes joka asiasta. Vähempikin varmasti ahdistaa herkkää miestä, mutta kun hän ei puhu. Vauva on todella toivottu, kolmen vuoden yrityksen tulos. Jonka lopulta saimme aikaan IVF-hoidolla. Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta, josta aviossa 4 vuotta. Mitään suuria kriisejä meillä ei koskaan ole ollut, meillä on ollut hyvä ja hauska toistemme kanssa. Nyt sitten viikonlopun keskutelujen tuloksena, vakavasti mietitään avioeron mahdollisuutta. Rakastetaan edelleen kovasti toisiamme, jotenkin mies vaan on kadottanut intohimonsa minua kohtaan. Minä en haluaisi menettää kaikkea mitä meillä on, varsinkaan ihanaa miestäni. Olenko nyt tuhonnut kiukkuilulla hyvän suhteen? Saattaako tämä reaktio olla pelkoa uutta vaihetta kohtaan elämässämme.
Mulla raskaus on jo ihan loppusuoralla ja viikonloppuna räjähti koko suhde käsiin. Olen pidemmän aikaa jo huomannut mieheni olevan poissaoleva ja muutenkin omituinen. Ei oma itsensä, aivan kuin häntä kovasti painaisi jokin. Olen kysellyt muutamaan kertaan asiasta, eikä kuulemma mikään ole vialla. Itse taas olen koko raskausajan elänyt milloin missäkin pelossa ja huonossa olossa. Kiukutellut ja räyhännyt lähes joka asiasta. Vähempikin varmasti ahdistaa herkkää miestä, mutta kun hän ei puhu. Vauva on todella toivottu, kolmen vuoden yrityksen tulos. Jonka lopulta saimme aikaan IVF-hoidolla. Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta, josta aviossa 4 vuotta. Mitään suuria kriisejä meillä ei koskaan ole ollut, meillä on ollut hyvä ja hauska toistemme kanssa. Nyt sitten viikonlopun keskutelujen tuloksena, vakavasti mietitään avioeron mahdollisuutta. Rakastetaan edelleen kovasti toisiamme, jotenkin mies vaan on kadottanut intohimonsa minua kohtaan. Minä en haluaisi menettää kaikkea mitä meillä on, varsinkaan ihanaa miestäni. Olenko nyt tuhonnut kiukkuilulla hyvän suhteen? Saattaako tämä reaktio olla pelkoa uutta vaihetta kohtaan elämässämme.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aivan kuin olisit puhunut minun miehestäni. Hän ei kanssa juurikaan koskaan puhu ja jos aistin jotain olevan vialla ja kysyn asiasta, on vastaus juuri tuo "ei mikään vaivaa".
En osaa sinua neuvoa, mutta itse ainakin odottaisin vauvan syntymää ja sen jälkeistä arkea. Jos ei vieläkään asiat näytä paremmalta, niin ehkä joku pieni tauko tms olisi paikallaan? En lähtisi heti kuitenkaan avioeroa tekemään, sillä kuten sanotaan:"avioliitto on ylämäkeä ja alamäkeä". Aina ei voi mennä hyvin, ongelmia tulee. Niistä pitää vain yrittää päästä yli.
Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä 7 vuotta (emme ole naimisissa) ja olemme käyneet läpi todella vakavan kriisin, jossa ero oli todella lähellä. Vastoin kaikkien odotuksia saimme kuitenkin suhdetta jatkettua ja nyt pyyhkii taas hyvin...ja odotus on viidennellä viikolla meneillään.
Ehkä miehellesi tuli joku hetkellinen paniikki siitä, että "elämä on ohi nyt, olen sidottiu perheeseen"..mutta voisin kuvitella (ja toivon) että tämä kaikki unohtuu, kun pienokainen on käsivarsilla :)
Voimia sinulle, koita jaksaa!!
Mulle kans tuli mieleen että miehellesi on varmaan tullut sellainen,yht äkkinen elämys,et tajuaa kuinka elämä muuttuu kun lapsi syntyy,tulee vastuuta jne.Olen kuullut että tuo on miehille aika tavallinen vaihe,monen mies on raskauden jossakin vaiheessa todella poissa oleva.Samoin oli oma miehenikin,huomasin jotai olevan vialla,vaikka sanoi että mikää ei vaivaa.Tämä tapahtui alkuraskaudessa..nyt rv25 jälkee on muuttunut,uskoo jo oikeasti että meille tulee vauva ja on selvästi onnellisempi vaikkei vieläkään ihan täysin asiaa käsitä.Luulen että kun supistukset alkavat, hän menee ihan sekaisin ja panikoi,luulen että sitten herää vasta kunnolla todellisuuteen.
Miesten on vain vaikea käsittää koska itse eivät voi kokea raskautta kuten nainen,kaikki on epätodellista siihen asti kunnes nyytti on sylissä...Kyllä sinunkin mies varmasti tajuaa että kaikki raivoamiset ovat hormoneista johtuvaa,vaikka tällä hetkellä ne tuntuvatkin pahalta...Ei kannata erosta keskustella,jos keskustelette kerro,että olet hormoneista sekaisin ja katsotaan nyt eka kun lapsi syntyy...
Aika suurella todennäköisyydellä miehesi on lapsen syntyessä onnesta soikeana,kun näkee sen nyytin ekaa kertaa ja herää todellisuuteen.
Olisiko siitä jotain apua, jos ottaisit miehen mukaan vaikka neuvolakäynnille..? Siellä voisi vähän avata keskustelua raskauden ja vauvan vaikutuksesta parisuhteeseen. Meillä ainakin mies tajusi vasta, kun hormonitunnemyrskyistä puhuttiin perhevalmennuksessa, siihen asti olin itse yrittänyt selittää etten aina tunnekuohuissani ole oma itseni, mutta mies piti lähinnä tekosyynä. :/
Ja kannattaa toki pitää myös mielessä, että ne ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa eivät ole välttämättä pelkkää auvoista eloa ja nauttimista uudesta perheenjäsenestä. Vaan yöitkut yms. saattaa vetää pinnaa kireälle ja kiukkuilu väsyneenä voi kiristää suhdetta myöskin. Mutta näistä on hyvä puhua, ehkä ulkopuolisen kanssa, miehelle, että hän oiekasti ymmärtää eikä ota kaikkea niin henkilökohtaisesti.
Meillä on ollut kolmen kuukauden kriisi mieheni kanssa. Kolme kuukautta kuulostaa vähältä, mutta että olen valvonut lähes yötä päivää koko tuon ajan miettien syitä ja ratkaisuja. Olen täysin sitä mieltä että hän leikkii tunteillani, enkä kestä tätä enää. Tänään aioin vielä häneltä kysyä tulevaisuuden suunnitelmistaan, mutta jos en vastausta saa niin en sitä enää haluakkaan. Harmittaa vain kovasti lapsen puolesta, mutta minä en siedä enää mieheni välinpitämättömyyttä minua kohtaan. Hänen mielestään kun minä olen äitiyslomalla niin minulla on aina hänen halutessaan oltava aikaa hänelle mutta kun minä haluisin hieman hellintää ja yhteistä aikaa niin sitä ei pysty järjestämään tuosta noin vain jos esim. kaverin kanssa on jo sovittu baari reissusta. Asumme erillään henkilökohtaisista syistä, naapureina kylläkin.
Mies olettaa että jaksan odottaa siihen että lapsi syntyy ja sitten kaikki muuttuu hyväksi, mutta minä haluan erota ennen lapsen syntymää jotta kerkeän saada itseni jaloilleen kun on tärkeää jaksaa olla aina iloinen vauvan kanssa.
Tää tilanne on meille molemmille täysin outo, nyt ollaan saatu paljon puhuttua. Puhumista toki vielä riittää jatkossakin, jotta nämä solmut auki saataisiin.
Minun mieheni ei juokse baareissa tai muutenkaan. Tapaa kyllä ystäviään ja harrastaa aivan kuten ennenkin. En sillä tavalla koe jääväni yksin. Mutta kotona ollessaankaan hän ei jotenkaan ole läsnä. Ollaan hommailtu vauvalle tarvikkeita ja remontoitu hänelle huonetta yhdessä.. Mulla on sellainen olo, että hän aivan kuin väkisin olisi mukana. Fyysinen läheisyys on kadonnut masun pyöristymisen myötä.. Näin käy kyllä käsittääkseni monille. Hellii mun masua ja juttelee vauvalle päivittäin, kuulostaa varmasti tyhmältä, mutta joskus tunnen siitäkin mustasukkaisuutta. Ne hormoonit. Ehdotinkin että menisimme johonkin juttelemaan ulkopuolisen ihmisen kanssa. Odotellaan nyt noi alkavat perhevalmennukset, josko siellä jokin avais hänen mieltään. Ei me kyllä kumpikaan helpolla olla valmiita luovuttamaan, muttei myöskään voida elää suhteessa josta puuttuu jotain?!
se mikä väliltänne puuttuu on seksi.se ei ole parisuhteen tärkein asia,mutta kuitenkin niin tärkeä,että sitä on hyvä olla säännöllisesti,se on kuin liima,joka pitää suhteen kasassa.
kun sitä harrastaa,vaikka olisikin muuten vaikeaa,ei eroa tule helposti.
harmi että miehesi ei kestänyt seksuaalisesti mahasi pyöristymistä,luonnollista asiaa.toivottavasti synnytykseen jälkeen hän antaa sinullekin läheisyyttä..
eipä kuulostanut kovin fiksulta tuo sinun vastauksesi.. Ei täällä ainakaan raskauden aikana olla seksiä harrastettu, eikä silti olla kriisissä. Mies ymmärtää että tilanne ohimenevä! Ei vaan ole seksi heti mielessä, jos oksentaa suunnilleen koko päivän raskauden puoliväliin asti ja jo viikolta 16 kärsinyt aivan järkyttävistä liitoskivuista. En ala väkisin kipujen kanssa seksiä harrastamaan oli mikä oli! Ja kyllä meidän suhteen "liima" on aivan joku muu kuin seksi, onneksi...
No hei, totta kai seksin puute vaikuttaa liittoon!!! Naisten pitäisi tajuta, että miehelle rakastaminen on erilaista kuin naisten, miehille seksi on rakkautta (näin karkeasti sanoen). Katso mistä vaan tutkimuksesta, niin kyllä se seksin toimivuus roikkuu listan kärjessä, kun miehiltä parisuhteen tärkeimpiä asioita kysellään. Ihan uskomatonta väittää, ettei seksin toimimattomuus pitkällä aikavälillä vaikuttaisi suhteeseen. Te varmaan olette homman osanneet hoitaa muutekin, eli on läheisyyttä ja mies saa hoitaa seksuaalisuuttaan jollain muulla tavalla. Mutta miten on alkuperäisen kirjoittaja laita...? Miehen kun on putki tyhjennettävä ihan terveydellistenkin seikkojen takia (eturauhasvaivat)...
tuli aivam pahaolo puolestasi.itse olen nyt rv 37.
mitä miehesi oon sanonut,miksi hän haluaisi nyt erota tälläisellä ajankohtana?
juuri kun yhteinen kauan odotettu toive on täyttymässä..
rakkaus ei ole pelkkää intohimoa,seksiä..vaan myös toisen tukemista,ymmärtämistä,yhteen hiileen puhaltamista..kunpa sen miehesi ymmärtäisi.
toivon että saisit miehesi jotenkin puhuttua järkiinsä ja hän itsekkin tajuaisi mitä menettää eroamisella,todellisuutta pakenemalla..
väliltämme kokonaan. Ei se kuitenkaan ole ollut meillä kummallakaan päällimmäisenä mielessä. Vauva, kun sai alkunsa IVF:llä. Pelotti harrastaa seksiä viikolle 12 asti, jonkun mielestä hölmöä. Mutta me ei haluttu ottaa riskejä. Sen jälkeen muutaman kerran, mutta itselläni ei juurikaan tee mieli. Suuri masuni taas haittaa miestä, vauvan läsnäolo tuntuu hänestä epämukavalta ja hän pelkää satuttavansa pientä. Tämä on melko yleistä tuttavapiirissäni, eikä seksin puute sillain huoleta.
Mieheni ei siis puhu ikinä mielessään pyörivistä asioista, pitää kaiken sisällään. Vaikka miten tenttaisin. Mulla taas hormoonit käy välillä ihan ylikin, saan kiukkukohtauksia milloin mistäkin. Milloin oon huolesta väärällään vauvan puolesta, kaikki muukin itkettää. Mieheni on joutunut koville monin tavoin tämän raskaudenaikana.
Viikonloppuna vaan kaikki alkoi purkautua, hän sai vihdoin avattua suunsa. Moni asia ahdistaa häntä jne. Mieheni ei siis missään nimessä ole jättämässä minua, vaikka ollaan erostakin moneen otteeseen nyt keskusteltu. Lähinnä mietitty onko se parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä mä koen hellyyden ja huomion puutetta mieheni taholta. Mieheni taas kärsii kovasti käytöksestäni. Huh, mikä kierre. Tämä ajankohta ei ole sen huonompi kuin muutkaan, mikäli erota päätettäisiin.
Toivon todella, että aika auttaa meitä selviämään tämän ylitse.