Miksi toisen ongelmia kanniskelet

Ajattelisin asian kuitenkin positiivisesti; yhteisöllisyys.

Ajatelkaamme yhteisöjä, joissa kasvoimme; eikö siellä yhteisesti tehty töitä, jaettu niin tunnetta kuin materiaakin. Onkohan huononneen muistini syytä, että en muista itsemurhia, tappoja siltä ajalta niin paljon kuin nykyään?

Mielestäni (huom. lue -ni )olemme menettäneet jotain hyvää suljettujen seiniemme sisään kutistuessamme. On sitä kantamista omissakin kivissä/repuissa. En ole lisäkutistumisen kannalla, mielummin ottaisin oppia noista niin parjatuista maahanmuuttajista, heillä näkyy elävän tuo yhteisöllisyyden henki.

Saattahan olla, että aita ja metsän puut eivät kohdanneet?

koska he joka tapauksessa joutuvat itse kantamaan suurimman osan painosta. Auttamisen ilo keventää myös taakkaa.;))

kanniskelen siksi kun haluaisin opettaa heillekin sen oikean tien jota on hyvä kulkea.

eikä ole omia ongelmia, joita murehtisi.

Ihmisrotu on ylenmäärin utelias ja kun on utelias on sosiaalinen. Ainakin sen verran,että tulee kuunneltua uutisia ja muitakin tapahtumia eli
seurattua mitä muut lajitoverit puuhaavat. Uutisten kuuntelemisen voi viedä myös turvallisuudenhakuisuuden piiriin uteliaisuuden lisäksi. Joo-o, jos emme kanniskelisi pätkääkään kenenkään muun kiviä repuissamme, eipä täällä olisi yhtän kirjoittajaa, ei koko nettiäkään tarvittaisi ja taitaisi olla ihmissuku kuollut jo aika monta tuhatta vuotta sitten luultavasti jo ennen kuin kipusi pystyasentoon. Kun emme ihan yksin tule toimeen kuitenkaan loputtomasti...

Mutta eihän tätä aihetta olltu tarkoitettukaan vastattavaksi ylen vakavasti vaan palstan tuttuun tyyliin : "Päivää", johon toinen vastaa "Kirvesvartta". Samaan tyyliin sopisi siis vastata vaikka: "No, heitä se reppu pois kokonaan, ei tule kiviä eikä muutakaan kannettavaa." Fiksua eikö vain ja ihan kuuskymppisiltä! Hyvin menee.

Niit mie kanniskelen mukanain.