Onko asiaa tuntevia näillä palstoilla?
Syyskuun alkupuolelta lähtien asunnossani (myrkytetty kaksi kertaa) majailee näyttäytymätön ötökkä. Viimeisin vaiva ovat lähinnä käsiin ja ilmeisesti säilytysmuovipusseista/paperitavaraa ilmaantuvat pikkuiset haavat. Aikaisemmin on yön kuluessa ilmaantunut käsivarsiin naarmuja, joskus jalkoihin.
Puremia on ollut muutaman kerran, sellaisia jotka voi tulkita nimenomaan pureman jäljiksi. Vein vanhojen paperien pussia tavaroineen roskiin ja pöyhäisin talteen nipun papereita. Silloin tuli selvä pistos kämmenselkään.
Onko kyse seinäluteesta? Ei ole syyllinen ilmoittautunut. Sängystä ei löydy, ei vanhasta ei uudesta patjasta eikä muualta syyllistä tuomittavaksi. Aiemmin syksyllä puhtaalle ja kuivalle ruokapöydälle saattoi ihan kahvittelijan silmien alla ilmaantua nesteläiskiä.
Laverisängyn (maalattu)ulkoreunaan ilmaantui alkusyksystä myös tahmeita, värittömiä läikkiä, joihin käsi takertui pedatessa. Papereihin ja mm. rullaverhoon vetonarun viereen ilmaantui aika ajoin kahvitahran näköisiä läikkiä. Vastaavia, kaakaon näköisiä epäsäännöllisiä läikkiä oli myös korisohvan jalkaosassa, jota pidin puoli kesää parvekkeella. Luulen, että ötökkä on tullut parvekkeen kautta huusholliin - olisiko lepakoitten vieras, kun lasitettu parveke on toiseksi ylimmässä kerroksessa.
Varmuutta ei ole, oliko sama ötökkä asialla, kun leikkuulaudan pimeästä päästä löytyi kaksi symmetristä sinistä aika isoa ja säännöllistä ympyrää vai oliko kyse mustikoitten siististä pyörimisestä leikkuulaudalta kaapin uumeniin kauniisti. Jonkin kaapin takana on ikään kuin kuivunutta valkoista Erikeepperiä, siis sitä 70-luvun ihmeliimaa ja mahdollisesti päivän kuluessa eilen ilmaantui vastaavia valkoisia läiskiä keittiöjakkaran askelmille ja yläistuimelle.
Kaupungin ympäristötarkastajalta, omistajilta, isännöitsijältä ja hallitukselta on kaikki apu saamatta. Maksan itse myrkytykset. Talossa on kuulema "vain" turkiskuorisia.
Tapasin yhden biologin syyskuun alussa Helsingissä. Hän ei osannut muuta kuin päivitellä, kuinka olen "pelästynyt". Menin kuitenkin tapaamaan tietävää hyönteistutkijaa, en psykologia. Haaskoon meni...
Missä ympäristöekologit luuraavat, jalkalistojen ja peilien takanako hekin? Hoi, sieltä esille ja ottamaan kantaa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Syyhypunkki
Tartunta
Syyhypunkki on ihmisessä asuva loinen, jonka naaras on noin 0.3-0.4mm pitkä, koiras noin puolta lyhyempi. Punkin tartunta ihmiseltä toiselle tapahtuu hedelmöittyneen naaraan välityksellä läheisessä fyysisessä kontaktissa perheissä ja lasten välillä, vuodevaatteiden välityksellä sekä seksuaalisssa kontaktissa. Lyhytaikaisissa kontakteissa, kuten kätellessä tarttuminen on erittäin epätodennäköistä. Ihmisen ulkopuolella syyhypunkki ei pysty elämään ja menehtyy 2-3 päivän kuluessa.
Oireet
Naaraspunkki kaivaa ihon pintakerrokseen 5-10mm mittaisia käytäviä, joiden päissä punkit asuvat ja munivat. Munista kehittyy 2-3 viikon kuluessa sukukypsiä aikuisia punkkeja. Ensimmäisen punkkitartunnan ollessä kyseessä oireiden ilmaantumiseen tartunnasta menee tavallisesti 3-6 viikkoa tartunnan saaneen herkistyessä punkin eritteille. Uusintatartunnassa oireet voivat ilmaantua jopa vuorokauden kuluessa.
Syyhypunkille tyypillistä on voimakkaasti, erityisesti iltaisin kutisevat näppylät tai pienet rakkulaiset näppylät, jotka useinmiten sijaistevat ranteissa ja sormihankaimissa . Muita tavallisia näppylöiden sijaintipaikkoja ovat jalkaterät, nilkat, kainalot, vyötärön alue ja penis.
Syyhypunkin toteaminen
Infektion yhteydessä punkkien määrä on tavallisesti 10-30 yksilöä, mutta se voi olla huomattavasti suurempikin pienillä lapsilla ja vanhuksilla. Punkki on parhaiten löydettävissä sen kaivamien käytävien päistä, missä se näkyy pienenä mustana pisteenä. Punkki kaivetaan esiin neulalla, mihin punkki tarttuu sitä kaivettaessa ja punkin löytyminen varmistetaan suurentamalla objektilasille asetettu punkki mikroskoopilla. Joskus punkkia on kuitenkin vaikea löytää ja hoito annetaan muiden oireiden perusteella. Lähiympäristön muut oireiset henkilöt viittaavat myös mahdolliseen syyhyyn.
Minulla on ollut järvisyyhy 20 vuotta sitten, ja se oli kyllä todellinen riesa hoidettavaksi.
Nyt ei kutita mistään eikä ole rakkuloita. Eikä kättelyä ja hyvien tuttujen halausta enempää ole intiimiä kontaktia, sanonko kuinka pitkään aikaan...
En ole myöskään nukkunut toisten sängyissä tai lakanoissa. Kätellessäkin syyhy voi yhden ihotautilääkärin mukaan toki tarttua ja ihan hyvin.
Kyse on pienen pienistä viiltohaavoista, ei käytävistä.
Vai onko minulla asunnossa ötökkäviljelmä: syyhy, lutikka ja jokin muu elukka yhtä aikaa, juhlimassa arvattavasti? Ruokatarvikkeissa ei ole vierailijoita eikä niiden jälkiä.
Onko?
Hei!
Kyllä minä kalistuisin tuohon syyhypunkkiin ja se on ihan eri asia kun järvisyyhy. Kannattaa kaikki paikat puhdistaa ja höyryttää, sellaisella laitteella. Eräs tuttavani sai tämän kuntosalista.