En tiedä, milloin avasin edes hieman silmiäni,
sen on täytynyt tapahtua salaa, koska en
tuntenut mitään. No, kuitenkin....
Koska silmäni olivat hieman auki, ymmärsin,
että ikkunallani hyvin viihtynyt
kukka, ei voinutkaan enää hyvin, sinniteli kuitenkin vielä.
Olin aikoinaan inhonnut sen lajin kukkia.
Ne olivat mielestäni "eivät minkään näköisiä",
onnettoman oloisia nyhertäjiä.
Mieleni kuitenkin muuttui, niin saa kuulemma
tehdä, kun kuulin sen puhdistavan huoneilmaa.
Kotiini ilmestyi niitä joka huoneeseen,
ihmeeksi en inhonnutkaan niitä, vaan arvostin,
ne puhdistivat ilmaa, hoitivat terveyttäni
ihan huomaamatta. Kaivaten vain hyvin vähän
vastapalveluksia, jokainen sen tietää, mitä.
Sinnittelevä kukkani oli odotellut silmieni
aukeamista, ties kuinka kauan, ei kuollut
ennen sitä.
Ei sitä kannattaisi enää elvyttää, päätin,
uusi kasvi näyttäisi sitä paitsi paremmaltakin.
Kapusin ylös, irrotin kukan amppelista,
kuolemaantuomittu, siinä se oli rohkeasti vielä.
Ja näytti minulle, että se tahtoi elää, se
oli viimeisillä voimillaan kasvattanut uudet rönsyt, joista
minä saisin neljä uutta kasvia.
Tuhoon tuomittu, antoi vielä lahjan minulle.
Ei tahtonut luovuttaa. Mitään ei sanonut,
näytti vain, kuinka tätä elämä eletään.
Ei anneta periksi, vieläkin kasvetaan,
enkä minä raaskinut heittää sitä pois.
sen on täytynyt tapahtua salaa, koska en
tuntenut mitään. No, kuitenkin....
Koska silmäni olivat hieman auki, ymmärsin,
että ikkunallani hyvin viihtynyt
kukka, ei voinutkaan enää hyvin, sinniteli kuitenkin vielä.
Olin aikoinaan inhonnut sen lajin kukkia.
Ne olivat mielestäni "eivät minkään näköisiä",
onnettoman oloisia nyhertäjiä.
Mieleni kuitenkin muuttui, niin saa kuulemma
tehdä, kun kuulin sen puhdistavan huoneilmaa.
Kotiini ilmestyi niitä joka huoneeseen,
ihmeeksi en inhonnutkaan niitä, vaan arvostin,
ne puhdistivat ilmaa, hoitivat terveyttäni
ihan huomaamatta. Kaivaten vain hyvin vähän
vastapalveluksia, jokainen sen tietää, mitä.
Sinnittelevä kukkani oli odotellut silmieni
aukeamista, ties kuinka kauan, ei kuollut
ennen sitä.
Ei sitä kannattaisi enää elvyttää, päätin,
uusi kasvi näyttäisi sitä paitsi paremmaltakin.
Kapusin ylös, irrotin kukan amppelista,
kuolemaantuomittu, siinä se oli rohkeasti vielä.
Ja näytti minulle, että se tahtoi elää, se
oli viimeisillä voimillaan kasvattanut uudet rönsyt, joista
minä saisin neljä uutta kasvia.
Tuhoon tuomittu, antoi vielä lahjan minulle.
Ei tahtonut luovuttaa. Mitään ei sanonut,
näytti vain, kuinka tätä elämä eletään.
Ei anneta periksi, vieläkin kasvetaan,
enkä minä raaskinut heittää sitä pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Ei anneta periksi...ei!
Hienosti kuvailit kukkaasi josta sait "lahjan".
Olen ollut poissa tältä palstalta jonkun aikaa ja olet näemmä kirjoitellut monia hyviä runoja
jotka luin kaikki palattuani taas naputtelemaan.
Hyvää alkanutta Runovuotta!:)
Sinun runojasi olen jo kaipailinkin :)
Totta on, että olen kirjoittanut paljon,
omia tuntoja purkanut.
Kiitos sanoistasi, e.ve.
Ja kiva kun palasit :)