Rapumiehille ja heidän rakkailleen

ehkä näin

Luin tässä näitä kirjoituksia rapumiehistä kuinka he ovat sitä ja tätä. Itsekin olen joutunut miettimään tätä paljon, koska olen suhteessa rapumieheen. No asiaan...

Uskoisin, että suurin ongelma tällaiseen rapumiehen käytökseen jota täälläkin on kuvattu paljon on se, että kun aurinko sijaitsee ravaussa, niin se ei ole helppoa miehelle itselleen. Rapu on lähtökohtaisesti hyvin naisellinen merkki ja sen hallitsija on kuu, joka liitetään äitiyteen, hoivaamiseen jne. Kun sitten omalla tavallaan miehinen planeetta aurinko sijoittuu tähän merkkiin ja kun kyse on nimenomaan miehestä, se ei ole helppoa. Mies havaitsee itsessään nämä "naiselliset" piirteet ja ehkä kärsii omalla tavallaan tästä herkkyydestä. Ehkä hän ei koe täysin olevansa "mies". Tämä aiheuttaa ääretöntä epävarmuutta omassa itsessä ja ehkä hieman huonoa itsetuntoa, jota sitten ehkä pönkitetään ainakin näyttämällä omaa menestystä ja kenties ulkonäköäkin jne.

Tilanteessa käy ikäänkuin näin. Rapumies ihastuu nopeasti ja helposti. Hän näkee valitsemassaan naisessa kaiken sen mitä hän haluaa, lähtökohtaisesti jonkun joka hoivaa, on hellä ja huomio häntä. Hän rakastuu tulisesti. Kun nainen on sitten hieman hämillään tästä, ei ymmärrä miten joku voi rakastua noin nopeasti ja on valmis niiltä sijoilta perustamaan perheen, nainen jarruttelee. Silloin rapumies menee kuoreensa, silloin hänestä tulee epävarma, koska nainen ei annakaan hänelle sitä mitä hän luuli saavansa, mutta naisen kannalta vain siksi, että nainen ei ollut vielä valmis.

Rapumiehen halu saada nainen joka hoivaa ja on hellä ts. "äidillinen", juontuu siitä, että hän projosoi tämän isessään olevan hellän ja naisellisen puolen naiseen, koska ei ole niin sinut sen kanssa. Ts. kun hän projosoi eli heijastaa sen naiseen, tällöin hänen on helpompi käsitellä sitä. Mutta silloin käy niin, että koska hänen on omalla tavallaan kuitenkin vaikea hyväksyä tätä piirrettä itsessään, niin sitten kun nainen todella näyttää auitoja ja helliä tunteitaan rapumies jähmettyy, koska juuri sillä hetkellä hän joutuu käsittelemään omaa itseään.

Rapumiehelle ei ole helppoa olla herkkä juuri koska se tekee hänestä, etenkin omasta mielestään, hieman naisellisen. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma tai sen ei pitäisi olla ongelma. Rapumiesten tulisi ymmärtää, että heillä on jotakin sellaista jota ei ole muiden aurinkomerkkien miehillä. He ovat omalla tavallaan lähempänä naista kuin muut miehet ja juuri se on se lahja. He voivat halutessaan ymmärtää naista hyvin syvällisesti, he pystyvät jakamaan arjen (lasten- ja kodinhoito) ja nämä asiat merkitsevät naiselle usein paljon. Rapumiesten tulisi siis ymmärtää, että se herkkyys ja hoivavietti mikä heissä on onkin oikeastaan lahja.

Rapumiehet haluavat paljon rakkautta ja erityisesti huomionosoituksia, he haluavat tietää olevansa tärkeitä ja rakastettuja. Tämäkin johtunee em. epävarmuudesta. Kysehän on siitä "Rakastetaanko MINUA tarpeeksi?". Moni nainen ei vain jaksa tällaista yletöntä toisen ihmisen itsetunnon kohotusta. Rapumiesten tulisi nähdä, että ei se rakkaus tule ulkopuolelta vaan se on heissä itsessään. Mitä enemmän he pystyvät ilmaisemaan tätä rakkautta, vaatimatta toiselta näyttöjä hänen rakkaudestaan, sitä eheämmiksi he voivat tulla. Rakkaus ei vaadi mitään, rakkaus ei tarvitse mitään, rakkaus on pyyteetöntä kaikista aidoimassa merkityksessään.

Sitten vielä pettämisestä. En usko sinällään, että rapumiehissä olisi sen enempää pettäjiä kuin muissakaan merkeissä. Se tuli kuitenkin mieleeni, että aika monella ravulla on venus kaksosissa, joka usein liitetään juuri tähän, että on useita partnereita jne. Mutta en minä tuota pettämistä nyt yhden planeetan kautta lähtisi tulkitsemaan, siis pelkästään auringosta.

Lisättäköön vielä, että itselläni on kuu ravussa ja olen siis nainen eli uskoisin ymmärtäväni rapumiehistäkin jotakin. Nyt olen siis ollut suhteessa rapumieheen ja molemmat isoisäni ovat ollet rapuja, joten tuntumaa on tähän merkkiin.

Rapujen pitäisi aina muistaa, että se herkkyys joka heissä on, että se on oikeastaan vahvuutta. Heillä on kykyä empatiaan jne. jos he vain todella pystyvät jättämään taakseen tämän haavoittuneen ja loukkaantuneen pikku lapsen joka elää heidän sisällään. Rapulapselle jos kenelle, irtautuminen perheestä ja erityisesti äidistä on aina vaikea paikka. Useat jäävät ikuisiksi ajoiksi kiinni äitiinsä, toiset pääsevät irti, mutta kokevat silloin juuri tätä haavoittuneisuutta, joka sitten tietysti heijastuu kaikin em. tavoin parisuhteessa.

Rapumies ehkä usein haluaa tai unelmoi vahvasta naisesta, mutta sitten kun hän saa sellaisen hän alkaakin omalla tavallaan pelätä tätä. Miksi, koska juuri sekin syö hänen jo ennestään haurasta miehisyyttään. Muistakaa, ei herkkyys ole mitenkään miehinen tai naisellinen ominaisuus. Mies voi olla herkkä ja olla silti mies. Eikö herkälläkin miehellä ole ne munat siellä jalkovälissä. Muutetaan asenteita, ei kaikki ole niin mustavalkoista...

t.rapukuu neitsytnainen 31v

16

9472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koettujuttu

      Nehän on ihan ämmiä jos ton oikein tulkitsee. Ja niin ne muuten onkin, ihan oikein kuvattu.

      • Tuo on totta. Itsekin rapunaisena huomasin miettiväni kumpi meistä oikein on nainen, minä vai rapumies:D. Ja silloin kun minä olisin tarvinnut lohdutusta (esim. loukkauksen takia)löysinkin jotenkin kummasti itseni lohduttelemasta häntä, sillä tietysti asiat kääntyivät hänen puheissaan niin että minä olin se syypää.

        Noh, onneksi ei enää ikinä rapumiestä. Mietin vain miten toiset tulevat kyseisten ihmisten kanssa toimeen.


      • kanssa..
        katriina77 kirjoitti:

        Tuo on totta. Itsekin rapunaisena huomasin miettiväni kumpi meistä oikein on nainen, minä vai rapumies:D. Ja silloin kun minä olisin tarvinnut lohdutusta (esim. loukkauksen takia)löysinkin jotenkin kummasti itseni lohduttelemasta häntä, sillä tietysti asiat kääntyivät hänen puheissaan niin että minä olin se syypää.

        Noh, onneksi ei enää ikinä rapumiestä. Mietin vain miten toiset tulevat kyseisten ihmisten kanssa toimeen.

        toimeen tuukkaan. Ovat ilkeitä ja kaikki on aina toisen syytä mukamas, ei sellasen selkärangattoman miehen käsiin tee mieli itseään antaa kuin ehkä korkeintaan sekunniksi jos sitäkään.


      • totta1
        kanssa.. kirjoitti:

        toimeen tuukkaan. Ovat ilkeitä ja kaikki on aina toisen syytä mukamas, ei sellasen selkärangattoman miehen käsiin tee mieli itseään antaa kuin ehkä korkeintaan sekunniksi jos sitäkään.

        joo, ainahan vika on muissa kuin rapu ihmisissä itessään. Ainainen toisten vikojen etsiminen on ihan jokapäiväistä, itse ollaan täysin syyttömiä vaikka oltaisiin toista ihmistä loukattu, ja rapuhan tekee sitä koko ajan.


      • Anonyymi
        katriina77 kirjoitti:

        Tuo on totta. Itsekin rapunaisena huomasin miettiväni kumpi meistä oikein on nainen, minä vai rapumies:D. Ja silloin kun minä olisin tarvinnut lohdutusta (esim. loukkauksen takia)löysinkin jotenkin kummasti itseni lohduttelemasta häntä, sillä tietysti asiat kääntyivät hänen puheissaan niin että minä olin se syypää.

        Noh, onneksi ei enää ikinä rapumiestä. Mietin vain miten toiset tulevat kyseisten ihmisten kanssa toimeen.

        0nko joku tullut toimeen?
        Eihän näillä mammanpojilla ole kavereitakaan.


    • Nimetön

      Ei sitä nyt pidä ottaa niin, että he olisivat naisia, sitähän he eivät kuitenkaan ole. Kyse on siitä, että heidän, siis rapumiesten, pitää löytää sopiva tasapaino itsestään sisältä. Niin kauan kuin he eivät sitä löydä, he elävät tässä maailmassa löytämättä todellista rakkautta vaikka juuri sitä he metsästävät. Heissä on itsessään sekä mies, että nainen (kuten meissä kaikissa) mutta ehkä se nainen on vain niin vahvasti esillä heissä.

      Miten tasapaino löydetään. Hyväksymällä nämä eri puolet itsessä. Mitä huonoa siinä on jos mies on "naismainen" eli siis herkkä jne. Me naisetkin olemme joskus kummallisia, ensin vaadimme mieheltä herkkyyttä ja sitten kun hänessä yllättäen onkin "liikaa" sekään ei ole hyvä. Suhde on aina kahden ihmisen kauppa, siinä on opittava tekemään kompromisseja,opittava hyväksymään toisen ns. negatiivisiakin puolia ja jos mahdollista yritettävä auttaa häntä pääsemään niistä eroon.

      Kuka sitten kestään tällaista rapumiestä. Niinpä, hyvinä hetkinään hän on maailman paras mies, mutta aallonpohjalla hän mököttää, on hiljaa, vetäytyy kuoreensa aivan kuin pieni lapsi hänessä huutaisi "Äiti, miksi sinä et huomaa minua, mikset rakasta minua jne." Onko tuo sitten huono juttu, ehkä mutta silti näissä miehissä on suuri mahdollisuus tulla juuri sellaisiksi miehiksi, mistä monet naiset haaveilevat. Ongelma on pitkälti heissä itsessään ja niin kauan kun he eivät sitä näe, emme mekään naisena voi juuri auttaa, koska kaikki se rakkaus jonka antaa tuossa vaiheessa, menee helposti kuin pohjattomaan kaivoon, mikään ei riitä. Miksi, siksi että he ikäänkuin torjuvat sen, uskovat että kukaan ei heitä kuitenkaan aidosti rakasta, etenkään miehinä.

      Jokaisessa merkissä on eittämättä hyvät ja huonot puolensa. Se on vaan niin, että kolikolla on aina kaksi puolta. On opittava näkemään niissä huonoissa puolissakin jotakin hyvää ja silloin ne muuttuvat voimavaraksi. Niin myös herkkyyden jne. kohdalla.

      Vielä... muutos tapahtuu jokaisessa itsessään, sitä ei voi pakottaa, mutta sitä voi tukea. Ihmissuhteissa jos missä vaaditaan kärsivällisyyttä,jota nykyihmisillä tuntuu olevan aika heikosti.

      Tsemppiä vielä kaikki, ei maailma ole niin musta-valkoinen kuin miltä se toisinaan näyttää...

    • vastaa

      Kieltämättä löysin itseni tekstistäsi suurimmaksi osin. "Hoivaamisen" olen itsekin huomannut ja sen, että tulen hyvin toimeen naisten kanssa, tosin parisuhdetta ei ole vielä osunut kohdalle, joten niistä asioista en osaa sanoa. Ihastunut olen kyllä juuri vahvoihin naisiin, ei ehkä äidillisyyden tai komentamisen vaan keskustelun taidon takia. Tosin äitini on skorpioni ja vahva ja opettanut keskustelemaan kaikista asioista avoimesti. Tosin tämä avoimuus ja tietynlainen hoivaaminen tai huolehtiminen on pistänyt välillä miettimään että ollaanko tässä liian naisellisia juuri kuten sanoit. Toisaalta ehkä juuri sen takia tulen toimeen naisten kanssa?

      Minkälainen muuten itse yleensä olet? Viestistä päätellen varmaan avoin ja suorasanainen? Itse nimittäin, yhtäläisyyksiä miettiessä, arvostan naisissa juuri näitä luonnonlapsimaisia piirteitä. Ehkä miehesi rapuna on kiinnittänyt huomiota samoihin ominaisuuksiin? Ehkä ravut eivät hae turvaa siitä, että on joku äitihahmona määräilemässä vaan että osataan keskustella toisen osapuolen kanssa. Itsekin nimittäin olen tutustunut ja vahvasti kiintynyt opiskelujen aikana vahvaan, suorasanaiseen ja erittäin avoimeen naiseen (joka myös on kuin sattumalta skorpioni), joka varmasti muuttuisi dominoivaksi ja jonka jalkoihin jäisi jos hänen kanssaan ei osaisi keskustella. Yhteistyö nimittäin toimii erittäin hyvin hänen kanssaan, sen sijaan että pelkäisin tai en tulisi toimeen hänen kanssaan, kuten monilla aurinkomerkeillä sanotaan skorpionin kanssa käyvän (vaikka rapu on niitä herkimpiä aurinkomerkkejä??). Onnea sinulle miehesi kanssa!

      • ehkä näin

        No jotenkin taitaa vaan olla niin, että rapu ja skorpioni löytävät aina toisensa :) Itse olen noususkorppari ja vahva pluto (yhtymässä marsiin, merkuriukseen ja väljästi myös venukseen). Kyseisellä miehellä on kuu skorpparissa.

        Tietyllä tavalla olen ihan varmasti avoin ja suorasanainen tai sanotaanko näin, että minulle mikään asia ei ole tabu siinä mielessä, että kaikesta voi aina keskustella (varmaankin tuon merkuriuksen ja pluton yhtymän takia). Joo skorpparinaisen jalkoihin voi jäädä, etenkin silloin jos vahingossa näyttää heikkoutensa, se on meinaan jotain sellaista jota skorppari ei voi sietää. Olen sanonut, että ainakin minä olen sellainen, että jos huomaan toisen heikommaksi ja etenkin siis miehen, niin silloin alan ehkä manipuloimaan, vaikka muuten en sitä tekisi. Skorpparit käyvät kuin jatkuvaa tahtojen taistoa toisten ihmisten kanssa. Olen siis luonteeltani erittäin skorppionimainen eli plutoninen, vaikka en siis olekaan aurinkoskorppari.

        Tiedä sitten miten tämän minun suhteeni käy, näyttäisi vetelevän viimeisiään. Mutta tuosta hoivaamisesta vielä... edelleen korostaisin sitä, että vika on miehen omassa päässä, mielessä. Ei hoivaava mies ole naismainen, paitsi silloin jos mies itse ajattelee olevansa. Hoivaaminen liitetään usein naiseuteen, mutta miksei mies voisi olla hoivaava ja olla silti mies. Eikö naisetkin kuitenkin lopulta halua miehen joka hoivaa heitäkin, tosin joskus liika on liikaa, riippuu yksilöstä.

        Ja ihan varmasti minussa on luonnonlapsimaisia piirteitä juuri kuurapuni ansiosta ts. olen lähellä "luontoa", elämän normaalia rytmiä ja mikään keinotekoinen ei kiinnosta minua.


      • belliina_69

        Mielenkiintoisia näkökulmia täällä on esitetty. Ja varmasti pitävät osin hyvinkin paikkaansa. Jotenkin kokemuksen perusteella voisin kyllä sanoa että ehkä rapumiehet ihastuvat vahvoihin ja suorasukaisiin naisiin myös osaltaan sen takia, että nämä naiset auttavat heitä olemaan itsekin avoimempia ja puhumaan asioista oikeilla nimillä. Rapumiehethan ovat oikeastaan aika ujoja, ja vetäytyvät helposti kuoreensa, joten luulen että tavallaan se kiehtoo heitä ja heille on helpompaa jos heidän kumppani on avoin ja suora.

        Itselläni on kokemusta todella vaikeasta rapumiehestä. Hän on juuri niin hankala ja monimutkainen kuin rapumies voi vain olla. Ja painii itsensä kanssa jatkuvasti. Hän on sulkeutunut ja varautunut jne...Itse olen myös rapunainen, en tiedä onko kaksosella kuitenkin myös vähän vaikutusta luonteeseeni, olen syntynyt ihan rapukauden alussa. Olen todella avoin ja sosiaalinen ja mielestäni hyvin suorasukainen. Me ollaan hänen kanssaan tietyssä mielessä vastakohtia...Jotenkin minusta usein tuntuu että hän tavallaan haluaa ja odottaakin että minä teen aloitteita jos esim. keskustellaan jostain vakavasta, koska ei itse siihen oikein pysty......No kuitenkin, täälläkin on jo kirjoitettu, että minäkin kyllä uskon että rapumiehissä kaikista vaikeuksista huolimatta on todella paljon potentiaalia hyviksi miehiksi, kunhan he vain löytävät ja hyväksyvät itsensä ensin.

        Ja mitä tulee skorppareihin vielä...minäkin olen aina tullut loistavasti niin miesten kuin naistenkin kanssa toimeen...Harmi vain että nämä suhteet ovat olleet pelkkiä kaverisuhteita... ;)


      • rapumies 27
        belliina_69 kirjoitti:

        Mielenkiintoisia näkökulmia täällä on esitetty. Ja varmasti pitävät osin hyvinkin paikkaansa. Jotenkin kokemuksen perusteella voisin kyllä sanoa että ehkä rapumiehet ihastuvat vahvoihin ja suorasukaisiin naisiin myös osaltaan sen takia, että nämä naiset auttavat heitä olemaan itsekin avoimempia ja puhumaan asioista oikeilla nimillä. Rapumiehethan ovat oikeastaan aika ujoja, ja vetäytyvät helposti kuoreensa, joten luulen että tavallaan se kiehtoo heitä ja heille on helpompaa jos heidän kumppani on avoin ja suora.

        Itselläni on kokemusta todella vaikeasta rapumiehestä. Hän on juuri niin hankala ja monimutkainen kuin rapumies voi vain olla. Ja painii itsensä kanssa jatkuvasti. Hän on sulkeutunut ja varautunut jne...Itse olen myös rapunainen, en tiedä onko kaksosella kuitenkin myös vähän vaikutusta luonteeseeni, olen syntynyt ihan rapukauden alussa. Olen todella avoin ja sosiaalinen ja mielestäni hyvin suorasukainen. Me ollaan hänen kanssaan tietyssä mielessä vastakohtia...Jotenkin minusta usein tuntuu että hän tavallaan haluaa ja odottaakin että minä teen aloitteita jos esim. keskustellaan jostain vakavasta, koska ei itse siihen oikein pysty......No kuitenkin, täälläkin on jo kirjoitettu, että minäkin kyllä uskon että rapumiehissä kaikista vaikeuksista huolimatta on todella paljon potentiaalia hyviksi miehiksi, kunhan he vain löytävät ja hyväksyvät itsensä ensin.

        Ja mitä tulee skorppareihin vielä...minäkin olen aina tullut loistavasti niin miesten kuin naistenkin kanssa toimeen...Harmi vain että nämä suhteet ovat olleet pelkkiä kaverisuhteita... ;)

        kaikki... Kaikilla on se tietty jonka kans se tasapaino tulee eli saa mitä tarvitsee antaa mitä toinen tarvitsee...


    • CryzNeitsyt N

      Kyse on toisen kunnioituksesta kaikinpuolin. Itse olen vahva ihmisenä, pitkäpinnainen, jääräpäinen ja ihan luonnostani välillä heikko ja hauras jolloin Rapu-mies saa "päteä" ja on tyytyväinen osaansa. Myös vastaavasti minä saan hellyyttä huolenpitoa joskus.

      Ihmisyyden vastavuoroisuus ei perustu kuinka paljon kukin saa vaan mitä saa.
      Kuten myös joka ihmisessä, on Rapujen suhden vanhempiin tärkeä. Rakkaus toisia kohtaan lähtee sisältä ja jos todella on valmis ja henkisesti kypsä hellyyteen on myös valmis sekä vastaanottamaan että antamaan hellyyttä kaikkialle ympäröivään maailmaan. Rapu voi parhaimmillaan olla edellämainittua. Oman Rapu-mieheni "pikkulapsi" -purkaukset kestän ja puhun selväksi asiat, niin kappas, johan mieli muuttuu sekunneissa:))) Hän on ihana vaikka kiukutteleekin...Ymmärrän häntä jos rakastan häntä

    • 18+9

      hyvää juttua! :)

    • rapuäijä22v

      juu no en horoskooppeihin usko. Onhan se kivaa, kun joku pitää välillä mustakin huolta, mutta loppujen lopuksi jokainen pitää itsestään huolen ja niin tässä elämässä selviää ja lopuksi tulee olemaan myös onnellinen.

      En haluaisi eukkoa, joka rupeaisi minulle äidiksi. Perhe ja vanhemmat ovat olleet minulle tähän päivään asti aika etäinen juttu, eikä se minua haittaa.

      Muiden syyttelyä harrastin joskus penskana, vaikka vika oli oma, mutta jossain vaiheessa yläasteajoilla tajusin, että syytän aina muita tai jotain tilannetta omista mokistani. Nykyään saan aina pientä tyydytystä, kun pystyn avoimesti ottamaan itse vastuun omista ja joskus jopa muiden mokista.

      Minussa on tosi naisellisia piirteitä, kuten ääneni ja pieni kehon rakenteeni, ja joskus ne harmittaa, varsinkin, kun muija aina niistä vittuilee ja vihjailee, eikä niille oikeen mitään voi, kun pieni ihminen on pieni, vaikka lihasta olisikin.

      Nykyisessä suhteessa harmittaa se, että muija aina passaa ja kehottaa tekemään kaikkia, enkä kumminkaan halua seurustella äitihahmon kanssa, vaikka vahvoista naisista pidänkin.

      perus lausahduksista onkin tullut jo arkipäivää, joihin kuuluu

      "Olisin osannut itsekkin"

      "Osaan ite pitää huolen asioistani"

      Haluan vahvan, lojaalin, rehellisen ja vahvan naisen, mutta en mitään äityliä tai tyttölasta.

    • härkätyttö

      luulin aina että mulle härkänainen sopisi rapumies..
      ja kun tapasin yhden ravun niin se olikin niin hellää ja tunteellista että ahh. jos jotain kaipaan, niin hänen kanssa sohvalla sylittelyä ja kädestä pitämistä.

      mutta niin epävarma, ailahtelevainen, itsekäs ja loukkaava puheissaan tuo rapu oli, että PAKKO oli jättää taakse tuo suhde.
      jos hän suhteen alussa oli jo niin minä-minä joka asiassa, niin mitä olis tullut myöhemmin? en halunnut jäädä odottamaan olisko voinut
      oppia muakin huomioimaan. mistään puhumisesta ei tullut mitään, koska esitti asian kuinka hennosti vaan, niin rapu loukkaantui ja lähti/lopetti puhumisen. oli kuin seinä. ei jaksa

      auts

    • Vapaa rapu?

      Luen näitä rapumieskuvauksia ja mietin, mistä oman vapaan ravun löytäisin? Minulle kyllä kelpaisi.
      Herkkiä ravut ovst ja tuttavapiireissäni kaikki sopivanikäiset rapumiehet ovat kyllä naimisissa :)) ovat niin haluttuja, herkkiä ja uskollisia, että pysyvätkin naimisissa.
      Jos joku on kyllästynyt omaan 41-50 v. Rapumieheensä, minä kyllä voisin olla jonossa seuraavana.

      • Anonyymi

        90% peräkammarinpojista on Rapuja, parisuhteeseen kelpaamattomia nössyköitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe