406 96

Niin mikäpä lienee vikana,ajoin noin 10km tänä aikana kone ei vastannut kaasuun vaan meinasi tukehtua.Ajoin tien sivuun ja auto sammui, starttasin ja kaasuttelin jonkin aikaa ja kas kummaa lähdin ajamaan ja auto toimi normaalisti, seuraavana päivänä teki saman.Eli mistähän lienee kysymys.
11969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen kuullut että keskipönttö saattaapi kerätä vettä. Pakkasella jäätyy. Pikku reikä vaimentimen alle niin vesi pääsee pois. Tai vaiha koko putki. Itellä ei ole ollut kyseistä vikaa.

Äänestä

Mulla tapahtui niinikään 96:sessa 406:ssa sama juttu menneeenä kesänä. Ilmeni juuri noin, aluksi moottori tukehtui parina pä'ivänä, sitten muutaman päivän kuluttua tyhjäkäynti häviää kokonaan ja auto ei enää edes käynnisty.

Siinä sitten hinasin huoltamolle, kerroin ongelmasta ja merkin kuultuuan sanoivat heti: TYHJÄKYNTIMOOTTORI. Pögöissä on siis erillinen oma pieni moottori tyhjäkäynnin ylläpitämiseen. Kuluva osa ja autosi on juuri sen ikäinen, että se kulahtaa nyt ekan kerran.

Uusi asennettava = n. 250 euroa töineen....

Äänestä
  • Osankin saa tarvikeosana muistaakseni 70 e. Tyhjäkäyntimoottorihan oireilee epätasaisena käyntinä. Itse irrotin ja suihkutin crc:tä sisään. Hyvin on pelittänyt pari vuotta.

    Äänestä

  • 10min työ kirjoitti:

    Osankin saa tarvikeosana muistaakseni 70 e. Tyhjäkäyntimoottorihan oireilee epätasaisena käyntinä. Itse irrotin ja suihkutin crc:tä sisään. Hyvin on pelittänyt pari vuotta.

    Mistähän näitä saa 70E

    Äänestä

  • mapelas kirjoitti:

    Mistähän näitä saa 70E

    Kysyt siis väärää kysymystä.... sen sijaan että kyselet paikkaa mistä saat uuden hintaan 70 euroa, kysymyksen pitäisi olla että miten se vanha puhdistetaan.

    Likaa siellä vain on.

    Äänestä

  • mapelas kirjoitti:

    Mistähän näitä saa 70E

    2 litraseen.

    Äänestä

  • Tuo tyhjäkäyntimoottori sana on vähän harhaanjohtava. Ei siellä mitään erillistä pientä moottoria ole vaan ihan perus osa mikä säätelee tyhjäkäyntiä. Sama "tyhjäkäyntimoottori" löytyy muistakin automerkeistä ja sille voi tosiaankin antaa ensiapua puhdistamalla.

    Äänestä

kylläkin puolavikaan. Omassani -96 on uusittu imusarjan alipainetunnistin,sammuili omia aikojaan, ja käynti muutenkin epävarmaa. Tyhjäkäyntimoottori, ei käynyt lainkaan tyhjäkäyntiä,vaati kaasuttamista käynnistettäessä. Puola,kävi muttei kestänyt kaasua, pintakaasulla ajo onnistui. Olisiko mahdollisesti pensan suodatin tukossa/vetinen? Ruiskukoneet kuuleman mukaan herkkiä suodattimen suhteen.

Äänestä

Aikoinaan omistin ranskalaisen bensa-auton, jossa oli juuri noita ongelmia. Syyksi paljastui tukkeutunut katalysaattori. Ei kestänyt kaasuakaaan liikaa vaan alkoi nytkyttelemään.

Äänestä
  • Jatkaisin keskusteluun vielä,auto seisoi kaksipäivää ja tänään kun lähdin, laitoin lohkolämmittimen tunniksi ja auto toimi täysin moitteettomasti,ei nykinyt ei kerta kaikkiaan mitään vikaoireita.Mitäpä tästä ajatuksia.

    Äänestä

  • mapelas kirjoitti:

    Jatkaisin keskusteluun vielä,auto seisoi kaksipäivää ja tänään kun lähdin, laitoin lohkolämmittimen tunniksi ja auto toimi täysin moitteettomasti,ei nykinyt ei kerta kaikkiaan mitään vikaoireita.Mitäpä tästä ajatuksia.

    Porata reijän siihen keskivaimentimeen et tulee vesi pois. Ei sitten tukkeudu kun taas pakastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mapelas kirjoitti:

Niin mikäpä lienee vikana,ajoin noin 10km tänä aikana kone ei vastannut kaasuun vaan meinasi tukehtua.Ajoin tien sivuun ja auto sammui, starttasin ja kaasuttelin jonkin aikaa ja kas kummaa lähdin ajamaan ja auto toimi normaalisti, seuraavana päivänä teki saman.Eli mistähän lienee kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu