Technip

Tähän Technipin tekemän 650 ihmisen lomauttamisen yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomessa on HUUTAVA työvoimapula, ainkin jos Työministeriötä on uskominen:

Uusi esittelyvideo houkuttelee osaajia Suomeen

"Osaajaksi Suomeen - esittelyvideo esittelee reilun yhdeksän minuutin verran Suomea työskentelymaana. Ohjelman tavoitteena on kertoa Suomen työelämästä ja -kulttuurista ulkomaalaisille työnhakijoille, jotka eivät vielä tunne maatamme. Sen tarkoituksena on ensisijaisesti herättää mielenkiinto maassamme työskentelyä kohtaan.

Ohjelmaa esitellään muun muassa messuilla ulkomailla. DVD-ohjelma on tuotettu englanniksi, puolaksi ja romaniaksi.

Ohjelmasta on tehty myös neljän minuutin pituinen nettiversio, joka on julkaistu työministeriön Finnwork-sivustolta osoitteesta .Sivustolla kerrotaan laajemmin Suomen työelämän säännöistä ja suomalaisesta työkulttuurista.

Työministeriö on tehnyt DVD-ohjelman yhteistyössä eurooppalaisen työnvälityspalvelun EURESin ja Euroopan Sosiaalirahaston kanssa."

http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/04_uutiset/2007-12-21-03/index.jsp
1423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joo vai vielä työvoimapula älkää viitsikö naurattaa.HERRAT JOTKA SAAVAT 5000-10000E PALKAA KUUKAUDESSA JA AJAVAT VIRKAAUTOLLA YMPÄRI SUOMEA KIRJOITTAVAT JUURI TÄLLAISIA JUTTUJA,HE EIVÄT OLE VASTUUSSA MISTÄÄN.EI KANNATTAISI KAIKKEA USKOA VAALIT MENI JO.TECHNIPIN TILANTEESEN TOTEAN ETTÄ TEHTAAN JOHTO ON OLLUT TÄYSIN AMMATTITAIDOTON EIKÄ OLE REAKOINUT TÖIDEN LOPPUMISEEN RIITTÄVÄN AJOISSA.JOS TAVARA ON JO HOUSUISSA ON MYÖHAISTÄ ENÄÄ RYPISTÄÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Catnippi kirjoitti:

Tähän Technipin tekemän 650 ihmisen lomauttamisen yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomessa on HUUTAVA työvoimapula, ainkin jos Työministeriötä on uskominen:

Uusi esittelyvideo houkuttelee osaajia Suomeen

"Osaajaksi Suomeen - esittelyvideo esittelee reilun yhdeksän minuutin verran Suomea työskentelymaana. Ohjelman tavoitteena on kertoa Suomen työelämästä ja -kulttuurista ulkomaalaisille työnhakijoille, jotka eivät vielä tunne maatamme. Sen tarkoituksena on ensisijaisesti herättää mielenkiinto maassamme työskentelyä kohtaan.

Ohjelmaa esitellään muun muassa messuilla ulkomailla. DVD-ohjelma on tuotettu englanniksi, puolaksi ja romaniaksi.

Ohjelmasta on tehty myös neljän minuutin pituinen nettiversio, joka on julkaistu työministeriön Finnwork-sivustolta osoitteesta .Sivustolla kerrotaan laajemmin Suomen työelämän säännöistä ja suomalaisesta työkulttuurista.

Työministeriö on tehnyt DVD-ohjelman yhteistyössä eurooppalaisen työnvälityspalvelun EURESin ja Euroopan Sosiaalirahaston kanssa."

http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/04_uutiset/2007-12-21-03/index.jsp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu