putkakuolema

Miehelläni on diabetes ja vaikka olemmekin seurustelleet pitkään ja keskustelut sujuu muuten, ei hän siitä asiasta jostain syystä halua puhua.

Säännöllisestä lääkityksestä huolimatta olen muutamia kertoja joutunut hälyttämään ambulanssin hoitamaan hänen "sätkyään" ;) ja välillä on sairaalasta soiteltu ja kerrottu hänen olevan siellä. Viikottain joudun "pakkosyöttämään" häntä, kun vastahakoisena kieltäytyy ja puhelee puuta heinää...

Mitään diabeteksestä kertovaa merkkiä hän ei pidä ja siksi hieman hirvittääkin, että mitä jos hän joskus joutuukin putkaan sekavan käyttäytymisen takia ja viruu siellä verensokerin vaan laskiessa. Ensimmäisen kerran kun minäkin näin, millaiseen kuntoon ihminen voi mennä sokeriarvojen laskettua erittäin alhaiselle tasolle, säihkähdin aivan hirveästi; hän käyttäytyi kuin mikäkin höyryävä huumeveikko....

Siis: Mitä tapahtuu, jos verensokeri laskee, eikä apua saa. Voiko tällaiseen tilanteeseen kuolla?
31041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei, olen itse "sairastanut" diabetesta jo 35 vuotta...siis lapsesta saakka. Tiedän, että tajuttomuus ei johda kuolemaan eikä edes muihin pysyviin vaurioihin pienellä aikavälillä (muistaakseni jopa vrk:n saa kestää).
Suosittelen esim. rannekkeen käyttöä, koska itse olen asian niin ajatellut, että jos vaikka putkaan viedään, on tunniste josta näkyy, ettei ole putkaan kuuluvaa, vaan sairaalaan.
Selvittäkää ihmeessä, miksi sokerit laskee niin alas, onko insuliinia liikaa, annostusta ainakin itse olen myös omatoimisesti vähentänyt.
Kyllä diabeteksen kanssa pärjää, kun vaan hyväksyy sen.
Onnea hoitotasapainoon. T: Lilli

Äänestä

joo, siis en mikään lääkäri oo, mutta niihän se on että hoitamaton insuliinishokki voi aiheuttaa jopa kuoleman. muistan kun ittelläni laski verensokeri tooosi alas, enkä meinannu pystyssä pysyä ja kun kerran kaupassa sillon olin, niin tottakai sain sellasen kohtelun ku oisin huumehöyryttäjä. että sellasta. mutta sano miehelles, että hoitais itteään, koska jos en oo väärin ymmärtäny, nii ne insuliinishokit voi aiheuttaa myös aivovaurioita....... yrittääkse mahollisesti kieltää sen et sillon diabetes ku se noin käyttäytyy??? on meinaan aika outoo käytöstä ihmiseltä, jolla on ollu diäbetes jo vuosia (eikö näin ole?).

Äänestä

Suurin osa putkakuolemista johtuu siitä, että sinne viskataan ihmisiä, joilla on joku sairaustila, joka mahdollisesti on tullut nautittaessa alkoholia. Kytät luulevat, että kännissä oleva ihminen ei koskaan voi olla sairas, EIVÄTKÄ USKO VAIKKA NIILLE SANOO MISTÄ ON KYSE! Omakohtaista kokemusta valitettavasti on juuri diabeteksen kanssa. En siis myöskään kanna tunnuksia, mutta lääkkeet ovat aina mukana. Kyttiä ei rangaista millään tavalla näistä törkeistä kuolemantuottamuksista. Jonkun olisi syytä tehdä asialle jotain. Veronmaksajat ne niiden sikojenkin naurettavan palkan maksaa ja käytös ja kohtelu on aina ala-arvoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viikko kirjoitti:

Miehelläni on diabetes ja vaikka olemmekin seurustelleet pitkään ja keskustelut sujuu muuten, ei hän siitä asiasta jostain syystä halua puhua.

Säännöllisestä lääkityksestä huolimatta olen muutamia kertoja joutunut hälyttämään ambulanssin hoitamaan hänen "sätkyään" ;) ja välillä on sairaalasta soiteltu ja kerrottu hänen olevan siellä. Viikottain joudun "pakkosyöttämään" häntä, kun vastahakoisena kieltäytyy ja puhelee puuta heinää...

Mitään diabeteksestä kertovaa merkkiä hän ei pidä ja siksi hieman hirvittääkin, että mitä jos hän joskus joutuukin putkaan sekavan käyttäytymisen takia ja viruu siellä verensokerin vaan laskiessa. Ensimmäisen kerran kun minäkin näin, millaiseen kuntoon ihminen voi mennä sokeriarvojen laskettua erittäin alhaiselle tasolle, säihkähdin aivan hirveästi; hän käyttäytyi kuin mikäkin höyryävä huumeveikko....

Siis: Mitä tapahtuu, jos verensokeri laskee, eikä apua saa. Voiko tällaiseen tilanteeseen kuolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu